Vielä kun katson maisemia lentokoneen ikkunasta, tiedän, mitä haluan tehdä ensimmäiseksi.

Haluan juosta suoraan syliisi. Ja silloin sinä otat minut halaukseesi. Tuoksut samalta, kun tapasimme ensimmäisen kerran. Niin raikkaalta ja tutulta, mutta silti eksoottiselta.

Jokaisella hengenvedolla haistan jotain uutta. Maistan ja elän sitä läpi. Koskettelen ja tunnustelen kuin uutta, paljasta ihoa ensimmäisellä kerralla. Melkein ahmin. Imen sisääni uutta energiaasi ja haluaisin tanssia. Hepuloin ihastuksesta ensin enkä tiedä, missä rytmissä menen. Se vaihtelee hitaasta nopeaan ja kaikissa tahdeissa siinä välissä. Sitten alan hengittää sinun tahtiisi.

Oi, Japani, olen taas niin onnellinen luonasi.

Melkein kymmenen tunnin lentomatkakin menee hujauksessa, kun tiedän, että perillä odottaa lempiasioitani ja -paikkani. Se, jossa tunnen tällä hetkellä oloni kotoisalta. Se, jossa rauhoitun ja nollaan ajatukseni hetkessä. Elän hetken kerrallaan ja unohdan todella pian, mistä olin tulossa. Enkä välttämättä halua tietää, mihin olen menossa. Lämpö ja kosteus iskevät päälleni ja saavat kehoni melkein vapisemaan onnesta. Lokakuun lopussa +25 asteen lämpö ja kirkas aurinko tuntuvat jotenkin taianomaiselta, kun takana on kuukausien harmaus, kaamos ja kylmyys. 

Oi, Japani, välillä minusta tuntuu, että muutun luonasi pieneksi lapseksi. Sellaiseksi tytöksi, joka on kuin isossa lelukaupassa eikä osaa ajatella mitään muuta kuin sitä näkymää. Tuntuu vaikealta tehdä valintoja, joten hekumoin hetkessä. En osaa laittaa asioita täällä tärkeysjärjestykseen, kun ympärillä on niin paljon kaikkea. Rakkautta, rentoutta, lämpöä, silkkaa hauskanpitoa, japanilaista ystävällisyyttä. Pelkkää hyvää ja kaunista, vaikka olen nähnyt luonasi kaikenlaista rumaa ja väsynyttäkin.

Mutta koskaan sinä et ole pettänyt, Japani.

Olen aina saanut täällä paljon uusia ajatuksia. Näkökulmia ja ymmärrystä elämään. Olen saanut olla oma itseni ja löytänyt itsestänikin uusia puolia. Olen myös pudottanut kyyneleitä ja olen nauttinut elämäni eliksiirit ihanissa teehuoneissa. Olen itkenyt lentokentällä surusta ja ilosta.

Rakastan uusia paikkoja, ja olisin voinut valita lomalleni tuntemattoman kohteen, mutta olen kai tulossa vanhaksi ja laiskaksi.

Viimeksi eilen itkin jälleennäkemisen riemusta. Välillä joudun yhä nipistämään itseäni, kun en ihan vielä ymmärrä, että olen täällä ja vieläpä kokonaisen kuukauden. Rakastan uusia paikkoja, ja olisin voinut valita marraskuuksi jonkun minulle täysin tuntemattoman kohteen. Niitä riittää toivelistallani.

Mutta olen tulossa ehkä vanhaksi ja laiskaksi – tai ehkä valitsin ensimmäistä kertaa sen, jonka sydän käski valita. Valitsin rakkaudella.

Valitsin Japanin.

En keksi nyt yhtään parempaa paikkaa, jossa voisin olla.

 

Postauksen kuvat ovat Shinjuku Gyoen -puistosta. Pääsymaksu on 200 jeniä (noin 1,50 euroa). 
Kun sen kiertää ympäri, tulee tehdyksi huomaamatta melkein neljän kilometrin lenkin. Mutta sitten kun etsii uudelleen sen oikean teehuoneen (puistossa on kaksi teehuonetta ja muutama ravintola) ja valokuvaa kaikenlaista, huomaa, että täällähän on vierähtänyt melkein kokonainen päivä. Aurinko laski tänään Tokiossa jo 16.45.

 

 

Sinua saattaa kiinnostaa myös:


Kommentit (0)

Seuraa 

Tervetuloa mukaan Adventuristan matkaan!
Olen Annakaisa, intohimoinen seikkailija ja Me Naisten toimittaja sekä bloggaaja.
Tämä blogi on täynnä matka- ja matchatarinoita.

Vuosi sitten järjestelin elämäni uusiksi ja lähdin unelmieni matkalle. Opintovapaani starttasi Malediiveilta ja kävin 16 eri maassa kymmenen kuukauden aikana.
Olen reissannut yhteensä 65 valtiossa (joulukuu 2018).

Contact: annakaisa.vaaraniemi@sanoma.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Marraskuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2017
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu

Kategoriat