Voi Hachiko-koiraa!

Tämä maailman uskollisin koira on mielessäni nyt melkein päivittäin, sillä kuljen paljon Shibuyan aseman kautta tai sen ohi.

Asun täällä Tokiossa vain kolmen kilometrin päässä Hachikon-patsaasta, joten törmään usein siihen. Joskus olen asunut 60 kilometrinkin päässä patsaasta, joten tämä välimatka tuntuu luksukselta. Shibuya on niin eläväinen kaupunginosa, joten nautin sen menosta paljon, kuten tykkään myös Hachikon tarinasta – vaikka se onkin superliikuttava.

Akita inu -rotuinen koira syntyi Japanissa vuonna 1923 ja melkein 12 vuoden ajan se palasi rautatieasemalle odottamaan isäntäänsä. Sen oikea nimi Hachi tarkoittaa japaniksi numeroa kahdeksan.

Tänä vuonna tuli kuluneeksi 70 vuotta, kun Hachin patsas pystytettiin. Joitakin vuosia sitten mediassa kirjoitettiin ihastuneesti, kun paikallinen kissa alkoi majailla patsaalla. Pian kissoja oli kaksi. Sitten niitä tuli uusia.

Näinä marraskuun viikkoinakin olen bongannut patsaalta kaksi kissaa. En näe niitä aina, mutta useamman kerran ne ovat siellä Hachin jalkojen juuressa olleet – eikä niiden hengailu ole mikään iloinen asia.

 

Tokkuraisia kissoja turistinähtävyyksissä

Siinä missä Hachin tarina ja varsinkin siitä tehty elokuva saavat minut aina kyynelehtimään, itken melkein nyt myös nämä kissat nähdessäni. Kukaan ei tiedä oikeasti niiden tarinaa, mutta se ei voi olla mikään kaunis juttu.

Nämä kissat makoilevat patsaalla flegmaattisen näköisinä. Välillä toinen kissa lötköttää toisen päällä. Niiden ympärillä välkkyvät aamusta myöhään iltaan tuhannet salamavalot, kun turistit ottavat Hachiko-patsaalla selfieitä. Harva kissa pysyisi näin coolina ihmismassan ympäröimänä.

Mutta nämä kissat eivät olekaan ehkä luonnostaan näin rauhallisia. Kun olen jutellut kissoista muutaman paikallisen kanssa ja etsinyt niistä tietoa verkosta, olen törmännyt surulliseen tarinaan:

Hachiko-patsaan kissat on todennäköisesti huumattu. Niiden omistajalla on useita kissoja, joita hän on kantanut ilmeisesti vuosia Tokion vilkkaimmille paikoille.

Kissaraukat ovat yleensä niin tokkurassa, että ne ovat pysytelleet korkeissa paikoissa melkein liikkumatta. Hachikon luona turistit silittelevät kissoja sekä ihastelevat niitä, eikä kovin moni näytä tajuavan, että noilla kissoilla ei ole kaikki hyvin.

Asiasta perillä olevat paikalliset ovat yrittäneet puuttua asiaan, mutta ilmeisesti Japanin eläinsuojelulaki ei ole yhtä tehokas kuin vaikkapa Suomessa. Mikä on todella surullinen juttu!

 

Kaksi huumattua kissaa Shibuyan miljoonaristeyksessä? Kuva marraskuulta 2018.
Kaksi huumattua kissaa Shibuyan miljoonaristeyksessä? Kuva marraskuulta 2018.

 

Perjantaikännit kipulääkkeestä?

Siinä missä kissat ovat tokkuraisia, olen itsekin ollut viime päivinä vähän samanlainen. Jouduin menemään korvakipuni vuoksi kunnon klinikalle eilen, kun pelkät kipulääkkeet eivät auttaneet. Lisäksi kymmenen päivä yskä kaipasi myös muuta kuin paikallisia yrttipastilleja.

Veri- ja keuhkokokeiden sekä lääkärin tarkistuksen jälkeen sain diagnoosiksi korvatulehduksen sekä keuhkoputkentulehduksen. Mukaani sain viisi eri lääkettä, joista yksi on korvatippoja ja muut jotain ihan muuta. Ihmettelin palvelun nopeutta ja kauhistelin lääkkeiden määrää, vaikka moni niistä onkin puolet suomalaisia miedompia. Vartin aikana olin käynyt monissa kokeissa sekä puhunut lääkärin ja sairaanhoitajan kanssa, sekä saanut diagnoosin ja lääkkeet mukaan.

Tunsin ensimmäisenä iltana kamalaa väsymystä noin tunnin lääkkeiden ottamisen jälkeen. Menin nukkumaan kerrankin ajoissa, mutta heräsin pian ihan hirveässä tokkurassa. Minusta tuntui, että huoneeni pyöri ympärilläni ja jouduin pitämään sängyn laidoista kiinni.

Käteni tärisivät, kun pitelin kännykkääni ja soitin ystävälleni, että olen ihan kännissä – ilman alkoholia.

Oloni oli kuin humalassa. Kuin olisin juonut kaksin käsin alkoholia. Mittasin kuumeeni, mutta sitä ei ollut. Nauratti, pelotti ja melkein itketti. Jouduin menemään vessaankin pitäen koko ajan seinästä kiinni, kun tuntui, että olen jossain heiluvassa laivassa.

Käteni tärisivät, kun pitelin kännykkääni ja soitin japanilaiselle ystävälleni, että olen ihan kännissä – ilman alkoholia. Että näen jo hallusinaatioita ja haluaisin tanssia.

Tänään en ole enää kokenut samanlaista menoa, vaikka olen ottanut lääkkeeni. Tosin jätin kodeiinipohjaisen yskänlääkepillerin pois, sillä ajattelin, että tuo aine oli eilisen hiprakan lähde. Olen joskus kauan aikaa sitten niellyt kodeiinia sisältävän kipulääkkeen, eikä silloin tullut samanlaista reaktiota. Mutta olen sittemmin kuullut, kuinka joillakin kodeiini muuttuu nopeasti elimistössä morfiiniksi. Esimerkiksi Panacod voi toimia tällä tavoin.

Mutta kaikenlaista tokkuraista menoa nyt täällä Tokiossa.

 

Elokuussa 2016 ei näkynyt kissoja Hachikon-patsaalla.
Elokuussa 2016 ei näkynyt kissoja Hachikon-patsaalla.

 

Lisää Japanin-postauksiani:

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Tervetuloa mukaan Adventuristan matkaan!
Olen Annakaisa, intohimoinen seikkailija ja Me Naisten toimittaja sekä bloggaaja.
Tämä blogi on täynnä matka- ja matchatarinoita.

Vuosi sitten järjestelin elämäni uusiksi ja lähdin unelmieni matkalle. Opintovapaani starttasi Malediiveilta ja kävin 16 eri maassa kymmenen kuukauden aikana.
Olen reissannut yhteensä 65 valtiossa (joulukuu 2018).

Contact: annakaisa.vaaraniemi@sanoma.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Marraskuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2017
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu

Kategoriat