Kirjoitukset avainsanalla perhe

Me juteltiin edellisessä podcastissa vapaa-ajasta ja siitä, kuinka paljon niin kutsuttua omaa aikaa meistä kukin viettää. Jos et ole vielä kuunnellut jaksoa tai tunne meitä tekijöitä niin tarkasti, tässä tiivistettynä meidän elämäntilanteet:

Ida-Liina 27 vuotta, lapseton. Työpäivien jälkeen kaikki aika on vapaa-aikaa, eikä sitä tarvitse jakaa muun kuin kumppanin kanssa.

Alina 34 vuotta, lapsi vuoroviikoin hoidossa. Joka toinen viikko omaa aikaa on siis mukavasti.

Tuomas 40 vuotta, neljä lasta. Vapaa-aikaa ei juurikaan ole.

Uusimmassa jaksossa Tuomas avautui siitä, miten kovaa morkkista hän kokee silloin kun on itse harrastamassa. Oma-aika kun on automaattisesti pois perheen kanssa vietetystä ajasta. Alina sen sijaan on vahvasti sen kannalla, että myös pienten lasten vanhempien tulisi järjestää aikaa omille harrastuksilleen. Alinan sanoin, oma-aika on priorisointikysymys. Miten Alina itse treenaa semi-tavoitteellisesti ja pyörittää uraäidin arkea, selviää tarkemmin tästä postaustauksesta.

Me tehtiin oma kyselytutkimus instaseuraajiemme parissa. Kyselyssä kartoitettiin vähän tarkemmin sitä, kuinka paljon vanhemmat itse pääsevät harrastamaan ja minkälaisia tuntemuksia oma-aika heissä herättää. Tässä kysymykset ja kyselyn tulokset:

1. Vanhempi: harrastatko jotain säännöllisesti? 

Tässä kysymyksessä vastausvaihtoehtoja oli tasan kaksi eli kyllä ja ei. 76 % vastaajista harrastaa itse säännöllisesti jotain ja 24 % ei harrasta.

2. Jos et harrasta mitään säännöllisesti, mitkä ovat suurimmat syyt siihen?

Kyselyssä esiin nousseet syyt olivat loukkaantuminen tai muu vamma, joka estää liikkumisen, laiskuus sekä epäsäännöllinen työ. Tässä yksi vastaus, joka saatiin tähän kysymykseen: “Epäsäännöllisessä työssä ei välillä jää lapsille aikaa kuin pari tuntia kolmen päivän aikana. Ei salille.”

3. Jos harrastat, niin kuinka usein? 

Kysymyksen vastausvaihtoehdot olivat: a) Harvemmin kuin kerran viikossa, b) 1-2 kertaa viikossa ja c) enemmän kuin kolme kertaa viikossa. Ne vanhemmat, jotka harrastavat, harrastavat ilahduttavan paljon. 64 % vastaajista harrastaa useammin kuin kolme kertaa viikossa ja loput eli 36 % harrastaa 1-2 kertaa viikossa.

4. Podetko huonoa omaatuntoa harrastuksiin käytetystä ajasta? 

Tässä kysymyksessä vastausvaihtoehdot olivat kyllä tai ei. Huonoa omaatuntoa harrastuksiin käytetystä ajasta poti 19 % vastaajista. Peräti 81 % vastaajista harrastaa siis ilman morkkista.

 

4B. Jos vastasit edelliseen kyllä, niin asteikolla nollasta sataan, kuinka kovaa morkkista tunnet jos asteikko on nollasta sataan?

Tässä kysymyksessä nolla tarkoitti siis sitä, ettei koe lainkaan huonoa omaatuntoa ja sata ihan järjetöntä morkkiksen määrää. Huonon omatunnon määrä oli vastaajien kesken noin 30, eli morkkiksen määrä lienee siis ihan siedettävä. Tässä alla keskivertovastaus. 

 

4C. Miksi podet huonoa omaatuntoa?

Mistä sitten koetaan huonoa omatuntoa? Siitä, että yhteistä aikaa perheen kanssa on vähemmän, jos vanhempi harrastaa. Tässä joitain vastauksia:

“Koska miehen kaa nähään niin vähän ja varsinkin perheenä.”

“Huonoa omaatuntoa tulee koettua silloin jos esim samalle viikolle sattuu useampi ‘oma meno’.”

“Koska se on muitten perheenjäsenten ajasta pois. Kai.”

“No onhan se siitä yhteisestä ajasta pois.”

 

5. Muita ajatuksia tai kysymyksiä aiheeseen liittyen?

Viimeiseen kysymykseen saatiin tosi mielenkiintoisia ja hyviä vastauksia. Tässä niistä muutama:

“Kaikkea ei voi saada. Must on normaalia, että lasten myötä omat menot vähenee tai jää pois joksikin aikaa.”

“Hyvä fiilis treenin jälkeen ja jaksaa olla taas ‘hyvä mutsi’ ja vaimo jne.”

“Suurin kannustus harrastuksiin on olla skidille mallina.”

“Toivon, että olis junnuna puskettu enemmän liikkumaan. Oli hankala opetella tavoille kolmekymppisenä”.

Kaiken kaikkiaan voisi summata, että meidän @kakskytkolkytnelkyt-tiliä Instagramissa seuraavista vanhemmista valtaosa harrastaa. Se on hieno juttu! Tähän loppuun haluan tarttua tämän tekstin otsikoksi nostettuun virkkeeseen: "Suurin kannustus harrastuksiin on olla skidille mallina."

Mä muistan omasta lapsuudesta, että mun äitillä ja iskällä oli molemmilla harrastuksia silloin kun olin pieni. Äiti kävi jumpissa ja iskä harrasti ju-jutsua. Näin jälkeenpäin ajateltuna vanhempien harrastamisella on ollut iso vaikutus myös mun elämään. Seiskaluokkalaisena suoritin keltaisen vyön hokutoryu ju-jutsussa siksi, että iskä kannusti mua kokeilemaan kyseistä harrastusta. Se taisi olla mun ensimmäinen liikuntaharrastus ikinä! Lukiolaisena inhosin liikkatunteja ja siksi päätin suorittaa kurssin itsenäisesti. Kun pakollisia liikuntakertoja oli pakko kerryttää niin mä lähdin äitin kanssa jumpalle. Ja sillä tiellä olen edelleenkin! Vaikka nykyään ryhmäliikuntatunneilla tuleekin hypättyä aiempaa vähemmän esimerkiksi pyöräilyn ja kuntosaliharrastuksen takia, niin ryhmäliikunnalla on aivan erityinen paikka mun sydämessä. Ryhmäliikuntatunneilla nautin ensimmäistä kertaa ikinä liikunnan mukanaan tuomasta hyvänolontunteesta. Edelleenkin aina kun käyn vanhempieni luona Pietarsaaressa, lähden äitini kanssa lauanataisin zumbaamaan. Se on niin kivaa, että joka kerta meinaan itkeä ilosta. Oon siis molemmille vanhemmilleni tosi kiitollinen siitä, että he ovat esimerkillään kannustaneet myös mut liikkumaan. 

Tuleeko sulle jotain ajatuksia mieleen vanhempien harrastamisesta?

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä mä istun lapsena potalla. Jotenkin kuva tuntui jutun aiheeseen sopivalta.

Mä en ole koskaan halunnut lapsia tai haaveillut perheen perustamisesta. Liekö syynä ollut se, että oon viisilapsisen perheen esikoinen ja olen joutunut nuoresta asti kantaa vastuuta pikkusisaruksistani vai ihan vaan se, että musta puuttuu jokin tarvittava äitigeeni. 27-vuotisen elämäni aikana mulla ei ole kertaakaan ollut vauvakuumetta enkä ikinä ole tosissani unelmoinut lasten hankkimisesta. 

Miksi haluaisin pilata tämän täydellisen citypariskunnan idyllin kakkavaipoilla ja puhkeavien hampaiden takia valvotuilla öillä?

Mä elän täydellistä kaupunkilaispariskunnan elämää kumppanini kanssa. Meillä on kiva toimeentulo ja varaa matkustaa ja harrastaa. Elämme tasaista arkea ja meillä on paljon vapaa-aikaa. Miksi siis haluaisin pilata tämän täydellisen citypariskunnan idyllin kakkavaipoilla ja puhkeavien hampaiden takia valvotuilla öillä? Rakastan meidän nykyistä elämää enkä ole kertaakaan kokenut tarvetta lisätä siihen mitään muuta.

Mun pikkusiskot ovat kyselleet lisääntymisaikomusteni perään viimeiset seitsemän vuotta. 27-vuotispäivänäni äitini muistutti minua iloisesti synnyttäneensä minut saman ikäisenä. Kun sunnuntaina onnittelin lähipiirini äitienpäivää juhlivia äitejä, vastaus oli: “Vielä ei voikaan toivottaa sulle sitä samaa.”

“Sä olet niin nuori. Kyllä se vauvakuume vielä iskee”

Kun nainen tulee tiettyyn ikään sukulaiset ja tuttavat alkavat tuijottaa tämän vatsanseutua ja tarkkailla, nostaako hän juhlissa huulilleen viinilasin vai kivennäisvesituopin. Useimmat eivät tyydy ainoastaan sivusta seuraamaan merkkejä mahdollisesta hedelmöittymisestä vaan kyselevät ihan suoraan perheenperustamissuunnitelmien perään. Kun vastaan rehellisesti: “En tiedä, haluanko koskaan hankkia lapsia”, vastaus on useimmiten: “Sä olet niin nuori. Kyllä se vauvakuume vielä iskee” tai “Voi, noin minäkin ajattelin tuossa iässä, mutta toisin kävi”.

Tässä mä halaan serkkujen kissaa.
Tässä mä halaan serkkujen kissaa.

Mä haaveilen siitä, että haluaisin perustaa perheen. Siksi, että se olisi niin paljon helpompaa. Olisi paljon yksinkertaisempaa elää naisena tässä yhteiskunnassa jos tietäisin, että yhtenä monista elämäntehtävistäni olisi äitiys. Koska äitiys ja vanhemmuus ovat sellaisia rooleja, joita ei juhlapöydissä kyseenalaisteta. Vai kuinka usein sä olet kuullut, että perheestä haaveilevalta aikuiselta kysytään: “Miksi sä haluat lapsia? Oletko nyt aivan varma? Miettisit nyt vielä.”

Kuinka usein sä olet kuullut, että perheestä haaveilevalta aikuiselta kysytään: “Miksi sä haluat lapsia? Oletko nyt aivan varma? Miettisit nyt vielä.”

On helppoa sanoa, etten halua lapsia, sillä en tiedä voinko saada lapsia. Mä en ole koskaan käynyt tutkimassa sitä, pystyykö kehoni ylipäätään kantamaan lapsia. Jos lääkäri tarjoaisi vastaukseksi “eioota”, niin mielipiteeni saattaisi muuttua. Jos jotain ei voi saada niin silloinhan sitä yleensä kahta kauheammin haluaa. Tietyllä tapaa mun on nyt helppo elää tämänhetkistä elämääni ilman lapsia, sillä se perustuu mahdollisuuteen valita. Se on ollut minun ja kumppanini päätös. Monien on varmasti vaikea hyväksyä valintaa elää ilman lapsia, sillä perheen perustamiseen liittyy paljon kipeitäkin tunteita. Toivoisin kuitenkin, että ensi kerran kun joku kysyy sitä, haluanko lapsia, kysyjä myös hyväksyisi “En tiedä, haluanko lapsia” vastauksen. Ei siksi, ettenkö kestäisi lisäkysymyksiä vaan siksi, ettei asia oikeastaan kuulu kenellekään muulle kuin minulle ja kumppanilleni. 

Me puhuttiin perheen perustamisesta tänään julkaistussa podcastissa. Käy kuuntelemassa. Siinä me mennään aiheeseen vielä syvemmin ja ääneen pääsevät myös Alina ja Tuomas, joista molemmilla on jälkikasvua.

Kommentit (3)

Eija/Lentävä joogamatto
1/3 | 

Mulla on mieheni kanssa pitkälti sama tilanne: kivat työtilanteet, yhteistä ja omaa vapaa-aikaa, matkustelua, ei lapsia. Mä olen kohta 34, ja omat tuttavat, ne ketkä kyseli, on lopettaneet kyselemisen meidän perheellistymisen perään. Olen muutaman vuoden ajatellut lapsesta ja häistä "ehkä tai ehkä ei". Viime vuonna eräs 40-vuotias ystäväni synnytti esikoisensa eli saattaahan tässä vielä aikaa olla. Itse asiassa muutama lapsen saanut tuttava on kokenut lapsensaannin todella rankaksi ja he myös ymmärtävät hyvin niitä, joilla on paljon pelkoja ja ennakkoluuloja lastensaannista. Mutta jokainen tekee ratkaisunsa itse.

IdaHuurtela
Liittynyt16.4.2019

Kiitos viestistäsi! Nämä on kyllä hirvittävän vaikeita päätöksiä tehtäväksi etenkin tilanteissa, joissa ei osaa kaivata muutosta elämäänsä. Jokainen tosiaan tekee ratkaisunsa itse! Ja toivottavasti ratkaisu on sitten sellainen, jonka kanssa elää sitten tyytyväisenä loppuelämänsä :) 

Ida

Kiinnostuneena luin tekstisi
2/3 | 

Ei kaikkien tarvitse haluta lapsia. Vaikka itselläni on viisi lasta uskon, että olisin osannut elää täyden elämän ilmankin. En ole ollut koskaan "kanaemo" tyyppiä ja siksi uskallan sanoa, että on oma valinta äitinä kuinka paljon antaa lasten "häiritä" omaa urakehitystä, harrastamista tai vaikkapa matkustelua. Lapsilla tai ilman tärkeintä on, että on sinut itsensä kanssa ja nauttii ainutkertaisesta elämästään.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

20-30-40 tarkastelee elämää ja ilmiöitä kaksikymppisen Ida-Liinan, kolmikymppisen Alinan ja nelikymppisen Tuomaksen näkökulmasta. Kuuntele uusin podcast joka tiistai Suplasta!