”Hei kansikuvatyttö!”

Kun luin tällaisen viestinaloituksen aamulla, meinasin imaista teet väärään kurkkuun. Ystäväni laittoi viestin, jossa hän kertoi bonganneensa minut sanomalehti Kalevasta. Tiesin, että opintovapaastani oli tulossa juttu Kalevan koulutusliitteeseen, mutta en mitenkään edes osannut arvata, että päätyisin jopa sen kanteen.

Iik, mielessäni kävi sata asiaa, kun näin tuon kannen ja luin tekstin. Tekstin olin lukenut jo kerran aiemminkin ja siihen olen tyytyväinen, mutta kuvat eivät kyllä olleet onnistuneet yhtään. Ne otettiin Oulun Nallikarissa tuulisena päivänä. Mekon helma menee kävellessä hassusti, ja hiukset lepattavat tuulessa. Lisäksi huomioin koko ajan mukana olevaa Mikki-koiraani enkä voinut siis olla kuvissa mitenkään luonnollisesti. Enkä muistanut siinä tohinassa myöskään uusia, Japanissa oppimiani selfieilmeitä ja liikkeitä, vaikka välillä niitä harjoittelenkin kännykän kanssa. Duckface on Japanissa ehkä noin kymmenen vuotta vanha juttu, mutta silti sitä ja muita jänniä ilmeitä harrastetaan siellä yhä.

Tarkastuskierroksesta huolimatta juttuun oli jäänyt muutama virhe. Esimerkiksi se, että en aloittanut reissuani Balilta, vaan Malediiveilta. Oikeastaan tasan vuosi sitten elelin viimeisiä Maafushin-päiviäni ja olin varma, että olin löytänyt maanpäällisen paratiisin Malediiveilta.

Olin myös ihastunut ja ehtinyt käydä treffeillä useammankin henkilön kanssa. Pohdin mielessäni, että entäpä, jos palaisin Malediiveille mahdollisimman pian. Syyskuussa 2017 alkoi olla jo merkkejä Balin tulivuorenpurkauksesta ja suunnittelin varareittiäni, joka olisi kulkenut suoraan Malediiveille.

Vaikka ihastuin, monta kertaa niin Malediiveilla kuin muualla, olen onnellinen, etten jäänyt sinne tai tänne. Niin paljon kaikkea mahtavaa sain kokea viime vuoden matkallani ja olisin jäänyt niin monesta huippujutusta paitsi. Ja niitä ihastuksiakin tuli vielä eteen monessa eri paikassa ja monen kanssa olen vieläkin yhteydessä. Mutta sitten eräs valloitti sydämeni kokonaan. Enkä ole välttämättä vielä päästänyt siitä tunteesta irti.

Tällaiset pienet arkipäivän jutut tuovat mieleeni jatkuvasti viime vuoden kohokohtia. Tai eihän tuo sanomalehtihaastattelu itselleni ollut mikään pieni juttu, oikeastaan päinvastoin. Minusta on mukavaa, että lehdet huomioivat tällaisia toisenlaisia irtiottotapoja sekä kertovat erilaisista mahdollisuuksista vaikkapa opintovapaaseen. Myönnän silti, että jännitän aina omia haastattelujani, vaikka teen itse haastatteluja lähes päivittäin.

Sanomalehti Kalevan koulutusliitteestä (ilm. 12.9.2018) löytyy myös vinkkini irtiottoon.
Sanomalehti Kalevan koulutusliitteestä (ilm. 12.9.2018) löytyy myös vinkkini irtiottoon.

 

Onneksi jännitykseni tai muut arjen ikävämmät tunteet jäävät helposti jonnekin taustalle, kun pääsen uppoutumaan kirsikankukkien värisiin pumpuliajatuksiini. Omaan kuplaani, jossa sain elää viime vuonna. Lehtihaastattelun (epäonnistuneita) kuviakin enemmän päässäni alkoi taas pyöriä vuoden rakastetuimpia hetkiä. Niitä onnellisuuden lähteitä, jotka ovat jääneet taas tässä arjessa yhä kauemmaksi ja kauemmaksi, mutta joiden muistelukin jo auttaa jaksamaan tässä suomalaisen syksyn pimeydessä. Ne muistuttavat myös unelmistani, joita en ole toteuttanut. En vielä, mutta niidenkin aika tulee joskus.

Kalevan juttu korostaa opintojani. Tietenkin, koska kyseessä on opiskelijaliite. Kerron siinä muun muassa, kuinka irtiottoni kehitti luovuuttani ja varmuuttani kirjoittajana. Sanon myös, että kyseessä oli erittäin terapeuttinen matka: opin uusia juttuja omista tunteistani, kun vaikkapa käsittelin läheisen menetystä.

Mutta siitä tärkeimmästä Kalevan haastattelu ei kerro mitään. Se on rakkaus. Rakkaus toisiin, itseeni ja intohimoihini. Siihen liittyvät klassisesti myös usko ja toivo. Aloin taas uskoa uudella tavalla omiin kykyihini, esimerkiksi tekstin tuottajana sekä editoijana. Siitä nousi uutta toivoa. Rakkauttakin, joka on kestänyt eri muodoissaan opintovapaani jälkeen. Vaikka sapatin loppumisesta tuntuu välillä olevan ikuisuus, irtiottoni vaikuttaa vielä elämääni. En yhtään ihmettele, vaikka siitä vuodesta poikisi joskus vielä jotain todella suurta. Melkoisen isoja juttuja olen toki saanut kokea nyt jo parissa kuukaudessakin – viime vuodesta puhumattakaan. Jokainen viesti ja kuva puhelimessa sekä nämä blogipostaukset muistuttavat elämäni rakkaudesta ja vapaudesta.

”Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus.”

Vielä olisi vielä 46 päivää ja pääsen toteuttamaan vihdoin kunnolla eniten rakastamaani harrastusta eli reissaamista! Vieläpä matkalla Japaniin.
Tällä hetkellä olen liekeissä myös mahdollisuudesta opettaa – kiitos kirjoittamisen opinnoilleni, sapattivuonna syntyneille unelmilleni sekä ystävälleni, joka kysyi minua opettamaan. Enpä tiennyt vielä 1,5 kuukautta sitten, kun olin haastateltavana, että mitä kaikkea tämä syksy tuokaan eteeni. Japanin-reissun lisäksi pääsen nyt reissaamaan syksyllä muutaman kerran myös Ilmajoelle.

Olin ensimmäisen kerran Ilmajoella viime viikolla ja nautin todella paljon taas opettamisesta. Luokkahuoneen rauhallisesta ja innostuneesta tunnelmasta. Siitä levottomastakin energiasta, joka virtaa nuorissa, motivoituneissa opiskelijoissa, joille saan opettaa verkkokirjoittamista. Viime syksynä luokkahuoneeni vaihtuivat ja olivat täysin muuta kuin vanha opistotalo Etelä-Pohjanmaalla, mutta muistan niin hyvin tuon saman kutkuttavan tunteen, jonka olen huomannut opiskelijoissani. Kun maailman kaikki mahdollisuudet ovat avautuneet eteen ja uusi elämänvaihe on pelkästään nautintoja täynnä!

Lue lisää:


Hempeitä kuvia Oulun rannoilta, joissa vietin syyskuun ensimmäisen viikonlopun.
Hempeitä kuvia Oulun rannoilta, joissa vietin syyskuun ensimmäisen viikonlopun.

Kommentit (4)

Helenamaria
Liittynyt25.8.2017

Onnea suuresti ❤. On varmasti yllätävän upea kokemus 🤗. Sekä sapatti vuosi, että tuo julkaisu lehdessä.

Helena Peltokangas

rk

Onnittelut artikkelista :) Älä kuvia mieti, mieti, joku voi saada tuosta ponnahduksen elämänmuutokseen!
Olisi kiva kuulla lisää opinnoistasi (laajuus, oliko vaikea tehdä etänä, huiput ja ällöimmät osiot, saitko niistä potkua töihin, oliko pääsy/haku opintoihin vaikeaa jne).
Ihania kuvia Oulusta, vau!!!

Annakaisa Vääräniemi
Liittynyt25.4.2016

Hassua, että ihmiset onnittelevat artikkelista. Mutta kiitos, RK! :-)
Ja kyllä, en minä niitä kuvia jaksanut miettiä sen enempää. Tosin pohdintani on luettavissa 24/7 täällä blogissa.
Se on kyllä totta, että (toivottavasti) joku voi saada tästä kimmokkeen opiskeluun. Ja hei, jälleen kerran loistavia vinkkejä. Ehkä minun pitää koostaa joku oma opiskeluliite tänne blogiinkin.
Kivaa viikonloppua just sinulle!

Seuraa 

Tervetuloa mukaan Adventuristan matkaan!
Olen Annakaisa, intohimoinen seikkailija ja Me Naisten toimittaja sekä bloggaaja.
Tämä blogi on täynnä matka- ja matchatarinoita.

Vuosi sitten järjestelin elämäni uusiksi ja lähdin unelmieni matkalle. Opintovapaani starttasi 1. syyskuuta 2017 Malediiveilta ja kävin 16 eri maassa kymmenen kuukauden aikana.
Olen reissannut yhteensä 65 valtiossa. Nyt olen Japanissa (marraskuu 2018).

Contact: annakaisa_vaaraniemi(@)hotmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2017
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu

Kategoriat