Opintovapaani lähestyy loppuaan. Olen ollut kaikin puolin tyytyväinen sen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Tai no, tyytyväisyys on lievä ilmaisu. Olen erittäin kiitollinen ja superonnellinen tästä lähes kymmenen kuukauden reissusta. Olen saanut ja kokenut enemmän kuin osasin edes haaveillakaan vuosi sitten.

Vaikkakin yksi haaveeni on yhä toteuttamatta. Se koskee tylsistymistä.

Ajattelin ennen opintovapaatani, että nyt minulla on aikaa tylsistyäkin. Halusin ja haluan edelleen päästä sellaiseen tilaan, jossa minulla on tylsää. Sillä sitä en ole kokenut koskaan aiemmin. En edes lapsena.

Enpä kokenut tylsistymistä nyt opintovapaallanikaan, joka on ollut elämäni parasta aikaa. Rentoa, opettavaista ja nautinnollista. Todella vähän velvollisuuksia verrattuna aiempaan elämääni.

Ongelmani ei välttämättä ole varsinainen ongelma, vaan ehkä se kertoo enemmänkin länsimaisen ihmisen ristiriitaisesta tilanteesta. Hämmentävästä kokemuksesta ja mielenkiintoisista havainnoista, kun niin moni kertoo vaikkapa sateisena kesäpäivänä tylsistyvänsä. 

Myös elämäntaito-oppaat kertovat meille samaan aikaan erilaisia näkökulmia: vaikkapa että ”vain tylsillä ihmisillä on tylsää”. Tai sitten:  ”tylsistyminen on välttämätön taito muun muassa luovuuden optimaaliselle virittämiselle”.

Näistä opeista voisin päätellä, että

  1. En ole ainakaan tylsä ihminen.
  2. Mutta en myöskään pääse nauttimaan täydellisestä luovuuden tilasta, koska minulla ei ole koskaan tylsää hetkeä.

Mutta mikä on totuus?

Olen kyllä päässyt opintovapaallani kokemaan huippuunsa viritettyjä luovuuden hetkiä, flow-tilaa, jossa en halua lopettaa työskentelyä. Yleensä niistä hetkistä olen nauttinut varmimmin merenrantakahvilassa, jossa olen tehnyt opiskeluhommiani. Kun olen ensin hetken tuijottanut vettä ja taivaanrantaa. Mutta olisiko päässyt vieläkin syvempään flow-tilaan, jos olisin joskus tylsistynyt?

Useimpina päivinä voisin tuijotella vaikka valtamerta, pilvenpiirtäjien rivistöä tai auringonlaskua monta tuntia – enkä tylsistyisi. Ennen en olisi pystynyt siihen eikä minulle ole ollut opintovapaallanikaan aikaan moiseen luksukseen kuin muutamana päivänä. Olen sallinut pienen tuijotteluhetken ennen kuin aloitan vaikkapa kirjoittamisen, sillä se puhdistaa pääni. Mutta en ole kokenut velvollisuuksiakaan, kuten kirjoittamista tai tenttiin lukemista koskaan tylsäksi. Etenkään nyt opintovapaallani; nehän ovat olleet etuoikeus ja suuri nautinto, joka on tuonut vaihtelua elämääni.

Nautin myös odottelun hetkistä. Tylsyys ei iske lentokentällä, koneessa eikä edes Taiwanin pitkissä jonoissa. En tarvitse kännykkääkään viihdyttääkseni itseäni. Enkä tuskaile odottelusta. Aina näin ei ole ollut, vaan olen hermoillut jonoissa ja koneenvaihdoissa hukkaan kuluvasta ajasta. Nyt olen huomannut, että voin käyttää tuon ajan tehokkaammin. Mitä hyötyä on sellaisten asioiden surkuttelusta, joille en voi tehdä mitään? Tai tylsältä kuulostavissa tilanteissa kiihtyminen? Seikkailen helposti kamera kädessä, tarkkailen ihmisiä ja jututan niitä. Tai nautin lempimusiikkiani sekä luen jotain. Meditoin ja juon suosikkiteetäni nauttien siitä kaikilla aisteillani.

 

Olen päätynyt kolmeen selitykseen, miksi en osaa tylsistyä:

  1. Kiitos muun muassa viisi vuotta sitten tekemäni NLP practitioner -koulutukseni ja muiden läsnäoloharjoitusten, osaan nauttia hetkestä entistä paremmin. En ole enää henkilö, joka tarvitsee koko ajan jotain stimulointia saadakseen elämästään enemmän irti. En myöskään ihaile enää niitä vauhtihirmuja, joiden täytyy saada koko ajan parempia rahapotteja, kumppaneita, työpaikkoja sekä vaikkapa kulutuskokemuksia. Joskus olen itsekin ollut sellainen sekä ihannoinut tällaista elämäntyyliä.
    Voisin melkein väittää, että siinä elämänvaiheessa ihminen on oikeasti tylsistynyt, mutta hän yrittää peittää tuon ikävän tunteen jatkuvaan nautintoon. Olo on jatkuvasti levoton sekä tyytymätön ja se huutaa lyhytaikaisia helpotuskeinoja, kun pinnan alla kuplii tylsyys – jota ei uskalla päästää ulos eikä osaa käsitellä.
    Vaihdoin aikoinaan ”koko ajan enemmän” -ajatuksen ”tässä ja nyt” -ajatukseen. En tiedä, kaipaanko edes välttämättä tylsistymistä niin paljon. En tiedä, miltä minusta tuntuisi, jos joku päivä minulla olisikin tylsää. Joten tässä elämäntilanteessani olen päättänyt olla tyytyväinen olotilaan, jossa en koe tylsistymistä.
     
  2. Koska vietin yli 15 vuotta elämää, jossa piti saada koko ajan jotain enemmän ja paremmin, nautin nyt pienemmistäkin onnistumisista täydellä sydämellä. Aikaisempaan elämääni ei kuulunut laiskottelu, mutta nyt pystyn sanomaan, että hei, en tehnyt koko päivänä mitään järkevää. Tai, että hengailin päivän koirani kanssa tai tapasin ystäviäni kahvilla. Ja olen ylpeä näistä ”suorituksistani”. Toisin kuin monet muut. Kaikki eivät osaa kertoa laiskottelustaan (eikä siis ehkä nauttiakaan siitä), sillä niin usein kuulee raportteja vaikkapa onnistuneista toimintapäivistä ja menestyksekkäistä sopimuksista. Niihin minäkin tukeuduin aiemmin. Silloin kun en osannut vielä laiskotella ja nauttia elämästäni ilman materialistista tyhjyyttä. 
     
  3. Ehkä tärkein oppini on kuitenkin se, että saan tehdä nyt asioita, joista tykkään. Kymmenen vuotta sitten vielä ajattelin, että en ole kyllin hyvä suomaan itselleni nautintoja. Että elämäni pitää olla synkkää enkä voi olla koskaan onnellinen. Kun sain nuo ajatusvyyhtini purettua sekä aloin ajatella asioista enimmäkseen positiivisen kautta, aloin myös toteuttaa elämässäni enemmän miellyttäviä asioita. Niiden parissa en koskaan tylsisty!
    Sen verran olen kuitenkin kokenut muita vastoinkäymisiä kuin tylsistymistä, että en tosin tiedä, millaista olisi täydellinen, kiiltokuvamaisen onnellinen elämä. Voisiko sellainen kääntyä jossain vaiheessa myös tylsäksi?
    En osaa ajatella kuitenkaan, että olisin niin yksinkertainen ihminen, että tyydyn vähään. Kaipaan usein vaihtelua ja toimintaa, mutta paljon vähemmän kuin aikaisemmin. Keksin helposti uusia näkökulmia ja ideoita. Näin tällä viikolla lapsuudenystäväni äidin, joka sanoi ihailleensa suunnittelu- ja ideointikykyjäni jo 35 vuotta sitten. Niiden ansiosta seudun lapsilla ei kuulemma ollut koskaan tylsää!
    Kokeilen edelleen mieluusti uusia asioita, mutta olen huomannut näin ikääntyessäni, että voisin kyllä myös useammin päätyä samoihin vaihtoehtoihin. Ainakin juoda matchaa ja syödä sushia joka päivä sekä matkustaa Japaniin ja Balille vaikkapa jokaisella lomalla!

Mutta hei, tarvitseeko minun koskaan kokea tylsyyttä? Paitsi ehkä luovuuden vuoksi.

Kertokaa ihmeessä vinkkejänne, jos olette oppineet tylsistymään!

Postauksen kuvat ovat Osaka-tornista, jossa kävin vuonna 2016. Tällä viikolla Osaka on ollut paljon ajatuksissani, sillä siellä koettiin alkuviikosta voimakas maanjäristys ja monta ystävää asuu tuolla alueella.
Voimia kaikille järistyksen jälkiseurauksiin!

 

Sinua saattaa kiinnostaa myös:

Artikkeli jatkuu alapuolella
Miksi minä juon matchaa?
Adventurista
Miksi minä juon matchaa?

Kommentit (3)

Merja O

Kamalaa sanoa, mutta minulle äitiyden tuoma pysähtyneisyyden tila on raastavan tylsää aika ajoin. Vaikka olen kyllä kokenut tylsyyttä koko elämäni myöskin aina aika ajoin (taidan olla tylsä tyyppi, mutta näin 4-kymppisenä tulen toimeen jo asian kanssa tylsä mikä tylsä.. ;) ;) Reissussa ollessani en koskaan tunne tylsyyttä, matkalla oleminen on ollut toistaiseksi kokonaisvaltaista flow-tilaa. Olen reissanut myös paljon lasten kanssa niin ulkoimailla kuin kotimaassa, levoton sielu kun olen, mutta aina ei voi olla reissussa. Nyt kun lapset alkaa olla teini-ikäisiä niin tuntuu kuin elämä olisi alkamassa jollain tapaa uudestaan. Samalla kun on mahdollisuus päästä matkalle "helpommin" niin toisaalta osaa vaan olla paikallaan, tekemättä mitään, kuitenkaan tylsistymättä, mikä on ihan parasta! Ja aina ei tarvi lähteä kauas päästäkseen matkalle, 1600 km Suomea kiertäen perheen kanssa tai oma pieni parin päivän reissu Kalajoelle matkalla tiekirkkoihin ja hautausmaille pysähtyen ja muutama yö merenranta mökissä toimii myös aika hyvin, suosittelen!

Luulenpa, että tuota tylsyyttä ei voi oppia, se on jollain tapaa luonteessa. Tiedän monta ihmistä, jolla ei ole koskaan tylsää vaikka heidän elämässä ja arjessa ei tapahtuisi minun näkökulmasta paljon mitään, mutta mistäpä minä tiedän kuinka rikas heidän sisäinen maailmansa on? Toisille se riittää tylsyyden karkoittamiseksi, minä ainakin tarvitsen tylsyyden välttelemiseen muita ihmisiä, uusia maisemia, mielekästä tekemistä, uuden oppimista, innostumista sen hetkisestä tekemisestä oli se sitten puutarhan hoito, työtehtävä tai matka.

Annakaisa Vääräniemi
Liittynyt25.4.2016

Todella mahtavaa pohdintaa tylsistymisestä, Merja O!
Tuo toisten sisäisen maailman sisältö on kyllä mysteeri ja se, miksi toiset tylsistyvät herkemmin kuin toiset? Ja miksi toisilla ei ole tylsää koskaan - vaikka omasta näkökulmasta sellainen elämä voisi vaikuttaakin tylsältä? 

Et kyllä ainakaan 25 vuotta sitten vaikuttanut yhtään tylsältä. Etkä ole taatusti sitä nytkään.
Kiitos Kalajoki-vinkistä! Nyt tekee hirveästi mieli sinne. 
Ja paljon kiitoksia kaikista loistavista kommenteistasi blogissani; uusia näkökulmia on aina ilo lukea. :-)
 

Merja O

Jos et ole ihan hetkeen käynyt Kalajoella, niin kannattaa mennä, itsekin yllätyin positiivisesti ja sinnehän hurauttaa Oulusta käsin ihan hetkessä, itselle tuli olo et joko olen perillä kun lähdin ajeleen! :) Ja se meri ja ranta, hetkittäin tuntui kun sitä katselin, että olen jossain Välimerellä enkä koto-Suomessa (oli helle-päivä..)

Seuraa 

Tervetuloa mukaan Adventuristan matkaan!
Olen Annakaisa, intohimoinen seikkailija ja Me Naisten toimittaja sekä bloggaaja.
Tämä blogi on täynnä matka- ja matchatarinoita.

Vuosi sitten järjestelin elämäni uusiksi ja lähdin unelmieni matkalle. Opintovapaani starttasi 1. syyskuuta 2017 Malediiveilta ja kävin 16 eri maassa kymmenen kuukauden aikana.
Olen reissannut yhteensä 65 valtiossa. Nyt olen takaisin Suomessa (lokakuu 2018).

Contact: annakaisa.vaaraniemi(@)sanoma.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2017
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu

Kategoriat