Istuimme ystävän kanssa teellä. Juttelimme tee-ennustuksista, joihin törmäsin keväällä monta kertaa Macaossa.

Puhuimme myös muista uskomuksista, joista olen aiemmin kirjoittanut blogiini – syömäpuikkoihin, veriryhmiin ja piirrettyihin tähtiin liittyen.

Japanilaiset rakastavat tämän tyyppisiä persoonallisuustestejä ja horoskooppeja. Siksi ihmettelimme, miksi kukaan ei ole vielä tehnyt bisnestä teehoroskoopilla.

Kerro, mikä olet horoskoopiltasi ja me kerromme sinulle, mikä tee sopii sinulle.

Tällainen viesti teepaikassa voisi lisätä juomien menekkiä.

Esimerkiksi oinaan teehoroskooppi saattaisi kuulostaa tältä:

”Oinas rakastaa uusien asioiden kokeilemista, joten hän on ensimmäisenä testaamassa uutuus(tee)juomia. Hän rakastaa selkeitä ja toisinaan voimakkaita makuja.

Siksi mausteinen chai ja japanilainen vihreä tee sopivat hänelle hyvin. Ne sopivat oinaan energiatasoon ja antavat tarvittaessa lisää boostia. Niiden voimakkuus ja lievä kitkeryyskin ovat omiaan tyydyttämään oinaan vaativaa makuaistia.

Oinas ei hätkähdä gyokuron tai matchankaan intensiivistä makua. Hän ei koskaan laita maitoa teehen ja välttelee myös makeutusaineita, sillä hän nauttii eniten puhtaasta mausta.

Oinaan kannattaa kuitenkin tarkkailla, ettei hän nauti liikaa teetä, koska hänen sisällään palaa jatkuva liekki. Hän menee helposti ylikierroksille.

Siksi oinaan on syytä etenkin iltaisin juoda lempiteensä sijaan rentouttavia yrttijuomia – vaikkapa inkiväärihauduketta tai rooibosta. Joillekin sopii myös matcha, jossa on rauhoittavaa l-teaniiniä. Jo matchan perinteinen valmistus bambuvispilällä auttaa kierrosten laskemisessa.”

 

 

Tämä oinas, joka rakastaa uusia teejuomia mutta etenkin japanilaista vihreää teetä, rakastaa myös uusia teepaikkoja.

Mikä onnellinen sattuma onkaan marraskuun viileänä päivänä törmätä yllättäen Fukuokan kotikulmillani uuteen teepaikkaan, Furyuun. Ja se on vieläpä erikoistunut Yamen ja Shizuokan vihreään teehen.

Myydäänpä siellä erittäin pehmeää vihreä tee -suklaakakkuakin.

Furyu tarkoittaa eleganttia, hyvää makua. Toisen kerroksen huoneisto on sisustukseltaan simppeli. Istumapaikkoja on reilu kymmenen. Kaksi pöytää on tehty vanhoista ompelukoneista.

Halvimman Yame-teen saa noin kuudella eurolla, ja siihen kuuluu kolme kaatoa. Hintavimmat ovat melkein 20 euroa.

Take away -tee on huomattavasti edullisempi, koska Japanin verotus suosii kotiin noudettavia ruoka- ja juomatuotteita.

Teetasting-minikupposia voi ostaa paikan päällä alle eurolla, ja näin pääsee testailemaan eri lajeja.

Furyussa on lisäksi myynnissä monenlaisia kotiinvietäviä teehaudukkeita, myös muilta Japanin alueilta.

Matchapurkin hinta ilahduttaa kovasti, sillä sen saa kotiin noin viidellä eurolla. Vastaava purkki maksaisi Suomessa jotain 20 euroa.

Jokaisesta teestä on tarkka kuvaus, mihin tilanteeseen se sopii ja kenelle. Horoskooppia ei ole tarjolla tässäkään paikassa, mutta teelajeista on tehty omanlaisensa analyysit.

Ihan swot-analyysin tasolle ei ole menty, mutta karttapiirroksissa kerrotaan muun muassa teen tuoreudesta, veden ideaalista lämpötilasta ja mausta.

”Tälle teelle on ominaista hellä maku. Sillä on raikas ja maitomainen tuoksu…”

Ok, tämä kuvaus ei sovi oinaan makuun. Mutta Yamen oma sencha kyllä maistuu erittäin hyvältä. Se myös piristi mukavasti ennen japanin tuntia ja toi pohdittavaksi kaikenlaisia (tee)ideoita.

Mieleen tuli vaikkapa, että pitäisikö suomalaisilla teen ystävillä olla oma analyysisivusto, teeraati, jossa arvioitaisiin eri teemerkkejä?

Tai voisihan teestä tehdä jopa oman erikoislehtensä, jossa esiteltäisiin ruokareseptejä, makupareja, faneja sekä paljon muuta aiheeseen liittyvää.

Teemaailmassa on vielä paljon mahdollisuuksia, varsinkin Suomessa. Näin ennustaa Adventuristan oma teehoroskooppi. ;-)

 

 

Lisää juttuja japanilaisesta teestä

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tervetuloa mukaan Adventuristan matkaan!
Olen Annakaisa, intohimoinen seikkailija ja Me Naisten toimittaja sekä bloggaaja.
Tämä blogi on täynnä matka- ja teetarinoita.
Contact: annakaisa_vaaraniemi@hotmail.com
 

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön Annakaisa Vääräniemi (@annakaisa) jakama julkaisu

Olen reissannut yhteensä 70 valtiossa.
Syyskuussa 2019 jäin vuorotteluvapaalle ja lähdin kahdeksan kuukauden reissuun.

Nyt olen Japanissa.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Syyskuu
2018
Marraskuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2017
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu

Kategoriat