”Tunnetko sellaista kaupunkia kuin Milpitas?”

Näin kysyin kalifornialaiselta reppureissaajalta, kun satuimme juttelemaan aucklandilaisen hostellin olohuoneessa.

– Tiedän kyllä Milpitaksen. Mutta mistä sinä tunnet tuon tylsän pikkukaupungin, surffarikundi uteli puolestaan minulta.

Olin Milpitaksessa aikoinaan vaihto-oppilaana. Vaikka kaupunki olikin pieni, se oli ympäristöineen ja yli jättikouluineen kuin suurkaupunki oululaistytölle.

San Francisco ja San Jose olivat myös lähellä. High schoolissani oli yli 2 000 oppilasta.

Ihmettelyä riitti myös monesta muusta asiasta, josta puhuimme siinä mukavilla sohvilla.

Kun kerroin lähteneeni vaihtariksi yli 25 vuotta sitten, kalifornialaiskundi nauroi, ettei ollut vielä silloin syntynytkään – ja jatkoi uteluaan:

– Miten saatoit matkustaa maapallon toiselle puolelle yksin ennen nettiaikaa? Kuolisin, jos en pääsisi nettiin.

”Kuolisin, jos en pääsisi nettiin.”

 

Netin sosiaalisempi korvike

Uusi-Seelanti ollut kohde, jossa olen nörtännyt netissä vähemmän kuin missään muussa kohteessa hetkeen.

Yksinkertaisesti siitä syystä, että en hankkinut paikallista dataliittymää puhelimeeni. Myös hostelleissa on ollut huono wifi.

Usein se ei ole toiminut huoneessa, joissa on ollut myös liian kuuma.

Kuuma on ollut jopa hotellihuoneessa, jossa vietin yhden yön – sillä sielläkään ei ollut ilmastointia.

Mutta ainakaan ei ole tullut huonekuolemaa.

Alkumatkasta vietin yli 12 tunnin ulkopäiviä ja raahauduin vasta pimeällä nukkumaan.

Loppumatkasta huomasin, että niin pitkät päivät veivät nopeasti mehut. Varsinkin, kun nukkumapaikat eivät tarjonneet aina maksimaalista lepoa.

Halusin siirtyä yhä reippaammin pois huoneestani ja hakeutua majapaikkani yhteisiin tiloihin. Niissä wifi on yleensä parempi, mutta… Yleistiloissa unohdan helposti netin.

Juttelen mieluummin muiden reissaajien kanssa. Kuuntelen tarinoita ja tarkkailen muita ihmisiä.

 

Huippuja hostellityyppejä

Uusi-Seelanti jää mieleeni aikuismatkana, jossa majoituin ennätyksellisen paljon hostelleissa. Vieläpä yksin.

Tutulla porukalla tai kaverin kanssa on ihan toista jakaa hostellihuone kuin mennä sinne yksin.

Olin täällä myös yhden yön todella heikossa hotellissa sekä muutamia öitä Airbnb-kohteissa, muun muassa paikallisen perheen autotalliin rakennetussa kuumassa kolossa. Se vasta yhteisöelämää onkin, kun vieressä on suurperheen koti eläimineen.

Nukkuminen on ollut siis vähän levotonta kuukauden ajan, mutta toisaalta, kaikki on mennyt hyvin. Ja mikä parasta:

Olen tavannut hostelleissa päivittäin paljon uusia, suurimmaksi osaksi kivoja ihmisiä. 

Voi, että millaisen hostellityypit-listauksen kaikista tapaamistani ihmisistä saisikaan.

Joku herää aina aamuisin jumppaamaan. Yksi pyörii sängyssä ja valittaa milloin kuumuutta, kuorsausta tai naapurihuoneen bileitä. Toiset juhlivat koko ajan.

Vaikka olen huomannut, että en pysty enää nukkumaan suurissa hostellihuoneissa niin kuin ennen, olen erittäin kiitollinen näistä hetkistä.

 

 

Haaveita ja irtiottoja

Vaikka hostellit ovat ihanan yhteisöllisiä ja halvempia kuin muut majapaikat, parasta ovat olleet illalliset keskustelut niissä.

Kun pää on pyörällä päivän nähtävyyksistä ja keho velttona Uuden-Seelannin helteistä, juttujen taso on milloin mitäkin.

Ihmiset tulevat ja menevät täällä. He kertovat vitsejä, hauskoja juttuja sekä unelmiaan. Jotkut jopa paljastavat pelkonsa, surunsa ja muita ikäviä asioita.

Jokainen kohtaaminen on tuonut uusia ajatuksia ja näkökulmia elämään.

Ei tällaisiin keskusteluihin ole mahdollisuutta arjessa, jossa jutut pyörivät usein samoissa aiheissa: on kiire, arki, viikonloppu- ja lomakaipuu, harrastukset, koti ja ihmiset.

Hostellihuoneissa ovat läsnä uudet ihmiset, toteutuneet unelmat, villit haaveet, irtiotot, jatkuvat perjantait tai kokonaan kalenteriton elämä, nautinto, tavoitteet, oman itsensä toteuttaminen.

 

Yllättäviä oivalluksia

Nautin täysillä matkalla olosta ja vapaudestani, mutta viime aikoina olen alkanut kaivata erityisesti yhtä asiaa rakkaiden ystävieni, perheeni ja koiran lisäksi:

sitä, että saan olla hyödyksi. Että voin auttaa ja tehdä jotain; olkoon se sitten tärkeää tai tunteellista. Työtä tai rakkautta.

Olen kaivannut ehkä vähän myös uusien asioiden opettamista ja suunnittelua. Sitä että saa kehittää asioita ja kenties ihmisiä sekä kehittyä itsekin.

Aikaisemmalla reissuturneellani, aikuisopintovapaalla, minulla ei ollut tätä fiilistä ehkä sen vuoksi, koska opiskelin etänä. Välillä nautin vapaudestani, välillä puolestaan opiskelemisesta. Japanissa viime syksynä puolestaan opiskelin kieltä.

Nyt olen myös päässyt haastattelemaan niin mahtavia tyyppejä, joiden asiantuntijuus on saanut monenlaisia ajatuksia rullaamaan minunkin päässäni.

Epämukavuusalueelle meneminen ei ole minulle pelkästään sademetsässä seikkailua tai korkealle vuorelle kiipeämistä. Se on myös älyllistä toimintaa. Ajatuksia ja tekoja, jotka johtavat uusiin asioihin.

Vaikka suunnittelen tätä matkaanikin aina välillä, on tämä enimmäkseen hetkessä elämistä. Tällainen elämä vasta kehittää entistä ”joka paikan organisoijaa”.

Ja tietenkin jokainen reissu opettaa paljon ja minäkin kehityn koko ajan niillä.

Täällä Uudessa-Seelannissa ehdin vielä nauttia lyhyen hetken hilpeästä hostellielämästä ja kauniista maisemista.

Ehkä nautin vielä huipputärkeistä keskusteluista, joista puhkuu into ja rohkeus. Niistä, jotka työntävät välillä uusille epämukavuusalueillekin ja innostavat elämään omannäköistä elämää.

PS: Olen huomannut, että jaksan syödä vaikka kuukauden kaurapuuroa ja tonnikalaa sekä asua hostellissa. Mutta ainakin toistaiseksi jätän ne kokemuksen mielelläni taakseni ja nipistän matkabudjettiani jostain muusta, vaikkapa päiväretkistä ja elämyksistä. Kyllä ihminen tarvitsee kunnon unet ja ravitsevaa, hyvää ruokaa.

 

Lisää aiheesta:

 

Kuvat ovat Uuden-Seelannin matkani kivoimmasta hostellista, Aucklandin kesäyliopistosta. Rakennus on varsin uusi ja sieltä löytyy pyykkituvan sekä keittiön lisäksi muun muassa musiikki- ja teatterihuone. Tällä hetkellä opiskelijat ovat vielä lomillaan, joten hostellissa on vielä hiljaista. Hikistäkään ei ole juuri nyt, kun ilmastointi pauhaa täysillä.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tervetuloa mukaan Adventuristan matkaan!
Olen Annakaisa, intohimoinen seikkailija ja Me Naisten toimittaja sekä bloggaaja.
Tämä blogi on täynnä matka- ja teetarinoita.
Contact: annakaisa_vaaraniemi@hotmail.com

Olen reissannut yhteensä 71 valtiossa.
Syyskuussa 2019 jäin vuorotteluvapaalle ja lähdin reissuun.

Nyt olen Japanin Fukuokassa (helmikuu 2020).

Hae blogista

Blogiarkisto

2020
Tammikuu
2019
Joulukuu
Syyskuu
2018
Marraskuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2017
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu

Kategoriat

Instagram