Ja olisipa minullakin mummola Okinawalla! Näitä juttuja on tullut viime aikoina monta kertaa mieleeni, kun olen viestitellyt nyt Jyväskylässä asuvan ystäväni Susannan kanssa. Pitkästä aikaa.

Olemme olleet vähän tekemisissä Susannan kanssa sitten 2000-luvun alun, kun opiskelimme yhtä aikaa Jyväskylässä. Tai voiko sitä edes opiskeluksi kutsua, kun luentosalissa muun muassa katsoimme elokuvia ja kuvitimme paikallista kulttuurilehteä? Ah, kuvakoulutus (Studies of Visual Communication) ja Jyväskylän yliopiston Juomatehdas! Ne ovat kyllä elämäni parhaimpia opiskelumuistoja ennen tätä aikuisopintovapaatani.

Ensimmäiseksi minulla tulee aina mieleen Susannasta japanilainen taide. Sekä kaikki pienet ja söpöt jutut, jotka liittyvät japanilaiseen kulttuuriin. Kiitän häntä erityisesti siitä, että sain Japani-kuumeen. Hänen kaikessa tekemisessään ja olemuksessaan on jotain niin todella oivaltavaa ja viehättävää. Pikkutarkkaa tyylikkyyttä ja kokeilevaa lahjakkuutta, joista paistaa hänen japanilaiset juurensa. Tarkalleen sanottuna: okinawalaiset juuret.

Toiseksi kiitän Susannaa siitä, että sain tavata täällä Okinawalla yhden koko sapattivuoteni mielenkiintoisimmasta henkilöstä. Susanna kun kertoi viime viikolla, että hänen isänsä koti ja Nahan-mummolansa sijaitsee aivan majapaikkani lähellä.

– Siellä on isoisäni perustama kauppa, jota vanhin setäni on pitänyt 1970-luvulta saakka. Kun perheemme asui Okinawalla 1980–81, minua nukutettiin päikkäreillä niin, että isäni ajeli kaupan pikkuisella pakettiautolla ympäriinsä. Sitten äiti halusi palata Suomeen, viileämpään ilmastoon, Susanna Vallius kirjoitti viestissään.

Tämän jälkeen minua ei enää pidätellyt mikään. Voisinkohan käydä tervehtimässä setää?

Susanna soittaa isälleen Lappiin, ja tämä soittaa veljelleen Nahaan. Tapaaminen on sovittu.

Piipahtaisitko sinä sukulaisteni luona?

Ensin jännittää. Mietin, että olenkohan jotenkin outo. Kuinka moni käy moikkaamassa ystäviensä sukulaisia reissullaan? Kävisitkö sinä esimerkiksi mielenkiinnosta tervehtimässä mummolani maisemissa Koillismaalla asuvia setiäni ja tätejäni?

No, ok, Taivalkoski ei ole yhtä eksoottinen paikka kuin Okinawa. Ja kaikilla ei ole mielessä henkilöhaastattelu ja blogin kirjoittaminen. Tosin ei ollut minullakaan aluksi, kun menin tapaamaan Susannan vanhinta setää eli nahalaista liikemiestä Masayasu Kinaa.

Ajattelin, että kun olen tässä muutaman korttelin päässä, niin miksipä en voisi käydä kurkistamassa hänen kauppaansa. Susanna myös kertoi etukäteen, että setä puhuu vain vähän englantia. Ja koska minä en puhu japania, niin en valmistautunut haastatteluun.

”Haluan elää ainakin satavuotiaaksi”

Nahan kadut ovat kuin viivoittimella vedettyjä: suoria ja pitkiä. Näen jo kaukaa, kuinka Susannan vinkkaaman matalan, valkoisen talon edessä mies ehtii kävellä autolle monta kertaa. Erittäin vauhdikkaasti ja toimeliaasti. Sylissään hän kantaa isoja laatikoita tavaratilaan. Valkoinen kauluspaita on prässätty viimeisen päälle, kuten suorat tummat housutkin. Ulkoisesta olemuksesta olisi vaikea arvata hänen ikäänsä.

Kun katseemme kohtaavat ja tervehdimme, mies esittelee itsensä Masayasu Kinaksi. Susannan sedäksi ja Rovaniemellä asuvan okinawalaisen, Masakazu Kinan, veljeksi. Sen jälkeen hän ohjaa minut toimistoonsa. Pöydillä on paljon sanomalehtiä ja seinällä on televisio, jossa pyörii japanilainen visailuohjelma. Konttorin vieressä on iso liiketila täynnä pahvilaatikoita. Jostakin tulee jännä tuoksu.

Masayasu on 87-vuotias liikemies, joka myy kaupassaan muun muassa kuivattua merilevää, kalaa ja shiitakesieniä – noita okinawalaisia supefoodeja. Hän kertoo tulevansa joka aamu töihin; niin hän on tehnyt viimeisen 60 vuoden ajan. Työmatka on lyhyt: hän asuu saman talon yläkerrassa. Susannan mummolassa.

– Toivon, että edessäni on vielä monia työvuosia. Haluan elää ainakin satavuotiaaksi, Masayasu sanoo.

Masayasulla on takanaan jo melkein 70 vuotta työelämää, sillä hän on auttanut isäänsä kaupassa lukioikäisestä saakka. Hänen isänsä perusti kaupan 1940-luvun loppupuolella, sodan jälkeen.

Okinawalaiset ovat kuuluisia pitkäikäisyydestään. Saarella on maailman eniten satavuotiaita. Masayasu on vielä keski-iässä, jopa melkein ”nuorukainen” Okinawan mittarilla. Hän tekee havainnollistavan sukupuun ja kertoo, että heidän vanhin siskonsa Kyoko on nyt 95-vuotias.

Masayasu virittää kameraansa kuvauskuntoon.
Masayasu virittää kameraansa kuvauskuntoon.

Kinan-perheen sukupuu. Masayasu on ympäröinyt siitä Kyoko-siskonsa sekä Masakazu-veljensä ja osittain itsensä.
Kinan-perheen sukupuu. Masayasu on ympäröinyt siitä Kyoko-siskonsa sekä Masakazu-veljensä ja osittain itsensä.

 

”Ajan vielä autolla moniin paikkoihin”

Mitä enemmän kuulen Masayasun ja hänen perheensä elämästä, sitä enemmän minua alkaa kiinnostaa kirjoittaa siitä ja tapaamisestamme jotain. Meillä on kuitenkin yksi kommunikaatio-ongelma: kielitaito. Perusjutut rupattelemme englanniksi oikein sujuvasti. Masayasu kertoo opiskelleensa aikoinaan englannin kieltä koulussa kolme vuotta. Mutta niistä opinnoista on jo yli 70 vuotta.

Oih, olisipa itselläkin 87-vuotiaana yhtä hyvä muisti ja terävästi kulkeva ajatus. Hän esimerkiksi piirtää kauniin Okinawan kartan ja siihen lukuisia kohteita, kun en itse muista nimiä kaikille paikoille, joita olen nähnyt saarella.

– Käyn kuukausittain verikokeissa ja tutkimuksissa sairaalassa. Toistaiseksi kaikki on hyvin. Ajan autollani vielä sinne ja moniin muihin paikkoihin.

Viestintäpulmamme ratkeaa kuin itsekseen, kun katsomme Googlen karttoja. Yhtäkkiä teehetkemme muuttuu keskusteluksi, jossa käytämme apuna Google-kääntäjää. Kuinka kätevää, tosin virheiden mahdollisuus on suuri (siksi tämä postaus on tarkistettu ennen julkaisua).

Ihailen, kuinka Masayasun kuulo ja näkö sekä monet muut taidot toimivat vielä erinomaisesti. Kännykän ruudulta hän lukee jopa pienenpientä tekstiä, joka voisi monelle nuoremmallekin tuottaa vaikeuksia. Todellinen teräsvaari!

”Ehkä ikääni vaikuttavat monet asiat, kuten se, että pidän itseni aktiivisena. Teen töitä ja käyn kävelyllä. Syön terveellisesti ja tapaan ihmisiä.”

Hän kertoo jo iloitsevansa Suomessa asuvan veljensä sekä Susannan perheen Nahan-vierailusta, joka on suunnitteilla kesäksi 2019. Ulkomaille hän soittaa Skype-puheluita, mutta toimistossa näkyy olevan myös lankapuhelin. Sillä hän pirauttaa veljelleen Seikolle, joka tulee pistäytymään kaupassa vierailuni aikana.

Molemmat ovat äärimmäisen kiinnostuneita Suomesta ja varsinkin viihtymisestäni Okinawalla. Mitä ajattelen Nahasta? Entä paikallisesta teestä? Kysymyksiä riittää molemmin puolin.

Japanilaiseen tyyliin he antavat minulle jopa lahjan. Jee, paketissa on muun muassa pieni japanilainen pyyhe, joka on virallisesti ensimmäinen minulle. Samalla Masayasu kaivaa esille järjestelmäkameransa, jolla hän haluaa ottaa kuvia suomalaisesta vieraastaan. 87-vuotias okinawalaisherra virittelee järkkäriään ammattitaitoisesti ja olen hämilläni: eihän tämän näin pitänyt mennä. (En ole tottunut olemaan kysymysten ja kuvien keskipisteenä.)

Keskustelumme on jatkunut jo monen teejuoman ajan ja juttua riittäisi vaikka kuinka, mutta Masayasulla ja Seikolla on vielä työpäivää jäljellä. Kysyn viimeisen kysymyksen – joka on selvästi se vaikein.

Mikä on pitkäikäisyytesi salaisuus, Masayasu Kina?

Hän hymyilee hetken ja miettii vastausta selvästi pidempään:

– En tiedä. Ehkä siihen vaikuttavat monet asiat, kuten se, että pidän itseni aktiivisena. Teen töitä ja käyn kävelyllä. Syön terveellisesti ja tapaan ihmisiä.

Ja ne geenit. Niitä ei voi unohtaa, kun puhutaan okinawalaisten pitkästä iästä.

 

Masayasu ja hänen pikkuveljensä valmistautuvat kuvattavaksi sekä kuvaajiksi.
Masayasu ja hänen pikkuveljensä valmistautuvat kuvattavaksi sekä kuvaajiksi.
Seiko ja Masayasu Kina. Nahassa maaliskuussa 2018.
Seiko ja Masayasu Kina. Nahassa maaliskuussa 2018.

 

Lisää Okinawasta:

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Tervetuloa mukaan Adventuristan matkaan!
Olen Annakaisa, intohimoinen seikkailija ja Me Naisten toimittaja sekä bloggaaja.
Tämä blogi on täynnä matka- ja matchatarinoita.

Vuosi sitten järjestelin elämäni uusiksi ja lähdin unelmieni matkalle. Opintovapaani starttasi 1. syyskuuta 2017 Malediiveilta ja kävin 16 eri maassa kymmenen kuukauden aikana.
Olen reissannut yhteensä 65 valtiossa. Nyt olen takaisin Suomessa (syyskuu 2018).

Contact: annakaisa.vaaraniemi(@)sanoma.com

Blogiarkisto

2018
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2017
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu

Kategoriat