Mikä on ollut ensimmäinen reppureissuni? Entäpä kaunein paikka? Nyt listaan subjektiivisia näkemyksiä maailman parhaista paikoista – mukaan mahtuu muutama pelottavakin kokemus.

  1. Vierailtuja maita: 52
  2. Ensimmäinen matka: Jos Tukholman reissua ei lasketa, olin 6-vuotiaana Kanarialla. Yksin lähdin ensimmäistä kertaa 16-vuotiaana matkaan, kun vaihto-oppilasvuoteni alkoi Kaliforniassa.
    Vietnamin palmuja.
    Vietnamin palmuja.
  3. Viimeisin matka: Vietnam, pääsiäisenä 2017. Siellä sain idean opintovapaaseeni, reissuun ja tähän blogiin.
  4. Suosikkimaa: Niitä on monia, enkä voi sanoa vain yhtä. Kolmen kärki on Japani, Indonesia ja Kanada.
  5. Maa, jossa olen kuin kotonani: Kanada ja siellä erityisesti Thunder Bay.
  6. Ensimmäinen reppureissu: Olin ”jo” 31-vuotias, kun lähdin pääsiäisenä Portugaliin kahdeksi viikoksi. Olin sitä ennen käynyt vain muutamassa maassa, mutta en ollut tehnyt yhtään ainoata matkaa yksin enkä rinkka selässä. Siitä se sitten lähti!  
    Ah, ihana Lissabon!
    Ah, ihana Lissabon!
  7. Ulkomaat, joissa olen tehnyt töitä tai opiskellut: Yhdysvallat, Kanada ja Saksa.
  8. Kaunein paikka: Yleisesti vaikea määritellä yhtä paikkaa, mutta Japanissa kaikki on niin esteettistä ja siistiä, että kaikki näkymät hurmaavat täysin.
  9. Erikoisin majoitus: Siskonpeti mongolialaisessa jurtassa keskellä aroa ja kolmannen luokan junavaunu Siperian-matkalla.
  10. Hienoin majoitus: Qatarin prinssi kutsui minut World Innovation Summit for Education -tapahtumaan Dohaan vuonna 2010, ja vietin muutaman yön viiden tähden hotellissa. Koko juttu tuntui vitsiltä, kun Qatarin prinssin pressiväki soitti minulle marraskuisena aamuna. Mutta ei se ollut vitsi! Yöpukunikin oli silitetty hotellissa seminaaripäivän aikana.
    Dohan viiden tähden hotellissa oli paljon blingblingiä.
    Dohan viiden tähden hotellissa oli paljon blingblingiä.
  11. Ikimuistoisimmat perhelomat: Ihanimmat hetket olen viettänyt äitini kanssa Kuubassa ja isäni kanssa Wienissä.
  12. Paras reissuateria: Ravintola Algiubagió Venetsiassa. Superkauniit kanaalinäkymät ja viiden ruokalajin lounasmenu, jossa jokainen raaka-aine sekä juomavalinta on mietitty tarkkaan. Tämä oli työmatka (se toinen ulkomaille suuntautunut koko 20 vuoden urani aikana).
  13. Ruokamuisto, jota en unohda: Kävin Ubudissa balilaisen ruuan kurssin ja se oli mieletön elämys! Teimme kymmenkunta ruokalajia itse ja kaikki ne maistuivat tropiikissa niin mainiolta.
  14. Pelottavin paikka: En ole varsinaisesti kokenut pelkoa eikä minua ole koskaan ryöstetty. Mutta, kun putosin kaivoon Dominikaaneissa, se säikäytti todella paljon. Myöskään Maputon slummeihin en lähtisi yksin seikkailemaan, mutta olen ollut onnekas, että pääsin niihin Ulkoministeriön Kehitysakatemian ryhmässä.
    Maputon slummien lapsia.
    Maputon slummien lapsia.
  15. Vaarallinen tilanne: Olin Kreikassa lomalla, kunnes yleislakko äityi Ateenassa niin pahaksi, että poliisi käytti kyynelkaasua aivan lähelläni marssiviin lakkoilijoihin. Reportoin tilanteesta silloiselle työnantajalleni Taloussanomille.
  16. Miellyttävin matkatuoksu: Kanada! Kun pääsen Torontoon, sen ilma on sekoitus ainakin pesuloiden raikkautta ja Tim Hortonsin kahvia, mikä tekee oloni kotoisaksi.
  17. Rakkain matkamuisto: Ostan todella vähän matkoiltani mitään sellaista, minkä tuon kotiin. Vihreät käsintehdyt mittatilaussaappaat Buenos Airesista ovat jääneet mieleen ehkä parhaiten. Myös Kanada-reppuni vuodelta 2004 on edelleen käytössä.
  18. Hauska väärinkäsitys: Olimme ex-poikakaverini kanssa Jordaniassa ja menimme syömään jotain pientä välipalaa. Sain eteeni kaksi menuuta ja valitsin toisestani mielestäni kuplivan minttucoktailin eli mielessäni tilasin jonkun vihersmoothien. Mutta sainkin eteeni vesipiipun. Kyseinen paikka oli erikoistunut shishoihin, jonka listaa olin lukenut. Eksääni taisi hieman nolottaa tietämättömyyteni, mutta minua lähinnä nauratti kämmini.
    Hiroshiman raunioita.
    Hiroshiman raunioita.
  19. Ahdistavin paikka: Japanin Hiroshimassa itkin koko ajan. Kaupungin tunnelma ja se, että olin äskettäin haudannut isoveljeni, saivat Niagaran putoukset valumaan silmiltäni. Toisaalta se oli jotenkin vapauttavaa, kun huomasin niin monen muunkin turistin itkevän. Puhdistavaa kollektiivista itkua siis!
  20. Erikoisin matka: Kolmiviikkoinen Trans-Siperian matka, joka päätyi osaltani Mongoliaan.
    Vielähän niitä villihevosia on!
    Vielähän niitä villihevosia on!
  21. Matka, jolla ylitin itseni: Kun kiipesin villihevosen ja kamelin selkään Mongoliassa. Sekä Kanadan pisimpien riippusiltojen ylittäminen Thunder Bayssä ja Vancouverissa.
  22. Sporttisin matka: Tammikuussa tekemäni 4,5 viikon joogamatka Balin Yoga Barniin. Myös Kuubassa tuli salsattua aikanaan paljon, jopa useita tunteja päivässä – yksityisopettajan kanssa sekä paikallisilla tanssisaleilla.
  23. Mitä teen aina matkalla: Käyn leikkauttamassa otsatukkani paikallisessa kampaamossa. Mongolia, Intia ja Bali. Siinä halvimmat maat otsatukan leikkuuseen, joka on noissa maissa maksanut korkeintaan muutaman euron.
    Yoga Barn, Bali. Tuo joogaajan unelmapaikka.
    Yoga Barn, Bali. Tuo joogaajan unelmapaikka.
  24. Ystävällisimmät ihmiset: Kaikkialta löytyy ihania ihmisiä. Etenkin sohvasurffausyhteisön kautta olen tavannut mahtavia tyyppejä. Mutta sitten on jäänyt mieleen muitakin. Esimerkiksi Etelä-Korean reissullamme ystäväni ystävä, jota en ollut koskaan nähnytkään, halusi tulla moikkaamaan minua ja eksääni. Hän toimi kaksi päivää oppaanamme Etelä-Korean Busanissa ja Japanin Fukuokassa.
  25. Rentouttavin matka: No, se Balin joogamatka tammikuussa 2017. Saatoin päivässä käydä vain parilla joogatunnilla, meditoida, lukea, syödä ja nukkua. Ja vain muutamana päivänä seikkailin jossain kauempana saarella, muutoin pysyttelin Ubudissa. Yksinkertaista ja erittäin täydellistä rentoutusta!

Kommentit (0)

Seuraa 

Tervetuloa mukaan Adventuristan matkaan!
Olen Annakaisa, intohimoinen seikkailija ja Me Naisten toimittaja sekä bloggaaja.
Tämä blogi on täynnä matka- ja matchatarinoita.

Vuosi sitten järjestelin elämäni uusiksi ja lähdin unelmieni matkalle. Opintovapaani starttasi 1. syyskuuta 2017 Malediiveilta ja kävin 16 eri maassa kymmenen kuukauden aikana.
Olen reissannut yhteensä 65 valtiossa. Nyt olen takaisin Suomessa (syyskuu 2018).

Contact: annakaisa.vaaraniemi(@)sanoma.com

Blogiarkisto

2018
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2017
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu

Kategoriat