Mihin matkustat seuraavaksi? Joko sinulla on uusi reissu tiedossa? Näitä kysymyksiä olen saanut kuulla nyt melkein päivittäin, vaikka olen tullut vasta äskettäin Suomeen.

Myönnän: en ole sellainen tavallinen seikkailija enkä himomatkailija, jolla pitää olla aina varattuna seuraava matka. En ole koskaan ollut ja varsinkin nyt minusta tuntuu, että haluan elää enemmän hetkessä. Varata reissun vasta sitten, kun tiedossa on kesäloman jälkeen seuraava loma. Tai tunne, että nyt pitää päästä jonnekin.

Tai niinhän minä luulin, joo. Osaksi tuo on tottakin, mutta ihan viime päivinä jonkin sortin levottomuus on iskenyt. Ehdin nauttia tuosta rauhaisasta läsnäolon fiiliksestä pari viikkoa, kunnes aloin nähdä unia suuresta turneestani.

Olen nyt usein herännyt hykertelevään hyvään oloon, kun olin käynyt yöllä Fukuokan hanamissa ja Tokion Hachiko-patsaalla. Muutaman kerran olen herännyt kummalliseen tunteeseen, melkein surulliseen kaipuuseen ja halunnut jäädä peiton alle hetkeksi fiilistelemään sitä kaikkea, mitä minulle unessakin vielä tarjottiin: reissukavereiden seuraa, upeita maisemia ja seikkailijan vapautta. Herääminen lapsuudenkodin tutussa sängyssä on tuntunut viime päivinä todella hämmästyttävältä. Missä minä oikein olen? 

 

Jännää, että maailmalta palaamisen prosessointini alkaa vasta nyt. Että 2,5 viikkoa meni kotona oikein levollisesti. Olin ja olen tietenkin yhä tyytyväinen, että saan viettää reilun kuukauden kesäloman syntymäkaupungissani Oulussa – jossa lomailin viimeksi yhtä pitkän kesän 25 vuotta sitten. Mutta nyt päässäni ovat alkaneet pyöriä taas monet reissuajatukset. Opintovapaani aikana en kokenut tällaista. En ollut kertaakaan seikkailunhaluni vuoksi rauhaton, kuten nyt vähän taidan taas olla.

Eikä se ole ihmekään: rakastan matkustamista. Tykkään jo pakkaamisesta. Saan kicksit lentokenttäbussissa. Nautin lentokentällä tavallisten matkaajien parissa; olen ollut vain kaksi kertaa loungessa koko elämäni aikana.

Sapattivuoden reissuni kuitenkin sai miettimään, että jatkossa haluan matkustaa paikkoihin, joissa voin olla pidemmän ajan. Tiedän, että viikon tai jopa viikonlopun irtiottokin kelpaa minulle ja voin edelleen tehdä niitä, mutta enemmän tahtoisin matkustaa pidemmälle ja kauemmaksi aikaa.

Toivelistallani on muutamia kohteita, jotka haluaisin joskus toteuttaa. Tänä vuonna tuskin pääsen mihinkään näistä enkä välttämättä ensi vuonnakaan, mutta toivottavasti jonain päivänä:

 

1. Costa Rica

Ennen Aasia-kuumettani olin innostunut täysillä lattareista. 3,5-viikkoinen loma Kuubassa oli yhtä salsaa (sekä tietenkin yökerhoja, rantaa ja mojitoja). Dominikaaninenkin oli upea. Siellä ehdin ennen kaivo-onnettomuutta kokea yhden elämäni parhaimmista keikoista, kun David Guetta esiintyi valtavalla ranta-alueella.

Sitten lattarikuumeeni taas heräsi, kun tapasin Balilla hurmaavan costaricalaisen miehen. Ja missäpä muuallakaan kuin joogastudiolla. Aloimme jutella ja huomasimme monia yhteisiä kiinnostuksen kohteita sekä hassuja sattumiakin: hän halusi vierailla vielä joskus Suomen Lapissa. Ja minulla on Costa Rica ollut pitkään jo haavelistallani. Erityisesti joku joogaretriitti olisi kiva, ja nyt myös pääsisin siellä näkemään paikallista elämää paikallisoppaani kotona.

Costa Rican ympärille voisi helposti yhdistää jotain näistäkin: Panama, Nicaragua, El Salvador, Honduras, Belize tai Guatemala.

PS: Jos sinulla on muuten vinkkejä Costa Ricasta tai muista Keski-Amerikan maista, kerrohan!

 

2. Botswana

Toivelistallani on näköjään kohteita, joissa asuu reissussa tavattuja tuttujani. Joogasalilla viime vuonna tutustuin myös botswanalaiseen reissailijaan, jonka kanssa vietimme Canggussa mahtavia iltoja. Milloin kookoksia nauttien, milloin tanssilattialla heiluen tai temppeleissä vieraillen.

Ystäväni on botswanalainen joogaopettaja, jonka safarikuvia olen katsellut nyt kieli pitkällä. Miltä tuntuisikaan joogata keskellä villiä luontoa? Samalla voisin käydä ihailemassa Victoria Fallseja sekä muita eteläisen Afrikan huippukohteita.

 

3. Albania

… ja Kosovo sekä Makedonia. Tänä kesänä moni ystäväni on ollut Albaniassa. Se oli jo listallani, kun kiersin Balkania kolme vuotta sitten. Mutta silloin aloitin reissuni Serbiasta ja kuljin Kroatiassa, Montenegrossa sekä Bosnia-Hertsegovinassa, joten neljä maata oli tarpeeksi tuolle reissulle.

Balkanilla on kuitenkin jotain sellaista mystiikkaa, joka kiehtoo ja jota pitää päästä kokemaan.

 

 

En tiedä, onko näiden matkalistojen tekeminen aina niin järkevää. Varsinkaan, kun seikkailukuumeeni on krooninen.

Haluaisin käydä myös Uudessa-Seelannissa, Puolassa, Ecuadorissa, Perussa, Bhutanissa, Omanissa, Chilessä, Bakussa ja niin monessa muussa minulle uudessa kohteessa.

Kova ikävä on myös vanhoihin tuttuihin paikkoihin. Kuten Kanadaan, jossa olen viimeksi käynyt neljä vuotta sitten ja jossa asuu hyviä ystäviä. Ja se Japani – siitä en saa tarpeekseni. Se tulee mieleeni päivällä ja yöllä. Siellä olisi niin paljon kivoja paikkoja, joissa haluaisin käydä, tai sitten voisin parkkeerata Tokioon ja olla siellä vaikka kuinka pitkään. Sekä opiskella japanin kieltä, kalligrafiaa, teetaidetta.

Voihan unelmat ja unelmoimisen taito! Ihanaa, että on sellainen kyky.

Unelmat ja niiden toteuttaminen tarjoavat uusia seikkailuja!

Opin kunnolla unelmoimisen taidon vasta opintovapaallani. Sitä ennen olin haaveillut vain parista isosta jutusta sekä puurtanut hulluna niiden eteen töitä. Päähäni ei ollut ehtinyt tulla uusia unelmia, sillä olin aina pitänyt haaveilemista toimintana, johon järkevät ihmiset eivät sorru.

Mutta nyt olen huomannut, että unelmat ovat voimavara. Ne ovat ihania visuaalisia kuvia päässäni. Ne ovat kuin polttoainetta, jonka hankkimiseksi on tehtävä töitä. Joskus niiden eteen pitää ahertaa enemmän; harvemmin ne tulevat ilmaiseksi. Unelmat kuitenkin ovat sellainen positiivinen kierre, jossa positiivinen ja toiveikas mieli ruokkii unelmia. Unelmointi puolestaan pitää iloisena ja ennen kaikkea: unelmat ja niiden toteuttaminen tarjoavat uusia seikkailuja!

Millaisia matkahaaveita teillä on? 

 

Postauksen kuvat ovat yhdestä suosikkipaikastani eli Japanin Miyajimasta, läheltä Hiroshimaa. Vuodelta 2016.
Miyajima on itsessään sellainen unenkaltainen paikka ja tällä viikolla se tuli uniini, vaikka en opintovapaani aikana siellä käynytkään.

 

Lisää kiinnostavia matkajuttuja:

Kommentit (0)

Seuraa 

Tervetuloa mukaan Adventuristan matkaan!
Olen Annakaisa, intohimoinen seikkailija ja Me Naisten toimittaja sekä bloggaaja.
Tämä blogi on täynnä matka- ja matchatarinoita.

Vuosi sitten järjestelin elämäni uusiksi ja lähdin unelmieni matkalle. Opintovapaani starttasi 1. syyskuuta 2017 Malediiveilta ja kävin 16 eri maassa kymmenen kuukauden aikana.
Olen reissannut yhteensä 65 valtiossa. Nyt olen takaisin Suomessa (syyskuu 2018).

Contact: annakaisa.vaaraniemi(@)sanoma.com

Blogiarkisto

2018
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2017
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu

Kategoriat