Kirjoitukset avainsanalla korkeushyppy

Huhhuh tätä urakkaa. Tällä hetkellä on menossa itsellä sellainen pieni epätoivo, josko nää 100 lajia koskaan tulee täyteen. Varmaan itseasiassa testauksen puolelta tuleekin, mutta tällä hetkellä kirjoittamiseen ei meinaa jäädä puhtia. Kouluhommat on taas alkaneet ja lisäksi teen töitä useampana päivänä viikossa, joten päivän päälle kun jotain liikkuu, niin illalla ei kiinnosta läppäriä aukaista. Lisäksi alan ihan selkeästi kaivata jotain tavoitteellista liikuntaa ja säännöllistä progressiivisista harjoittelua. Vaikka kunto on vähintäänkin pysynyt samana ja liikkuvuudet, sekä taidot kasvaneet, niin sitä itsensä tavoitteellista kehittämistä kaipaan tosi paljon.

Lokakuussa en enää malta, vaan tarkoitus on ajan puitteissa lähteä yleisurheilun pariin ja JKU:n aikuisvalmennuksiin ainakin pikajuoksun puolelle. Kesän Aikuisten Yleisurheilukoulussa mua puri kyllä sellainen yleisurheilu-paarma, että pakko on saada näitä lajeja lisää. Elokuun viimeisistä kerroista vielä yksi laji on esittelemättä, nimittäin korkeushyppy. Löytyi siis viimein se laji, johon meikäläisestä ei todellakaan ole ja tää laji saattaa iskeä kyllä vakavia haasteita mun haaveilemalle 7-ottelulle. 

Mä pystyn hyppäämään hyvin eteenpäin, mutta mysteeri on, miten sen takapuolen saisi paljon korkeammalle. Kuten monessa muussakin lajissa voima hyppyyn saadaa juoksusta, joka viimeisillä askelilla muutetaan ylöspäin meneväksi. Valmentajamme Johanna puhui törmäämisestä, eli vauhti ikään kuin tömäytetään seinään ja ponkastaan sillä energialla sen seinän yli. Korkeushypyssäkin on tietyt askeleet, joilla loikka tulisi tehdä eli viimeinen ennen hyppyä on tosi pitkä loikka, jossa sillä ulommaisella jalalla aina ponkaistaan ja vapaa jalka nousee koukkuun ja vie jo vähän ylöspäin.  Harjoiteltiin huolellisten lämmittelyiden jälkeen tätä hyppyyn johdattavaa askelta sekä vapaalla radalla, että matalien aitojen yli. 

Seuraavaksi päästin kokeilemaan erilaisia hyppytekniikoita ja etsimään sitä jalkaa, joka on vahvempi tässä lajissa. Me kokeiltiin vauhtijuoksua molemmilta puolilta ja testailtiin myös erilaisia tekniikoita, esim. hyppääkö patjan puoleisella vai vastakkaisella jalalla. Flop-tyylissä mitä sit lopulta lähdettiin hakemaan hypätään just sillä ei-patjan puoleisella ja mie kun hyppään ihan selkeesti vasemmalla jalalla, niin otan vauhdin oikealta. 

Otettiin taas ensin vaan ihan lyhyellä vauhdilla sitä kaarrejuoksua ja korkeuden mittarina oli naru, ettei rimakauhua pääse syntymään. Kaarren juoksu saa olla tosi jyrkkä ja asennon pitäisi pysyä koko ajan korkeana, joten keskivartalon hallintaa saa tässä lajissa todellakin harrastaa. Kun oltiin tarpeeksi kokeiltu narun kanssa, päästiin myös ihan riman kanssa kokeilemaan. Muutamia tosi matalia koreuksia pääsin kyllä suht helposti, mutta rima kohotessa jo 1,15metriin niin se näyttää mun mielestä jo tosi korkealta. 

Jostain syystä mulla meinaa kyllä siinä vähän homma tyssätä. Kun se hyppy pitäisi alkaa jo tosi aikaisin ja aika kaukaa sieltä mistä patja alkaa, niin mulla tekee mieli vaan mennä hirmu pitkälle sinne lähes patjan keskikohdan luokse ennen kuin hyppään. Hyppy meinaa jo siinä vaiheessa törmätä sinne toista tolppaa kohden. Mua auttaa tässä lajissa se kun muitten seura, ja uskallan heti paremmin, kun joku toinen hyppää sen korkeuden mun edellä. Itsekseni jos kokeileisin, niin juoksisin vaan ihan reteästi ohi siitä rimasta ja jatkaisin matkaa. Mulle tää ainakin on niin sellainen itseluottamus laji. Jos epäilet jo lähtiessä itseäsi, niin ei mitään toivoa päästä sen riman yli. 

Tässäkin lajissa oli kuitenkin hauskaa huomata, miten osa tyypeistä innostui tästä lajista heti paljon paremmin kuin mistään aikaisemmista. Itse en todellakaan ollut tässä "tää laji on niin mulle"-kerhossa. Hitsi vieköön, että tää on yksi naisten 7-ottelun lajeista.

  • Mitä kehittää: Räjähtävää voimaa ja kehon hallintaa. Psyykkisiä ominaisuuksia. 
  • Parasta: Rimaa heiluen yli ja se, jos saat oikeastikin ylitettyä itsesi.
  • Pahinta: Itsensä epäily, joka johtaa rimakauhuun. 
  • Missä ja miten: Korkeuhyppy kuuluu JKU:n aikuisten yleisurheilukoulun lajivalikoimaan, joka on taas parhaillaan menossa. Aikuisten lajivalmennusten kautta voi lajista innostuessaan päästä myös hyvin korkeushyppyä harjoittelemaan. Aikuisenakin tämän lajin voi hyvin oppia ja myös tässä lajissa harjoittelu vaatii todella monipuolista liikkumista. 
  • Oma ranking: Tätä on kyllä ihan hauskaa kokeilla, mutta mun korkeushyppy taidot ei oo kyllä luontaisia, joten ei ihan sikana innosta tätä ainakaan vielä opetella. Ehkä mie lämpiä tälle lajille joskus myöhemmin. 

Kommentit (0)

Seuraa 

Tervetuloa lajitestausten pariin! Tämän blogin kirjoitti Silja, 28-vuotias kilpaurheilija Jyväskylästä. Vuonna 2017 testasin 100 lajia vuoden aikana ja tästä blogista löydät lajiesittelyt niistä kaikista, sekä muutaman liikuntaa ja urheilua sivuavan tekstin. Mun intohimo liikunnassa on sen kyky itsessään tuottaa hyvää oloa ja sen antaman mahdollisuus ylittää itsensä ja kehittyä loputtomasti. 

Tervetuloa lajitestausten, liikunnan ja urheilukirjoitusen pariin! 

Silja Penttinen

 

 

Ota yhteyttä:

100lajiavuodessa@gmail.com

 

LAJILISTA:

(lajit aakkosjärjestyksessä)

  1. Agility
  2. Aikido
  3. Aitajuoksu
  4. Amerikkalainen jalkapallo
  5. Ammunta
  6. Ampumahiihto
  7. Baletti
  8. BMX-pyöräily
  9. Brasilialainen jiu-jitsu
  10. Capoeira
  11. Cheerleading
  12. CrossFit
  13. Curling
  14. Enduro-moottoripyöräily
  15. Fitness
  16. Frisbeegolf
  17. Futsal
  18. Gaelilainen jalkapallo
  19. Geokätköily
  20. Golf
  21. Hiihto
  22. Historiallinen miekkailu
  23. Ilma-akrobatia
  24. Jooga
  25. Jousiammunta
  26. Judo
  27. Jääkiekko
  28. Kalpamiekkailu
  29. Karting
  30. Kehonhuoltotunnit
  31. Kehonpainoharjoittelu
  32. Keihäänheitto
  33. Keilaus
  34. Kiekonheitto
  35. Kiipeily
  36. Kirkkovenesoutu
  37. Koripallo
  38. Korkeushyppy
  39. Kuntosali
  40. Kuulantyöntö
  41. Käsipallo 
  42. Kävely
  43. Lacrosse
  44. Laitesukellus
  45. Laser Tag
  46. Lenkkeily
  47. Lentopallo
  48. Lentäminen
  49. Lihaskuntotunnit lisäpainoilla
  50. Ilma-aseammunta
  51. Lumikenkäily
  52. Lumilautailu
  53. Maantiepyöräily
  54. Maastopyöräily
  55. Melonta
  56. Nyrkkeily
  57. Paini
  58. Painonnosto
  59. Paritanssit
  60. Parkour
  61. Pesäpallo
  62. Petanque
  63. Pikajuoksu
  64. Pikaluistelu
  65. Pilkkiminen
  66. Pituushyppy
  67. Polkujuoksu
  68. Pyöräily
  69. Pöytätennis
  70. Ratsastus
  71. Retkeily / Vaellus
  72. Retkiluistelu
  73. Ringette
  74. Roller Derby
  75. Rugby
  76. Rullaluistelu
  77. Salibandy
  78. Seiväshyppy
  79. Sirkus
  80. Spinning
  81. Step-aerobic
  82. Sulkapallo
  83. SUP-lautailu
  84. Suunnistus
  85. Taekwondo
  86. Taiji
  87. Taitoluistelu
  88. Tankotanssi
  89. Tanssillinen ryhmäliikunta
  90. Telinevoimistelu
  91. Tennis
  92. Trampoliini
  93. Triathlon
  94. Uinti
  95. Ultimate
  96. Umpihankihiihto
  97. Vapaaottelu
  98. Vesijumppa
  99. Vesijuoksu
  100. Wakeboarding

 

 


 

Teemat

Blogiarkisto

2017

Kategoriat