Vierailin Gallen linnoituksessa syyskuun 2017 puolessa välissä, joka ei ole vielä sesonkikautta. Kaupungilla oli helppo liikkua: kaduilla oli väljää, ravintoiloihin ei tarvitse jonottaa ja hinnat olivat halvemmat.

Mutta kun matkailijoiden sesonki alkaa marraskuussa ja kestää kevääseen, tilanne on kuulemma toinen. Paikalliset kertoivat minulle, että silloin kaduilla on ruuhkaa, auringonlaskun aikaan linnoituksella joutuu tönimään itsensä läpi ihmismassojen ja suosituimpiin ruokapaikkoihin saa jonottaa. Myös majapaikkojen hinnat humpsahtavat reilusti lomasesongin aikaan, joten fiksu varaa majapaikkansa reilusti etukäteen.

Kokosin listalleni parhaimmat vinkit Galle Fortista, joka on tunnelmallisen satamakaupungin linnoitus Sri Lankan lounaisrannikolla, noin kahden tunnin ajomatkan päässä pääkaupunki Colombosta.

Nautinnollisia päiviä yhdessä suosikkikaupungeistani!

1. Ruokaile edullisesti ja hyvin

Sri Lankasta ei voi lähteä maistamatta paikallista kotthu-ruokaa (sen epäilyttävästä ulkonäöstä huolimatta), ja The Blockhouse on siihen paras paikka. Paikallista ruokaa tarjoava pieni ravintola pitää myös hintansa edullisina: euron inkiväärilimsa, alle 1,5 euron täyteläinen mehu ja alle 3 euron juustokotthu. Myös currya ja muita paikallisia ruokia!

2. Fiilistele

The Stairway-ravintolassa on veikeä sinivalkoinen sisustus ja täydellisen pehmeät mehut! Kattoterassilta näkee myös upean auringonlaskun kaupungin yllä.

3. Kun curry alkaa tökkiä

Marokkolaisen Chambers-ravintolan maut ovat kohdillaan! Ruoka on hieman kalliimpaa, mutta jo alkupalaksi tarjoiltava neljän euron hummus on niin täyttävää ja hyvää, että se riittää vaikkapa välipalaksi.

4. Nauti maisemista

A Minute by tuk tuk -ravintolan upeat merinäköalat paikallisten kalastajien apajille sekä Japanese peace pagoda -muistomerkille saavat ruuankin maistumaan paremmalta. Myös netti toimii, joten näissä maisemissa voi hyvin tehdä töitäkin tai viestitellä lomakuulumisia.

5. Täydellinen iltapäivätee

Haluako maistaa paikallista teetä ja herkkuja tyylillä? Fort-hotellin kuuden euron kattauksella pärjää pitkälle iltaan ja paikassa on loistava wifi.

6. Söpöt pallerojuomat

Bubble tea eli pallerotee on rantautunut Sri Lankaankin! Bubblelement-ketjun uusin teepaikka löytyy Parawa-kadulta. Ei wifiä.

7. Herkuttele viileästi

Yli 20 erilaista kotijäätelömakua ja suloinen vaaleanpunainen sisustus! Lisäksi Dairy King -kahvilassa voi jutella omistajien kanssa kaupungin tilanteesta ja kuulla monia mielenkiintoisia faktoja, esimerkiksi srilankalaisten mausteiden käytöstä. Halvimmat jäätelöt eurolla!

8. Syö ja juo terveellisesti

Srilankalainen Calorie counter -ketju tarjoaa terveellisiä ja tuoreita ruokia. Varaudu maksamaan esimerkiksi tonnikala-annoksesta yli kymmenen euroa ja smoothiesta viisi euroa – mutta se kannattaa, sillä ne maistuvat raikkailta. Ja ovat curry-maassa virkistäviä vaihtoehtoja!

9. Kauppa koirafaneille

Koko kauppa on täynnä koira-aiheisia vaatteita ja sisustusjuttuja. Osa Embark-ketjun myynnistä menee Sri Lankan katukoirien auttamiseen.

10. Paikallisten tekemiä vaatteita

Tyylikkäitä vaatteita, koruja sekä sisustustuotteita pienellä rahalla KK The Collection -myymälästä.

11. Muista myös!

  • Paikalliset markkinat, joista löydät mausteet ja teet edullisesti
  • Jalokivet ja korut
  • + shoppailun jälkeiset hemmotteluhieronnat

12. Yövy

  • Parawa house


    Ensimmäinen jää mieleen parhaiten! Tästä suloisesta majatalosta kerroinkin jo aiemmassa postauksessani. Lue lisää superihanasta ja halvasta Parawa housesta täällä.

  • Khalid’s guest house


    Khalid’s guest house väittää olevansa yksi Gallen linnoituksen vanhimmista majataloista. Sen valtteja ovat isot huoneet, loistava sijainti ja merinäköala parvekkeelta.
  • Fort square boutique villa


    Majoituskapasiteetti parhaimmillaan jopa 12 hengelle. Ja mitkä ihanan suuret kylpyammeet sekä terassit, joista voi katsoa auringonlaskua.

  • Galle fort hotel


    Täydellistä luksusta ja palkittua palvelua kaupungin parhaimmaksi luokitellussa hotellissa!
    Sisäpihalta löytyy muun muassa upea uima-allas ja puutarha.

Kommentit (0)

Seuraa 

Tervetuloa mukaan Adventuristan matkaan!
Olen Annakaisa, intohimoinen seikkailija ja Me Naisten toimittaja sekä bloggaaja.
Tämä blogi on täynnä matka- ja matchatarinoita.

Vuosi sitten järjestelin elämäni uusiksi ja lähdin unelmieni matkalle. Opintovapaani starttasi 1. syyskuuta 2017 Malediiveilta ja kävin 16 eri maassa kymmenen kuukauden aikana.
Olen reissannut yhteensä 65 valtiossa. Nyt olen Japanissa (marraskuu 2018).

Contact: annakaisa_vaaraniemi(@)hotmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2017
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu

Kategoriat