Ensimmäinen on yleensä paras. Ikimuistoisin. Nautittavin. Näin ennustan käyvän myös Okinawalla.

Enkä nyt puhu Tinder-deitistä, vaan japanilaisesta teehuoneesta.

Kävin tänään Shurin linnassa, ja siellä pääsin nauttimaan täydellisen iltapäiväteen. Se hetki, maisema, tee ja tarinat olivat sellaisia, että olisin voinut jäädä siihen paikkaan ainakin päiväksi. Odottamaan kuningasta. Niinhän prinssitkin aikoinaan tekivät vastaavassa huoneessa linnan uumenissa.

Linnan reunoilla kauniin puutarhan ympäröimänä on söpö teehuone, jonka moni turisti jättää välistä. Vaikka Shurin linna on yksi Japanin suosituimmista linnanähtävyyksistä ja Nahan top-kohde noin 1,8 miljoonalla vuosittaisella kävijällään, pieni teehuone on hiljainen.

Kuljin isojen turistimassojen joukossa Shurin linnan pihoilla ja puutarhoissa, mutta kun yllätyksekseni eteen tuli teehuone, mietin: miksi tämä uljas huone on näin tyhjä?

Yksinkertaisessa huoneessa on bambumattoja sekä isoja valkoisia tyynyjä lattialla. Kimonoasuiset naiset tarjoilevat teetä. Naurettavan halpaan hintaan eli 2,20 eurolla saa neljä maistiaista okinawalaisista perinneherkuista sekä rajattoman määrän vihreää teetä. Eikä mitä tahansa teetä, vaan okinawalaisten suosimaa sanpin- eli jasmiiniteetä.

Jätän kenkäni narikkaan. Minut ohjataan tyhjään pöytään. Ympärilleni alkaa saapua hiljalleen muitakin ihmisiä.

Ennen inhosin, nyt rakastan!

Viereeni tulee harmaahiuksinen nainen. Teevieras hänkin. Todella iäkkään näköinen, mutta erittäin hyväkuntoinen. Kun minä istun jalat pöydän alla piilossa, nainen istahtaa jalkojensa päälle. Alamme jutella hiljaiseen ääneen. Suomesta, Japanista, Okinawan saaresta, jolta hän on itsekin kotoisin.

Ohjaan keskustelua okinawalaisten elintapoihin. Minua kiinnostaa kuulla seniorin näkemys siitä, miksi Okinawalla asuvat ihmiset, jotka ikääntyvät hitaasti. Monissa tutkimuksissa on osoitettu, että Japanissa erityisesti okinawalaiset elävät kaikkein pisimpään. Saarella on eniten satavuotiaita koko maailmassa. Lisäksi heillä on harvoin diabetesta, masennusta, syöpäsairauksia tai sydäntauteja, vaikka kuuluvat köyhimpien japanilaisten joukkoon.

Mikä on heidän salaisuutensa?

– Tuo tee, vanha rouva viittoo.

”Juo sinäkin monta kuppia jasmiiniteetä joka päivä, niin elät pitkään.”

– Juo sinäkin monta kuppia päivässä jasmiiniteetä, niin elät pitkään. Satavuotiaaksi, nainen sanoo.

No niin, vastaus on selvillä – ja mitä se saakaan minussa aikaan?

Yhtäkkiä aina inhoamani jasmiiniteen maku alkaa kutitella kielelläni jollain tapaa kauniisti.

Imen sisääni teen kukkaista tuoksua ja pyörittelen makua suussani pitkään. Tarjoilija täyttää kaksi kertaa kuppini ja minä pitelen kaunista teeastiaa kaksin käsin kuin mitäkin aarretta. Tavallisesta vihreästä teestä pidän paljon, mutta...

Aah, minähän rakastan tätä voimakasta teetä – vaikka olen aina vältellyt sitä. (Tuo jasmiinitee voi olla myös yksi syy siihen, miksi Shurin teehuoneessa ei käy kuhina.)

”Ainakin viisi–kuusi kuppia päivässä”

Saan yksityisen historiakatsauksen linnan entisiin teeseremonioihin, kun kimonoasuinen työntekijä tulee kertomaan mielenkiintoisia faktoja.

Kun linna vielä kuului Ryukyun kuninkaalle, teekutsuilla saatettiin tarjota sataa erilaista pikkuleipää. Juomana oli aina jasmiinitee.

Kukkainen vihreä tee on Okinawan erikoisuus. Muualla Japanissa sitä ei niin paljon nautita. Okinawa on saanut aikoinaan paljon vaikutteita Kiinasta, ja siksi jasmiinitee on täällä niin suosittua.

–  Juon ainakin viisi–kuusi kuppia jasmiiniteetä päivässä, vinkkaa iäkäs naapurini, joka ei halua tulla kuvatuksi. 

Pienillä kekseillä on jännät nimet: Hanabouru, Chiirunkou, Kunpen ja Chinsuko. Niiden tarinat ja taustat ovat vielä jännempiä. Ne ovat kaikki maidottomia, mutta sen sijaan niistä löytyy muun muassa sian rasvaa ja seesamitahnaa.

Vierustoverini käärii kaksi isointa keksiä laukkuunsa. Ei kuulemma jaksa enempää.

Murusista huomaa turistin. Japanilaisilla ei jää koskaan mitään murusia pöydälle.
Murusista huomaa turistin. Japanilaisilla ei jää koskaan mitään murusia pöydälle.

”80-prosenttisesti täyteen”

Ruokavalion väitetään usein olevan okinawalaisten pitkän iän salaisuuden taustalla. Jasmiinitee ja muut tottumukset. Kalaakin enemmän he kyllä syövät nykyisin porsasta ja amerikkalaiset pikaruokaketjut ovat löytäneet tiensä pienelle japanilaissaarellekin. Mutta lautasilta löytyy paljon kasviksia, tofua ja merilevää.

Mutta yksi ruokavalioon liittyvä tapa on taatusti osa okinawalaisten hyvinvointia:

–  Syömme aina vain 80-prosenttisesti itsemme täyteen. Mahaan täytyy jättää tilaa hengittää, kertoo viisas teeseuralaiseni ja nyökytän innokkaasti. Kyllä, kyllä, kyllä (muistaisinpa säännön itsekin aina)!

”Mahaan täytyy jättää tilaa hengittää.”

Ai, että, minä rakastan Okinawaa vieläkin enemmän, mitä edellisessä postauksessani jo hehkutin! Opin joka päivä niin paljon uutta ja näen niin paljon kauneutta sekä viisautta.

Voiko tällaista paikkaa edes olla?

Ensimmäinen teehuonekokemukseni tällä reissulla jää taatusti mieleeni pitkään. Toivottavasti satavuotiaanakin voin sitä vielä muistella.

PS: Haluaisin vielä oppia myös istumaan jalkojeni päällä sirosti, kuten japanilaiset tekevät joka paikassa. En ole koskaan pystynyt siihen, en edes taaperona, kun veljeni minua opetti istumaan nätisti lattialla, tai koulussa liikuntatunnilla. En aikuisena joogassa tai muussakaan paikassa, kuten fysioterapeutin vastaanotolla. Vaikka olen sitä yrittänyt treenata, lantio- ja reisijäykkyyteni on jotain uskomatonta. Balilla pääsin istumaan jo melko lähelle jalkojani, kun olin joogannut kaksi kuukautta enkä ollut istunut muuten työkseni niin paljon kuin aiemmin; tiedän, että myös liiallinen istuminen esimerkiksi työpaikalla kiristää noita lihaksiani.

Kärsiikö muuten kukaan muu teistä tällaisesta vaivasta? Ja ennen kaikkea, onko joku päässyt kankeuden jälkeen istumaan jalkojensa päälle – ja miten? Kertokaa vinkkinne!

Suosittelen myös:

 

 

Kommentit (2)

Seuraa 

Tervetuloa mukaan Adventuristan matkaan!
Olen Annakaisa, intohimoinen seikkailija ja Me Naisten toimittaja sekä bloggaaja.
Tämä blogi on täynnä matka- ja matchatarinoita.

Vuosi sitten järjestelin elämäni uusiksi ja lähdin unelmieni matkalle. Opintovapaani starttasi 1. syyskuuta 2017 Malediiveilta ja kävin 16 eri maassa kymmenen kuukauden aikana.
Olen reissannut yhteensä 65 valtiossa. Nyt olen takaisin Suomessa (syyskuu 2018).

Contact: annakaisa.vaaraniemi(@)sanoma.com

Blogiarkisto

2018
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2017
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu

Kategoriat