Ampumahiihto on talviurheilulaji, jossa on yhdistetty maastohiihto ja ammunta.

Ampumahiihdon MM-kilpailut on parhaillaan menossa ja me saadaan taas kannustaa Kaisa Mäkäräistä ja Mari Laukkasta parhaisiin mahdollisiin suoritukseen. Ampumahiihto on itselle yks niistä lajeista, joista on ollu helppo huudella sohvalta, että ei ne perhana taaskaan osu ja kyllä jos minäkin tuossa olisin, niin nopeammin ampuisin! Sain omiin kannustuspuheisiin vähän lisää perspektiiviä Märäkäisen kotiladuilta Kontiolahden ampumahiihtostadionilla lajikokeilussa ja eihän se nyt ihan niin helppoa ollutkaan...

Kokeilun järjesti hiihtotalli FullFit Trainingin perustaja ja manageri Kristian Sotti sekä tallin maajoukkueurheilija Ahti Toivanen. Kristian käytti mua ensin sisähallissa tutustuttamassa ekoaseen kautta ampumisen perustekniikkaan, ennen kuin mut uskallettiin päästää stadionilla oikean aseen varteen, jossa Ahti taas kerto enemmän lajista ja pääsin todenteolla lajia kokeilemaan.

Rapsakassa pakkasessa opin kaikkea tosi siistiä niinku lippaan vaihtamisen, lataamisen ja tähtäämisen, mutta valitettavasti osumista en oppinut. Vaikka ase oli mulle liian pitkä,  sain helpotuksia makuuammuntaan tuen ja isompien taulujen muodossa, mutta silti oli muuten kaukana ja pieniä ne täplät! 

Muutaman makuuammuntakierroksen jälkeen kokeiltiin myös pystyammunnan tekniikkaa ja sehän nyt ei sit ollut sinnepäinkään. Ensinnäkin en meinannut jaksaa pidellä sitä asetta oikeassa asennossa ja tähtäys oli meinigillä silmät kiinni ja sinne päin. Kerran sain jopa täplän alas, mutta muuten kolisi peltiin tai naapurin tontille. Häikkää oli vaan asennossa, liipaisussa, etuvetodossa, jälkipidossa ja hengityksessä, eli käytännössä kaikessa. Ja tää oli nyt siis ihan rauhallisilla sykkeillä ammuttaessa. Pakkasta oli sen verran reilusti, että välillä käytiin hiihtämässä ja Kristian koitti neuvoa mulle hiihtoon tekniikkaa.

Mulla ei juurikaan aiempaan ampumataustaa ole, enkä voi kehua hiihtotaidoillakaan, joten aikamoista räpeltämistä oli. Toivoin silti pikku haastetta, että pääsisin ampumahiihdon fiilikseen kiinni (ihan niinku ei ois jo tarpeeksi vaikeeta ku mulle annetaan ase käteen ja sukset jalkaan).  Pääsin kokeilemaan miltä kovilla sykkeillä ampuminen tuntuu ja miten paljo ohi ampuminen ottaa päähän jo ihan siitä syystä et saa hiihtää vielä vähän lisää. Homman nimi oli 800m+ makuuammunta(helpotuksilla)+mahdolliset sakkokierrokset+800m+pystyammunta (ei helpotuksia)+ mahdolliset sakkokierrokset+maaliin. Videolta voi katsoa miten meni!

Ampumahiihdon perusidea on jo ihan sick: hiihdä ensin täysillä ja yritä sit ampua tauluihin, ku oot ihan hapoilla. Ei ylipäänsä laji, joka tulisi itselle ekana mieleen. Ampumatekniikkaan auttaa jos osaa rytmittää sen hengitykseen, mut mun hengitystahti oli sen verran reipas tossa hiihdon jälkeisessä ammunnassa et ei ihan onnistunu. Hiihdossa mikään tekniikka ei ole vahvuus ja mun hidaskin hiihtäminen nostaa sykkeet taivaaseen. Kisahommissa kovilla sykkeillä on kuitenkin pakko tulla toimeen: Ahdilla syke on hiihdon aikana 175 yläpuolella ja ampumapaikalle se passataan suurinpiirtein sen alle... 

Suosittelen kokeilemaan vaikka sellaisen painavan ja pitkän kepin pitämistä kädessä, kun syke on 175 ja tähtää sillä 50m päässä olevaan 11cm täplään. 

Urheilulehden uusimmassa numerossa oli artikkeli siitä, miten ampumahiihto voisi saada nostetta, lisää urheilijoita ja menestystä, koska nyt harrastamiseen paikkoja on tosi vähän ja monesti lajiin päätyy perheen tai tuttujen kautta. Laji ei oo kyllä oo mikään helpoin ja aloittelijaystävällisin mun tähän mennessä kokeilemista jutuista, vaikka seuroilta kysymällä kokeilemaan varmasti pääsee ja aseen saa silloin lainaan. Kestävyys ja taitolajin yhdistelmänä harjoittelu on kuitenkin aloitettava nuorena ja harjoitustunnit ovat määrällisesti aivan sairaita jos haluaa pärjätä. Silloin puhutaan huippuhiihtäjän hiihtoharjoitusmääristä ja siihen lisäksi päälle huippuampujan ampumaharjoitustunnit. Aloittelijallakin lajin ottaminen nollasta haltuun on kovan treenin takana. 

Tähän mennessä fyysisesti ja henkisesti haastavin lajikokeilu, mutta toisaalta haastetta ainakin riittää, mulle vaan vähän liikaa!  Ampuminen oli hauskaa ja ruuti tuoksuu hyvältä, mut miksi hiihtäminen on niin rankkaa? Kisaamisessa piilee varmasti tämän lajin sykähdyttävyys, sillä kisassa voi tapahtua mitä vaan ja henkisen kantin kestäminen on mun mielestä ainakin kisojen mielenkiintoisin seurattava.

• Mitä ominaisuuksia vaatii: Mielen ja kehon hallintaa, rauhallisuutta ja toisaalta taas tosi kovaa vauhtia ja kestävyyttä hiihtoon. Harjoittelu vaatii pitkäjänteisyyttä. 
• Keskisyke: 173 (kisasimulaatiossa), 139 (1,5h, josta suurin osa ammuntaa)
• Hinta: Varusteiden uutuudesta riippuen hinnat kilpailuissa käytettäviin maksaa useamman tonnin. Ase voi uutena maksaa jopa 3000€ (+panokset 1000kpl 150-250€), lisenssit, seuramaksut, sukset käytettyinä 250-300€ (niitä pitää olla kuulema useammat), kilpamonot 500€, sauvat yli 100€. Eli sponsoreita kannattaa kysellä. Aseita saa alussa kuitenkin seuroilta vuokrata, ennen ku omaan investoi.
• Parasta: Kahden erilaisen ja vaativan lajin yhdistelmä, jossa onnistuminen palkitsee. Nollien ampuminen on kuulema palkistevaa, mutta itse en päässyt tätä kokemaan. Kisaamisen yllätyksellisyys. 
• Pahinta: Vaatii aikamoista omistautumista lajille ja kisoissa hiihdettäessä välineillä on liian iso merkitys. Hiihtäminen on lisäksi sairaan raskasta. 
• Kenelle: Yksi niitä lajeja, että jos haluaa pärjätä niin nuorena on aloitettava. Vaatii aika paljon alkupanostuksia, niin ei maailman aloittelija ystävällisin. Muutenhan laji sopii kaikille, jotka vaan aseen kanssa uskaltaa päästää vapaaksi. Sinänsä lajihan ois aivan sairaanhauska myös rennompana sunnuntaiversiona vaikka niin, että matka oisi lyhyempi ja aseet aina ampumapaikalla niinkuin junioireilla. Sellaiseen lähtisin heti! 
• Ranking: Pikkusein turhan haastava ja raskas laji, että oisin itse innostunut harjoittelemaan, mutta lupaan lempeämmät kommentit kun kannustan Mäkäräistä telkkarin äärellä sipsikulho kädessä!