Kun sosiaalinen media alkoi tälle vuodelle pukata päivityksiä helluntaiheiloista, mieleeni tuli taas tällä matkallani kohtaamani tärkeä ihminen. Tai ajattelenhan häntä usein muutenkin, mutta samalla olen yrittänyt unohtaa. Mutta totuus on, että sydän ei unohda niin helposti. Se kantaa asioita mukanaan.

Moni tuttava on kysellyt sapattivuoteni aikana, että olenko löytänyt ketään erityistä. Onko vastaani tullut elämäni miestä? Tai kivaa reissuheilaa? Kyllä, olen tavannut monia ihastuttavia ihmisiä.  

Opintovapaani, sen seikkailut ja kirjoittamisen opintoni ovat rohkaisseet minua paljon seikkailijana. Kirjoittajana. Ihmisenä. Matkallani olen kohdannut monenlaisia ihmisiä, joista vain murto-osa on päätynyt tarinoiksi tähän blogiin.

Olen kirjoittanut aina kaikki juttuni suoraan sydämestäni. Jonkun postauksen aikana olen itkenyt ja miettinyt pitkään, uskallanko painaa julkaisu-nappulaa sittenkään. Jotkut ovat jääneet luonnokseksi odottamaan parempia aikoja tai deletointia.

Nyt ajattelin, että kerron rohkaistuneena tärkeästä ihmisestä, joka on jäänyt jo kauan aikaa sitten toiseen paikkaan ja maahan. Hän on liian kauan sitten otetuissa selfieissä. Sähköpostiliitteissä. Hyvänyönsoitoissa. Uusissa, lähettämissään kuvissa ja viesteissä. Sekä tietenkin päivittäin mielessäni.

 

Sapattivuoden kohokohta

Niiden piti olla tavalliset sokkotreffit. Takanani oli jo useita koomisia ja muita ei-jatkoon deittejä muiden kanssa. Monissa maissa ja kulttuureissa. Lähdin siis tapaamaan uutta tuttavaani huolettomasti. Tavallisessa reissumekossani ja vain vähän meikkiä poskipäille sipaistuna.

En edes laittanut tällä kertaa suomalaisille ystävilleni viestiä etukäteen, koska ei jännittänyt. Olimme viestitelleet pieniä pätkiä viikon verran deittikumppanini kanssa; onneksi hän osasi englantia todella hyvin. Luvassa oli taas kenties kahvit – ja puistokävely, jos kemiaa ja kärsivällisyyttä riittää. Niin ajattelin, kun niitähän olin jo ehtinyt kokemaan. Mitä sitä turhaan jännittämään. Lähden muutenkin matkanaikaisille treffeille toverillisin mielin: on aina kivaa saada seuraa ja tutustua uusiin ihmisiin. Se riittää.

Treffimme alkoivat ystävällisellä halauksella. Hymyllä. Helpolla yhdessäololla. Aamupala venyi lounaaseen ja siitä iltapäivän kautta iltaan. Kun vihdoin istahdin kotiin vievään kulkuvälineeseen, minusta tuntui, että leijuin. Itkin onnellisuudestani ja kehoni tärisi tyytyväisyydestä. Tämä oli jotain enemmän kuin pelkkä kaverikahvittelu.

Tältä se kai taas tuntuu, kun on ihastunut ensisilmäyksellä, ajattelin yli 12 tunnin sokkotreffiemme jälkeen. Tältä se tuntui, kun on ylipäätään tykästynyt toiseen. Kepeältä ja kauniilta. Olin niin kaivannut tätä tunnetta.

Lähetin pari viestiä ystävilleni. Hehkutin oloani, vaikka samalla mietin, että mitäköhän näin vahvasta tunteesta seuraa. Tällaisella reissunaisen aikataululla. Pyyhin ne pohdinnat kuitenkin nopeasti mielestäni ja ajattelin, että näin sen täytyy mennä.

Rakkaudessa pitää uskaltaa hypätä tuntemattomaan. Rakastuminen on aina riskinottoa, olipa sitten kotona tai matkalla. En ollut välttämättä vielä rakastunut ensimmäisen päivän jälkeen, mutta vahvasti ihastunut. Täysin myyty ja jalkani viety alta sekä mitä muita kliseitä voisinkaan tähän kirjoittaa.

Katselin jo tiukasti maailmaani vaaleanpunaisten lasieni läpi, ja annoin nopeasti itselleni luvan tehdä niin. Pitkästä aikaa minusta tuntui, että kehossani hyrräävät todelliset mielihyvähormonit. En osannut nukkua enkä keskittyä. Olin kuin se hyräilevä opiskelijatyttö, jota en aiemmin koskaan ollut.

Olimme sopineet treffit jo seuraavalle päivälle ennen kuin erosimme. Niihin tärskyihimme panostin enemmän ja laitoin ripsiväriä sekä huulipunaa – vaikka olimme menossa luontoon. Kävimme ostamassa piknikeväät ja lähdimme kohti vuoria. Näimme meren, ruohokentät ja tasakattoiset talot. Näimme toistemme hymyt ja tyytyväisyyden silmistä. Oli vaivatonta hengailla yhdessä. Pelleillä, kulkea käsikädessä ja kaatua välillä nurmikolle kikattamaan kuin pienet lapset.

Kolmantena päivänä en enää saanut päästäni ajatusta, että olen kohdannut unelmieni miehen. Hän on kuin näköisversio unelmakartastani, jonka olin päivittänyt ennen reissuuni lähtöä.

Tein joskus muutama vuosi sitten ensimmäisen unelmakarttani. Visioni parisuhteesta ja kumppanista, jollaisen haluaisin. Olin kuullut, kuinka aarrekarttaa tuijottamalla toiveet toteutuvat. En uskonut tietenkään sellaiseen, kunnes sitten tapasin hänet.

Reissuheilani on pelottavalla tavalla jopa sen päähenkilön näköinen. Olimme myös kokeneet jo kolmessa päivässä kaikkia niitä asioita, joita olin romanttisella hetkelläni listannut unelmakarttaani – ja paljon enemmänkin. Ja olimme ehtineet puhua. Puhuimme toistemme päälle, puhuimme tuhansia sanoja. Ensimmäiseksi aamuna ja viimeiseksi illalla.

Mutta osasimme olla myös hiljaa yhdessä. Täysin keskittyneenä toistemme sanattomaan viestintään ja läsnäoloon. Niin helppoon hiljaisuuteen, jota en ollut aiemmin kokenut.

Se oli kaiken puolin ihmeellistä. Kiitos sapattivapaani: olin muun muassa ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa minulla oli pelkästään aikaa tapailla unelmieni miestä. Ei ollut muita velvollisuuksia tai aikasyöppöjä. Opiskeluhommat saivat odottaa.

Kaikki tuntemukset olivat niin kutkuttavan kummallisia, vaikkakin takaraivossa kolkutti ajatus, että olen vain hetken tässäkin maassa. Sitten täytyy taas mennä. Tosin olin valmis rukkaamaan matkasuunnitelmiani. Haaveilimme yhteisestä keväästä ja ties mistä. Kuinka naiivia, voisin nyt helposti ajatella, mutta en lähde latistamaan tunteitani ja koettua elämää.

 

Sukelsin tuntemattomaan ja elin elämäni sapattivuotta. Yhtenä päivänä minulle paljastui kuitenkin raaka totuus. Olimme illallisella, kun hän kertoi päihderiippuvuudestaan. Päihteet ovat hänen pakokeinonsa ja haavemaailmansa. Monien vuosien sekoilujen jälkeen tilanne on paha, sanoi hän. Päihteet ovat jotain sellaista, josta muut eivät tiedä. Tässä kulttuurissa ei ole tapana huudella ongelmista, vaan niistä mieluummin vaietaan, hän selitti. Mutta minulle oli helppo puhua.

Mitäpä minä siihen mitään lisäämään. Hän pyysi ymmärrystä, mutta siinä tilanteessa, kun toinen haluaa pitää kiinni päihdyttävistä aineistaan, olen sanaton.

Kuuntelin tyynesti hänen päihdehistoriaansa ja kiitin luottamuksesta. Kiittelin myös siitä, että hän kertoi itse asian nyt eikä myöhemmin. Sitten nousin ja menin vessaan, jossa vatsani heitti volttia, ajatukseni vuoristorataa ja kyyneleeni tippuivat maahan.

Syytin itseäni, miksi en ollut huomannut merkkejä, että hengailen päihderiippuvaisen kanssa. Koin alkuun pettymystä, syyllisyyttä, häpeääkin.

Siinä epätasapainoisessa tilassa – rakastuneena – luotin häneen täysin. En osannut ajatella koko aikaa täydellä järjellä.

Minun olisi ehkä pitänyt kyseenalaistaa monia juttuja, mutta siinä epätasapainoisessa tilassa – rakastuneena – luotin häneen täysin. En osannut ajatella koko aikaa täydellä järjellä. Hänhän osaa hurmata ja käyttäytyy seurassani koko ajan kuin herrasmies. Jopa ylitsevuotavan kohteliaasti. Oli ajoissa tapaamisissamme ja pukeutui siististi. Melkein jokaisella kerralla sain jonkun lahjan. Ja kun ensimmäisillä treffeillä kerroin, että en juo alkoholia, ei hänkään tilannut tippaakaan viinaa illallisillamme tai muissa paikoissa. Ei yhdelläkään kerralla.

Päivä avautumisensa jälkeen hän laittoi viestin ja kertoi miettineensä asioita. Hän kysyi, että palaisinko takaisin, jos hän menisi päihdehoitoon. Tiesin vastaukseni heti: en pysty. En ainakaan heti enkä romanttisessa mielessä, ajattelin ensimmäisenä.

Vaikka hän on kiltti ja kertoi riippuvuuksistaan, haluan ihmisen, jolle rakkaus on tärkeintä elämässä – eivätkä päihteet. Vaikka hän oli käyttäytynyt koko ajan seurassani kuin unelma, hänen parantumisensa täytyy lähteä aivan muista motiiveista kuin toisen ihmisen miellyttämisestä.

Kaipasin hänen intiimiä seuraansa pitkään. Olen silti tyytyväinen, että osasin pysyä vahvana päätöksessäni. Se ei ole välttämättä helppoa, kun ihastuu hetkessä voimakkaaseen ja kiehtovaan persoonaan. Tunteelliseen ja rakastettavaan, joka on päällisin puolin ja sisäisestikin unelma – siihen asti, kun yksi salaisuus paljastuu.

Vahvana pysyminen oli aluksi helpompaa reissussa kuin ajattelinkaan; matkalla haluan tehdä elämäni selvästi jotenkin helpommaksi kuin arjessa. Monesti kotona Suomessa olen kyllä jäänyt roikkumaan ihmiseen, joka on aiheuttanut vain ikävyyksiä, vaikka en ole edes alkujaan kokenut samanlaista huumaa kuin nyt elämäni keväässä.

Myönnän, että matkalla ihastuminen on minulle myös vaivattomampaa kuin arjessa: sitä elää kuherruskuukautta, jossa oma egokin miellyttää enemmän ja muiden sanomisilla on vähemmän painoarvoa. Semmoisessa olotilassa rakkaus on maailman luonnollisin ja helpoin asia. Tai niin sitä luulee, ennen kuin törmää johonkin tällaiseen. Tunteet heiluvat laidasta toiseen ja mikään ei olekaan enää helppoa. Ei edes jälkikäteen, kun kaipaa toista niin älyttömän paljon.

 

Mitä tämä reissuheilastelu opetti minulle?

Kun paljastuksen jälkeen olin aikani tärissyt ja itkenyt sekä kokenut kaikkia mahdollisia negaatioita pettymyksestä vihaan, aloin hymyillä. Kaikesta huolimatta, olin kokenut jotain todella intensiivistä ja uskoin aitoihin tunteisiin. En ollut menettänyt tunteja, päiviä tai viikkoja päihderiippuvaisen seurassa, sillä enhän ennen hänen paljastustaan ollut asiaa edes huomannut.

Olin saanut viettää unelmaviikon reissuni rakastettavimman ihmisen seurassa. Sellaisen miehen seurassa, joka muistutti tärkeistä asioista ja antoi minulle rohkeutta elää niiden sekä uusien seikkailujen kanssa.

Elämäni vuoden ihmissuhde muistutti ennen kaikkea siitä, että ihmisiin on syytä luottaa. Ja rakkauteen kannattaa tarttua vaikkapa kuukaudeksi – mutta siitä pitää osata irrottautuakin, jos se ei tee hyvää. Sen jälkeen voi tarvittaessa pysyä ystävinä. Eikä rakkauttaan tarvitse koskaan hävetä.

Tunnekuohuani ja muutamaa keskustelua myöhemmin muistin, että päihdeongelmaisetkin ovat ihmisiä. Heilläkin on tunteensa ja kykynsä rakastaa. Minun on turha kokea mitään syyllisyyttä mistään. Heillä on sairaus, onpa kyseessä sitten alkoholisti tai narkomaani. Kun syöpää sairastava kertoo sairaudestaan, harva juoksee karkuun. Mutta miksi päihderiippuvainen jätetään niin usein yksin?

Minun oli helppo ihastua ja olla hurmattu, mutta päihderiippuvuuden edessä olen voimaton. Myönnän, että tällä reissulla en halua jäädä kenenkään hoitajaksi.

Ihastuksestani tulee helposti mieleeni elämäni tärkein henkilö menneisyydestä. Katsoin aikanaan, kun hän kamppaili saman ongelman kanssa melkein kaksi vuosikymmentä. Jouduin seuraamaan liian pitkään ja liian läheltä rakkaan ihmisen taistelua päihteiden kanssa. Voi niitä tunnemyrskyjä sekä riitoja. Välillä laitoin välit poikki ja uskottelin, etten enää välitä.

Rakastan silti – olen rakastanut koko ajan. Ja olen oppinut sen tärkeimmän: jokainen on loppupeleissä vastuussa vain itsestään.

Riemukasta helluntaita ja rakkautta kaikille!

 

Lisää matkaheilastelusta:

Kommentit (6)

Kanerva

Olipa ihana ja romanttinen kohtaaminen. Ja miten hienosti osaat pitää itsestäsi huolta, kun ihastuneena näit realiteetit ja teit kipeän ratkaisun. <3

Vierailija

Olipa huikea postaus. Aika moni on varmaan kokenut jollain tasolla samankaltaista, että kun ei onnistu niin ei vaan onnistu. Harva meistä osaa kuitenkaan sen pukea näin hienosti sanoiksi.

Annakaisa Vääräniemi
Liittynyt25.4.2016

Kiitos kaikille teille ihanille! <3
Tällaiset positiiviset kommentit lämmittävät niin paljon mieltä sekä antavat lisää toivoa monessa asiassa.
Mutta sen verran täytyy sanoa, että vaikka olen ratkaisuni tehnyt, olisi tässäkin tarinassa paljon lisää kerrottavaa. On ollut niin paljon koettavaa. Ihan näihin päiviin saakka. ;-)

Jennyli

Olipa ihanasti kirjoitettu teksti, sulta taitaa löytyy ihan hyvät kirjoittajan lahjat. Uskon että teit täysin oikean päätöksen ja kuulostaa hyvin tyypilliseltä hieman narsistiselta ihmiseltä että ensin ollaan kaikkea enemmä kun unelmissa, mutta valitettavasti alkoholistit ovat usein niitä ilkeimpiä, se vie koko elämän ja rahaakin pitäisi harrastukseen saada ym., eli varmasti oli oikea ratkaisu pitkällä tähtäimellä. Ihanan kuuloinen kokemus silti, kaikkea hyvää sulle jatkoon.

Seuraa 

Tervetuloa mukaan Adventuristan matkaan!
Olen Annakaisa, intohimoinen seikkailija ja Me Naisten toimittaja sekä bloggaaja.
Tämä blogi on täynnä matka- ja matchatarinoita.

Vuosi sitten järjestelin elämäni uusiksi ja lähdin unelmieni matkalle. Opintovapaani starttasi Malediiveilta ja kävin 16 eri maassa kymmenen kuukauden aikana.
Olen reissannut yhteensä 65 valtiossa (joulukuu 2018).

Contact: annakaisa.vaaraniemi@sanoma.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Marraskuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2017
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu

Kategoriat