Pääsin tuossa jo useampi viikko sitten Jyväskylä Jaguaars -naisten treeneihin mukaan tutustumaan tähän lajiin, jonka hienouksista en oo ollu ihan perillä. Naiset pelasi tämän kauden 1-divisioonaa, mutta kausi ehti juuri loppu ennen tätä kokeilua. Ensi kesänä tarkoitus on taas nähdä Jyväskylässäkin naisten jenkkifutista. Tiesin säännöistä ennakkoon jotain, mutta selkeesti en tarpeeksi. Huikeen parituntisen päätteeksi olin kuitenkin paljon viisaampi. Jotenkin mie tykästyin myös tähän lajiin heti, kun vedettiin kypärä päähän. Ehkä olin myös odottanut tätä lajia myös aika paljon etukäteenkin.

Pelin perusideat kannattaa kattoo tältä videolta, jonka tytöt näytti myös mulle ennen treenejä, jotta olisin vähän paremmin kartalla. Se auttoi alkuun, vaikka suurimman osan aika kuutamolla olinkin.

Tässä kuitenkin oma ”tiivistelmä” lajista. Amerikkalainen jalkapallo on joukkuelaji, jossa eri pelaajilla on todella erilaisia tehtäviä ja toisaalta myös erilaisilla ominaisuuksilla olevat pelaajat (vahvat, taktiset, nopeat) pärjää tässä ja löytää itselleen tärkeän roolin. Pelintarkoituksena on siis pallopeleille niin yllättäen tehdä pisteitä kuljettamalla palloa maaliviivan taakse. Pelaajia kentällä on 11 molemmilla joukkueilla,  ja yleensä hyökkäys- ja puolustuspelaajat on erikseen, jos vaan porukkaa niin paljon riittää. Toki vähemmälläkin voi pelata, mutta optimi on suurempi joukkue. Maksimissaan rosterissa saa olla jopa yli 40 pelaaja, minkä takia isoissa joukkueissa on erikseen päävalmentaja lisäksi vielä puolustus- ja hyökkäysvalmentajat. Yhdellä bussilla voi olla jo ahdasta koko joukkue kärrätä pelipaikalle. 

Peli alkaa aloituspotkusta, jonka vastustaja potkaisee mahdollisimman kauas omasta maalistaa. Sieltä oma joukkue saa lähteä kuljettamaan palloa kohti vastustajan maaliviivaa. Kuljetus loppuu siihen kun palloa kuljettanut pelaaja taklataan maahan tai pallo tippuu käsistä. Neljällä yrityksellä on edettävä vähintään 10 jaardia (ne viivat kentässä), jonka jälkeen voi saada 4 yritystä lisää. Jos homma ei näytä skulaavan, yritetään usein viimeisellä yrityksellä potkaista pallo mahdollisimman kauas omasta maalista, sillä vastustaja saa jatkaa siitä mihin toinen joukkue jää.

Pisteitä saa rugbyn tapaan suurimman määrän viemällä pallon maaliviivan taakse (eli touchdown 6p), jonka jälkeen lisäpisteitä voi yrittää joko kuljettamalla palloa 2 jaardia maaliviivalle (2pistettä) tai potkaisemalla pallo maalihaarukan läpi (1p). Lisäksi pisteitä voi saada pelin aikana pallon potkaisemisesta maalihaarukan läpi (3p). Jos oma pelaaja vie pallon oman maaliviivan taakse, saa siitä vastustaja 2 pistettä. Peliaika on 4x 12min tai 15min, jonka aikana pelikelloa pysäytellään aina kun peliinkin tulee katko. Lajina tää on siis aika super-taktinen ja ilman tietoa säännöistä tän pelin seuraaminen on ainakin mun mielestä ollut tosi tylsää. Nyt kun joitain perusasioita on oppinut, niin näkee näkee yhtäkkiä paljon enemmän pelissä sisältöä, vaikka pelattavat pätkät on lyhyitä. 

Mitä sit treeneissä tehdään? Alkuun tehtiin hyvät juoksuun ja lihastyöhön valmistavat lämpät ja sit puettiin kamat päälle. Sain treeneihin lainaan kypärän ja hartiasuojukset, joiden kanssa tuntu kyllä, että uskaltaa painaa jopa vähän tyhmän rohkeasti. Tosi iso osa tästä pelistä perustuu kuitenkin kontaktiin, mutta suojat päällä ei kyllä ainakaan itseä pelottanut olla paineissa mukana. Ekana kontaktiin valmistavana harjoituksena oli valmentajan vihellyksestä tehtävänä työntää muut pienestä piiristä ulos. Ekassa erässä tipahin heti kärkeen pihalle, mutta toisessa erässä pääsin ihan loppuun saakka. 

Huippuhetket oli lyhytaikaisia sillä seuraavaksi siirryttiin juoksupelin hyökkäys- ja puolustustreeneihin, joissa olin vähintäänkin kuutamolla. Jefussa voidaan yrittää hyökätä kuljettamalla palloa juosten  puolustuksen läpi tai niin, että laiturit koittaa juosta puolustulinjan taakse ja sinne quarterback eli QB heittää palloa niille. Nyt tehtävänä oli omalla hyökkäysvuorollaan yrittää tosi kapealla kentällä kuljettaa pallo puolustulinjan taakse maaliviivalle. Tiimillä oli aina kolme mahdollisuutta yrittää viedä palloa eteenpäin. Jenkkifutiksessa palloa ei saa syöttää yhden yrityksen aikana kuin kerran eteenpäin ja kun pallo kuljettanut pelaaja joko pudottaa pallon tai kaatuu itse maahan vähintään molemmille polville peli vihelletään poikki. Siitä linjasta saa jatkaa seuraavaa yritystä. Okei, ymmärsin tän verran, mutta kun quarterback päättää aina hyökkäystaktiikan ( kuka ottaa pallon ja juoksee mistä välistä) ja kerto sen muille olin NIIN pihalla. Hyökkäämään lähettiin yleensä jonosta ja sovittiin vaikka, että kuka menee antaa pallon quarterbackille ja kuka juoksee sen kaa ja miltä puolelta ja ketkä tekee sille hyökkääjälle tilaa. Taktiikka kuitenkin kokeneiden pelaajien kesken sovitaan aina lyhenteillä esim. Näytetään mua sormella ja sanotaan C1 tai G-3-right. Tai jotain muuta. Nää voi olla ihan vääriäkin, sillä en todellakaan muista mitä mulle sanottiin siinä...

OK. Meikän hammassuojat on vielä sellasta kaliiberiä, että mun puheesta ei saa mitään selvää, jos puhun ne suussa ja koska kypärän ristikko tulee naaman eteen, en saa niitä helposti pois. Mie aina yritin sössöttää kypärän sisältä, että THELL-MHEE-WHATTH-I- HHAWE-THO-DHWOO? Sit joku tytöistä aina sano, että mee kolmanneks jonoon, saat pallon ja juoksen oikeelta ohi. Okei, ton mä ymmärrän!  Meikä toteuttaa!

Amerikkalaisessa jalkapallossa on mun mielestä hauskaa se, että hommat tapahtuu todella nopeasti ja (lyhyesti) sit kasataan taas energiat seuraavaan juttuun. Kun QB sanoo vaikka että hut-hut, niistä siitä vaan mennään eikä meinata. Jos oot tekemässä tilaan hyökkääjälle sun tehtävänä on vaan pitää vastustajan puolustajan aloillaan, että oma hyökkääjä pääsee välistä. Jos taas pallon kanssa meet, niin yritä löytää se väli mistä pujahtaa ilman törmää vastustajaan tai että menee rajojen ulkopuolelle, niinku ite aina tein. Puolustavana joukkueena sovitaan kans kuka pitää minkä puolen ja tietysti pallollinen on tärkein yrittää pysäyttää. QB määrää ja vaihtaa taktiikkaa aina sen mukaan, mikä vois onnistua ja QB onkin sen takia tosi erityinen pelaaja jefussa. Se on käytännössä myös ainoa, jonka tarvii opetella heittää palloa. 

Seuraavaksi treenattiinkin vähän juoksupeliä ja kiinniottoja siten, että QB heitti aina palloa ja meidän muiden piti juosta jotain tyypillisiä linjoja, joita heittopelissä laituri juoksee. Se voi olla esim. ihan suora linja tai eka vähän suoraan ja sit keskee tai eka vähän suoraan käännös ympäri, pallo haltuun ja sit suora juoksu. Jefussa kuin näitä taktisia kuvioita on ihan joka settiin, mutta itelle varsinkin tää laiturin rooli (juosta ja ottaa pallo kiinni) tuntu sopivalta. Olin saanu tosi pitävät hanskat lainaan, jotka kyllä autto pallon kiinniotossa tosi paljon. Mulle sanottiin, että pallon saa parhaiten kiinni kun vaan laitta kädet yhteen ja nappaa pallon siihen väli. No mulle kävi niin, että mitä helpompi pallo sen vaikeempi se oli ottaa kiinni. Ei se pallon kiinniottaminen silti ihan niin helppoa on. Se pallo on pienempi ku miltä se näyttää ja sen verran kova, et se helposti kimpoo käsistä irti. Pelissä jos et saa palloa kiinni, niin homma jatkuu sieltä mistä se on heitetty. Hukkaan menee yksi yritys siis. 

Seuraavaksi treenattiin sit heittopeliä taas vähän kapeammalla kentällä puolustusta vastaan. QB päätti kaikille juoksulinjat ja sen lähteekö oikealta vai vasemmalta ja kun peli alkaa, se päättää kenelle sen pallon heittää. Huomattavasti vaikeempaa se kiinniottaminen oli sit kun sulla juoksee siinä vieressä päällystakki ja toki puolustajana sun tehtävänä on vaan olla se lämmin takki hyökkääjän niskassa. Hyökkääjän tehtävänä on yrittää juosta siltä omalta takiltaan karkuun ja saada hyvin tilaa pallon kiinniottoon ja juosta sit pallo kainalossa maaliviivan taakse tekemään touchdown. Ainakin tossa meidän treeneissä huomasi, että pitkien heittojen heittäminen ja kiinniottaminen kombona toimii aika heikosti. 

Jotenkin nää treenit hujahti kyllä vauhdilla. Vaikka pelattiin pienemmällä porukalla, hommaan sai hyvää tuntumaa. Kontaktia ei ehtinyt paljon jännittää, kun yritti joko heti käydä sen omansa kimppuun tai sit pää kolmantena jalkana juosta karkuun. Tykkään myös siitä paljon, että lajista löytyy tosi erilaisia rooleja, joiden kaikkien homma on kuitenkin todella tärkeä.

• Mitä kehittää: Voima, räjähtävyys ja nopeus on varmaan ne tärkeimmät. Sit tietysti pelipaikka kohtaisesti kaikkea muutakin. 
• Parasta: Tehdään intensiivisesti, mutta aina vaan suht lyhyt pätkä. Pelinä monivivahteinen ja antaa mahdollisuuden yllättäviinkin käänteisiin. 
• Pahinta: Toki pahat taklaukset voi olla aika vaarallisia, mutta tarkoituksena ei kuitenkaan ole vahingoittaa. Myös kaiken maailman taktiikan opetteluun menee aikaa. 
• Missä ja miten: Amerikkalaisen jalkapallon seuroja löytyy monestakin kaupungista ja naisillakin sarjoja riittää moneen divsioonaan. Jyväskylässä Jaguars järjestää nyt lokakuussa alkeiskurssin amerikkalaisesta jalkapallosta kiinnostuneille ja suoraan tapahtumainfoon pääset tästä linkistä. Kurssille voi siis mennä ihan kaikki yli 15-vuotiaat naiset liikunta taustaan ja kokemukseen katsomatta. Asenne on tärkein. Omina varusteina tarvii ensialkuun vaan nurmelle sopivat kengät ja hammassuojat (meikä hankkii kyllä seuraavaksi sellaset, jotka suussa voi puhua...). Ekalle kaudelle muita varusteita saa lainaan, mutta pikkuhiljaa kuulema tekee mieli hankkia omat, koska ne vaan on mukavemmat. 
• Oma rankig:  Rugby on tosi saman tyypinen laji, mutta henkilökohtasesti tykkään enemmän tästä jenkkifutiksesta, koska pelissä tehdään lyhyitä pätkiä tiiviisti, on suojat ja saa syöttää eteenpäin. Tää laji menee kyllä jatkoon ja haluaisin jopa ruveta tätä pelaamaan, vaikka toki noi valmiiksi rikkinäiset raajat vähän huolettaa...