Miksi kaikilla laolaisilla munkeilla on oranssi kaapu? Entä miksi he kiertävät aamuisin ympäri Luang Prabangia? Millaista on elämä munkkiluostarissa?

Kun saavuin Laosiin, minulla oli (ja on yhä) paljon kysymyksiä buddhalaismunkkien elämästä. Vientianessa en ehtinyt näitä kysymyksiä niin paljon pohtia, kun siellä oli toisenlaista menoa. Ajattelin, että Luang Prabang olisi muutenkin sopivampi paikka. Onhan tämän pikkukaupungin keskustassa 30 buddhalaisluostaria ja koko Luang Prabangin (LP) alueella arviolta 150 buddhalaistemppeliä. Munkkeja on monta tuhatta.

Laitoin heti saapumispäivänäni viestiä sohvasurffareiden Couchsurfing-palveluun, että haluaisin jututtaa LP:ssa paikallisia munkkeja blogiini. Sain tämän vinkin puolestaan munkilta, johon tutustuin Myanmarissa.

Kävin myös pyörimässä temppeleiden pihoilla ja juttelin munkkien kanssa, mutta kukaan ei halunnut osallistua haastatteluun. Sain onneksi sähköisesti kaksi vastausta, ja toinen heistä osasi sen verran paremmin englantia, että sovin hänen kanssaan tapaamisen lauantaipäiväksi.

Mutta kuinka ollakaan, mahatautini vuoksi jouduin perumaan tämän ainutlaatuisen haastattelun. Uusi, 22-vuotias munkkituttavani kuitenkin suostui vastaamaan minulle sähköpostitse muutamaan kysymykseen sekä lähetti monia linkkejä erilaisiin artikkeleihin, jotka sisälsivät enemmänkin tietoa buddhalaisesta uskonnosta kuin itse luostarielämästä.

Täytyy todeta, että Laosin munkit ovat hämmästyttävän valveutuneita digitaalisesti. Heillä on käytössään monia sosiaalisen median kanavia ja he käyttävät älylaitteita tottuneesti. He hengaavat sohvasurffaajien palvelussa, koska tarvitsevat välillä majapaikkaa toiselta puolelta maata itsekin tai koska he haluavat tutustua uusiin ihmisiin. He voivat kutsua ystäviään kylään luostareihin, mutta yöpyä nämä eivät saa siellä, ellei luostarissa ole erillistä majoituspalvelua matkaajille.

Tak bat 5.30

Olen herännyt Luang Prabangissa jokaisena aamuna 5.30. Majapaikkani naapurissa kun on luostari, ja siellä soitetaan isoa rumpua äänekkäästi tuohon aikaan (aiemminkin soitellaan pienempiä rumpuja).

Sitä ennen monissa luostareissa on jo meditoitu ja rukoiltu, sillä laolaiset munkit heräävät viimeistään neljän maissa, yleensä 3.30. Turistinkaan ei ole vaikea herätä täällä aikaisin, sillä yöelämäähän LP:ssa ei ole. Ulkonaliikkumiskielto alkaa kello 23.30, ja kaupunki on öisin hipihiljainen.

Monille turisteille Luang Prabangin mieleenpainuvin kokemus tapahtuu ennen auringonnousua ja se liittyy noihin oranssikaapuisiin munkkeihin – jotka lähtevät almukierrokselleen 5.30. Aurinko nousee tähän aikaan vuodesta LP:ssa noin 6.30.

LP:n kaduilla jonossa kulkevat munkit näyttävät kuin sorsanpoikasilta, jotka seuraavat johtajaansa. Kymmeniä eri munkkiryhmiä kulkee pitkin katuja hankkimassa päivänsä ruuan almuina, joita paikalliset heille lahjoittavat. Teiden varsilla on pieniä tuoleja, joissa varsinkin iäkkäämmät naiset ja miehet istuvat sekä ojentelevat muun muassa riisipusseja sekä muuta ruokaa munkeille. Hyväkuntoisten naisten pitää seisoa polviensa päällä.

Jonossa kulkevat munkit näyttävät kuin sorsanpoikasilta, jotka seuraavat johtajaansa.

Paikalliset myös kauppaavat turisteille näitä munkeille tarkoitettuja almuja. Ostin kymmenen keitetyn, noin golfpallon kokoisen riisiannoksen noin eurolla, mutta pyysin myyjää lahjoittamaan ne puolestani. Minä halusin yrittää ottaa kuvia munkkikulkueista enkä joutanut istumaan paikallani aamun kultaista tuntia tällä kertaa (virhe). Ja paikallisille nämä almut merkitsevät enemmän: he uskovat, että auttamalla munkkeja he pitävät hyvät henget tyytyväisinä. Sen vuoksi katujen varsilla näkyykin paljon vanhuksia, jotka haluavat varmistaa itselleen hyvän kuoleman ja uuden elämän almuilla.

Opin almuseremonian (tak bat) aikana paljon muutakin uutta tästä buddhalaisten pyhästä seremoniasta, joka ei ole siis pelkästään munkkien etuoikeus. Osa paikallisista myös pyytää munkeilta almuja. Syrjäisemmillä kaduilla on lapsia rukousasennoissa ja jotkut munkit heltyvät heille tarjoten osan koreihinsa keräämistään almuistaan näille pikkuisille. Se on liikuttavaa katsottavaa!

Ja pakko myöntää: ensikertalaisena tein kamalia virheitä, joita en voi laittaa edes vatsatautini heikotuksen piikkiin. Tein kotiläksyni huonosti. Minun ei olisi pitänyt liikkua munkkikulkueen mukana, vaan pysyä tunnin ajan paikoillani. Vaikka en mennytkään heidän lähietäisyydelle, kameran ja munkkien välissä pitää olla vähintään viisi metriä. Ja kun munkkikulkue saapuu, heidän edessään tai sivulla ei saa koskaan liikkua kamera kädessä; muiden ihmisten pitäisi olla aina matalammalla kuin munkkien.

Tähmäriisit ja muut kotona tehdyt ruuat odottamassa munkkien tulemista.

”Toistaiseksi täällä on hyvä olla”

Kukaan ei tarkasti tiedä, milloin almukierrokset ovat alkaneet. Useat veikkaavat 1400-lukua. Monet laolaismunkit saavat nykyäänkin vain yhden aterian, joka on siis kerätty almuilla. Joissakin luostareissa almut jaetaan saman päivän kahdeksi ateriaksi.

Kun munkit saapuvat almukierroksiltaan ja ruokailleet, nuoret alkavat opiskella ja vanhemmat tehdä luostarin pakollisia hommia. LP:ssa munkit palaavat luostareihinsa viimeistään seitsemältä; seurasin seremoniaa reilun tunnin 5.40–6.50.

Iltapäivällä munkkeja näkyy taas enemmän kaupungin kaduilla. Osa käy moikkaamassa muiden temppeleiden munkkiystäviään, ja osa saattaa hengailla muuten – vaikkapa turistien kanssa jutellen. Moni nuorempi munkki osaa hyvin englantia ja he ovat kiinnostuneita oppimaan lisää.

Luostareiden takana olevista munkkien asuntoloista saattaa kuulua myös musiikkia tai englanninkielistä puhetta, sillä monilla on kännyköitä ja muita älylaitteita. He saattavat myös soitella tyttöystävilleen ja perheelleen.

Perinteisesti kaikkien buddhalaisuutta tunnustavien laolaisten miesten odotetaan elävän munkkina kerran elämässään. Jotkut viettävät luostarissa muutaman kuukauden, toiset jäävät pidemmäksi aikaa. Nykyään luostarin kutsuun vastaaminen ei ole sataprosenttista, mutta silti monet aloittavat munkkielämän vapaaehtoisesti – ja varsin nuorena, kuten kontaktini kertoo:

”Kun olin 10-vuotias, vanhempani ehdottivat minulle, että muuttaisin Luang Prabangiin ja aloittaisin siellä koulunkäynnin luostarissa. Olin käynyt vain satunnaisesti kyläkoulussa, sillä autoin vanhempiani maatilalla. Heillä ei ollut varaa kustantaa koulutustani, joten he ehdottivat luostaria. Menin sinne vapaaehtoisesti ja nyt olen viihtynyt siellä yli kymmenen vuotta. En olisi tavannut niin mukavia ihmisiä ja saanut heitä ystävikseni enkä oppinut maailmasta niin paljon, ellen olisi mennyt luostariin. En tiedä, kuinka pitkään täällä pysyn, sillä haluaisin nähdä maailmaa, mutta toistaiseksi minulla on täällä hyvä olla.” – Laolainen munkki, 22




PS: Oranssi vastaus

Ai, niin. Miksi munkeilla on oranssit kaavut?

Väri periytyy kuulemma buddhalaisuuden perusolettamuksesta, totuudesta, jonka symboli on oranssi liekki. Joillakin näkee välillä punaisia ja toisilla kellertäviä vaatteita, mikä puolestaan johtuu siitä, että vaatteet värjätään vielä näinä päivinäkin osin käsin luonnonväreillä eikä silloin ole mahdollista saada täysin identtistä väriä jokaiseen kaapuun.  

Muita Laos-juttujani:

 

 

Kommentit (2)

Vierailija

Nuo iloisen oranssin -ja keltaisen väririset kaavut ovat kyllä ihania. Miksiköhän toinen olkapää on paljaana  kokonaan?

Muuten, onko siellä naisille omia luostareita?

Annakaisa Vääräniemi
Liittynyt25.4.2016

Kuumalla ilmalla kaapu saa olla vapaammin päällä, mutta sitten muutoin sekä vaikkapa matkustaessa molemmat olkapäät on peitetty.
Buddhalaisnunnia näin tosi vähän; Myanmarissa heitä on selvästi enemmän. Mutta en osaa sanoa, miksi heitä ei ole niin paljon tai onko heille omia luostareita. En ainakaan nähnyt. 

Seuraa 

Tervetuloa mukaan Adventuristan matkaan!
Olen Annakaisa, intohimoinen seikkailija ja Me Naisten toimittaja sekä bloggaaja.
Tämä blogi on täynnä matka- ja matchatarinoita.

Vuosi sitten järjestelin elämäni uusiksi ja lähdin unelmieni matkalle. Opintovapaani starttasi 1. syyskuuta 2017 Malediiveilta ja kävin 16 eri maassa kymmenen kuukauden aikana.
Olen reissannut yhteensä 65 valtiossa. Nyt olen Japanissa (marraskuu 2018).

Contact: annakaisa_vaaraniemi(@)hotmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2017
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu

Kategoriat