Joulukuu alkoi Fukuokassa sateisena. Silti joulumarkkinoilla oli tunnelmaa ja maratoonarit juoksivat kaupungin katuja.

Kun palasin keskustasta kotiin illalla, ukkoskuuro yllätti. Sadepisarat löivät kovaa kasvoilleni ja jokainen paukahdus tuntui siltä kuin salama olisi lyönyt aivan ylläni.

Kotiin päästyäni kävin japanilaiseen tapaan pitkässä kuumassa kylvyssä. Kyyhötin kyykyssä pienessä istuma-altaassani ja nautin yli 40-asteisesta vedestä.

Puin paksut trikoot, villapaidan ja villasukat. Haikailin hetken kynttilöistä ja kuumasta glögistä.

Keitin poikkeuksellisesti iltateetä.

Ja sitten sain idean: nyt oli aika kirjautua Netflixiin. Olinhan päättänyt, että katson kotona vuorotteluvapaani aikana vielä Netflixiä joku päivä.

Homma vähän jännitti. Minä, 41-vuotias nainen, en ole koskaan aiemmin luonut omaa tiliä Netflixiin. Toki olen katsonut Netflixiä ystävilläni tai joskus työn puolesta jotain sarjoja, mutta kotona en tv-ohjelmia yleensä katso.

Elokuvissa käyn mielelläni, ja täällä Fukuokassa olen kaivannut niitä. Mutta englanninkielisiä tekstityksiä ei esimerkiksi japanilaisissa elokuvissa ole, ja monet kansainväliset elokuvat on päälle puhuttuja tai en halua niitä katsoa.

Netflixiin kirjautuminen oli helppoa ja palvelu alkoi tarjota heti japanilaisia sarjoja sekä elokuvia. Harmi, etten löytänyt elokuvista sellaisia, joissa olisi englanninkielinen tekstitys.

Sen sijaan löysin suositun japanilaisen tosi-tv-sarjan, Terrace House Tokyon. Sitä on kehuttu paljon ja laitoin sarjan pyörimään.

Ensimmäisen jakson perusteella voin sanoa, että sarjassa on täysin erilainen rytmi kuin länsimaalaisissa tositelevisiosarjoissa. Hidas tempo on koukuttavaa (mutta toisaalta ehkä vähän tylsääkin välillä).

Sarjan henkilöhahmot ovat kauniita ja älykkäitä. He viettävät paljon aikaa keittiössä ja sohvilla; Big Brother on niin toisesta maailmasta kuin tämä tosi-tv ja juuri se kulttuurinen ero tekee sarjasta mielenkiintoisen.

Olen myös viehättynyt kauniista tokiolaisesta talosta, jossa kuusi päähenkilöä asuvat. Välillä kamera siirtyy studioon, jossa ulkopuoliset kommentaattorit kertovat näkemyksiään talon tapahtumista. Tuotantoyhtiö on sanonut, että ohjelmalla ei ole käsikirjoitusta.

Haaveilen yhä lisäjaksojen näkemisestä. Mutta joulukuun alku on ollut täynnä monenlaisia tapahtumia. Vielä en ole Netflixin ääreen päässyt uudestaan, koska Fukuokassa on ollut muuten niin hauskaa. Muutamia poimintojani joulukuun ensimmäisistä, neljästä päivästä:

  1. Kävimme ystäväni kanssa Teamlabin Fukuokan-näyttelyssä. Enpä tiennyt marraskuussa, että sellainen on tulossa vielä tännekin, ja kävin katsomassa yhden Teamlabin valoshow’n Takeossa.
    Fukuokan linnan alueelle pystytetty show on pienempi, mutta rakkaassa paikassa ja seurassa se oli kokoaan suurempi ja viihdyttävämpi.
    Pääsin kokeilemaan myös kuvataiteilijan uraa ja väritin japanilaisen piirroshahmon, joka skannattiin ja tuotiin keskelle digitaalista tarinaa. Oli hauskaa tehdä uutta taas itsekin, vaikka jo ihan valojenkin katseleminen on nautinnollista.
    Olen käynyt usein Fukuokan linnan raunioilla kävelemässä. Se oli ensimmäinen paikka Fukuokassa viime vuonna, kun pääsin ihailemaan japanilaista hanamia. Tänä syksynä olen kävellyt ja ihastellut siellä muun muassa kaunista ruskaa. Maisemat kaupunkiin ovat komeat. Paikka sulkeutuu normaalisti ennen auringonlaskua, mutta nyt näin Fukuokan iltavalaistuksessa ja vieläpä Teamlabin teosten kanssa.
    Teamlabin näyttelyssä alue muuttuu taikametsäksi, kuten tämän postauksen kuvista voinee nähdä.
    Kymmenet valopallot, useat heijastukset linnan muureihin ja interaktiivinen väritysluola tekevät linnasta kuin uuden, yllättävän paikan.
  2. Mielessä on juuri nyt erityisesti mieletön kutsu ensi viikolle. Se yllätti täysin tällä viikolla.
    Sopivasti Annan-päivänä lähden minireissuun, josta kerron sitten lisää.
  3. Olen etsinyt uusia kenkiä, mutta Fukuokassa suurin naisten lenkkikenkä on hädin tuskin kokoa 38. Olen käynyt kymmenissä liikkeissä toteamassa, että koossa 39 – 40 on mahdoton löytää naisten lenkkareita.
    Tokiostakin olen löytänyt suosikkimerkkini kenkiä isommassa koossa. Miesten kenkiä kyllä löytyy, ja muiden merkkien isompia kokoja.
    Minimalistinen ystäväni tosin nauraa aina, että minulla on mukana neljä kenkäparia ja se on enemmän kuin hänellä on kenkiä yhteensä. Joten ehkä nyt pärjään vielä vanhoilla kengilläni hetken, kun huollan niitä ahkerasti.
  4. Sama ystäväni huomautti, että minulla on myös kolme takkia – kun olin etsimässä uutta takkia. Mutta untuvatakkini on liian lyhyt eikä suojaa tarpeeksi, ja kaksi muuta takkia ovat lähinnä sateisille ja tuulisille säille. Tarvitsin oikeasti lämpimän, mutta siistin takin.
    Ja pelkäsin, että takkimetsästykseni päätyy samanlaiseen tulokseen kuin kenkäkiertueeni. Sillä Japanissa vaatekoot ovat yleensä pieniä, eikä Fukuokasta löydy erikoiskauppoja niin paljon kuin Osakasta ja Tokiosta.
    Mutta löysin heti toisesta kaupasta täydellinen villakangastakin, joka on vuorellinen ja sen leikkaus on yksinkertainen. Se on 50-prosenttisesti villaa ja hinta alle 40 euroa. Hyvä diili!
  5. Japanilaiset miehet. Niistä olen puhunut paljon ystävieni kanssa. Niin miesten kuin naisten.
    Miksi he ovat niin ujoja ja pitävät tunteensa sisällään? Miksi he eivät kerro fiiliksistään avoimesti?
    Toisaalta, yleistäminen on turhaa. Myös puhuminen on joskus ihan turhaa.
    Hiljaisuus ja kehon kieli voivat paljastaa myös paljon. Aina ei tarvitse kertoa asioita ääneen; Erityisesi täällä Japanissa olen huomannut, että hiljaa oleminen on tärkeää toisen ihmisen seurassa.
     
  6. Mutta kun vieressä on ihminen, joka puhuu englanniksi, kommunikaatio on nautinnollista. Ei siinä tarvitse tunteista puhua, ei ainakaan jatkuvasti, koska muutakin juteltavaa on niin paljon.
    Vaikkapa ruskan väreistä, bambumetsistä, vegaaniruuasta, satsumahedelmistä, uskonnoista, hallituskriisistä, japanilaisista yrteistä, kahden kulttuurin eroista, työpaikkakiusaamisesta, itsemurhista, pitkäikäisyydestä, itsensä hillitsemisestä, shiba inuista, uuden vuoden rituaaleista, seksibisneksestä.
  7. Olen nauttinut ehkä parhaimman japanilaisen lounaan. Se tapahtui Dazaifun kaupungissa, jossa minut yllätettiin kaisekityylisellä lounaalla.
    Pöytään tuotiin koko ajan pieniä kulhoja, joissa oli uusia ruokalajeja. Ikkunan takaa näkyi kaunis syksyinen luonto, teekannussa genmaichaa ja seurana oli lempi-ihmiseni. Sanotaan, että ilmaisia lounaita ei ole, mutta tämä yli kymmenen ruokalajin herkkukattaus oli minulle ilmainen.
  8. Jututin alkuviikosta mainiota Kaoru Kugaa ja keskustelimme paljon Suomen sekä Japanin eroista – sekä yhtäläisyyksistä.
  9. Kävin fukuokalaisessa baarissa, joka on erikoistunut kansainvälisiin tapahtumiin. Pieni kuppila kerrostalon kolmannessa kerroksessa oli täynnä ihmisiä, enimmäkseen aasialaisia.  Juttelin baarin omistajan sekä monen paikallisen kanssa. Melkein joka päivälle on oma aktiviteettinsä, kuten elokuva- tai kieli-ilta. Tunnelma on tiivis ja siellä on helppo tutustua uusiin ihmisiin. Täällä käyn useammin!
  10. Olen kulkenut joka päivä Fukuokan joulumarkkinoiden läpi ja fiilistellyt pelkästään tunnelmaa sekä vahvaa glögin tuoksua.
  11. Minulle on tippunut kutsuja pikkujouluihin, teatteri- ja muihin kulttuuriesityksiin, kielikoulun joulujuhliin, itsenäisyyspäivän illanviettoon…
    Onneksi vuorotteluvapaalaisella on aikaa ja energiaa osallistua bileisiin, mutta jotkut menot ovat harmikseni päällekkäin. Kaikkiin paikkoihin ei pysty.
  12. Löysin Fukuokasta kivan yhteisötyötilan, jossa voi käydä vuoden loppuun asti ilmaiseksi. Siksipä olen käynyt siellä nyt noin kerran viikossa, esimerkiksi kirjoittamassa blogiani.
    Loistava paikka.
  13. Japanilaiset tavaratalot ovat jänniä. Sieltä löytyy kaikenlaisia herkkupuoteja, ravintoloita, kahviloita, huvipuistoja, merkkivaatteita ja jopa minishiba-kahvila sekä paljon muuta.
    Tällä viikolla kävin tavaratalon taidenäyttelyssä. 
  14. Ilahduin erityisesti, kun sain lahjaksi pussillisen mikan-hedelmiä eli satsumia. Ne ovat niin makeita Japanissa, ja täydellisiä välipaloja. Olin juuri ihaillut niitä kaupassa, mutta hinnat ovat täällä niin kalliita, että jätin ne seuraavaan kertaan. Sitten eteeni tuotiin hedelmiä suoraan maaseudulta.
    Naminami.
  15. Bambumetsä. Siinäpä metsä, jossa tykkään samoilla. Ja tällä viikolla olen tehnyt sellaisenkin retken.
    Valo tulee jännänä säteenä puiden latvojen välistä. Linnut laulavat oksilla ja metsäoppaani kertoo vieressäni tarinoitaan isoista käärmeistä. Odotan jo seuraavaa metsäkävelyä.
  16. Käsien huuhtominen, portilla kumartaminen ja kolikon heittäminen ennen rukousta. Pyhäkkökäynneistä on tullut jokaviikkoinen traditio. Varsinkin uudessa paikassa menen mielelläni paikan temppeliin tai pyhäkköön, mutta käyn myös usein tutuissakin paikoissa. Tällä viikolla vierailin opintovapaaltani tutussa Dazaifun temppelissä.
  17. Marimekon liikkeessä on nyt kassikampanja. Huomasin, että Marimekon sata euroa on Japanissa 180 euroa. Sillä summalla kun ostaa Marimekko-tuotteita, saa vihreäkuosisen kassin ja pinssin Fukuokan Marimekko-myymälästä. Vaatteetkin ovat melkein tuplasti kalliimpia Marimekon Japanin-myymälässä kuin Helsingissä.
    Kun kerroin olevani Suomesta, myyjät kerääntyivät heti ympärilleni juttelemaan.
  18. Japanin-tuntini ovat loppuviikosta, mutta yritän opiskella itsenäisesti joka päivä vähintään tunnin kieltä. Yleensä se tarkoittaa Duolingon pelaamista, mutta nyt olen koukuttunut videoihin, joissa opetetaan hiraganoja. En ole aiemmin innostunut video-opiskelusta; tällä kertaa suorastaan odotan, että pääsen opiskelemaan japanin kieltä.
    Joten missä välissä tässä ehtii katsoa lisää Netflixiä? No, vaikkapa joulunpyhinä viimeistään. Eikä se ole ehkä tärkein asia tässä maailmassa. 

Teamlabin Fukuokan-näyttely on linnan raunioilla 2. helmikuuta saakka. Postauksen kuvat ovat joulukuulta 2019.

 

 

Lisää aiheesta:

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Hei, blogi on siirtynyt.  Uusi osoite on: adventurista.fi

Hae blogista

Blogiarkisto

2020
Heinäkuu