Polkujuoksu (41/100)

29.5.2017 klo 13:37

Kuva: Mikko Töyrylä

Yks tän kevään omista urheilullisista tavoitteista oli juosta 21.5.2017 Kotka Trail- polkujuoksu tapahtumassa 16km. Mitä on polkujuoksu? Sitä on moni ihmetelly tässä matkan aikana, mut se on tosiaan juoksemista metsäpoluilla. Ite tajusin tän kans noin 3 päivää ennen varsinaista tapahtumaa. Kotka Trailin reitit menee osittain juurakkoisilla metsäpoluilla, osittain kallioilla, osittain kivikossa, mutta pitkiä raskaita nousuja ei tällä reitillä ollut. Mun piti myös treenata tätä varten, mutta juoksutreenit jä kyllä keväällä tekemättä... En siis juuri koskaan juokse pitkiä lenkkejä ja pisin ikinä juostu matka on ollu rapia 12km muutaman vuoden takaa. Kotka Trail- tapahtumassa saat kuitenkin 6km kohdalla päättää juoksetko maaliin vai jatkatko pidemmän matkan. No mie luotin et sisulla juoksen edes sen 6km, vaikka toivoin kuitenkin et jaksaisin ihmeen kaupalla sen 16km.

Videolla tunnelmia toissavuoden tapahtumasta.

Olin valmistautunut tapahtumaan siis olemalla treenamatta juoksua, syömällä runsaasti jäätelöä ja nachovuokaa, juomalla vettä ja vichyä, sekä laittamalla musalistat kuntoon. Lähin lenkkareilla matkalle, mut onneks keli oli upean aurinkoinen, eikä kallioilla todellakaan tarvinnut liukastella. Alunperin suunnittelin et juoksen matkan 1km intervalleissa: 1km löysää, 1km vauhdikkaammin, 1km löysää jne. NO… Tästähän ei tullu mitään. Lähtö tapahtui rantahiekalta yhteislähtönä ja varoituksista ja omista suunnitelmista huolimatta lähdin tietysti heti painelemaan jonon mukana itselle aika rapsakkaa vauhtia. Ensimmäiset kolme kilsaa vedin laukkaa kuin varsa kevätlaitumilla ja sit olikin jo jalkapohjat ihan krampissa ja mietin, että tätä vauhtia en varmaan 16 km jaksa.

Kuvat: Riku Lehtinen

Ehdin onneksi jutella matkalla kokeneempien polkujuoksijoiden kaa, jotka antoi neuvon kävellä vaan reilusti kaikki ylämäet. Kuulema sen mitä ylämäessä juoksemalla voittaa, alamäessä häviää. Mie yritin sit tasata sykkeitä vähän kun ne huiteli 178 bpm, mutta kun ne ei laskenu kävelylläkään mihinkää aattelin, et vedetään sit näillä. Viiden kilsan kohdalla tiesin, et oikeaan jalkaan tulee mehevä rakko mut sielu ja sisu ei antanu periksi juosta maaliin 6km kohdalla. Keli oli ihana, matka taittu suhteellisen kevyesti sykkeistä huolimatta ja näyttämisen halu on aina kova. Eka tuskien taival oli oikeastaan se 6-8km, jossa juoksuvauhti tipahti jalkapohjien kipeytymisen takia ihan mateluksi. Kävely ei tuntunut yhtään paremmalta ja oli aika kehitellä lisämotivaatiota juoksuun. Se kilsa kovaa, kilsa hitaasti ei maaston vaihtelun ja oman jaksamisen takia onnistunut, joten yks tapa jaksaa on juosta yks biisi kovempaa ja sit seuraava iisiä. No jaksoin tätä ehkä 6 biisin ajan ja sit löysin kolmannen ja itelle toimivan taktiikan. Kävelin vaan reilusti kaikki ylämäet ja alamäkeen ja tasaselle aina pakotin itteni juoksemaan. Sit meni "lentokelillä" kilsat 8-11 ja sit ku aloin olla voiton puolella en enää jaksanutkaan.

Kuva: Riku Lehtinen

Viimeiset 3km oli kyllä tuskalliset hitaat. Jengiä meni ohi oikeelta ja vasemmalta, mut ohi juostessaan moni yleensä vaan tsemppasi mua jaksamaan. Tosi hyvä kannustava fiilis siis tässä tapahtumassa! Koska polku oli maastolta haastavaa matka taittui mun mielestä suht joutuisasti, kun jokaisella askeleella on keskityttävä siihen, ettei nilkka väänny tai ei liukastu. Loppumatkasta tosin homma muuttui vähän vaikeemmaksi kun hermotus alkoi lagaamaan. Yritin esim. nousta sellaiselle metrin mittaiselle kivelle, mut jalka ei vaan noussu ja törmäsin kiveen. Oli pakko oikeesti nostaa käsillä jalka sen kiven päälle, et pääsin jatkamaan matkaa. Viimeisen kilsan kävelin ihan suosiolla, että pystyin tekee näyttävän loppuspurtin maaliin. Loppuaika 2:06 ja naisten 16km sarjassa 28. Kovimmat naiset veti reitin aikaan 1:34! HUH!

Juoksun jälkeen tuntu, että nopeemminkin ois voinu juosta, mutta tuskin oisin maaliin sit päässy. 16km keskisyke oli 176, kaloreita palo mittarin mukaan 1780kcal. Maalissa en päässykään enää jalkojen päälle, kun jalkapohjat lakkas toimimasta. Molempiin joku ihan älytön kramppi, jonka kruunas sit oikean pohkeen lisäkramppi. Onneksi oli maalissa ystävät tuomassa nestettä ja taluttamassa mut kebabille, joka muuten uppos suhteellisen helposti. Jalat verty myös ihan ok vaan pakottamalla ne liikkeelle. Oon todella tyytyväinen omaan suoritukseen, sillä polkujuoksu on yleensä sen 10-20% rankempaa kuin tasasella juoksu. Ystävät väitti, et puolimaraton tuntuu kevyeltä tohon 16km polkujuoksuun verrattuna, mutta ite en voi sanoa kun en oo sitä juossu. Täytyy sanoa, että tähän lajiin kyllä ihastuin! Polkujuoksussa mua motivoi metsässä oleminen, askeleiden tikkaaminen kivien ja juurien päälle, sekä itselle luontainen intervallityyppinen juoksu! Ihan mahtavaa!

Mitä kehittää: mm. koordinaatio, aeroobinen ja anaerobinen kestävyys, lihasvoima, tasapaino. You name it.
Parasta: luonto ympärillä, askellukseen keskittyminen, vauhti tuntuu metsässä kovalta ja olo (hitaalta) kauriilta.
Pahinta: Lihakset on tosi kovilla hermotuksen suhteen ja keskittymisen herpaantuessa voi helposti joku paikka nyrjähtää. Rakot jaloissa on myös aika jeejee, mut kun on kisassa niin ne ei haittaa niin paljon.
Hinta: Metsässä juoksuhan on ihan ilmaista. Hyviä vinkkejä aloittaiseen löydät esim. luontoon.fi sivuilta, sekä trailrunning.fi sivuilta. Suosittelen myös osallistumista polkujuoksutapahtumiin, sillä esim. Kotka Trailissa lajiin on helppo tutustua upeissa merimaisemissa!
Kenelle: Aina tässä tapahtumassa juoksijoita oli kaiken ikäisiä ja kuntoisia. Kävellä voi aina kun siltä tuntuu ja mut ohitti 16km matkalla ainakin 10 pikkutyttöä ja moni mua vanhempi mies ja nainen hirmu vauhdilla, et lajin harrastamiseen ei mitään ikä esteitä ole. Aloittaa voi myös milloin vaan. Itse kun en jaksa tasasella paljon juosta, nii polkujuoksun vaihtelevuus tarjoaa ihan uudenlaista virikettä, jolla pitkiäkin matkoja jaksaa sinnitellä! Suosittelen kokeilemaan, vaikka pitkän matkan juoksu muuten olisikaan sun juttu!
Oma Ranking: Paras juoksukokemus ikinä. En tiiä oliko vaan itsensä ylittäminen vai metsä vai mikä, mutta polkujuoksu saa jatkoa. Ainakin ensivuonna olen samassa tapahtumassa mukana, mut olisipa huimaa käydä myös muihin maisemiin tutustumassa!

Kuva: Mikko Mäkelä

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

100 lajia vuodessa

Agility (40/100)

klo 12:18 | 25.5.2017

"Eihän agility ole urheilua! Eihän ihminen tee siinä mitään!. " Vai tekeekö? Ainakin itse tein ja hauskintahan oli, että nimenomaa minua piti käskeä juoksemaan, eikä koiraa :D Pääsin Jyväskylän Agility Team Ry:n eli JAT:in porukkaan kokeilemaan millainen laji agility onkaan ja taas ollaan yhtä hienoa kokemusta rikkaampi! Mulla kun itselläni ei kotoa löydy kuin mies ja kissa, niin sain onneksi JAT:in koulutustoiminkuntaan kuuluvan Elina Kaleniuksen ihanan Lux-koiran muutamaksi tunniksi kokeiluun lainaan. Lux on 9-vuotias bordercollie-"vanhus" , joka on tottunut olemaan vieraidenkin ohjaajien kanssa, mutta ei varmaan aikaisemmin ihan näin ulapalla olevan kanssa ole joutunut treeneissä olemaan. :)

Agility on ohjaajien ja koirien esteratakilpailu, jossa koiraa ohjataan erilaisten esteiden yli.

Agilityn kilpailusuoritus tapahtuu niin, että koira kiertää tuomarin suunnitteleman n. 100-200m pitkän esteradan mahdollisimman virheettömästi ja mahdollisimman nopeasti. Kisoissa ohjaajalla on vain 5 minuuttia aikaa tutustua rataan ilman koiraa, jonka jälkeen seuraava suoritus onkin kisasuoritus, jossa koira ohjataan radan läpi. Tämä radan sisäistäminen ei ensikertalaisen silmissä näyttänyt kovinkaan helpolta tehtävältä, sillä ihmettelen suuresti miten on mahdollista muistaa miltä puolelta mitäkin estettä pitää koiran mennä ja mihinkä mentiinkään seuraavaksi.

Kuvittele, että se koira juoksee vauhdilla 3-5m/s ja sun on oltava edellä näyttämässä koiralle suunta ja reitti, mitä kohti seuraavaksi mennään. Rataan tutustumisvaiheessa jokainen ohjaaja suunnitteleekin "taktiikkansa" oman koiransa ohjaamiseen radan läpi. Treeneissä harjoitellaan erilaisia ratoja koiran kanssa, jotta siellä "taktiikka-kirjassa" on sitten olemassa valmiita kuvioita vastaan tuleville kisaradoille.

Kyllä taas huomasi olevansa vähän turhan syvissä vesissä, kun treeneihin päästiin. Ihan ensimmäisenä hommat aloitettiin radan rakentamisesta, koirien odotellessa autoissa. Nyt harjoiteltiin muutaman viikon vanhaa kisarataa, jonka sisäistämiseen mulla meni enemmän kuin koko treenit. Kertaakaan en siis päässyt alusta loppuun ja parhaiten meni ihan vaan sellaiset suorat pätkät, vaikka ei välillä nekään. Ei ollut taas mulle ihan sellainen "mennään ja tehdään" laji. Kun rata oli valmis, vietiin koirat lämppälenkille. Haasteellisen agilitystä tekee tosiaan juuri se, että ihmisten lisäksi myös koirat tulee valmistaa suoritukseen. Erilaiset esteet ovat myös koiralle fyysisesti vaativia, joten esimerkiksi kyljet ja jalat on oltava lämpimiä, ennen maksimisuoritusta. Myös ohjaajan kannattaa huolehtia omasta lämmittelystä, sillä vaikka juostu matka ei määrällisesti ole suuri, joudut sen aikana tekemään täydestä vauhdista käännöksiä ja koordinatiivisesti haastavia liikkeitä, joissa esimerkiksi nilkat pyörähtävät helposti.

Näissä JAT:in treeneissä jokainen ohjaaja tuo oman koiransa yksi kerrallaan radalle treenaamaan, muiden ohjaajien koittaessa neuvoa ja kannustaa haastavissa kohdissa. Elina näytti ensin toisen koiransa Ultran kanssa, miten rataa mennään läpi ja sen jälkeen olikin minun vuoro Luxin kanssa. Tietysti homma voisi olla helpompi, jos koira olisi tuttu jo perheenjäsenenä ja olisin käynyt kaikki pentu ja alkeisryhmät sen kanssa, ennen kuin rataa treenattaisiin, mutta täytyy kyllä sanoa, että Lux teki kaiken niin hyvin kuin pystyi.

Elinan kanssa oltiin suunniteltu mulle koreografia läpi radan, mutta mun muistissa pysyi yleensä vaan seuraavat kolme estettä, jonka jälkeen ohjasin koiran väärään suuntaan. Voitte videolta katsoa, miten jokainen käännös, jokainen kädellä ohjaus ja jokainen kohta mihin juoksen on tarkkaan ennalta suunniteltu, vain mun toteutus sakkaakin pahasti. Silti aina jokaisen pätkän jälkeen (kun vika on minussa) koiraa palkitaan. Yksi juju on löytää myös jokaisen koiran kanssa toimiva palkitsemiskeino, joka voi olla lelu, leikki tai herkku. Koirat myös nauttivat radan suorittamisesta todella paljon ja jo sen kiertäminen on niille ilo. Luxia aina harmittikin, kun se pääsi vain muutaman esteen kerrallaan minun ohjausvirheiden takia suorittamaan. Ohjausvirheeksi riittää ihan vaan se, että kun käännyn väärältä puolelta ja koiraa lukee minusta, että seuraava suoritettava este onkin jossain ihan muualla. Yleinen ohje agilityyn onkin, että koira ei tee virheitä, vain ohjaaja tekee. Ja näin se oli!

Jokaisessa kokeilemassani lajissa vaaditaan erilaisia taitoja. Toisissa kestävyyttä, voimaa tai notkeutta, toisissa tarkkuutta, nopeutta, keskittymiskykyä ja taitoa. Agility ei ole erilainen kuin muut, paitsi että kisasuorituksessa oletkin oman suorituksesi lisäksi vastuussa myös koiran valmistamisesta, suorituksesta ja huoltamisesta. Kuitenkin koiran kanssa tekeminen liikuttaa myös ihmistä todella paljon, kaikin puolin. Suoritus on lyhyt, mutta kisoissa voi olla, että teet eri koirien kanssa eri ratoja jopa kahdeksan saman päivän aikana, jolloin sekä aivokapasiteetti, että kehon kuormitus jo kertaantuu. Sekä ihmisen, että koiran palautumisesta kisapäivinä ja sen jälkeen onkin pidettävä huoli. Huipputasolla koirat käyvätkin hierojalla, fysioterapeutilla, osteopaatilla ja lääkärillä, niinkuin kuin muutkin huippu-urheilijat. Ei unohdeta peruskunnon ylläpitoa ja koordinaation harjoituksia sekä koirille, että ihmisille.

Mitä kehittää: Peruskunto, nopeus ja koordinaatio. Lisäksi muistia ja keskittymistä, sillä suorituksessa on pakko olla niin läsnä siinä mitä tehdään.
Parasta: Harrastajalle varmasti koiran kanssa yhdessä harrastaminen, liikkumisen ilo ja loputon kehittymisen mahdollisuus.
Pahinta: Sellaiset este-haasteet, joiden läpimenon junnaamiseen saa menemään aikaa loputtoman paljon. Kisoissa varmastikin omat mokat harmittaa jos tietää, että koira olisi suoriutunut radasta erinomaisesti.
Hinta: Koiraharrastukseen saa menemään rahaa niin paljon kuin tahtoo. Agility harrastuksena ei ole sidoksissa rotuun ja eri kokoisille koirille on omat luokkansa mini, medi ja maksi. Esimerkiksi JAT ry:n seurassa jaksomaksu on 220€, jonka hinnalla voi olla ryhmätoiminnassa 10-20krt ryhmästä riippuen ja treenata itsenäisesti kentän ollessa vapaana. Alkeiskurssit pitää olla koiran kanssa käytynä, että ryhmiin pääsee.
Kenelle: Todella antoisa liikuntaharrastus, jota voi yhdessä koiran kanssa tehdä. Tavoitteita ja haasteita riittää niitä haluaville tai voi harrastaa pelkästään liikkumisen ja leikkimisen ilosta. Tason saa valita itse.
Oma ranking: Vaikka en itseäni koiraihmisenä pidäkään, tykästyin lajiin silti. Nyt on pakko estää kaikki koiranpentu kuvat, sillä erehdyin jo tsekkailemaan millaisia pentuja myynnissä on :) . Ei ehkä vielä, mutta ken tietää...Sitä ennen saatan yrittää kissa-agilityä meidän Saaran kanssa.

Kommentit (0)

100 lajia vuodessa

Vesijuoksu (39/100)

klo 17:49 | 22.5.2017

Vesijuoksu on profiloitunut omassa mielessä (ja väitän myös että monen muunkin mielessä) eläkeläisten lajiksi tai vammojen kuntouttajien lajiksi, mutta on tylsyydestään huolimatta älyttömän tehokasta. Mie kun alan olla tunnettu pikkuhiljaa tästä kilpailunhalusta ja kärsimättömyydestä, niin voitte uskoa että vesijuoksu sopii lajina mulle kuin nyrkki silmään. Koska kuitenkin oon saanut enemmän kuin oman osani myös liikuntavammoista (johtuen kilpailullisuudesta ja kärsimättömyydestä), oon säännöllisesti saanut käskyn fyssarilta tai lääkäriltä mennä kuntouttamaan sitä vesijuoksulla. Ihan outo laji ei siis ollut, kun lajitestauksen hengessä kävin Aalto Alvarin vesijuoksu-radalla verestämässä muistoja ja oli ihan niin hidasta kuin mitä mie muistelin. Totuuden nimissä en oo tehny vesijuoksua ihan niin paljon kuin mulle on suositeltu.

Vesijuoksussa edetään vedessä pystyasennossa juoksuliikkeitä tehden. Useimmiten apuna käytetään kelluttavaa, vyötärölle sidottavaa vesivyötä.

Jos muistatte miten näppärä olin uimaan, niin ei kuitenkaan ole yllättävää, että uimahallissa käydessäni valitsen lajiksi vesijuoksun, ennen kuin painelen hylkeeksi porealtaaseen. Ainakin Jyväskylän Aalto Alvarissa on vesijuoksuvöitä tosin hyvin tarjolla ja yksi kaista altaasta on varattu kokonaan vesijuoksulle. Lajissa on itsekin opetellessa mukavaa se, että ei tarvitse pelätä aloittelijana jäävänsä pahasti muiden jalkoihin. Kun liikenopeus maksimi-spurtista huolimatta pysyy niin sanotusti maltillisena, ei pahoja törmäyksiä kovin helposti pääse tapahtumaan. Vai onko joku teistä onnistunut vesijuoksussa pahasti venäyttämään jonkun paikan?

Jos et oo koskaan kokeillu niin ei muuta kun vesijuoksuvyötä sovittamaan. Näitä tuppaa tosiaan kaikissa uimahalleissa olemaan saatavilla. Muista, että vyön solki tulee eteen ja kelluke taakse, niin että teksti on oikein päin. Vesivöissä lukee yleensä koot (XS-XXL) ja niistä kannatta itselle sopivaa testailla. Vyö kiristetään vartalomallista riippuen joko vyötärön kapeimpaan kohtaan tai vatsan alle sopivan tiukalle ja ei muuta kuin veteen. Perus vesijuoksutekniikan voit kurkata Eevaliisa Anttilan videolta ja hänen YouTube-sivuiltaan löytyy myös muita vesijuoksun tekniikoita.

Mie kokeilin intervallityyppistä treeniä vesijuosten, jossa juoksun tempoa vaihdellaan ajan tai matkan mukaan. Ite tein matkan kanssa. 100m tavallisesti, 100m “spurtaten”, 100m tavallisesti, 100m “spurtaten”. Tää spurttaus on suoraan mun painajaisesta, sillä ihan nään aina ajoittain sellaisia painajaisia, joissa yritän juosta täysillä karkuun, mutta en vaan pääse tarpeeksi nopeasti. Siltä tuntuu vesijuoksun spurttikin, tietysti ilman että joku mua siellä altaassa jahtaa. Hippa vesijuosten vois olla aika kuumottava laji... :D Muistaakseni kuvailin lumikenkäilyä sillei, et ihan niinku veisi crosstrainerin metsään. Jalat käy, mut maisema ei vaihdu. Vesijuoksu on varmaan sit niinku upottaisin crosstrainerin suohon. MITÄÄN EI TAPAHDU, mut silti se on supertehokasta. Ärsyttävä laji.

Vaikka kokeilin lajia itsekseni perehdyin kuitenkin etukäteen tekniikkaan ja eritapoihin treenata vesijuoksua ennen kokeilua. Halutessaan kursseja ja ohjattua liikuntaa vesijuoksuun löytyy kuitenkin esim. Jyväskylän kaupungilta, jos mielii porukassa tätäkin lajia harrastaa. Vesijuoksu yksin on joka tapauksessa mulle aina virhe, (jonka nytkin tein) sillä kaikki mihin voit keskittyä on kellon minuuttiviisari.

Mun ajatuksenjuoksu vesijuoksun aikana menee jotakuinkin näin:

"No niin, nyt menen vesijuoksemaan ja ainakin 45min voisin tänään tehdä.

Montakohan kertaa siinä ennättää altaan päästä päähän? Varmaan ainakin 20 kertaa...

Ohhoh, oliko tää tosiaan näin hidasta?

(välissä kaikkia random ajatuksia, kauppalistat, sähköpostit, koulutehtävät, jääkiekon MM-kisojen pelaajavalinnat)

Paljonkohan aikaa on mennyt, varmaan joku 15min...

NELJÄ MINUUTTIA, mitä ?!? ...

Okei, no jos nyt edes 20min jaksaisin. Vois jo sit hyvillä mielin mennä porealtaaseen.

(3 minuuttia myöhemmin)

EI VOI OLLA NÄIN TYLSÄÄ! EI VOI OLLA NÄIN TYLSÄÄ! EI VOI OLLA NÄIN TYLSÄÄ!

Miten noi muut jaksaa tehdä tätä noin pitkään?

Okei, teen niin pitkään kuin toi mummokin. (2min myöhemmin)

Eikö toi koskaan lopeta? Millon tää loppuu? (1min myöhemmin)

En jaksa enää. Nyt kyllä meen jo porealtaaseen."

Treenin kokonaiskesto: 10min.

Mulle siis pelkästään omien ajatusten kanssa viihtyminen on aina tuskaa (johtuu tosta ajatusten tasosta) ja yleensä lenkeille sekä muille itsekseen tehtäville urheilusuorituksille musat onkin tärkein lisävaruste. Bluetooth kuulokkeilla varmaa vedessäkin kuuntelu onnistuisi, mutta puhelinta varmaan ei kannata sinne veteen mukaan ottaa.

Intervallit tai jonkun muun ohjelman tekeminen auttaa tekemistä kyllä tosi paljon ja netistä löytyy esimerkiksi tällainen vesijuoksuohjelma. Tossa ohjelmassa oli myös kivoja keskivartaloliikkeitä vedessä tehtäväksi. Kaverin kanssa kun meet kokeilemaan, niin on vielä vähän hauskempaa. Musat jos saisi valita vielä mielensä mukaan, niin mikäs siinä polskiessa! Ite huomaan, että aineenvaihdunta alkaa kyllä saman tien toimia ja vedessä tulee oikeasti hiki. Sykettä en saanut spurtinkaan aikana nousemaan yli 120, mutta silti jalkojen ja käsien lihakset ottavat rasitusta vastaan urakalla.

Mitä kehittää: Koko kropan lihaskestävyyttä todella monipuolisesti. Ei tunnu tehdessä missään, mutta seuraavan päivänä kyllä. Lisäksi tehostaa aineenvaihduntaa järkyttävän hyvin ja aerobisena treeninä erinomainen. Harjoittaa myös erityisen tehokkaasti kärsivällisyyttä.
Parasta: Pehmeys nivelille ja lihaksille, vaikka tehoaa silti kroppaan tosi hyvin.
Pahinta: T-Y-L-S-Ä-Ä
Hinta: Uimahallimaksun verran. Oma vesijuoksuvyökään ei hinnalla päätä huimaa, sillä näitä saa jo 13€ hankittua. Lisävälineinä voi hankkia kaikkia mahdollisia hanskoista kenkiin.
Kenelle: Sopii kaikille.
Oma ranking: Tää on jännä laji. Vaikka ihan oikeastikin en pysty tekemään tätä kun muutaman minuutin kerrallaan, tavallaan nautin siitä kärsimyksestä, eikä tää siksi mene pohjalle. Voisin vaikka ihan päivittäin vähän vesijuosta jos siihen helposti olisi mahdollisuus.

Lajista on ainakin aiemmin löytynyt jopa MM-kisat, mutta tähän hätään en ole varma järjestetäänkö niitä vielä? Kesällä voisi harkita joka tapauksessa järvihölkän kokeilua eli vesijuoksua avovedessä, mutta wikipedian (joo oon yliopistossa, silti paras lähde ikinä) järvihölkän vaaratekijöihin tutustumisen jälkeen, en kyllä ehkä enää uskalla.

Wikipedia järvihölkästä:

Talvisin luonnonvedet saattavat olla jäässä, joten vesijuoksuun tarvitaan avantoa. Avantovesi on merkittävästi kylmempää kuin uimahallin vesi.
Kesäinen auringonpaiste voi altistaa vesijuoksijan ihosyövälle.
Silmiin saattaa tulla ultraviolettisäteilyn aiheuttamia haittoja.
Ukonilmalla saattaa joutua salaman iskemäksi.
Kovalla tuulella saattaa olla vaikeaa päästä eteenpäin. Tämä johtuu sekä aallokon korkeudesta että tunteesta kasvoilla. Yleisesti ottaen 10 metriä sekunnissa puhaltava tuuli on jo liian kova lajille.
Moottoriveneliikenne ei välttämättä ota huomioon vesijuoksijaa edes hassuista hatuista ja antenneista huolimatta.
Laivaväylille ei pidä lähteä vesijuoksemaan, vaikka mukana olisi turvavenekin.
Viinanjuonti ennen vesijuoksua on haitallista, vaikka se saattaakin lisätä rohkeutta ja lämmöntunnetta. Moni on hukkunut juuri alkoholin vaikutuksen alaisena.
Petokalat hyökkäävät vesijuoksijoiden kimppuun vain harvoin, mutta esimerkiksi lonkeroiset vesikasvit voivat yllättää.

En välttämättä uskalla enää edes ulkoilla, vaikka totta nuo kaikki toki on.

Kommentit (2)

Jeminayk

1/2 |

klo 13:37 | 23.5.2017

Hih! Olipas kyllä hauska juttu. Tosiaan olen aina ajatellut että vesijuoksu olis juurikin eläkeläisten mieleen ja liian pitkäveteistä minulle. Mutta hyvä oli kuulla että tämä tosiaan tuntuisi kropassa! Juttusi lukeneena vakuutuin sen verran että ehdottomasti otan asiakseni mennä kokeilemaan ja katsomaan kuinka kauan oma kanttini kestää :) Terveisin http://www.jeminanvegaanifitness.blogspot.com

http://www.jeminanvegaanifitness.blogspot.com

Silja Penttinen

Liittynyt22.1.2017

klo 12:08 | 29.5.2017

Kiitos <3 Kiva jos kokeilet, toivottavasti paremmalla menestyksellä kuin mitä minä :) On se oikeestikin tehokasta ja hyvä vaihtoehto jos uimataito on yhtä huono ku mulla...

Siun blogia on kans kiva käydä lukemassa :)

Silja

100 lajia vuodessa

Geokätköily (38/100)

klo 16:43 | 17.5.2017

Tätä lajia mulle ehdotettiin kommenttien kautta, joten kiitos siitä! Vaikka oon geokätköilyn tienny jo pitkään, niin en oo ikinä sitä aikaisemmin kokeillu. Lähipiirissä kun ei ole harrastajia, niin ei vaan niin usein ajaudu kokeilemaan itsekseen aktiivisesti uusia juttuja. Vähän sama kaikessa muussakin. Juuri näiden uusien juttujen takia, tämä blogin kirjoittaminen on ollut tosi hauskaa puuhaa ja kannustan kyllä ihan kaikkia kokeilemaan uusia lajeja edes muutaman vuodessa! Tällä kertaa tutustuin tähän lajiin itsekseni, sillä varsinaista geokätköilyn-harrasteporukkaa en löytänyt ja taitaapa laji muutenkin olla pienempien kaveriporukoiden tai perheiden harrastus. Googleen siis "geokätköily" ja etsimään! Tai ainakin luulin niin.

Geokätköily (engl. geocaching) on ulkoiluharrastus, jossa piilotetaan ja etsitään geokätköiksi (engl. geocache tai cache) kutsuttuja rasioita.

Todellisuudessa (ainakin minulta), geokätköilyn aloittaminen vaatii tunteja koneella istumista ja suurin piirtein vastaavan ajan tai vähän vähemmän kävin etsimässä viittä eri kätköä, joista löysin yhden. Toki otetaan nyt huomioon, että etsin ihan vaan lähtevän postin laatikkoa eilen myös 45min, eli ei taida toi etsiminen olla mun juttu. #suunnistustaodotellessa Prosentuaalisesti mun onnistumisen kokemukset jäi siis aika pieniksi, mutta toki edes sen yhden löytäminen oli jo JEE JEE! Luulen, että osaan nyt ainakin jakaa sellaisia vinkkejä, joilla joku muu pääsee hiukkasen helpommin harrastuksessa alkuun.

Geokätköt on siis tyypillisimmillään pieniä tai isompia vedenpitäviä purkkeja ja rasioita, joiden sisällä on kynä, sekä lokikirja, johon löytäjä kirjoittaa omat puumerkkinsä löydöstä. Siellä voi olla myös vaihdettavaa tavaraa tai joku reissaaja, jonka tehtävä on liikkua kätköstä kätköön. Kätkön voi tehdä kuka tahansa, periaatteessa minne tahansa, jossa jokamiehen oikeuksilla se voidaan käydä etsimässä. Kätkön piilopaikan tarkat koordinaatit ilmoitetaan jollakin geokätköily-nettisivustolla, joiden kautta etsijät voivat kätköä käydä bongaamassa. Niihin on myös laitettu vaikeustaso, joka tietysti aina on suhteelinen, mutta riippuu maastosta, purkin koosta ja sen piilottamisesta.

Jos itsekseen aloittaa kannatta ensin lukaista ohjeita esim. täältä. Suosituin ja ylläpidetyin geokätköily-sivu maailmanlaajuisesti ja myös suomalaisittain on Geocaching, joka tosin löytyi vasta muutaman hetken surffailtuani. Sinne omat tunnarit saa tehtyä helposti ilmaiseksi ja sama sovellus löytyy ilmaisena appina sekä iPhoneen, että Androidiin. Älypuhelin toimii silloin GPS-paikantimena, jos ei erillistä laitetta halua hankkia, mutta itse koin, ettei oman sijainnin näyttäminen sovelluksella ollut kovinkaan tarkka. Loppujen lopuksi laite ei kuitenkaan ohjaa sinut kuin tietylle etäisyydelle kätköstä, joten jos niin sanotun nolla pisteen löytää kannattaa kokeneiden harrastajien mukaan rohkeasti silti katsella ainakin 10m säteellä siitä paikasta.

Homma toimii kuitenkin näin:

Tee tunnarit
Valitse haluamasi kätkö kartalta tai etsi hakukentästä kaupungin/alueen kätköt, jolloin ne näytetään viimeksi vierailtujen järjestyksessä (tätä jälkimmäistä suosittelen).
Valitse kätkö, selvitä koordinaatit ja etsi. Sovellus näyttää sun etäisyyden kätköstä, mutta ilmaisversioissa ei näy kaikki kätköt, mikä on ihan suhteellisen rasittavaa.

Tunnarit tehtyäni lähdin ensin hakemaan kätköjä, jotka olivat oman sijaintini lähellä. Kätköjä kyllä kartalta löytyi yllättävänkin paljon, mutta oman ensimmäisen päivän ongelmat johtuivat siitä, en tajunnut etsiväni suhteellisen vanhoja kätköjä, joita ei ollut huollettu eikä löydetty aikoihin. Juoksentelin siis Tuomiojärven rannassa puhelin kädessä kolmea eri kätköä etsiskellen tunnin verran löytämättä niistä ainuttakaan. Yksi kätkö ohjautui aika potentiaaliseen kivenkoloon, mutta fiilis ei enää ollut sellainen, että olisin jaksanut kiven koloon kättä kovin syvälle työntää, kun ei oikein itsekään tiedä mitä etsii. Eipä muuta kuin kotiin miettimään mikä meni vikaan...

Sain seuraavalle päivälle Essiltä vinkin, että kannattaa etsiä sellaisia kätköjä, jotka on huollettu tai löydetty viime aikoina. Nepä löytyikin näppärästi, kun Geogcaching etusivulta haki suoraan kaupungin nimellä. Nyt kätköt näkyivät järjestyksessä, jossa ne on viime aikoina on löydetty. Sivulla vihreinä laatikkoina näkyy ns. tavalliset kätköt, kysymysmerkkeinä arvoitukset, joissa koordinaatit saadakseen on ensin ratkaistava mysteeri ja lisäksi on vielä esimerkiksi multikätköjä, joissa sen oikean kätkön löytääkseen on ensin löydettävä muita kätköjä.

Mie nappasin tällä kertaa etsimislistalle yhden tavallisen ja toisen mysteerikätkön, jossa oikeat koordinaatit löytyi seuraavalla arvoituksella:

Sain koordinaatit oikein (kerrankin käyttöä musiikin teorialle), mutta jostain syystä en taaskaan löytänyt purkkia. Tässä vaiheessa aloin olla jo suhteellisen ärsyyntynyt koko lajiin, mutta päätin yrittää vielä yhtä vaikeustasoltaan helppoa. Vaikka puhelin näytti etäisyyttä pisteestä taas ihan päin honkia, niin satuin tällä kertaa bongaamaan purkin! Puumerkit vihkoon ja purkki tasan samaan paikkaan, mistä itse sen löysin. Onni on löytää jotain ja aika paljon ärsytystä purkautui ja angsti helpotti, kun sen yhden edes bongasin!

Viime kesänä pokemonGO huuman aikaan jengi varmasti ehti tottua puhelin kädessä vaeltaviin zombeihin, jotka saattaa kävellä auton alle sekunnilla millä hyvänsä. Silti muutama koiran ulkoiluttaja seurasi mun toimintaa hiukan epäilevänä, kun puhelin kädessä pyörin pitkin rantoja, aina välillä polvillaan kaivellen lehtiä kivien välistä pois tai tähyillen puiden oksia. Ratkaisu tähän tietysti on kätköillä porukassa, koska ryhmässä on aina helpompi sekoilla TAI valita kätköt jostain metsästä, jossa voit suhteellisen rauhassa ympäristöä tonkia. Tähän lajiin vihkiytynyt porukka kutsuukin ei-geokätköilijöitä Harry Portterista tutuiksi "jästeiksi", ainakin joillakin keskustelufoorumeilla. Lisäksi törmäsin moniin muihinkin termeihin, joista suurin osa jäi mulle yhtä mysteeriksi kuin noi löytämättömät kätköt. Ainakin sininaamat geocaching-sivulla kertovat muiden tyhjistä reissuista kätkölle ja attribuutit (eli kätköön kiinnitetyt ikonit) saattavat kertoa vinkkiä siitä, miltä korkeudelta kätkö löytyy.

Mitä kehittää: Päätä kehittää ainakin! Riippuen kätkön fyysisistä vaatimuksista voi geokätköily kehittää myös rankemminkin kuntoa, mutta ihan yleisenä hyötyliikunta-tyyppisenä toimii aina, ellei autolla aja jokaisen kätkön viereen. Haastavimmillaan kätkön löytämiseksi tarvitsee laitesukeltaa tai toisaalta kiivetä kalliota.
Parasta: Kätkön löytäminen, mysteerin ratkaiseminen. Hoksaamisen tunne! Huomaamattaan saattaa tulla myös liikuttua! Kätköilyä voi tehdä missä vaan ja vaikka silloinkin, kun olisi vain hiukan luppoaikaa käytettäväksi. Vieraassa kaupungissa kätköily antaa taas ihan uuden ulottuvuden kaupunkiin tutustuiseen.
Pahinta: Järjetön säätäminen, josta huolimatta et löydä kätköä. Kun ei oikein tiedä mitä etsiä, niin alussa on todella epävarma siitä onko väärässä paikassa vai eikö vaan löydä. Sivujen ja sovellusten kanssa pitää myös vaan oppia toimimaan, mutta mulla paloi alussa aivan totaalisesti kiinni näiden kanssa kun yritin itsekseni homman ottaa haltuun. Todennäköisesti tässä eniten helpottaa kokemus, niin kuin muissakin lajeissa. Ja kärsivällisyys, jota mulla on heikosti.
Hinta: Suurin osa geokätköilee pelkästään älypuhelimen avulla, mutta GPS-paikannin on myös osan valinta. Niitä löytyy joka hintaluokkaan, mutta kohtuullisen hyvät maksaakin sitten jo sen yli 300€.
Kenelle: Aivojumppaa ja haasteita rakastaville. Fyysisesti haaste riippuu kätköstä ja ainahan voi juosta kätkölle ja pois.
Oma ranking: Nyt täytyy myöntää, ettei kovin korkealle omalla listalla nouse. Ehkä olisin nauttinut enemmän metsäisemmistä kätköistä, mutta tuo kaupungissa tonkiminen ei oo mun juttu. Annan mahdollisuuden vielä jossain metsässä tälle lajille, mutta tekniikan kanssa säätäminen vie kans hohdosta vähän pois. Oon jopa onnellinen, et ei tarvii tänään mennä kätköjä etsimään, vaikka kuitenkin mua nyt harmittaa noi muutama mitä en löytänyt ja pakko on varmaan käydä niitä katsomassa uudestaankin. Mun tarkkuus ja kärsivällisyys ei vielä ole geokätköilyn tasolla. Pokemon, VALITSEN SINUT! :D

Jos oot käynyt joskus geokätköilemässä, niin mukava ois kuulla millainen fiilis sulla siitä jäi? Alla on kuva mun fiiliksistä...

Kommentit (12)

Vierailija

1/12 |

klo 21:22 | 17.5.2017

Kun tuo masters uinti meni noin mukavasti 😁 niin kai tulet kesällä Staminan triathlon treeneisiin Köhniölle? Tiistaisin klo 18.
Lainaat märkäpukua jostain niin 500m uinti menee helposti, sitten 10/16km pyöräilyä ja lopuksi 3km juoksua.

Silja Penttinen

Liittynyt22.1.2017

klo 16:20 | 19.5.2017

No tottakai tulen! Mietinkin, että miten tätä pääsisi "inhimillisesti kokeilemaan", vaikka toi 500m uinti ei musta inhimilliseltä tunnukaan... Pitäiskö mun märkäpuvun lisäksi ottaa myös pelastusliivit? ;) Mut toki tulen ja kiitos vinkistä. Oon kesän aikana yhteyksissä seuraan, niin sovitaan kokeilu!

Silja

Vierailija

2/12 |

klo 14:00 | 18.5.2017

Jos vielä haluat antaa kätköilylle uuden tsäänssin ja mahdollisuuden, niin laittele verkkoja vesille ja etsi kätköilyseuraa! Ja no worries, kätköilyporukka ei käytä hommaa minään omana tinderinään vaan harrastusseura on tosiaan harrastusseuraa. :D

Kun saat kätköilykavereita haaviin niin kysele saisiko heistä vaikka seuraa eventtiin. Muutama lajiin vihkiytynyt ihminen ja ajoreissu vaikka naapurikaupunkiin (useamman kätkön kautta, tottakai) mukavaan ulkoilutapahtumaan antaa sulle kertaheitolla lajista hurjan laajan kuvan. Uskomattoman mukavaa sosiaalista jengiä, eikä hommakaan ole niin turhauttaavaa ja yksinäistä kuin miltä se yksin yrittäessä tuntuu. Plus että kavereilla on paremman gps:t, parempi kokemus ja pääset tutustumaan eventissä helposti esim. liikkuviin kätköihin (mulla sellainen käveli kerran suoran käteen!) sekä tägäämään reissaajia (travel bugeja). Mulla esimerkiksi koiralla on valjaissa laatta, ja sitä voi "seurata" tapahtumissa.

Noin lyhykäisyydessään, ero on kuin kuuntelisi musiikkia yksin kotona tai lähtisi festareille. ;-)

Silja Penttinen

Liittynyt22.1.2017

klo 16:23 | 19.5.2017

Kyllä varmasti tulen kokeilemaan geokätköilyä uudestaankin. Vieläkin kaihertaa ainakin toi yksi, minkä koordinaatit jo ratkaisin, mutta kätköä en löytänyt. Otan sinne jonkun osaavan tyypin mukaan :) Kyllä siellä kätköpaikalla olisin useamman parin silmiä kaivannut!

Ihan tosi hyvä vinkki, toi kätköily vieraassa kaupungissa. Voisi olla jopa tosi mielenkiintoista tutustua uuteen paikkaan noiden kätköjen kautta, ihan ulkomaillakin!

Silja

hurahtanut

3/12 |

klo 7:43 | 19.5.2017

Kaupunkikätköjen etsiminen ei olekaan mukavaa vilkkaimpaan aikaan. Mutta Helsingissä tammikuussa sunnuntaiaamulla kello kahdeksan nautittavaa oli sekin. :) Eilen viimeksi kävin kävelemässä kauniin luontopolun kätköineen. En olisi koskaan luontopolkua edes löytänyt ilman tätä harrastusta. Ja todellakin - geokätköilijät ovat suurimmalta osin erittäin sosiaalista ja avuliasta porukkaa, ottavat mukaan ja auttavat ja antavat vihjeitä.

Silja Penttinen

Liittynyt22.1.2017

klo 16:25 | 19.5.2017

Hahah, totta! Itse kun olin liikkeellä oikein pahimpaan koiran ulkoilutus aikaan, niin ei saanut rauhassa tonkia. Kesäyöt voisi olla aika jänniä käydä kätköjä etsimässä!

Silja

Tervajörkki

4/12 |

klo 8:59 | 19.5.2017

Tuosta tinderijutusta... voi sieltä omaan haaviin tarttua ihan kivojakin kaloja, nimimerkillä "noin luovan tyypin kanssa ei voi olla tylsää"

Silja Penttinen

Liittynyt22.1.2017

klo 16:27 | 19.5.2017

:D Joku jos vielä kehittää tinderöintiin ja geokätköilyyn yhteisen sovelluksen, niin hittituote varmasti heti!

T.Silja

Vierailija

5/12 |

klo 20:39 | 19.5.2017

Kylläpä kuulostaa tutulta.=) Itse aloitin kätköilyn ilman älypuhelinta tai minkäänlaista laitetta, katsoin summittaisen pisteen kartasta ja kävin siellä neljä kertaa ennen kuin löysin. Eikä se edes ollut vaikea.=) Kätköily on sellainen laji, että tähän oppii vain tekemällä ja alku on aina vaikea. Etenkin jos on yksin liikkeellä, niin touhu saattaa ahdistaa ja sitä ei osaa etsiä kunnolla.

Sellainen huomio myös, että kätköpurkeille ei ole olemassa mitään varsinaista standardia, ne saattavat olla mitä tahansa pikkurillin pään kokoisesta purkista maitotonkkaan (kannattaa aina katsoa minkä kokoista on etsimässä). Tällä hetkellä minulla on haettuna melkein 4000 kätköä ja vaikka sitä luulee nähneensä jo kaiken, niin kyllä uusia toteutuksia tulee VIELÄKIN vastaan.

Joten kantsii käydä koittaan vielä uudestaan jossain ja kärsivällisyyttä matkaan. =) Suosittelen myös, että kun kartalta katsot mahdollisia kätköjä, niin koita valita sellainen joka on saanut paljon favorite-pisteitä (näkyy sydämenkuvana kätkön kuvauksessa).

Tsemppiä projektiin!

Silja Penttinen

Liittynyt22.1.2017

klo 15:57 | 22.5.2017

Kiitos! Eipä kai sitä vielä sellaista lajia vastaan ole tullutkaan, jossa aloittaminen todellisuudessa olisi kovin helppoa, vaan kaikessa on aina jotain uutta totuttelemista. Ja taas kun on hetken aikaa päässyt kokeilemaan, niin sitten alkaa homma tuntumaan hieman helpommalta. Kätköily ei siinä ole poikkeus :) Hyvä vinkki toi favorite-pisteiden suosiminen!

Todella hurja määrä kätköjä sulla kerättynä :O. VAU!

Silja

Vierailija

6/12 |

klo 18:31 | 20.5.2017

Itse aloitin kätköilyn noin 3 vuotta sitten luomalla nopeasti tunnukset veljen kanssa ja sitten vain kätköjä etsimään. Välillä kätköjen etsintä unohtuu, mutta lajin pariin on helppo palata pienen tauonkin jälkeen. Ja on myös mukava huomata, kun lähistölle on tullut uusia kätköjä.

Etsimällä oppii ja tulee käytyä mitä hienoimmissa paikoissa. Itse pidän enemmän kätköistä mihin ei tarvitse mitään erityisiä apuvälineitä kätkön saavuttamiseksi. Voi vaan lähteä kävellen tai pyörällä kätköjen luo.

Puhelimella ainakin c-geo sovelluksella pääsee nollapisteelle, mutta joskus gps voi pyörittää. Hakemalla kätköjä myös silmät löytää paremmin mahdolliset kätköpaikat, joten eikun etsimään :)

Silja Penttinen

Liittynyt22.1.2017

klo 16:00 | 22.5.2017

Kiitos kommentista :) Hyvä pointti muuten myös tuo, että tää on harrastus johon voi palata helposti, vaikka taukoa pidemmänkin aikaa olisi! Tykkäisin varmaan itsekin eniten juuri noista ilman apuvälineitä haettavista, mutta jotka johdattaisi mut johonkin aivan upeaan paikkaa, jonne muuten ei tulisi eksyttyä! Silloin se geokätkön palkinto olisi myös se fyysinen ympäristö :) Tuo C-Geo -vinkki on myös hyvä! Sitä täytyy kokeilla, moni tuntuu sitä käyttävän.

Silja