Kirkkovenesoutu on  monipuolinen, hiihdon tavoin koko kehoa harjoittava laji. Soutu sopii lajiksi kuntopohjaan katsomatta.

Soutamisesta tulee mieleen sellainen rauhallisella tahdilla kesäpäivänä soutelu, mutta kirkkovene soutu on ihan kunnon liikuntaa! Vihtavuoren Pamauksen seuralla on kolme kirkkovenettä ja heidän Sulkavan Soutuja edeltäviin harjoituksiin päästiin mukaan kokeilemaan meinkiä. Kirkkoveneeseen mahtuu 14 soutajaa, sekä perämies, mutta toki sitäkin venettä voi soutaa pienemmälläkin porukalla. Mitä vähemmän vaan ihmisiä, sen raskaampaa se soutu on. Tällä kertaa harjoituksissa oli vähemmän porukkaa, joten kyytiin rekrytoin mun lisäksi 4 muutakin täysin kokematonta kirkkovenesoutajaa. Vähän meitä epäilytti miten päästään eteenpäin, mutta meille luvattiin että mukana pystyy olemaan kyllä useampikin kokematon. Voi se olla, että niiden kokeneempien piti vaan tehdä vähintään tuplasti enemmän töitä...

Perämies istuu veneen perällä ja ohjaa peräsimellä suuntaan. Hänen edessään istuu tahtiairoissa pari, joiden airojen tahtia seuraavat sitten kaikki muut. Jokaisella on siis oma airo, josta pidetään huolta. Meidän veneessä oli tällä kertaa selkeästi 1.luokka, joka teki suurimman osan työstä ja sitten turistiluokka (me), jotka yritti ottaa samaan aikana kuvia, katteli maisemia tai kolautteli airoja yhteen kavereiden kanssa. Kirkkoveneessä ne penkit joilla istutaan liikkuu edestakaisin ja suurin työ on tarkoitus tehdä jaloilla, keskivartalolla ja viimeiseksi vasta käsillä.

Me oltiin kaikki katottu videolta vähän tekniikkaa ennen veneeseen istumista, mutta vasta kokeillessa siitä pääsi kiinni. Käsillä on tärkeää yrittää pitää sitä omaa airoa sopivan syvällä, sillä liian syvältä soutaminen on turhan hidasta ja raskasta ja taas ihan pinnasta täysin tehotonta. Sun airon pitää mennä samaan aikaan veteen kun tahtiairon ja nousta sieltä myös sen kaa samaan aikaan pois. Samalla pidetään silmällä kuitenkin myös lähimpien kavereiden airoja, sillä meidän airot meinasi välillä aika ikävästi kopsahdella yhteen. Jalat on kiinni veneen pohjalla remmeissä, jotka kannattaisi säätää niin, että sieltä jaloista saat mahdollisimman paljon voimaa. Kaikista vaikeita oli itselle ainakin sen airon syvyyden säätely, mutta soutamiseen varmasti kehittyy järkevät liikeradat kun vaan soutaa!

Me lähdettiin Jyväsjärven rannasta ja käytiin soutamassa sellainen 10km lenkki. Se oli sille 1.luokalle kevyt ja lyhyt valmistava lenkki, mutta meidän turistiluokassa taisi vähän rasitus tuntua! Itse soudin koko ajan vähintään 145bpm:n sykkeillä menemään. Omassa tekemisessä keskittyminen piti aluksi pitää vaan siinä tahtiairossa ja yrittää saada oma liike synkrottua sen kanssa. Heti kun jäit alussa seikkailemaan, etkä liikkunut muiden mukana tuli takana olevan polvet selkään kiinni. Ite kun koitin siellä välissä ottaa niitä kuvia, niin piti liikkua sillä penkillä muiden kanssa samaa tahtia, että pääsi vielä jotenkin takaisin kyytiin. 

Meille sanottiin, että soutamisen rytmiin pääsee myös esimerkiksi silmät kiinni, mutta ihan siihen ei kyetty. Kuitenkin pikku hiljaa rytmi muodostui tasaiseksi ja pystyi jo vähän juttelemaan muiden kanssa sekoamatta rytmissä. Kirkkovenesoutu on kyllä mielenkiintoinen joukkuelaji. Samassa veneessä voi tosiaan olla eritasoisia soutajia ihan kovakuntoisista urheilijoista kuntoliikkujiin, sillä jokainen tekee oman jaksamisensa mukaan töitä. Ja niin kuin kaikissa hyvissä joukkueissa, siellä veneessä tehdään hommia tosissaan, muttei totisesti. 

Soutu on useimmiten kestävyyslaji, jossa harjoituksissa käydään yleensä noin 1,5h-2h tuntiin 20km lenkki heittämässä ja esimerkiksi Sulkava Soudun kisoissa soudetaankin sitten se 60km. Siihen menee noin 4-5 tuntia vauhdista riippuen, eikä siinä paljon taukoja pidetä. Jokaisella soutajalla on yleensä selässä juomareput, sillä juominen juomapullosta on rytmiin hiukan haastava sopeuttaa, kuten kuvien ottaminenkin. Perämiehen tehtävä on ohjata, kirittää, kannustaa ja tarvittaessa kehottaa nostamaan tahtia. Ennen soutua mietin, että kaipa se 60km:kin menisi, mutta 

Vauhti veneessä on yllättävän kova! Maisema vaihtuu räväkästi, ja toki myötätuuleen on nopeampi ja helpompi soutaa kuin isoihin vasta-aaltoihin. Isokaan aallokko ei kuitenkaan menoa haittaa, sillä kirkkovenettä ei saa helposti kaatumaan! Joskus on kuulema sen verran satanut kisoissa vettä, että muutaman soutajan homma oli äyskäröidä vettä veneen pohjalta pois. Uppoamassa se ei ollut, mutta lisäpainoa se kuitenkin tuo. Omaan rytmiin ja tahtiin keskittyminen on hypnoottista ja tavallaan teet siinä veneessä yksin hommia, vaikka parhaimmillaan vieressä on 14 muutakin tyyppiä. Kirkkovene soutu toimii samalla rentouttavana, että tehokkaana liikuntana. Ja siis on ihan oikeasti raskasta liikuntaa, joka on kuitenkin sopivan tärähdys vapaata. Itse ei viitsi myös ihan niin paljon sluibailla, kun muiden homma menee silloin heti raskaammaksi, joten joukkueurheilua joka tapauksessa.

• Mitä kehittää: aerobista kuntoa, sekä jalkojen, keskivartalon ja käsien voimaa! 
• Parasta: Se, että kestävyysurheilu voi olla noin meditatiivista. Siinäpä ne ajatukset rullaa kun keskityt airoihin ja vesillä oloon ja samalla saat kuitenkin tehokasta liikuntaa!
• Pahinta: Rytmistä sekoaminen, eikä tietysti kylmällä kelillä se varmaan niin mukavaa ole. Sää on kuitenkin pukeutumiskysymys, eikä siinä soutamisessa kylmä pitäisi muuten kyllä tulla!
• Missä ja mitä: Vihtavuoren Pamauksen Soutujaostolla on kahdesti viikossa harjoituksia, eikä maksuiltaankaan laji ole kallis. Jäsenmaksuineen ja harrastumaksuineen soutu maksaa vuodelta 40€. 
• Kenelle: Hieno liikuntamuoto, joka sopii kaikille. On jotenkin harmi, että lajin harrastajat on vähentynyt ja ikääntynyt ja varsinkin nuoria lajin pariin tarvittaisiin! Ehkä noin 100 000 kertaa mielummin menen oikeasti järvelle soutamaan, kun vedän kuntosalilla sitä soutulaitetta! Vahva suositus, siitä että menet kokeilemaan!
• Oma ranking: En todelle tiennyt, että on noin tehokasta ja mukavaa. Voisin hyvin kuvitella, että kävisin kerran viikossa soutamassa ja kerran kesässä soutukisoissa.  Mie alan pikkuhiljaa lämmetä näille kestävyyslajeille!