Ai, että! Mikä onkaan  tyydyttävämpää yli puolenvuorokauden aherruksen jälkeen kuin löytää laukustaan suosikkipatukka.

Suomessa minulla ei ole oikeastaan yhtään suosikkimakeista. Rakastan uutuuksien testaamista – ja kaikkea vihreän teen makuista. Siksipä matchanmakuinen Kitkat tuntui kuin lottovoitolta vapun jälkeisenä päivänä.

Hongkongin lentokentältä se oli sinne jäänyt – ja onneksi oli. Nyt 1,5 viikkoa reissun jälkeen se maistui taas siltä, miltä ensimmäinen pala lempiherkkua maistuu.

Niin hyvältä, että melkein itkettää! Harvemmin tuollainen herkku edes pysyy avaamattomana näin kauan laukussani. Nyt olin yksinkertaisesti unohtanut sen.

 

Uusi Kitkat-patukka Suomeen

Hongkongissa oli monia erilaisia Kitkat-makuja: matchaa, tiramisua, mansikkaa.

Uusimpana hittinä on maitoteen maku.

Japaniin verrattuna Kitkat-makuja on HK:ssa hillitysti, mutta Suomeen verrattuna niitä on huikea määrä. Aina reissuiltani palatessa huomaan, kuinka tylsä suomalaisen kaupan karkkihylly on.

Karkkihyllyt ovat massiivisia, mutta niistä ei löydy yllätyksiä. Suomalaiset rakastavat perusmakuja. Luonnollisuutta. Tuttuja makuja. Japanissa sen sijaan jo Kitkat-patukoita on tehty yli 300 eri maussa.

Maistuisiko patukka, jossa on wasabia? Perunaa? Mustikkaa? Aprikoosi? Kirsikankukkaa? Kurpitsaa? Mangoa?

apanilaisten Kitkat-intoilua kutsutaan välillä maniaksi. Kauppakeskuksissa on luksusputiikkeja, joissa pieni Kitkat-patukka maksaa viitisen euroa. Uutuusmaut enemmän.

 

 

Suomalaisetkin saivat vappupäivänä uuden Kitkat-patukan. Se on vaaleanpunainen, rubiinisuklaasta tehty Kitkat.

Maistoin tuota Kitkatia jo vuonna 2018 Japanissa. Ehkä olin silloin(kin) niin vihreän teen lumoissa, että tämä Kitkat ruby ei tehnyt mitään vaikutusta.

Mutta nyt ostin rubypatukan paikallisesta Alepasta ja kyllähän se maistui hyvältä. Melko marjaiselta. Ehkä hieman kirpeämmältä kuin tavallinen suklaa.

Olen voimakkaiden makujen ystävä ja minulle Kitkat ruby oli melko mieto makuelämys, vaikkakin siinä on tuota pientä potkua.

Silti, sen erilaisuus teki nyt sen vaikutuksen. Maistuuhan se voimakkaammin suklaalta kuin tavallinen maitosuklaa. Ja on vaihtelua esimerkiksi vihreän teen makuiseen matcha-patukkaan.

Ja se väri! Syvän roosan, melkein pinkin värinen patukka sopii nyt tähän Etelä-Suomen hanamin aikaan täydellisesti.

Suomen Nestlén mukaan rubiinisuklaan kehittäminen vei melkein vuosikymmenen ja se on ensimmäinen uusi suklaalaji sitten valkosuklaan – joka tuli markkinoille 1930-luvulla.

Ruby-kaakaopapu antaa suklaaseen värinsä ja makunsa; Kitkat-patukoihin ei ole lisätty ylimääräisiä maku- tai väriaineita, Nestlé sanoo.

 

PS. Matchanmakuista Kitkatia on välillä myytävänä ainakin Tokyokan-liikkeessä Helsingin Annankadulla. Tämä liike tuo sitä suoraan Japanista. Mutta milloin sitä saataisiin muihinkin kauppohin?

Kysyin asiaa Suomen Nestléltä ja he vastasivat Adventurista-blogille näin:

”Tällä hetkellä meillä ei ole vielä virallista vahvistusta tuosta Green Tea Matcha-mausta, mutta toivottavasti saamme senkin vielä Suomeen Rubyn kaveriksi tulevaisuudessa.”

 

Lisää aiheesta:

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tervetuloa mukaan Adventuristan matkaan!
Olen Annakaisa, intohimoinen seikkailija ja Me Naisten toimittaja sekä bloggaaja.
Tämä blogi on täynnä matka- ja matchatarinoita.

1,5 vuotta sitten järjestelin elämäni uusiksi ja lähdin unelmieni matkalle. Opintovapaani starttasi Malediiveilta ja kävin 16 eri maassa kymmenen kuukauden aikana.
Olen reissannut yhteensä 66 valtiossa (kesäkuu 2019). 

Contact: annakaisa.vaaraniemi@sanoma.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
Marraskuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2017
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu

Kategoriat

Instagram