1. Paljastus:
    Olen joskus ihmetellyt, kun suomalaiset lähtevät lomalle ja vievät mukanaan omat kahvipakettinsa.
    En ihmettele enää. Jokainen matkustaa ja elää tyylillään.
     
  2. Paljastus:
    Kannan nykyisin mukanani omat teet. En kylläkään ulkomaan reissuille, sillä siellä haluan maistaa paikallisia teejuomia. Mutta Suomessa olen huomannut, että on turvallisempaa kantaa omia teepusseja tai jopa haudukkeita mukana.
     
  3. Paljastus:
    Minusta tuli omien teepussien kantaja oikeastaan kunnolla vasta parisen viikkoa sitten, kun aloitin kolalakon. Kesällä innostuin juomaan taas Pepsi Maxia ja Cola Zeroa, ja huomasin, että jään niihin helposti koukkuun. Mieluummin koukutun teestä, jossa ei ole lisäaineita.
     
  4. Paljastus:
    En pysty enää juomaan juurikaan mustaa teetä. Jopa vihreän ja mustan teen sekoitukset, vaikkapa kombuchajuomissa, ovat nykyään vähän liian voimakkaita – puhumattakaan puhtaasta mustasta teestä. Rakastan vihreän teen makua, joita on satoja. Kaikkia lajeja en ole vielä maistanutkaan. Perusvihreät kylläkin olen testannut. Ne piristävät ja samalla rauhoittavat, kun taas musta tee maistuu liian tujulta sekä tekee minut samanlaiseksi kuin kahvi. Kierroksilla käyväksi. Liian pitkään valveilla oleilevaksi. Jopa pahantuuliseksi.

Mutta pikkupaljastuksista takaisin aiheeseen eli omien teepussien kuljettamiseen.

Olen jutellut siitä viime aikoina paljon. Olen vienyt irtoteetä ja suodatinpusseja ystävälleni viikonloppuvisiitille. Olen ostanut kahvilassa pelkkää kuumaa vettä kahdella eurolla, että olen saanut kunnon teetä.

Jopa japanilainen vihreän teen pussi maistuu niin hyvältä, että olen mieluummin halunnut juoda sen kuin ostaa jonkun liptonin tai kokeilla jotain muita juomia.

Käsilaukussani on irtoteetä vain harvoin, koska irtoteetä voin hauduttaa useamman kerran. En halua jättää ravintolaan irtoteetä, jota on haudutettu vain kerran. Tavallisesta japanilaisruokakaupasta ostetut vihreän teen pussit toimivat oikein hyvin tien päällä. Tykkään erityisesti matcha-sencha-sekoituksesta sekä sencha-sakura- tai -sitruunaseoksesta.

En mene koskaan ravintolaan hengaamaan ja ostamaan pelkkää kuumaa vettä. Joskus olen saanut lounassalaattini kanssa veden ilmaiseksi, kun olen pyytänyt sitä ja lupautunut maksamaankin.

Silti, joidenkin mielestä omien eväiden nauttiminen ostettujen eväiden rinnalla on todella väärin. Vaikka kyse olisi omasta teepussista.

Missään hienoissa paikoissa en käy. Ja vaikka kävisin, en kaiva siellä esiin teepussejani.

Tietenkin vaihtoehtona olisi juoda haudutettua teetä paikoissa, jotka osaavat nämä teejutut. Mutta seuralaiseni eivät aina halua tämmöisiin paikkoihin. Itsekin haluan usein vaihtelua.

Voin juoda salaattini tai leipäni kanssa kylmää vettä, mutta varsinkin iltapäiväteen aikaan on niin kivaa saada kunnon vihreää, kuten vaikkapa pääkuvan tunnelmissa. Se on Hongkongista, jossa en todellakaan kanna teepusseja mukana. Kuvassa on sekä matchaa, jasmiiniteetä että hojichaa eli paahdettua vihreää teetä. Koko setti alle kolmella eurolla. Nam!

Mitä mieltä te olette? Onko oman teepussin kantaminen suotavaa? Vai täysin kamala idea?  

 

Lisää aiheesta:

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (4)

MerjaO
1/4 | 

Ehdottomasti saa kuljettaa omia teepusseja mukanaan! Minäkin olin nuorempana tarkka teestäni ja jos kylässä tarjottiin Liptonia (kuten yleensä..) tai ravintolassa oli vain mustaa teetä, niin juomatta jäi. Kyllästyin olemaan "se hankala" tyyppi/asiakas ja opettelin juomaan kahvia, se on aina pahaa-logiikalla. ;) No, kauaa en viitsinyt pahaa kahvia juoda ja nykyään olen "se hankala" tyyppi/asiakas, joka kysyy kylässä tai kahvilassa, onko teillä kauramaitoa ja voinko lämmittää maidon vaikka mikrossa ennenkuin kaadat kuppiin.. ja käsilaukussa on aina omat teet mukana niitä hetkiä varten, kun ei ole tarjolla kauramaitoa tms. :) muita syitä omien teen kuljettamiselle on mm. se, että iltapäivästä eteenpäin ei voi juoda enää kofeiinipitoisia juomia, siksi Pu´erh tai roobois-teepussit kulkee mukana. ja kahvia kun juon pääsääntöisesti vain sen kupin päivässä niin sen pitää olla hyvää!! Opettelen "hyväksymään" itseni tällaisena vaativana nautintoaineiden juojana, jonkun mielestä voin olla ranttu tai jotain, mutta ymmärrän siis oikein hyvin, että kannat omia teepusseja! :) :)

Annakaisa Vääräniemi
Liittynyt25.4.2016

Ihanaa kuulla, että täällä on ainakin edes yksi OTM-ihminen lisäkseni. :-)

Tuo roobois-pussien kuljettaminen olisi myös järkevää ainakin niin kauan, kun hyvää rooboista ei löydy kunnolla.
Kiitos Merja O, kun kävit kommentoimassa.
Paljon virkistäviä teejuomia kesääsi. :-)

eMaarit
2/4 | 

Kyllä se niin on, että usein on turvauduttava omiin teehaudutuksiin, jos kunnon teetä haluaa. On niin ihmeellistä, että teejuojat ovat edelleen kummajaisia, jotka saavat hienoillakin juhlilla liotella lipton-pusseja, vaikka kaikki muut tarjoamiset olisivat huippua. Miltä kuulostaisi juhlapöydässä pikakahvi? Lipton -pussia harva ihmettelee. En halua olla hankala, tai vaivaksi, siksi kannan mukanani omat teeni. Tai otan pelkän kuuman veden, sekin maistuu joskus ihan hyvälle.

Annakaisa Vääräniemi
Liittynyt25.4.2016

Jes, toinen OTM-ihminen! :-)
Kiva, kun kävit kommentoimassa, eMaarit.
Tuo liptoneiden jakeleminen on kyllä kummallista, varsinkin juhlissa. Mutta onneksi tilanne on parantunut paljon viime vuosina. *
Silti on vähän ihmeellistä, että kohta on 2020-luku ja teenjuojat kantavat omia haudukkeitaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tervetuloa mukaan Adventuristan matkaan!
Olen Annakaisa, intohimoinen seikkailija ja Me Naisten toimittaja sekä bloggaaja.
Tämä blogi on täynnä matka- ja matchatarinoita.

Olen reissannut yhteensä 66 valtiossa (elokuu 2019).
Syyskuussa 2019 jään vuorotteluvapaalle ja lähden reissuun kahdeksaksi kuukaudeksi.

Contact: annakaisa_vaaraniemi@hotmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
Marraskuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2017
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu

Kategoriat