Tän lajin kanssa mietin kyllä, että uskallanko mennä edes kokeilee, kun jää kuitenkin kaikki loput kokeilematta, jos salibandy vie taas mukanaan.Tää on kyllä niin rakas laji mulle, että en ees tiiä miten päin lähtisin tästä kertomaan. Alunperin ihastuin tähän lajiin sählynä, jossa säännöt ei ollu niin tarkkoja. Kevyen sählypallon perässä juostiin niin pitkään ku jaksettiin ja sit vaihtoon lepäämään, jos vaihtomiehiä/naisia oli. Helpompi oppia kuin jääkiekko tai ringette, kun ei tarvii osata edes luistella ja pallokin on niin kevyt, ettei voimaa tarvii vuosia hankkia saadakseen pallon kohoamaan yli 10cm.
Joka tapauksessa tää on palloilulajina helppo aloittaa, sillä joukkueita löytyy kaikille tasoille ihan aloittelijoiden kuntosählystä monenlaiselle kilpatasolle. Tärkeitä lajitaitoja on nopea ja ketterä liikkuminen, mailan ja pallon kanssa juokseminen sekä syöttäminen ja vetäminen. Pelissä kentällä saa (pääasiassa) olla 5 kenttäpelaajaa (kolme hyökkääjää ja kaksi puolustajaa) ja maalivahti. Peliaikaa on kolme erää (erän kesto joko 20 minuttia tai 15 minuuttia) ja enemmän maaleja tehnyt joukkue voittaa. Salibandyssä maaleja voi tulla pelin aikana ihan muutamasta jopa yli 10 maaliin per joukkue.
Peleissä molemmilla joukkueilla on yleensä noin 3 kentällistä pelaajia siten, että vaikkapa oikeana laitahyökkääjänä pelaan niiden mun samojen kavereiden kaa yhdessä kaikki vaihdot pelissä. Kentälliset käy pelissä vuorotellen, vaikka aina välillä esim. 1-kentän taitopelaajia peluutetaan enemmän tai erikoistilanteisiin on tehty special-ketjuja. Ketjujen yhteistyö pyritään harjoituksissa hiomaan mahdollisimman saumattomaksi ja kaverin ajatusten lukeminen onkin suositeltava taito. Mitä alempi sarjataso, sen rennompia peluutus-systeemit on. Mitä vähemmän pelaajia on pelissä mukana, sen hitaammaksi peli käy, sillä juoksukuolema kuittaa kyllä noin 3 minuutin jälkeen.
Mun omat kokeilut oli nyt O2-Jyväskylän naisten 3-divisoonan joukkueen ja naisten liigan edustusjoukkueen mukana, joiden pelejä kannattaa ehdottomasti mennä seuraamaan paikanpäältä. Naisten edustusjoukkueessa ehdin 3 vuotta pelata 1.divisioonaa ja vuoden naisten liigaa. Salibandyn alunperin oon aloittanut aika vanhana, eli 18-vuotiaana ja sen kyllä esim. pallonkäsittelytaidoista huomaa. Erona sählyn kuntoporukoihin, (joissa siis yleensä vaan pelataan, ja on muuten tehokasta ja kivaa sekin!) kilpailullisissa porukoissa pyritään treenien aikana pelaamisen lisäksi keskittymään pelin eri osa-alueisiin, kuten ylivoimahyökkäyksiin tai 1 vs 1 tilanteisiin. Näitä palasia kun harjoitellaan treeneissä, saadaan pelissä ehkä kaivettua joku hyvä opittu ratkaisu siinä tilanteessa käyttöön.
Meininkiä O2-Jyväskylän naisten edustusjoukkueen menosta voit käydä vilkaisemassa tältä videolta. Sieltä näet, millaista on parhaiden kavereiden kaa reissata bussilla ympäri Suomen koko kauden, vaikka välillä tappiot mieltä painaakin.
O2-Jyväskylän naisten 3 joukkueen treeneihin pölähdin lähes vuoden salibandytauon jälkeen ja tuntui aluksi, ettei maila oo mun oma, sillä niin oudolta se kädessä tuntui. Näissä treeneissä maalivahteja ei ollut, joten maalien suulle oli vedetty vanerit pienillä koloilla tähtäämisen vaikeuttamiseksi. Ihan alussa sai hetken aikaa hakea tuntumaa itsekseen tai parin kanssa, sillä lattiamateriaalit vaikuttaa yllättävän paljon siihen, millaista peliä ollaan pelaamassa. Mie keskityin ihan kävelemällä kuljettamaan palloa ja siirtämään sitä sekä kropan oikealle, että vasemmalla puolelle. Osa haki tuntumaa vetoihin.
Salibandy on fläppitauluvalmistajien lempilapsi, sillä miltei aina treenit ja kuviot käydään tussin kanssa fläpillä läpi. Harjoiteltiin ihan perus pallon laukomista juoksemalla pallon kanssa laitaa pitkin ja vetämällä sovitulta etäisyydeltä tai juoksemalla ilman palloa kohti maalia siten, että kaveri syöttää sulle toiselta puolelta kenttää pallon ja siitä veto. Ihan ensikertalaiselle haasteellisia juttuja on varmaankin sen pallon kanssa juokseminen. Mä lähden usein liikkeelle niin, et tökkään ihan pikkusen palloa eteenpäin ja juoksen sen pallon kiinni ja sit sellasta vauhtia koitan juosta, että pallo pysyy mulla koko ajan lavassa mukana. Kaikkien näiden vuosien jälkeen ei useimmiten tarvii keskittyä siihen, onko se pallo mukana vai ei, mutta näidenkin treenien alussa piti kattoa enemmän lattiaa ja palloa kuin, että olisi voinut keskittyä siihen mihinkä vedetään.
Sit treenattiin vielä aikamoinen aivojumppa, kun pelaajia lähti kuudesta eri pisteestä muodostaen lopulta 3 vs 3 tilanteen toiseen päätyyn. Porukkaa oli vielä sen verran vähän jonoihin, että harjoitus toimi kyllä ihan kestävyystreeninä, kun juoksi koko ajan päädystä päätyyn ja mietti mihin jonoon oli menossa, kenen puolella on ja pallon kanssa vai ilman. Muistin myös, miten salibandyssä hikoilen kuin pieni sika.
Syöttäminen on kans sit toinen juttu, kun salibandyssä sekä pallo, että pelaajat liikkuu nopeasti ja syöttöä on pakko hakea vähän ennakoiden sinne mihin pelaaja on juoksemassa. Sit kun yrittää saada sen vielä maata pitkin ja sellaiseen kohtaan, että kaverin on helppo siitä jatkaa, niin kaikenlaisia nopeuden ja kiihtyvyyden kaavoja saat päässäsi laskea ja sitä tuntumaa hakea, ennen kuin syöttö tulee kaverin lapaan. Pelatessa voit toiseen pelaajaan ottaa kontaktia, jos et millään tapaa estä kaverin kulkua tai tule törkeästi sivusta tuuppaamaan juoksevaa pelajaa. Näistä tuomari viheltää aina vapaalyöntejä tai jäähyjä. Toisen mailaan et saa lyödä, sitä ei saa painaa tai sitä ei saa nostaa, vaan näistä tulee myös nopeasti rikkeitä. Salibandyssä tuomarin pilli soikin siis aika usein, mutta treeneissä nää huomautellaan yleensä itse pelin tiimellyksessä sanomalla omista rikkeistä ja antamalla kaverin jatkaa.
Ihan viimeisenä vielä pelattiin ja treenien lopuksi tuntui kyllä, että ei hitto mie oon nykysin huono pelaaja. Pelaaminen itsessään oli kyllä hauskaa ja kentällä oli koko ajan kiva olla, mutta kaikki tilanteet tulee tosi nopeasti, kun keskittyminen menee pallon lavassa pitämiseen. Niin koukuttavaa oli kuitenkin, että kun pääsin käymään myös O2-Jyväskylän Naisten Liigajoukkueen treeneissä lähdin ehdottomasti mukaan! Naisten edustuksen treeneihin kuuluu miltei aina myös fysiikkaosuus treeneissä ja mie olin kyllä jo sen jälkeen ihan puhki, vaikka lähinnä juoksuun lämmitteleviä juttuja treenattiinkin koordinaatiotikkaiden ja kehonpainoliikkeiden avulla. Saibandyssä tyypillinen juttu on kuitenkin nopeuskestävyys, sillä peleissä vaihto kestää alle minuutin, jonka jälkeen on suurinpiirtein sama aika palautua ja taas mennään tekemään täysillä. Liigassa se nopeuskestävyys vaatimus on jo aika rapsakka, sillä itsellä käy sykkeet vaihdon aikana 180bpm:n tietämillä.
Itse salitreenit oli samalla tavalla alkuun pallon kanssa lämmittelyä ja vetojen hakemista, mutta tällä kertaa treeneissä oli molemmissa päädyissä myös veskarit. Treenattiin jonoista vetoja monesta eri lähtöpaikoista ja sen jälkeen tehtiin myös 3 vs 2 harjoitus, jossa treenattiin muutaman avaavan syötön jälkeen maalin eteen liikkumista. Liiganaisten mukana myös tekemisen nopeus ja vetojen sekä syöttöjen laatu kasvaa, sekä keskittyneisyys harjoituksiin. Monesti kaikkia mahdollisia harjoituksia tehdään myös kentällisittäin, jotta omien pelikavereiden toimintaan ehtii jos erilaisissa harjoituksissa tottua. Myös oma taso nousi huomattavasti edellisistä treeneistä, sillä nyt koko aika ei mennyt ihmetellessä miten päin maila on kädessä, vaan kun tempo oli nopea, ei ehtinyt liikaa ajatella. Teki vaan!
Iso osa näistä treeneistä käytiin myös ylivoima- ja alivoimapelaamista, joissa tuurasin treeneistä puuttuvia pelaajia parhaan kykyni mukaan. Ylivoimaa saatettin pelata kolmella kentällä esimerkiksi minuutti putkeen niin, että sen minuutin jälkeen hyökkäävästä kentällisestä tuli puolustaja (yksi meni vaihtoon), puolustaneet pääsi kaikki vaihtoon ja uusi hyökkäävä kenttä tuli tuoreena vaihdosta. Yhdestä kentällisestä puuttui yksi pelaaja, jota tuurattiin kaikki vuorollaan se kolmaskin vaihto putkeen ja tietysti heti sen jälkeen taas oman kentän mukaan. Kun oli sitten yli sen 5 minuuttia ilman taukoja vetänyt kentällä menemään, oli hengitys jonkin verran raskas.
Salibandyssä omasta mielestä raskainta onkin juuri vastustajan pyöritystä vastaan puolustaminen, jossa pitää liikkua ja yrittää peittää syöttölinjoja ihan hulluna ja lopulta kun saat pallon ja pääsisit hyökkämään, et jaksa edes läpsäistä sitä palloa vastustajan kenttäpuoliskolle. Vaihtoonkaan ei peleissä oikein voi mennä, ennen kuin pallo on vaarattomassa paikassa tai peli on vihelletty poikki. Välillä oot niin väsynyt, että jalan siirtäminenkin tuntuu jo ylivoimaiselta. Salibandyssä pallo liikkuu niin nopeasti, että peli pysyy nopeatempoisena, koko ajan tapahtuu jotain ja juoksijalle tulee helposti hiki. Jännä oli tosiaan huomata, että mitä vähemmän ehti ajatella, sen parempia suorituksia luontaisesti teki. Ehkä ne tuli sieltä selkärangasta. Tosin nää naisten joukkueen taitava junioriosasto viekin tätä senioria kentällä kuin litran mittaa. Ois pystynyt suorilta vaan kävelee vaihtoon, kun näki että joku näistä nuorista tulee pallon kanssa haastaa. Ei mitään saumaa.
Salibandy lajina koostuu pienistä yksilösuorituksista, joita tehdään joukkueen eteen. Sun tehtävä voi olla esimerkiksi viedä vaan vastustajan puolustaja pois tai tehdä tilaa kaverin vedolle tai käydä väsyttämässä ja turhauttamassa vastustajan taitavin kenttä. Myös salibandystä löytyy erilaisille pelaajille sopivia rooleja ja vaikka mun mielestä maalinteko ja vastuun kantaminen on ihanaa, niin parasta on joukkueena voittaa ja juhlia niitä onnistumistakin joukkueen parissa. Välillä voi ite olla vähän huono, kun sun joukkuekaverilla on tänään ihan huikea päivä. Joukkuepeleissä hyvän ryhmähengen takaa se, että jokainen yksilö kokee oman roolin oleva tärkeä joukkueen toiminnan kannalta.
- Mitä kehittää: nopeuskestävyyttä, maitohapoilla aivojen toimimista, ketteryyttä ja taitoja.
- Parasta: Pelin nopea tempo ja alitajunnasta tulevat onnistuneet suoritukset. Mun mielestä tietty : maalinteko!
- Pahinta: Aivojen totaali sakkaus pelitilanteissa, jäätyminen parhailla paikoilla ja pelin nopeatempoisuudesta johtuvat vammat.
- Missä ja miten: Salibandy on siitä mukava laji, että siihen löytyy joukkueita vaikka kuinka paljon lajin harrastamiseen. Mun omalla O2-Jyväskylä seuralla on salibandyssä esim. naisille joukkueet liigasta alimpaan divariin ja miehissäkin taitaa lähes joka tasolle porukka löytyä. Juniorina harrastuksen voi aloittaa vaikka alle kouluikäisenä. Harrastamisessa kalleinta on vanhempana tapahtuvat pelimatkat, mutta hallivuokrat jos on edullisia sisäpelikengät + mailan voi löytää jo 100-150€ hintaan.
- Oma ranking: Aijai. Tämä on paha. Täytyy tunnustaan, että veri meinaa vetää tonne kentän puolelle, vaikka vakavin aikein olin tästä lajista luopumassa. Rakastan kaikista eniten nopeatempoisuutta ja sitä huikeeta rytinää, mikä kentällä ollessa tulee tehtyä. Jos ei olisi loppuja lajitestauksia tekemättä, niin helpolta ois tuntunut päätös mennä taas pelaamaan. Yritän käydä nyt aina kun ehdin täyttämässä rivejä, kun treeneissä on tilaa. Oon jo melkein unohtanut, minkä lajin parissa on kolme kertaa rikkonu ton oikean polven...Sellainen laji on salibandy mulle.
