Se oli ensimmäinen Tinder-match – ja se riitti!

Kun Donna Saarentola saapui vuoden 2016 loppupuolella Balille lomailemaan, hän päätti kokeilla pitkästä aikaa Tinderiä. Tuota ”peliksi” kutsumaansa deittisovellusta. Tällä kertaa vastapelaajana oli indonesialainen mies, joka herätti heti Donnan mielenkiinnon.

–  Viestittelimme ensin pari viikkoa ennen kuin tapasimme. Ne olivat ensimmäiset treffini indonesialaisen kanssa. Samalla söimme paikallista ruokaa – ensimmäistä kertaa sormin. Sen jälkeen ajattelin, että tässä on mies, jonka haluan tavata vielä uudestaan. En ollut etsimässä vakavaa parisuhdetta, mutta en myöskään halunnut vain tapailla jatkuvasti uusia miehiä.

Heti treffiensä jälkeen Donna alkoi viettää surffarimiehensä kanssa yhä enemmän aikaa. Hän oli itse tuolloin vielä lomalla, joten vapaa-aikaa riitti. Mies puolestaan teki töitä kuutena päivänä viikossa.

–  Ihastuin Marthenin huumorintajuun, joka vastasi omaani, sujuvaan englannin kielen käyttöön ja älykkäisiin näkökulmiin. Yhteiset iltamme ja yömme venyivät, kun juttelimme kaikesta. Tammikuun lopussa muutin jo hänen luokseen.

Vuosia sinkkuna eläneen miehen koti oli vaatimaton, mutta se ei ole Donnalle ongelma. Hän kertoo, että hän on ostanut sinne sittemmin muun muassa pöydän. Sitä ennen heidän ruokailunsa olivat ”jatkuvaa lattialla järjestettyä piknikkiä”.

–  Siellä on kyykkyvessa, kylmä suihku ja patja lattialla. Olin niin onnessani, kun hankin asuntoon pienen kaasuhellan, jolla saan keittää puuroni ja kahvini.

”Elämä paratiisisaarella ei ole pelkästään smoothiekulhoja”

Ennen lomaansa Donna oli irtisanoutunut työstään Lontoossa. Balilla hän alkoi etsiä töitä, ja nyt hän työskentelee videotuottajana Ubudissa. Äskettäin hän myös teki miehensä kanssa vuokrasopimuksen uudesta kodista, joka sijaitsee etelärannikolla Legianissa.

– Uudessa kodissamme on keittiö, ilmastointi ja tavallinen kylpyhuone. Kyykkyvessakaan ei ole haitannut, vaikka se voi olla epämukava, mutta kuuman veden ja tuulettimen puute ovat hieman ärsyttäneet.

Donnan hyppäys Bali-turistin elämästä paikalliseen arkeen oli valtava. Samalla hän tietää tuoneensa suuria muutoksia miehensä elämään. Puoliso on keskiluokkalaisesta perheestä Sumatralta, ja hän on tottunut yliopisto-opiskelujensa jälkeen pihistelemään tarkalla budjetilla. Joskus Donnasta tuntuu, että mies käyttää rahansa pelkästään surffiin, röökiin, riisiin ja asumiseen.

Kulutustavoista nouseekin toisinaan näkemyseroja.

–  Välillä haluan juoda espressoni kahvilassa, mutta Marthenin mielestä se kannattaa nauttia kotona. Joskus etsin halvimman mahdollisen kahvilan ja hän saattaa tulla mukaan. Yksin ollessani voin silloin tällöin törsätä ja tilata ravintolassa viininkin. 

Hän mainitsee myös, että kun hänen vanhempansa tulivat Balille ja he menivät ravintolaan syömään, Marthen ei tuntunut pääsevän yli aterioiden hinnoista – vaikka vanhemmat tarjosivat illallisen.

”Huomasin ensimmäistä kertaa, että kuinka hämmentävää on olla oikeasti köyhä.”

–  Olen keskiluokkaisesta perheestä ja minulla ei ole ollut koskaan pulaa mistään. Mutta elämäni täällä paratiisisaarella ei ole pelkästään kalliiden smoothiekulhojen nauttimista ja muuta luksusta. Vaikka minulla on tukiverkostoni, jouduin miettimään jatkuvasti rahankäyttöäni, mikä oli minulle uutta lähes kymmenen työvuoden jälkeen. Huomasin ensimmäistä kertaa, että kuinka hämmentävää on olla oikeasti köyhä, Donna myöntää.

Hänen mukaansa hyvä elämä myös palmun alla vaatii töitä. Ja töiden löytäminen Balilla on vaikeaa ammattilaisellekin.

–  En ole missään vaiheessa saanut tai nostanut tukia Suomesta, vaan sitten kun olin makoillut säästöni, niin oli mentävä töihin. Joten kävin keväällä Suomessa, ja tein hanttihommia viisi viikkoa. Kun tulin takaisin Balille, jossa minulla ei ollut töitä, pankkitililläni oli vajaat 2000 euroa. Se on indonesialaisen näkökulmasta todella paljon, mutta minulle se oli vähän, eikä se ilman töitä riitä pitkäksi aikaa Balillakaan. Siksi jouduin keksimään muita tapoja ansaitakseni. Välillä muun muassa möin vaatteitani, että sain tilille 50 euroa.

Lue myös! ”Jos ei tupakoi eikä syö pikaruokaa, matkan säästää nopeasti” – Mervi on tehnyt tänä vuonna 3 reissua Balille

”Parisuhteeni on kuin antropologinen tutkimuskohde”

Parisuhde indonesialaisen miehen kanssa vaatii jatkuvasti kompromisseja, Donna sanoo. Vuoden seurustelun aikana hän on huomannut, että he neuvottelevat rahan lisäksi usein myös ajasta. Parilla on nyt yhteinen pankkitili – mutta millaista on heidän yhteinen aikansa?

–  Varsinkin alkuun minulla oli paljon vapaata, kun en ollut vielä töissä, ja olin pettynyt: Olin jäänyt Balille Marthenia varten, mutta hän kutsuikin usein kavereitaan kylään tai vietti aikaa heidän kanssaan. Olin myös hieman mustasukkainen, sillä hän tapaa paljon naisia työssään, ja olen kuullut, että paikallisilla voi olla montakin tyttöystävää.

Sittemmin luottamusta on tullut paljon lisää, kuten yhteistä vapaa-aikaakin. Silloin he muun muassa surffaavat, tekevät ruokaa ja viihtyvät kotona.

Donna kertoo, että he ovat Marthenin kanssa molemmat voimakastahtoisia persoonia. Etenkin alussa hän koki erikoiseksi, että paikallinen mies komentelee häntä niin paljon – esimerkiksi riitatilanteissa, kun tämä sanoo ”nyt kyllä kuuntelet minua”.

–  Jo ensimmäisten viikkojen jälkeen sain kuulla, että Marthen haluaa vakavan suhteen. Hänelle avioliitto on pyhä asia eikä siitä erota. Arvostan hänen mielipiteitään ja hyväksyn erilaiset näkökulmat, mutta pidän silti omat hyväksi havaitsemani näkökulmat.

Kun he lensivät tapaamaan Marthenin vanhempia ensimmäistä kertaa Jakartalle, he yöpyivät vanhempien luona. Donna sanoikin samalla reissulla, että seuraavalla visiitillä hän haluaa asua lähellä halvassa hotellissa ja nukkua kunnolla.  

”Olin aluksi pettynyt. Olin jäänyt Balille Marthenia varten, mutta hän viettikin usein aikaa ystäviensä kanssa.”

– Suurin ongelmani oli se, että en voinut kommunikoida perheen kanssa yhtään, koska en osannut kunnolla kieltä. Sittemmin se kokemus on ohjannut minua opiskelemaan indonesiaa. Balilla pärjää englannilla ja voi syödä avokadoleipiä, mutta Jakartan lähiössä meno on toista. Espressoa varten saatat joutua ajamaan tunnin. Keskiluokkaisessa talossakaan ei ole ilmastointia kaikkialla ja se tekee suomalaisen muijan elämän tuskaiseksi, kun on vielä kuumempi kuin Balilla – ja sitten olet niiden sukulaisten kanssa etkä pysty sanomaan etkä ymmärrä mitään.

Pari on puhunut avioliitosta ja lapsista, joita kumpikin haluaa. Mutta ihan vielä ei ole niiden aika, vaikka indonesialainen suku kyseleekin aktiivisesti 36-vuotiaan miehen ja 31-vuotiaan naisen aikeista.

– Batak-heimon, johon Marthen kuuluu, kulttuurissa on monia mielenkiintoisia piirteitä. Äskettäin olimme erään sukulaisen hautajaisissa ja siellä paikalliset istuivat olohuoneessa ruumiin vieressä kolme päivää. Ystäväni nauravatkin, että eksoottinen parisuhteeni on minulle kuin antropologinen tutkimuskohde, jossa riittää tutkittavaa loppuelämäkseni.  

Juttusuositus: ”Balilla elää ruhtinaallisesti 1 000 eurolla / kk” – Jenni löysi rakkautensa reppureissulla ja muutti Indonesiaan

Neljä nopeaa

  1. Kuka: Donna Saarentola, 31
  2. Ammatti: Videotuottajana työskentelevä antropologi
  3. Syntymäpaikka: Helsinki
  4. Muuta: Asunut vuodesta 2010 lähtien ulkomailla, muun muassa Ranskassa ja Isossa-Britanniassa sekä viime vuoden Balin Legianissa

Kommentit (0)

Seuraa 

Tervetuloa mukaan Adventuristan matkaan!
Olen Annakaisa, intohimoinen seikkailija ja Me Naisten toimittaja sekä bloggaaja.
Tämä blogi on täynnä matka- ja matchatarinoita.

Vuosi sitten järjestelin elämäni uusiksi ja lähdin unelmieni matkalle. Opintovapaani starttasi 1. syyskuuta 2017 Malediiveilta ja kävin 16 eri maassa kymmenen kuukauden aikana.
Olen reissannut yhteensä 65 valtiossa. Nyt olen Japanissa (marraskuu 2018).

Contact: annakaisa_vaaraniemi(@)hotmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2017
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu

Kategoriat