Viime vuonna osallistuin Tokion Pride-juhlaan, ja ne olivat kyllä villit bileet. Odotin jotain samankaltaista, hulvatonta juhlintaa Fukuokassakin, kun täällä järjestettiin maanantaina Pride-kulkue.

Olihan vielä japanilaisten arkivapaapäivä, kulttuurin päivä. Kai nyt silloin kansa kokoontuu juhlimaan, ajattelin.

Kyushu rainbow pride -juhla oli kuitenkin paljon vaatimattomampi pääkaupungin bailuihin verrattuna. Kulkueessa oli korkeintaan tuhat juhlijaa. 

Mukana oli muun muassa paikallisten kuurojen osasto. Yhdessä kyltissä luki japanin kielellä, että ei kuvia, kiitos

Hieman enemmän porukkaa oli Reisen-puistossa, jossa oli koko päivän erilaista ohjelmaa. Tarjolla oli myös tietoiskuja, ruokaa sekä juomaa. Viime vuonna paikalla oli noin 7000 vierasta.

Mutta hyvät juhlat eivät ole ihmismäärästä kiinni. Jotenkin ihastuin Fukuokan pienimuotoisiin juhliin, jossa oli väljää ja erittäin rento tunnelma. Musiikki ei soinut liian kovalla ja kaikki mahtuivat hyvin juhlimaan. Missään vaiheessa ei ollut ryysistä eikä ahdistavaa tungosta.

Puistoon oli rakennettu erikseen lasten leikkipisteitä. Lavalla oli heille suunnattuja esityksiä, joissa pääsivät loistamaan muun muassa kehitysvammaiset lapset.

Lavan edessä jammasivat niin nuoret kuin iäkkäämmät fanit.

Oli kivaa olla pitkästä aikaa ”festareilla”. Vaikka en japaninkielisistä laulunsanoista mitään ymmärtänytkään, hoilasin välillä mukana.

 

 

Monilla suuryrityksillä oli oma ständinsä Pride-juhlissa. Japanilainen meikkijätti Shiseido meikkasi festarikansaa.

Ikean kulmaus oli leppoisa: siellä oli sänkyjä sekä nojatuoleja. Tarjolla oli myös ruotsalaisia herkkuja, kuten Daim-suklaata.

Ruotsi oli esillä monessakin paikassa, esimerkiksi kulkueessa omilla lipuillaan ja ständillä, jossa kehuttiin Ruotsin tasa-arvoista työelämää. Icelandair-lentoyhtiökin oli paikalla markkinoimassa palvelujaan.

Marimekko-kassini herätti huomiota ja juttelin monen Suomi-fanin kanssa sekä pääsin kehumaan suomalaista tasa-arvoa monella ständillä.

Pitäisikö ensi vuonna Kyushun Pride-juhlissa näkyä myös Suomen lippu?

 

 

Lisää juttuja Fukuokasta

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tervetuloa mukaan Adventuristan matkaan!
Olen Annakaisa, intohimoinen seikkailija ja Me Naisten toimittaja sekä bloggaaja.
Tämä blogi on täynnä matka- ja teetarinoita.
Contact: annakaisa_vaaraniemi@hotmail.com
 

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön Annakaisa Vääräniemi (@annakaisa) jakama julkaisu

Olen reissannut yhteensä 70 valtiossa.
Syyskuussa 2019 jäin vuorotteluvapaalle ja lähdin kahdeksan kuukauden reissuun.

Nyt olen Japanissa.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Syyskuu
2018
Marraskuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2017
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu

Kategoriat