Oulun ydinkeskusta on pieni. Sen keskuksena toimivat kävelykatu Rotuaari ja kauppakeskus Valkea.

Muutaman korttelin päässä on Toripolliisi-patsas ja kauppatori hurmaavine aittarakennuksineen. Siitä kun vielä jatkaa matkaa puolisen kilometriä, päätyy Oulun ehkä kauneimpaan kaupunginosaan: Pikisaareen.

Pieni saari Raatin, Hietasaaren ja keskustan välissä on tunnettu konepajoistaan ja käsityöläisistään. Saarella on ollut toimintaa laivanrakennuksesta viinapolttimoon. Oulun konepajasta villatehtaaseen.

Siellä tuoksuu kesäaikaan edelleen terva. Toisinaan myös vastarannalla sijaitseva Stora Enson tehdas.

 

 

Minulle Pikisaari on näyttäytynyt ennen kaikkea viehättävien puurakennusten ja lahjakkaiden taiteilijoiden kotina. Tennistreeneinä Korkeasaaren kentillä. Ohikulkevina veneinä ja kalastajien verkkoina.

Saarella on kymmeniä kaupungin vuokra-asuntoja. Asukkaita on noin 150, ja moni heistä on taiteilija. Muun muassa Vanhassa villatehtaassa on taiteilijoiden työtiloja, näyttelytiloja sekä muuta toimintaa.

Saaren toisessa päässä on Sokeri-Jussin kievari, joka on erityisen kiva kesällä. Onpa saarella myös merimiehenkotimuseo ja majoituspalveluitakin, esimerkiksi Turusen saha -niminen kulttuuri- ja majatalo.

Tänä kesänä, 2019, Pikisaari on entistä kauniimpi ja mielenkiintoisempi, sillä siellä on nähtävillä ympäristötaidetta Pikinen poloku -nimellä.

Elokuun loppuun saakka Pikisaaren poluilla voi kohdata näyttäviin teoksiin, joita paikalliset taiteilijat ovat tehneet. Tämän postauksen lopussa on kuvia näistä teoksista.

Olen käynyt jo muutaman kerran kiertämässä tuon polun ja jokaisella kerralla olen bongannut jotain uutta. Jos ei taideteoksia, niin sitten luonnon omia teoksia ja arkkitehtuurisia löytöjä. Mukana on ollut tietenkin myös utelias koirani.

Hienoa, että Pikisaaren inspiroimat taiteilijat ovat laittaneet esille töitään Oulun upeimpaan paikkaan.

 

Lisää Oulusta:

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tervetuloa mukaan Adventuristan matkaan!
Olen Annakaisa, intohimoinen seikkailija ja Me Naisten toimittaja sekä bloggaaja.
Tämä blogi on täynnä matka- ja teetarinoita.
Contact: annakaisa_vaaraniemi@hotmail.com
 

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön Annakaisa Vääräniemi (@annakaisa) jakama julkaisu

Olen reissannut yhteensä 70 valtiossa.
Syyskuussa 2019 jäin vuorotteluvapaalle ja lähdin kahdeksan kuukauden reissuun.

Nyt olen Japanissa.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Syyskuu
2018
Marraskuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2017
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu

Kategoriat