”Tervetuloa takaisin Balille, Suomi-leidi! Mitä, aiotko olla nyt vain kuukauden Indonesiassa?”

Tällä tavoin lentokenttävirkailija toivotti minut varhain tiistaiaamuna tervetulleeksi Balille. Alle neljän tunnin suora lento Perthistä Denpasariin oli kätevä ja taksinkin sai ilman etukäteistilauksia kentältä tingittyä hyvin Cangguun. Suomalaiset saavat automaattisesti yhden kuukauden viisumin; tällä kertaa en hakenut sille jatkoa etukäteen, sillä olen suunnitellut lähteväni 9. tammikuuta toisaalle Aasiaan.

Käsittämättömältä kyllä tuntuu, että täällä sitä ollaan nyt vuorokausi hengailtu taas Balin polttavan auringon alla! Kaksi viikkoa sitten kun lähdin Balilta, tunnelmat olivat sekavat ja jopa hieman pelottavatkin. Mutta nyt taas hymyilyttää, sillä taskussa on kuukauden joogakortti ja mukava majapaikka studion sekä rannan läheisyydestä varattuna.

Kontrasti Australian leveisiin jalkakäytäviin, jouluvaloihin, kaupparyysiksiin ja siisteyteen ei voisi silti olla suurempi. Se ei hymyilytä yhtään, että nyt sadekaudella esimerkiksi Balin rannat ovat järkyttävässä kunnossa. Muovi- ja muuta roskaa on rantautunut hiekalle älyttömät määrät.

Erään Australia-postaukseni alla käytiin keskustelua aussien palkoista. Sairaanhoitaja kertoo tienaavansa Australiassa yli 50 000 euroa vuodessa; verotkin ovat pienemmät kuin Suomessa. Samoista summista puhui Perthin lentokentälle minut kuljettanut Uber-kuski – mikäli ei lisännyt juttuihinsa pirssiekstraa.

Tiistaiöinen taksimies täällä Balilla puolestaan kertoi, että hänet on lomautettu nyt joka toiseksi päiväksi. Yleensä hän ajaa taksia joka päivä, mutta tulivuoren aiheuttama turistikato on aiheuttanut ongelmia monilla aloilla. Kahdella eurolla hän saa viikon riisit perheellensä, mutta rahaa tarvitaan muuhunkin elämiseen, asumiseen ja lasten koulunkäyntiin. Keskimääräinen kuukausipalkka Balilla on noin 120 euroa, mutta taksinkuljettaja tienaa hyvinäkin kuukausina noin 80–100 euroa ja nyt tulivuorikaaoksen aikaan ehkä noin 50 euroa, hän kertoi.

”Balilainen taksinkuljettaja tienaa hyvinäkin kuukausina noin 80–100 euroa ja nyt tulivuorikaaoksen aikaan ehkä noin 50 euroa.”

Samanlaisia ”tulivuoritarinoita” kuulee nyt joka puolella Balia. Esimerkiksi hotellit ja ravintolat ovat lähettäneet työntekijöitään kotiin, vaikka on joulu ja yksi vilkkaimmista sesongeista Balilla. Jotkut ravintolat ovat sulkeneet ovensa hetkeksi tai tekevät nyt remonttia. Majapaikoissa on yllättävän paljon valinnanvaraa ja monet tarjoavat spa-palveluitakin puoleen hintaan.

Jostain balilaistenkin pitää kuitenkin saada leipänsä. Olen seurannut Bali-matkailijoiden Facebook-ryhmistä, kuinka kerjääminen ja kauppiaiden aggressiivisuus on lisääntynyt. Jotkut yrittävät nostaa palveluiden hintoja ja kerätä elantonsa sitä kautta. Rahanvaihtopisteissä kannattaa olla erittäin tarkkana ja rahaa nostaa vain pankkien yhteydessä olevilta automaateilta, sillä kortteja kopioidaan kovaan tahtiin.

Lue myös! 10 rahavinkkiä Balille ja nykyinen hintataso

Mutta, Canggussa en ole vielä tavannut yhtään tyrkyttäjää. En tällä kertaa enkä aiemmillakaan kerroilla. Olen myös oppinut olemaan heillekin ystävällinen. Pienellä hymyllä ja hiljaisella ei-sanalla olen saanut useimmat tyrkyt poistumaan. Ja kun paikallisille kertoo, että on jo ollut pidempään saarella, he harvoin edes yrittävät huijata. 

Paljon on myös samaa kuin pari viikkoa, kuukauttakin, sitten. Olen saanut sydämellisiä tervehdyksiä niin kaupoissa, kadulla kuin joogastudiolla; monet muistavat minut reilun kuukauden takaa, kun olin viimeksi Canggussa. Ihmiset ovat superystävällisiä ja auringonlaskutkin yhä upeita. Mopojen ääntä kuuluu vähemmän kuin ennen ja suositussa joogakoulussakin on erittäin hiljaista. Sain tiistai-iltana melkein yksityisopetusta, kun yin-tunnilla oli vain kolme ihmistä.

Niin kauan kuin tulivuori nukkuu, turisteilla on täällä Balilla taas melkoiset koiranpäivät – semmoiset hyvin pidettyjen ja rakastettujen koirien päivät siis!

Tämä tyyppi muisti minut kahden kuukauden takaa. Se oli silloin pieni pentu rannalla ja nyt se on isompi jätkä. Kaulapannasta päätellen sillä on myös nyt koti! 

Kommentit (4)

SShine

Kiva lukea taas Bali-juttujasi!
Täällä Suomessa lunta, liukasta ja flunssaa, joten nauti!!

Nea

Olen menossa juurikin Cangguun neljän kuukauden päästä. Mihin hintaan tingit itsellesi taksin?

Annakaisa Vääräniemi
Liittynyt25.4.2016

Hei Nea.
Sain taksin 250 000 rupialla. Alin tarjous oli 220 000. Yleensä olen maksanut 300 k.
Jos jaksaa nähdä vaivaa, niin kentän ulkopuolelta saa Uberin noin 150 000 rupialla.
Tai voi neuvotella kyytihinnasta majoituspaikan kanssa etukäteen.

Hauskaa Canggun odotusta!

Nea kirjoitti:
Olen menossa juurikin Cangguun neljän kuukauden päästä. Mihin hintaan tingit itsellesi taksin?

Annakaisa Vääräniemi
Liittynyt25.4.2016

Kiva, että Bali-juttuni kiinnostavat ja olet yhä lukijana, Sshine.
Balilla on joku erikoinen tunnelma ja se inspiroi kyllä täällä kaikenlaisiin kirjoituksiin. Välillä pitää tietty tehdä opiskelujuttujakin.

Tsemppiä talveen ja liukkauteen sekä pikaisia paranemisia flunssaan! 🙏🏽

SShine kirjoitti:
Kiva lukea taas Bali-juttujasi!
Täällä Suomessa lunta, liukasta ja flunssaa, joten nauti!!

Seuraa 

Tervetuloa mukaan Adventuristan matkaan!
Olen Annakaisa, intohimoinen seikkailija ja Me Naisten toimittaja sekä bloggaaja.
Tämä blogi on täynnä matka- ja matchatarinoita.

Vuosi sitten järjestelin elämäni uusiksi ja lähdin unelmieni matkalle. Opintovapaani starttasi 1. syyskuuta 2017 Malediiveilta ja kävin 16 eri maassa kymmenen kuukauden aikana.
Olen reissannut yhteensä 65 valtiossa. Nyt olen takaisin Suomessa (syyskuu 2018).

Contact: annakaisa.vaaraniemi(@)sanoma.com

Blogiarkisto

2018
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2017
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu

Kategoriat