Japani. Suosikkipaikkani maailmassa.

Tässä maassa on jotain äärimmäisen koukuttavaa. Jotain niin rakastettavaa, että kolmen kuukauden turistiviisumi ei riitä alkuunkaan.

Haluan oppia koko ajan lisää Japanista ja japanilaisista.

Listasin alle japanilaisia asioita, joista olen tällä hetkellä erityisen innoissani:

  1. Pienet pyyhkeet
    Jokaisella japanilaisella on mukanaan aina pieni pyyhe, joita saa helposti vaikkapa sadan jenin kaupoista. Mikä kätevä tapa onkaan pyyhkiä hiki pois kuumalla, sekä kuivata kädet vessareissun jälkeen omaan pyyhkeeseen.
  2. Konbinit
    Lawson, Family mart, 7-Eleven… Japanilaiset kioskit ovat aarteita. Niistä saa kaikkea kauluspaidoista meikkeihin, juomista illallistarpeisiin ja makeisiin. Lisäksi useimmat niistä on auki 24/7.
  3. Kalavalikoima
    Kasvissyöjää tämä ei lämmitä, mutta kalanystävälle Japani tarjoilee paljon herkkuja. Valikoima on runsasta ja aina tuoretta. Uusia kalalajeja tulee jatkuvasti vastaan.
  4. Domo arigato gozaimasu
    Kiitoksia jaellaan joka puolella. Kumartaminen kuuluu myös hyvään tapaan. Joistakin turisteista tämä jatkuva kiitollisuuden osoittaminen voi olla vaivaannuttavaa, mutta Japanissa ei voi koskaan sanoa liikaa ”arigato”.
  5. Vessat
    Lämmitetty reunus, taustamelu ja erilaiset pesutoiminnot. Miksi älypytyt eivät ole yleistyneet Suomessa?
  6. Kännykkäkulttuuri
    Kyllä, japanilaiset räpläävät kännyköitään paljon, mutta niihin ei puhuta esimerkiksi julkisissa kulkuneuvoissa – ei ainakaan kovaan ääneen. Soitto- ja viestiääniä kuuluu harvoin.
  7. Hanami
    Kirsikkapuiden kukinta keväällä on ihan oma maailmansa. Ehkä kaunein asia Japanissa.
  8. Izakayat
    Japanilaiset pubi-tyyppiset ravintolat tarjoavat maukkaita aterioita ja ovat mainioita paikkoja tavata ystäviä. Niissä voi käydä haukkaamassa jotain hyvää ruokaa ja juomaa omassakin seurassa. Tunnelmallisiin ravintoloihin tullaan yleensä nauttimaan alkoholia, mutta japanilaiseen kulttuuriin kuuluu, että alkoholin kanssa nautitaan aina ruokaakin.
  9. Talvivalot
    Joulun aikaan japanilaisten kaupunkien valaistus muuttuu runsaaksi. Lamppujen määrässä ei säästellä ja monet kausivalot ovat päällä helmikuuhun saakka.
  10. Joulumarkkinat
    Japanilaisissa joulumarkkinoissa on vähän kaikkea kaikille: eurooppalaista tunnelmaa, ruokia ympäri maailman ja japanilaista kulttuuria.
  11. Käsiala
    Japanilaisten käsiala on sekin kaunista ja selkeää. Yksi syy tähän löytyy varmasti kalligrafiasta.
  12. Ruokahiljaisuus
    Japanilaiset ruokaseurueet ovat äänekkäitä, etenkin izakayoissa. Mutta mussutusääniä ei tarvitse täällä juurikaan sietää. Kukaan ei nauti eväitään esimerkiksi julkisissa kulkuvälineissä. Japanilaiset pureskelevat muutenkin ruokansa hiljaisesti; ainoastaan ramen-keittoa hörpitään äänekkäästi.
  13. Japanilainen ruoka ja ulkonäkö
    Onko missään kauniimpia annoksia? Kauneus on todellakin ”puoli ruokaa”, ja siihen kuuluu niin raaka-aineiden asettelu, koristelu kuin söpöt astiat.
  14. Irasshaimase
    Monessa paikassa kaupan ovista ei pääse livahtamaan ilman, että kuulisi irasshaimase-tervehdyksen. Työntekijät toivottavat asiakkaan tervetulleeksi tällä kohteliaalla kutsulla.
  15. Hedelmät
    Vain parhaat yksilöt pääsevät myyntiin. Jokaiselle kaudelle on oma sesonkihedelmänsä, ja valikoimissa on paljon japanilaisia erikoisuuksia.
  16. Sitrushedelmät ja persimonit
    Erityisesti nämä hedelmät ovat superherkullisia (ja hinnat yllättävän kalliita, mutta hedelmiä nautitaan Japanissa tavallisesti luksusherkkuina).
  17. Japanilainen tee
    Löytyykö maailmasta parempaa juomaa kuin japanilainen vihreä tee? Sillä saattaa olla myös terveysvaikutuksia ja se voi olla syy jopa japanilaisten pitkäikäisyyteen. 
  18. Matcha
    Japanilainen matcha, jauhettu vihreä tee, on yksi arvokkaimmista teejuomista. Vihreän teejauheen suosio on kasvanut viime vuosina ja sitä tuotetaan muuallakin maailmassa, mutta vain Japanissa tuotettua voidaan kutsua matchaksi.
  19. Wagashi
    Matchan ja vihreän teen kanssa nautitaan usein pieni teemakeinen, wagashi. Se on yleensä niin kaunis, ettei sitä malttaisi syödä lainkaan. Osa wagasheista on tuoreita, vähän kosteita. Osa puolestaan on kuivempia, mutta silti niin herkullisia.
  20. Teekulttuuri
    Rauhoittava, kunnioittava ja rikas teekulttuuri on yksi helpoimmista tavoista tutustua japanilaisuuteen. Teeseremonioita löytää helposti vaikkapa japanilaisten puutarhojen teehuoneista.
    Teekaupoissa opastetaan mielellään paikallisen teen saloihin jopa pienissäkin kylissä.
  21. Kahvilat
    Katukuvassa on paljon kahviloita, niin perinteisiä kuin teemakahviloita. Esimerkiksi lemmikki-, elokuva- ja sisäkkökahvilat vetävät paljon turisteja, mutta niissä viihtyvät myös paikalliset. Kahvilakulttuuri on äärimmäisen monipuolista ja viihdyttävää Japanissa.
  22. Kosteuspyyhkeet
    Ruoka- ja kahvilatapoihin kuuluu yleensä käsien pyyhkiminen kosteaan pyyhkeeseen, jonka tarjoilija tuo tai joka löytyy jo valmiiksi pöydästä. Parhaimmissa paikoissa pyyhe on froteeta; kesällä se viilentää ja talvella se voi olla ihanan lämmin.
  23. Ennustukset
    Japanilaiset rakastavat persoonallisuustestejä sekä niiden ennustuksia, ja se on erittäin viihdyttävää puuhaa. Temppeleissä ja pyhäköissäkin voi ostaa itselleen pienen ennustuksen.
  24. Veriryhmäuskomukset
    Oletko A-, B-, AB- vai O-ryhmää?
    Veriryhmä voi paljastaa jotain tärkeää luonteesta, uskoo moni japanilainen. Myönnän, että aluksi se kuulosti minusta hassulta. Mutta sittemmin olen tutustunut asiaan, ja ehkäpä siinä onkin jotain perää? Lisää aiheesta täällä.
  25. Puhtaus
    Joka puolella on erittäin puhdasta. Roskia ja graffiteja ei näy juurikaan ympärillä. Vapaaehtoiset putsaavat kaupunginosia ja rantoja. Yritykset pitävät huolta julkisivuaan siivoamalla. Kaduilla voisi helposti kävellä paljain jaloin, koska niitä pidetään niin siisteinä.
  26. Vessojen puhtaus
    Ja mikä parasta yleisessä puhtaudessa: julkiset vessat ovat myös äärimmäisen siistejä. Niissä on desinfioimisaine pytynreunukselle ja vessapaperi ei ole koskaan loppu.
  27. Ilmaiset vessat
    Kolikkoja ei tarvitse kaivella eikä tiskille huudella, että pääsee vessaan Japanissa. Jopa kioskeissa voi käydä vessassa – ilmaiseksi.
  28. Shiba inut
    Ihanin koirarotu koskaan! Japanista.
    Vaikka shiba inut ovat itsepäisiä ja itsenäisiä, ovat ne myös veikeitä ja uskollisia sekä niin omalaatuisia, että lienevätkö koiria ollenkaan?
  29. Karaoke
    Japanissa ujommankin on helppo laulaa pienessä karaokekopissa. Karaokehuoneet ovat loistavia paikkoja hauskanpitoon ystävien kanssa. Niitä voi vuokrata myös opiskelemiseen – ja välillä rentoutua laulamalla.
  30. Karaokekoppiin nukkumaan?
    Jotkut jopa vuokraavat karaokekopin aamuyöstä, jos viimeinen juna on jo mennyt ja seuraavaan on useita tunteja. Se tulee halvemmaksi kuin taksin ottaminen.
  31. Palvelukulttuuri
    Japanissa ei saa huonoa palvelua. Ravintoloissa, kaupoissa ja hotelleissa asiakas on kuin jumala.
  32. Japanilaiset taksit
    Taksit ovat niin siistejä ja luotettavia. Tippiä ei tarvitse antaa.
    Kuljettajilla on valkoiset hanskat ja taksit on vuorattu söpöillä, valkoisilla pitsikankailla. Joulun aikaan liikenteessä näkyy jopa joulukoristeisia takseja.
  33. Ulko-ovet
    Viherkeitaat ovien edessä ovat valloittavia. Tavallisen talon portailla saattaa olla kymmeniä eri viherkasveja sekä värikkäitä kukkia.
  34. Kirjakaupat
    Japanilaisissa kirjakaupoissa kukaan ei hätistele pois, vaikka seisoisi hyllyn edessä lukemassa kirjaa tai lehteä pidempään. Sama ilmiö näkyy kioskeilla, joissa lehtihyllyjen edessä näkyy aina innokkaita lukijoita.
  35. Ilmaiset kieliopinnot
    Valtion tukemissa kielikeskuksissa voi opiskella japanin kieltä (lähes) ilmaiseksi. Kertamaksu on korkeintaan 200 yeniä eli alle kaksi euroa.  
  36. Täsmällisyys
    Japanilaiset junat ovat aina aikataulussaan, ellei ole sattunut jokin onnettomuus. Myös japanilaiset itse pitävät kiinni kellonajoista. Tämä on täsmällisten ihmisten maa!
  37. Organisointi
    Maailman kuuluisin järjestelijä, Marie Kondo, on japanilainen. Konmari-metodi pitää huolta paitsi tavaroiden, myös ajatusten organisoimisesta.
  38. Kunnioitus
    Konmariin kuuluu tavaroiden ja ihmisten kunnioittaminen; vaatteita ei heitetä lattialle. Mutta japanilaisessa arkipäivässä arvostus on läsnä muullakin tavoin. Vanhempia ihmisiä ja opettajia arvostetaan ja heille osoitetaan kunnioitusta eri tavoin.
  39. Pienet tavarakorit
    Ravintoloissa ja kahviloissa on yleensä pienet korit, joihin voi laittaa laukun. Niin laukkua ei tarvitse roikottaa selkänojalla eikä laittaa likaiselle lattialle.
  40. Jännät makeiset
    Japanilaiset rakastavat kekseliäitä makuyhdistelmiä. Siksi karkkihyllystä löytää vaikkapa paukkuvia karkkeja, kirsikkamakeisia ja matchasuklaata.
  41. Shaved iced
    Kakigori on varsinkin kesähelteellä mainio herkku: se tarkoittaa jäälastuja yleensä siirapilla ja joskus hedelmillä tai makealla papukastikkeella.
  42. Mochi
    Ehkä kenties tunnetuin japanilainen herkku on mochi, riisikakku, jota syödään erityisesti uudenvuoden juhlissa. Siitä on monia versioita ja paljon legendoja.
    Sama mochiuutinen toistuu usein vuosittain tammikuussa: japanilainen kansallisherkku tappoi taas ihmisiä. Tahmea riisikakku jää helposti vanhusten ja lasten kurkkuun kiinni, ellei sitä nauti varovasti ja pienen palan kerrallaan.
  43. Shinkansenit
    Japanilaiset luotijunat ovat mahtavia. Ne kulkevat jopa yli 300 kilometriä tunnissa ja vievät nopeasti kaupungista toiseen.
  44. JR-passi
    Turistit voivat hankkia edullisen Japan Rail -passin, jolla saa matkustaa rautateillä tietyn ajan. Niin kätevää!
  45. Kaivonkannet
    Jokaisessa kaupungissa on oma teemakantensa, joka koristaa kaivon päällä. Ja Japanissa voi luottaa siihen, että kaivonkansi on myös paikallaan eikä lipsu alta, toisin kuin minulle kävi vaikkapa Dominikaanisessa tasavallassa.
  46. Juoma-automaatit
    Japanissa ei jano yllätä koskaan. Juoma-automaatteja on niin tiheässä. Halvimmillaan sieltä saa juoman 80 yenillä eli noin 0,70 eurolla.
  47. Muut automaatit
    Alkoholia, tupakkaa, vitamiineja, kalakastiketta! Niitäkin saa automaateista. Myös ruokaa ja pieniä snäksejä voi tilata automaatista, sekä Tokiossa vaikkapa seksileluja.
  48. Rakkaushotellit
    Mielipiteet lovehotelleista vaihtelevat. Mutta kun asunnot ovat pieniä, ja niissä asuu monta sukupolvea, saattaa rakkaushotelli olla ainoa vaihtoehto lemmenhetkeen. Ne ovat yleensä myös edullisia majapaikkoja, joihin voi mennä turistikin nukkumaan.
  49. Fermentoidut ruoat
    Japanilaiset rakastavat hapatettuja elintarvikkeita. Yksi kuuluisimmista on natto, eli fermentoidut soijapavut. Ruoka jakaa japanilaistenkin mielipiteet: osa ei siedä lainkaan tätä voimakashajuista ruokaa, kun taas osa syö sitä aamupalaksi päivittäin. Kuulun jälkimmäiseen ryhmään; namskis, nattoa!
  50. Sushi
    Onko japanilaisempaa ruokaa kuin sushi?
  51. Wasabi
    Ja sushin kanssa syödään tietenkin myös wasabia, eikö?
  52. Ulkona syöminen
    Vaikka Japanilla on kalliin maan maine, on Tokion ulkopuolella ulkona syöminen yleisesti ottaen halpaa.
    Missä muualla saa viiden lajin lounaan, sisältäen cappuccinon, 14 eurolla? Tai sushilounaan alle kuudella eurolla?
  53. Pienet lahjat
    Tuliaisten antaminen kuuluu japanilaiseen kulttuuriin. Varsinkin loppuvuodesta pienillä lahjoilla osoitetaan kiitollisuutta.
    Tärkeää on, että lahja on kääritty kauniisti. Sisältö voi olla jotain hyvinkin pientä, kuten paikallinen herkku tai pieni pyyhe.
  54. Tohvelit
    Sisätohvelit, temppelitohvelit, ravintolatohvelit… Japanilaiset haluavat pitää sukkansa puhtaina ja jalkansa lämpiminä. Siksi sisällä pidetään tossuja. Yleensä vessassakin on omat tohvelinsa.
  55. Shiatsu
    Rentouttava ja tasapainottava japanilaishoito, joka vahvistaa kehoa ja antaa sille energiaa parantaa itse itsensä. Kokonaisvaltainen menetelmä, josta jää hyvä mieli.
  56. Merilevä
    Mahdollista vain Japanissa: merilevä-tasting. Kuivattu merilevä eli nori on yksi japanilaisen keittiön tärkeimmistä raaka-aineista.
    Myös kosmetiikkateollisuus käyttää merilevää hyödyksi. Kyllä sen makuun tottuu!
  57. Kauneussalongit
    Kynsien huollattaminen ja kasvohoidot kuuluvat japanilaisten naisten arkeen. Salonkeja on kaikkialla, ja hinnat ovat hieman Suomen hintoja halvempia. Laatukin on priimaa.
    Miltä kuulostaa kahdeksan viikkoa pysyvät ripsienpidennykset?
  58. Kawaii
    Kawaii ei tarkoita pelkästään Hello Kittyä tai ruoka-annoksia. Joka puolella on pieniä söpöjä juttuja. Pehmoisia maskotteja, hempeitä vaatteita ja kauniita yksityiskohtia sisustuksessa. Löytyykö Japanista jotain rumaakin?
  59. Merenrannat
    Japanilla on yli 3 000 kilometrin rantaviiva. Meri loistaa useimmissa paikoissa syvän sinisenä tai kirkkaan turkoosina. Hiekka on kaikkea valkoisesta mustaan, ja kalliot upean rouheisia.
  60. Saaret
    Saarivaltio koostuu tuhansista saarista. Tällä hetkellä Japanissa on noin  6 850 saarta. Lähes 500 saarella on asukkaita.
    Eteläisin ja pienin pääsaarista on Okinawa.  
  61. Fuji
    Maan korkein vuori, Fuji, on 3 776 metriä korkea. Se on tulivuori ja samalla pyhä paikka, jossa jokainen japanilainen haluaisi käydä kerran elämässään. Virallinen kiipeilykausi on kesällä.
  62. Helpot luontokohteet
    Patikointi luonnossa on aina turvallista, kun noudattaa sääntöjä. Metsä- ja muilla poluilla on tarkat ohjeet ja siistit väylät. Moni luontokohde sopii myös liikuntarajoitteisille.
  63. Onsen
    Kuumat lähteet ovat japanilaisten suuri ylpeydenaihe. Talvella niihin mennään lämmittelemään; valittavana on niin sisä- kuin ulkokylpylöitä. Moni kokee, että kylpylävedellä on terveysvaikutuksia.
  64. Netti
    Netti on nopea ja yleisten wifispottien määrä on lisääntynyt muutamassa vuodessa älyttömän nopeasti. Lieneekö syynä vuoden 2020 olympialaiset Tokiossa ja kisoihin saapuvien turistien palveleminen?
  65. Taskuwifit
    Monissa hotelleissa ja jopa airbnb-paikoissa turisteille tarjotaan tasku-wifi, joka on mainio keksintö. Kun wifi kulkee koko ajan mukana, ei tarvitsee metsästää yleisiä wifipaikkoja ja säästää vaikkapa matkakuluissa, kun voi katsoa netistä suorimmat reitit.
  66. Jonotuskulttuuri
    Jonot ovat suoria ja hiljaisia – ja niitä on paljon. Metroihin, ravintoloihin, kauppoihin…
    Kukaan paikallinen ei etuile jonossa; jos turisti yrittää tehdä niin tai etuilee täysin vahingossa, hänet palautetaan jonoon.
  67. Turvallisuus
    Missä muualla voi kävellä yksin keskellä suurkaupunkia öisin, ilman että täytyy puristaa laukusta kiinni kaksin käsin tai pitää kamera ja muut arvoesineet visusti piilossa? Toki on fiksua pitää itsestään huolta ja välttää pimeitä katuja, mutta henkilökohtaisesti en ole koskaan pelännyt Japanissa keskellä yötäkään.
  68. Teemapuistot
    Japanilaiset – taaperosta senioriin – rakastavat teemapuistoja. Tokiossa on valtava Disney-resort. Hello Kittylle on pyhitetty niin ikään useita elämyspuistoja. Myös muumit ja suomalainen metsä on esillä suur-Tokion alueella äskettäin avatussa puistossa.
  69. Japanilainen tanssi
    Kabuki ja noh hurmaavat, vaikka japanin kieltä ei osaisikaan. Tanssiteatterin musiikki sekä visuaalinen anti on niin koukuttavaa pukuineen ja eleineen, että tätä taidemuotoa ei kannata jättää väliin Japanissa.
  70. Teamlab
    Japanilainen taidekollektiivi Teamlab hurmasi vuonna 2018 Helsingissä, kun heillä oli näyttely Amos Rexissä. Tällä hetkellä heillä on useampi näyttely Japanissa ja muita pisteitä ympäri maailmaa. Heidän digitaalinen taide on usein myös osallistuttavaa ja kävijät pääsevät tekemään taidetta itsekin.
  71. Käveleminen
    Askelmerkkejä portaissa, juna-asemilla, kauppakeskuksissa. Portaita metroon, kolmannen kerroksen ravintolaan, kellariin… Japanilaiset kävelevät paljon, erityisesti portaita, arkipäivisin ja vapaa-ajalla. Kaikilla asemilla ei ole liukuportaita, vaan tavalliset rappuset vievät maanalaisen uumeniin. Kunto kasvaa kuin huomaamatta tämän hyötyliikunnan ansiosta.
  72. Hachiko
    Japanin tunnetuin koira on ehkä Hachiko. Tuo omistajalleen niin lojaali akita, että sen tarina on päätynyt moniin elokuviinkin.
    Kuuluisin Hachiko-patsas sijaitsee Shibuyan asemalla Tokiossa, mutta koiralla on muitakin patsaita Japanissa.
  73. Julkinen nukkuminen
    Nukkumisen jalo ja julkinen taito on ihailtavaa. Aamumetrossa näkee enemmän torkkuvia japanilaisia kuin kännykkää selaavia. Sama ilmiö toistuu iltajunissa. Jotenkin he osaavat herätä aina juuri ennen oikeaa pysäkkiä.
  74. Futon
    Rullattava ja topattu patja tatamimaton päällä sopii erityisesti heille, jotka pitävät kovasta nukkumisalustasta. Päiväksi pedin voi kääräistä rullalle ja laittaa kaappiin, jolloin huone näyttää isommalta. Futon sopii mainiosti myös vieraspediksi.
  75. 100 jenin kaupat
    Näistä kaupoista löytää kaikkea – noin 0,80 eurolla. Olen aiemmin listannut suosikkini täällä.
  76. Haiku
    F1-kuljettaja Kimi Räikkönenkin rakastaa japanilaista runoutta; hän on julkaissut oman haikukirjansa. Haikussa on 17 tavua. Tavut jaetaan japanilaisessa haikussa säkeiksi suhteessa 5–7–5. Paikallisissa kouluissa on jopa haikukerhoja, jotka kilpailevat keskenään runoparhaudesta.
  77. Terveyssuklaa
    Koska japanilaiset rakastavat kaikkea terveellistä, markkinoidaan monia tuotteita terveysruokana. Esimerkiksi unisuklaa on valloittanut kauppojen hyllyt viime vuosina.
  78. Kauppakadut
    Modernien kauppakeskusten rinnalla japanilaiset tekevät ostoksiaan mielellään myös retromaisilla kauppakaduilla. Etenkin vihannekset, lihat ja hedelmät löytyvät täältä edullisesti, mutta myös vaatteita ja kodintavaroita myydään kauppakujilla.
  79. Siivotut kodit
    Vaikka japanilaiset talot näyttävät toisinaan ränsistyneiltä ulkoa päin, on sisällä yleensä aina puhdasta. Pienissä kodeissa on myös vähän tavaraa, mikä helpottaa siivoamista.
  80. Siistit roskakatokset
    Missään muualla ei ole niin hyvin pidettyjä roskakatoksia kuin Japanissa. Niissä roskapussit ovat siistissä rivissä – mikä melkein lähentelee omaa taidemuotoaan. Roskat kerätään niin usein, ettei niistä ehdi syntyä hajuakaan.
  81. Kosmetiikka
    Japanilainen kosmetiikka on ihan parasta. Edullista ja toimivaa! Suosikkituotteiden top 10 -listaltani löytyy jopa alle euron tuotteita.
  82. Kosmetiikkakaupat
    Jos jokin meikki- tai hygieniatuote on saatava heti, ei tarvitse mennä verkkokauppaan ja odottaa tilausta päiviä. Pienimmissäkin kaupungeissa on kosmetiikkakauppoja, jotka ovat auki yömyöhään.
  83. Kirkkaus
    Sateisenakin päivänä taivas näyttäytyy kirkkaampana Japanissa kuin Suomessa.
    Puhumattakaan auringonvalosta, joka herättää talvisenakin aamuna sata kertaa tehokkaammin kuin mikään kirkasvalolamppu.
  84. Origamit
    Yksinkertaiseen tekemiseen ei tarvita muuta kuin pala paperia – ja tietenkin suuri annos kärsivällisyyttä, näkemystä ja ketteryyttäkin. Origamien tekeminen oli Japanissa ensimmäiseksi munkkien ja eliitin hupia. Kun paperin käyttö yleistyi, origameja nähtiin seremonioissa ja siitä tuli jopa opetusväline. Yleisesti uskotaan, että origamin tekeminen kehittää motorisia ja henkisiä taitoja.
  85. Säilytyslokerot
    Kauppakeskuksissa, asemilla… laukun saa helposti säilöön Japanissa, kun sitä ei halua kantaa mukana.
  86. Kasvomaskit
    Terveys on tärkeää! On myös toisen kunnioitusta pitää maskia kasvoilla, kun flunssa on päällä tai se uhkaa tulla.
  87. Kosmeettiset kasvomaskit
    Kauneudenhoitoon liittyvät kasvomaskit ovat myös loistava keksintö. Kun paperinaamion laittaa kasvoille, on se kuin lupaus kymmenen minuutin rentoutumishetkestä.
    Samalla kasvot saavat hoitoa ja olo on kuin spassa, mutta kotona.
  88. Kukat
    Kukkia siellä, kukkia täällä. Japanissa on kukkia kaikkialla ja kaiken aikaa. Fukuokakin markkinoi aluetta ”kukkien kaupunkina”.
  89. Valokuvaaminen
    Kaikki ottavat kuvia ja kaikkialla. Ravintolassa, kadulla, bileissä ja jopa valokuva-automaateissa voi ottaa kaverikuvan. Selfieiden nappaaminen kuuluu arkeen ja juhlaan.
  90. Itadakimasu
    Ruokailuhetkeä kunnioitetaan itadakimasu-tervehdyksellä, jonka voi ymmärtää kevyesti ”hyvää ruokahalua” -toivotukseksi. Sanonnalla on kuitenkin juuret buddhalaisuudessa, jossa kunnioitetaan kaikkea ruokailuun liittyvää: ruoan tuottajia, eläimiä ja kokkeja. Moni laittaa kädet yhteen ja jopa kumartaa kevyesti itadakimasun aikana.
  91. Pienet annokset
    Japanissa ruoka tarjoillaan usein monilta eri lautasilta ja kulhoilta, joissa yksittäiset maut pääsevät oikeuksiinsa. Ruokailu tarkoittaa yleensä vatsan täyttämistä noin 80-prosenttisesti; mahalle annetaan tilaa hengittää ja kylläinen tunne jää miellyttäväksi – ei liian täysinäiseksi.
  92. Kaiseki
    Kaiseki tarjoilee maailman kauneimman aterian.
  93. Sateenvarjokulttuuri
    Kirkas sateenvarjo on japanilaisten suosituin asuste. Kaupoista löytyy sille omat telineet ja jopa suojapussit. Kukaan ei varasta toisen varjoa ja sen voi jättää kioskin eteen asioinnin ajaksi.
  94. Viihdekeskukset
    Japanissa ei tule koskaan tylsää. Tekemistä on jokaisen kukkaroon ja makuun.
  95. Mainettaan edullisempi
    Japaniko on kallis matkailumaa? Ei ole!
    Moni turisti yllättyy Japanin hinnoista. Halvinta on matkustaa sesonkien ulkopuolella, kuten vaikkapa myöhään syksyllä.
  96. Temppelit ja pyhäköt
    En kyllästy koskaan temppeli- ja pyhäkkövierailuihin Japanissa. Niin kaunista, rauhallista ja tasa-arvoista!
  97. Ruska
    Syksyn värit loistavat Japanissa hurmaavana loppuvuodesta. Niistä otetaan kaikki irti ja samaan aikaan järjestetään monia valotapahtumia, jotka korostavat ruskan sävyjä.
  98. Japanilaiset puutarhat
    Kuten tämän postauksen kuvistakin näkee, japanilaiset puutarhat ovat äärimmäisen viehättäviä. Niissä voi ihailla luontoa sekä nauttia yleensä teehetkestä.
    Parasta on niiden rauhoittava tunnelma; arjen hälyisyys unohtuu puutarhassa ja ympärillä näkyy vain kauneutta. Suurin osa tämän postauksen ideoista on syntynyt Fukuokan puutarhoissa.
    Kuvat ovat  Yusentei-puutarhasta joulukuulta 2019.
  99. Omotenashi
    Parhaiten japanilaisia ja Japania kuvaa omotenashi-käsite. Täydellisen palvelukulttuurin ja ystävällisyyden ydin. Se on tullut japanilaiseen arkipäivään teeseremonioista. 
    Omote tarkoittaa paljaita kasvoja – niitä, jotka halutaan näyttää ulkopuolisille. Nashin merkitys on ”ei mitään”. Yhdessä nämä sydämestä tulevaa julkista toimintaa – joka tehdään aidosti ja teeskentelemättä, ilman odotusta vastapalveluksesta ja yleensä jo nopeammin kuin vastapuoli ymmärtää pyytää mitään.
  100. Ystävällisyys
    Japanilaiset ovat maailman ystävällisintä kansaa. <3
    Arigato! Kiitos tämän jutun syntymisestä kuuluu kaikille heille, joita olen Japanin-reissuillani tavannut. 

 

Kerro lisää syitä rakastaa Japania

Puuttuuko listastani jokin oleellinen asia?

Kerro siitä alla olevassa kommentointikentässä. 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tervetuloa mukaan Adventuristan matkaan!
Olen Annakaisa, intohimoinen seikkailija ja Me Naisten toimittaja sekä bloggaaja.
Tämä blogi on täynnä matka- ja teetarinoita.
Contact: annakaisa_vaaraniemi@hotmail.com

Olen reissannut yhteensä 71 valtiossa.
Syyskuussa 2019 jäin vuorotteluvapaalle ja lähdin reissuun.

Nyt olen Uudessa-Seelannissa (tammikuu 2020).

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
Joulukuu
Syyskuu
2018
Marraskuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
2017
Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu

Kategoriat

Instagram