Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Yleisurheilukoulussa tehtiin juoksujakso tarkoituksella hyppyjakson alle sen takia, että juokseminen on avain hyppäämiseen. Pituushypyssä, kuten niin monessa muussakin yleisurheilulajissa juoksun voima ja nopeus on saatava kasaan, jotta hyppy voi kantaa pitkälle. Joten pituushypyn alkutreeneissä tehtiin samat alkuverryttelyt, koordinaatiot ja avaavat vedot kuin pikajuoksuharjoituksissakin.

Ennen hyppyä pitää löytää se hyppäävä jalka, joka oikeakätisillä usein on vasen, mutta sen voi testata laittamalla silmät kiinni, nojaamalla eteenpäin. Kumpi jalka ottaa ekana askeleen eteenpäin, on usein se voimakkaampi jalka. En tiedä voiko sen liialla ajatttelulla pilata, mutta jostain syystä otin kuitenkin oikealla askeleen vastaan, vaikka hyppyjen aikana tunsin selkeästi, että vasen on itsella vahvempi hyppäävä jalka.

Sitten ruvettin hakemaan hyppyä. Pituushypyssä tärkeää on hypätä pituuden lisäksi myös korkealle, että sitä pituutta oikeasti tulee. Varsinaista hyppyä ennen tulee vauhdinotossa lyhyempi askel, josta koko juoksun aikana kerätty nopeus muutetaan voimaksi, joka ponkaistaan ylös ja eteenpäin. Vauhtia harjoiteltiin ensin vain ihan muutamalla askeleella hiekalle, jotta hyppääminen ja laskeutuminen hiekalle tulisi tutuksi. Näissä hypyissä alastulo tuli otettua vielä aika selkeästi jaloille alas. Koska ennen hyppyjä liikuvuudet ja juoksemisen liikeradat oli avattu, tuntui hyppääminenkin rennolta verrattuna moniin loikkaharjoituksiin, joita tulee usein tehtyä vähän puutteellisilla alkulämmittelyillä. 

Palautteen saamisen jälkeen aloitettiin hakemaan pitempää vauhtia. Askelmerkki haettiin kymmenen askeleen päähän, mikä otettiin niin, että lankulta lähdettiin rennosti juoksemaan kymmenen askelta kohti lähtöpaikkaa ja pari merkkasi pisteen, johon kymmenes askel tuli alas. Useimmiten tämä oli paikka, josta askel osuisi lankulle kun merkiltä hyppäävällä jalalla lähtee liikkeelle. Itse en merkkiä saanut kuitenkaan pitämään kertaakaan paikkaansa, sillä jokaisella hyppykerralla juoksuvauhti vaihteli niin paljon. Oikeastihan pituushyppääjät merkkaavat askelmerkin todella tarkkaan, mutta toki sitä joutuu kisoissakin säätämään esimerkiksi mondon rullauksen tai kropan kireyksien mukaan. 

Alkuun oli tarkoitus ottaa rento vauhti, kiihdyttää sitä tiettyyn pisteeseen, rullata lankulle ja hypätä ylöspäin. Oikeasti pituushypyssä pyritään tietysti maksimoimaan se nopeus lankulle tultaessa, mutta silloin kropassa pitää olla jo reilusti voimaa, että hyppy ei mene läpi. Itselläni ongelmana oli koko ajan liian kovan vauhdin ottaminen. Kun vauhti kiihtyy liikaa, ei hyppäävässä jalassa ole tarpeeksi voimaa kääntää sitä hyppyä ylös, eikä edes muista hypätä korkealle, vaan se koko hyppy tulee alas nopeasti. Maltti vaan ei meinannut riittää vauhdin hidastamiseksi. Lisäksi kun askel ei meinaa ikinä osua lankulle, joutuu lopussa joko loikkaamaan tai sipsuttamaan, mutta siltikin hypyt tuntuivat aina lähtevän väärällä jalalla eteenpäin. Hypyn jälkeen vaihtelin merkin paikkaa, mutta vasta viimeisellä sain sen oikean eli vasemman jalan lankulle. 

Me hypättiin vuorotellen, joten välissä ehti palautumaan ja pohtimaan saamiaan vinkkejä ja sitä, miten saisi seuraavassa hypyssä ne korjattua. Kuitenkin hyppääminen on kropalle myös todella raskasta, sillä nopeasti sekä pohkeet, että takareidet ainakin itsellä ilmoittelivat itsestään ja kireyksistä. Varsinkin pohkeet tuntuivat menevän melkolailla kokonaisuudessa jumiin, joten kropassa tiesi, että hyvien hyppyjen määrä oli niiltäkin osin rajattu. Pituushyppy on siitä koukuttava laji, että jokaisen hypyn jälkeen tekee mieli hypätä uudelleen ja parantaa tulosta. Aina tuntuu siltä, että varmasti pystyn tuosta parantamaan. Valmentajana ollut Alpo sanoi kuitenkin, että hyvä suoritus pitää aina jättää viimeiseksi, jotta oikeat liikemallit jäävät muistiin. 

Hyppyä on tarkoitus venyttää ilmassa mahdollisimman pitkälle ja siitä on eri tekniikoita, mutta itsellä se ilmalento kestää niin vähän aikaa, ettei siellä kerkeä juurikaan mitään miettimään tai tekemään. Alastulossa oikeilla pituushyppääjillä täytyy olla hullu määrä voimaa keskivartalossa, jotta kroppa ei putoa liian aikaisin hiekkaan. Sillä voimalla voidaan saada merkittävästi lisäpituutta hyppyyn. Itselle eniten tuotti juuri se liian vauhdin ottaminen ja läpi hyppääminen. Parhaat tulokset tulivat juuri siten, että otti rennomman vauhdin ja keskittyi ylöspäin hyppäämiseen, sekä kurottamiseen. Parhaimmat loikat sain noin 4,5m paikkeille, mutta jos juoksuvoiman saisi valjastettua loikkiin, voisi olla mahdollista hypätä pidemmällekin. 

Yläkoulun kisoissa muistan, että mukavinta pituushypyssä oli tiukat kisat, jossa kaikkien osallistujien ennätykset paranivat kun toinen hyppäsi aina pidemmälle kuin toinen ja vuorotellen pääsi yrittämään parastaan. Askelmerkin kanssa pelaaminen on tietysti kisoissa erityisen tärkeää, koska kukaan ei halua hukata hypyn mitasta 20cm tai astumalla puolella sentillä pitkää hyppyä yli. Pituushyppääjällä vauhdinotossa pitääkin olla tietty rentous ja rutiini, jotta merkki loksahtaa kohdilleen, eikä riippumatta askeleen osumisesta, on hypättävä vain niin paljon kuin lähtee.  

Pituushypyn lisäksi kokeiltiin myös kolmiloikkaa, jonka askeleet ja tekniikka oli monelle yllätys. Tässäkin hyppäävä jalka on jokaisen oma valinta, mutta itselle lähtevä jalka on aina ollut vasen. Ensin tulee kinkka, eli itse lähden ekaan osaan vasemmalla ja tuun vasemmalla alas, toisen hypyn (loikan) tuun oikealla oikealla alas ja kolmas on hyppy, joka tullaan hiekalla samaan tapaan kuin pituushypyssä. Tässä jaloissa molemmissa jaloissa pitää kuitenkin olla järjettömästi voimaa, sillä tarkoituksena on säilyttää kova vauhti jokaisen hypyn läpi, jolloin jalat eivät saa välissä kovin notkua. Ensinnäkin jo sen loikan ottaminen vastaan vaatii sikana voimaa ja sit se sama voima pitäisi pystyä jatkamaan vielä eteenpäin. 

Ensin reenailtiin tässä vaan askelia kuntoon ja tämän jälkeen kokeiltiin ihan lyhyen vauhdin kanssa. Aloittelijan tässä lajissa on haastavaa saada kolme loikkaa, eikä vaan "kolme pikku hyppyä", joten vauhdin pitää olla tasapainossa niiden loikkien kanssa. Itsellä se vauhti tyssää aika lailla juuri siihen ekaan kinkkaan. Toinen osa jää noin metrin mittaiseksi ja siitä myös viimeinen hyppy osa on vaatimaton. Ensimmäisenä minun kannatti yrittää ottaa ensimmäisestä loikasta hiukan pituutta pois, jotta saisin vauhdin jatkumaan hyppyjen läpi paremmin. Tää neuvo auttoi tosi paljon, mutta muisti ei enää riittänyt kurottamaan sitä viimeistä hyppyä. Pala kerrallaan tässäkin lajissa. 

  • Mitä kehittää: Jalkojen ja keskivartalon voimaa, räjähtävyyttä ja liikkuvuutta. Koko keholle kuitenkin todella raaka ja brutaali laji. 
  • Parasta: Pienten palasten loksahtaminen kohdillaan, jotta voi saada huippu suorituksen aikaan. Ja vaikka pitää tehdä täysillä, niin pitää tehdä rennosti. Myös pään pitää olla kasassa ja kovat kilpailijat ovat näissä lajeissa parhaimmillaan. 
  • Pahinta: Lajin kääntöpuoli on juuri ne pienet palaset. Jos joku hajoaa, hajoaa koko sen päälle rakennettu korttitalo sen mukana. 
  • Missä ja miten: Jyväskylän Kenttäurheilijoissa pääsee yleisurheilukoulun kautta lajeihin tutustumaan (150€)  ja lajivalmennuksen (60€/kk) kautta aikuisena treenailemaan. 
  • Oma ranking: Top 10 lajeissa on jo kohta niin monta yleisurheilulajia, että kohtelen itseäni kyllä väärin, jos en jotain niistä ala harrastamaan. Kyllä pituushyppy ja kolmiloikka menee samaan kasaan!

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Tervetuloa lajitestausten pariin! Tämän blogin kirjoitti Silja, 28-vuotias kilpaurheilija Jyväskylästä. Vuonna 2017 testasin 100 lajia vuoden aikana ja tästä blogista löydät lajiesittelyt niistä kaikista, sekä muutaman liikuntaa ja urheilua sivuavan tekstin. Mun intohimo liikunnassa on sen kyky itsessään tuottaa hyvää oloa ja sen antaman mahdollisuus ylittää itsensä ja kehittyä loputtomasti. 

Tervetuloa lajitestausten, liikunnan ja urheilukirjoitusen pariin! 

Silja Penttinen

 

 

Ota yhteyttä:

100lajiavuodessa@gmail.com

 

LAJILISTA:

(lajit aakkosjärjestyksessä)

  1. Agility
  2. Aikido
  3. Aitajuoksu
  4. Amerikkalainen jalkapallo
  5. Ammunta
  6. Ampumahiihto
  7. Baletti
  8. BMX-pyöräily
  9. Brasilialainen jiu-jitsu
  10. Capoeira
  11. Cheerleading
  12. CrossFit
  13. Curling
  14. Enduro-moottoripyöräily
  15. Fitness
  16. Frisbeegolf
  17. Futsal
  18. Gaelilainen jalkapallo
  19. Geokätköily
  20. Golf
  21. Hiihto
  22. Historiallinen miekkailu
  23. Ilma-akrobatia
  24. Jooga
  25. Jousiammunta
  26. Judo
  27. Jääkiekko
  28. Kalpamiekkailu
  29. Karting
  30. Kehonhuoltotunnit
  31. Kehonpainoharjoittelu
  32. Keihäänheitto
  33. Keilaus
  34. Kiekonheitto
  35. Kiipeily
  36. Kirkkovenesoutu
  37. Koripallo
  38. Korkeushyppy
  39. Kuntosali
  40. Kuulantyöntö
  41. Käsipallo 
  42. Kävely
  43. Lacrosse
  44. Laitesukellus
  45. Laser Tag
  46. Lenkkeily
  47. Lentopallo
  48. Lentäminen
  49. Lihaskuntotunnit lisäpainoilla
  50. Ilma-aseammunta
  51. Lumikenkäily
  52. Lumilautailu
  53. Maantiepyöräily
  54. Maastopyöräily
  55. Melonta
  56. Nyrkkeily
  57. Paini
  58. Painonnosto
  59. Paritanssit
  60. Parkour
  61. Pesäpallo
  62. Petanque
  63. Pikajuoksu
  64. Pikaluistelu
  65. Pilkkiminen
  66. Pituushyppy
  67. Polkujuoksu
  68. Pyöräily
  69. Pöytätennis
  70. Ratsastus
  71. Retkeily / Vaellus
  72. Retkiluistelu
  73. Ringette
  74. Roller Derby
  75. Rugby
  76. Rullaluistelu
  77. Salibandy
  78. Seiväshyppy
  79. Sirkus
  80. Spinning
  81. Step-aerobic
  82. Sulkapallo
  83. SUP-lautailu
  84. Suunnistus
  85. Taekwondo
  86. Taiji
  87. Taitoluistelu
  88. Tankotanssi
  89. Tanssillinen ryhmäliikunta
  90. Telinevoimistelu
  91. Tennis
  92. Trampoliini
  93. Triathlon
  94. Uinti
  95. Ultimate
  96. Umpihankihiihto
  97. Vapaaottelu
  98. Vesijumppa
  99. Vesijuoksu
  100. Wakeboarding

 

 


 

Teemat

Blogiarkisto

2017

Kategoriat