Kirjoitukset avainsanalla yleisurheilukoulu

Seiväshyppy ei äkkiseltään kuulostaa yhtään lajilta, jota voisi ruveta opettelemaan tai harrastamaan, mutta toisin kuitenkin on. Aika paljon haasteita sen oppimisessa toki on, eikä ensimmäisellä kerralla JKU:n aikuisten yleisurheilukoulussa päästy vielä päätä huimaaviin korkeuksiin, mutta ei laji mahdoton haaste kuitenkaan ole. Täytyy silti sanoa, että tässä lajissa menestyäkseen on kyllä pakko painella reikäpäänä menemään: arvostan! Itteäni ei äkkiseltään huvittais kepin nokassa yli neljän tai viiden metrin korkeuteen lennellä. 

Homma lähtee taas liikkeelle juoksusta. Seiväshypyssä yhdistyy kova juoksu, kyky hypätä korkealle ja yläkropan voima, jotta seipään kyytiin pääsee, ja sit vielä rutkasti kehonhallintaa, jotta pääsisi lisäksi ylöspäin. Juoksu on vähän "gasellimaisempaa" kuin pikajuoksussa, eli polvi nousee korostetummin ja eka harjoitus lämmittelyiden jälkeen olikin opetella juoksemaan askeleet tötsien väliiin pitäen ryhdin kunnossa ja askeleen kimmoisana. Seuraavaksi saatiin jo seipäät käsiin ja yllätyin sekä siitä, miten pitkiä ne on, että siitä miten ne kuitenkin on kevyitä.

Seipään kanssa opeteltiin ensin ote, jota ei oo kyllä helppo selittää. Hyppyhetkellä itsellä oikeakätisenä oikea käsi on yläkäsi ja vasen alakäsi. Juoksun aikana seivästä kannetaan ikään kuin lonkan päällä siten, että mulla oikeakäsi tulee sinne lonkan päälle ja vasen kannattelee seivästä edessä. Ensin harjoiteltiin kävellen seipään asennon vaihtamista ala-asennosta hyppyasentoon ja sitten sama vielä juosten. Vaikka sanoin, että seiväs oli kevät niin voi luoja, että oli olkapää tulessa tästä liikkeestä. 

Koko porukan tavoitteena oli hypätä siis patjalle sillä seipäällä. Seuraava vaihe siitä ois ruveta hyppimään narun yli ja sen jälkeen sitten riman yli. Kyllä meitä jännitti jo ihan sen patjankin päälle pääseminen. Oikeat seiväshyppääjät ottaa yli 15 askeleen vauhdin, me opeteltiin ensin kahdella askeleella pääsemään ylös. Toki kun tarkoitus ei ollut päästä kovin korkealle riitti matala ote seipäästä.  Yläkäsi laitettiin alussa noin sille korkeudelle, että seisaltaan ylsi ottaa kiinni. Myöhempiin hyppyihin korkeutta lisättiin muutaman vaaksan verran ylöspäin. Tekniikka alussa on vaan niin yksinkertainen että, seiväs kuoppaan ja sen oikealta puolelta ylös ja istualleen patjalle. Helpointa oli olla ajattelematta kun hyppäsi ja toisaalta ei siinä kerenny paljon ajatellakaan, kun niin läheltä lähdettiin.

Sivussa sai harjoitella sen seipään varaan loikkaamista ja heti jos erehtyi liian korkealta ottamaan niin aika korkealla yhtäkkiä oli. Sit kokeiltiin mennä neljän ja kuuden askeleen vauhdilla patjalle ja homma alkoi vauhdin myötä vähän helpottua. Muutaman kerran mulla meinasi se yläkäden ote pettää ja valuin hypätessä alaspäin, mutta kertaakaan ei tuntunut siltä, ettei patjalle asti pääsisi. Toki me hypättiin seipään kanssa patjalle istumaan. OIKEASTI pitäisi ottaa kunnolla vauhtia, hypätä jalat ja lantio ylös, kääntyä ilmassa takaisin menosuuntaan, työntää seiväs pois, mennä riman yli ja pudota selälleen. Tosi korkealla sun on työnnettävä seipään päästä hypyn lopussa itsesi vielä korkeammalle. Aika monta juttua jäi vielä opettelematta. 

  • Mitä kehittää: Todella monipuolisesti kehittävä laji, jossa on oltava nopeutta, voimaa, notkeutta, kehonhallintaa jne.
  • Parasta: On se aika siistiä hypätä seipään varassa korkeammalle. Mukavaa on myös lajin monipuolinen haastavuus. 
  • Pahinta: Pelko siitä, että tulee ohi patjan. Oma itseluottamus on tässäkin lajissa oikeasti se yksi tärkeimmistä välineistä. 
  • Missä ja mitä: Laji, jota ei tule aina mietittyä mahdolliseksi harrastukseksi. Kannattaa kuitenkin käydä kokeilemassa, meidänkin ryhmässä moni oikeasti innostui tästä lajista, vaikka eivät olisi ikinä sitä uskoneet. Esimerkiksi Jyväskylän Kenttäurheilijoiden aikuisten yleisurheilukoulussa pääset lajia kokeilemaan. Siellä voi valita kaikki lajit (150€) tai pelkästään vaan heitto, juoksu tai hyppykoulun (60€/koulu). Harjoittelua on helppo jatkaa aikuisten lajivalmennuksissa 60€/kk jos esimerkiksi seiväshypystä innostuu. Mikään ikä ei ole liian myöhäinen aloittaa uuden oppimista. 
  • Oma ranking: Täytyy myöntää, ettei seipään päässä heiluminen oikeasti tunnu itselle kovinkaan ominaiselta lajilta. Se ei todellakaan ollut niin kauheaa, kuin kuvittelin, mutta toisaalta en myöskään heti syttynyt tähän. 

 

 

Kommentit (0)

Nyt taas sellaisiin yleisurheilulajeihin, joita en oo ikinä kokeillu. Luulen, että kerran elämässä oon pitäny kädessä tollasta kiekkoa, mutta ei mulla oikeasti oo ollu mitään tietoa miten sitä heitetään tai miten sitä oikeesti pidetään edes kädessä. Ajattelin itseasiassa etukäteen, tää on yks yleisurheilulaji, josta en tykkää! Laji näyttää mun mielestä hankalalta, eikä tätä tosiaan oo koskaan missään koulussa opetettu. Olin tästä päätellyt tietysti, että kyseessä vaikea ja tyhmä laji. Ja olihan se ehkä semisti vaikea, mutta ei mahdoton, eikä ollenkaan tyhmä!

Kiekonheitto on yleisurheilulaji. Miesten kilpailussa kiekon halkaisija on 220 mm ja paino 2 kg. Naiset heittävät kiekkoa, jonka halkaisija on 182 mm ja paino 1 kg. 

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden yleisurheilukoulun heittokoulussa yksi harjoituskerta oli omistettu kiekonheitolle. Treenit lähti taas välineen kanssa tutuksi tulemisesta. Kiekko kauniiseen käteen ja ote niin, että kiekon alta näkyy sun neljän sormen viimeiset nivelet ja peukku jää sinne kiekon alle vaan tukemaan tasapainoa. Sitten harjoiteltiin pyörittämään kiekkoa etusormen kautta ympäri. Kiekko ei siis lennä minnekään, jos se ei lentäessää pyöri oman keskiakselin ympäri, joten harjoiteltiin aluksi kiekon rullaamista maan kautta parille. Sitten lähettiin taas hakemaan heittokoulun kuningasasentoa. Sun etujalan varpaat ja takajalan kantapäät tulisi olla samalla viivalla, kun haet kropalla mahdollisimman pitkän kierron kiekon taakse.

Tärkeintä on saada jalkojen ja keskikropan voima näissä heittolajeissa sinne heitettävän esineen taakse. Nytpä se olikin taas ihan erilaista, kun se kiekko on ilman peukaloa hassusti siellä sormien varassa ja käden pitäisi olla suorana takana  Mulle tuli mieleen ihan ilmaveivin harjoittelu mailan ja pallon kaa, sillä samanlainen paine on vauhdin kanssa saatava sinne kiekon taa, että väline pysyy käsissä. Tähän auttaa tosi paljon se käden heijailu edestakaisin kiekko kädessä. Kyllä siihen kiekkoon sit saa sen tuntuman ja tietää, milloin se on hyvin hanskassa.  No sit mulla meinas koko ajan kallistua ylävartalo sinne jalkojen päälle ja heitto lähteä pelkällä kädellä, mut itelle autto, kun hiukan laskin takapuolta lähtöasennossa alemmas.  Ite pitäisi olla mahdollisimman pystysuoran vieteri, jonka ympäri käsu ja kiekko kiertää. Vapaakäsi on tasapainottamassa asentoa toisella puolella. Ja kaikista tärkein oli heittää rennosti, sillä pakottamalla ja puristamalla kiekkoa ei voi heittää.

 

Heiteltiin tällä pelkällä paikaltaan vauhdilla parille, mutta vasta jonku kymmenen heiton jälkeen alkoi saada siihen kiekkoon sitä pyörintää mukaan niin, että se ihan oikeasti näytti liitävän siellä ilmassa.  Heitossa ei saisi tehdä kuin etusormella työtä kiekon kanssa, sillä kalat ja kädet antaa sen kierron kautta liike-energian kiekolle ja etusormi antaa pyörähdysliikkeen. Muitten sormien pitäisi pysyä mahdollisimman rentoina kiekon takana. Tässä lajissa vaaditaan myös älyttömästi yläkropan liikkuvuutta. Mitä enemmän saat sellasta voimakasta ja rentoa kiertoa sinne kroppaan ja takana suorana olevaan käteen, sen pidempi matka ja suurempi nopeus kiekolle tulee.

Sit opeteltiin kaksi pyörähdystä, puolikas ja kokonainen sinne heiton taakse. Todellisuudessa siinä puolikkaassa pyörähdät tavallaan yhden kokonaisen kierroksen, ja kokonaisessa puolitoista. Ei oo menny siis piruettitreenit Cheertanssiharkoissa hukkaan, sillä nyt niitä tarvitiin, tosin hiukan erilaisella twistillä. Puolipyörähdys oli itelle jotenkin hankala opetella, kun se liike jää vähän töksähtäväksi siinä, mutta tykkäsin ihan hirveesti siitä kokopyörähdyksestä. Siinä lähetään kasvot poispäin heittosuunnasta. Pyörähdetään vasemman jalan ympäri, hypätään oikea keskelle rinkiä ja pyörähdetään sen varassa ympäri taas niin, että lopullinen heittoasento on se, mitä tehtiin paikaltaan. Mulla vasenjalka edellä, oikea takana. Kiekon pitäisi lähteä nätisti vähän ehkä alaviistosta yläviistoon. Koska mun piruetit ei meinannu pysyä tanssissa paikoillaan, niin tässä se ei haitannut, kunhan liike meni oikeaan suuntaan. 

Vaikka tulossa on vielä kaksi heittolajia yleisurheilussa, niin voin kyllä jo nyt sanoa, että tykkään ihan hirveästi näistä! (Ylipäänsä tykkään ilmeisesti heittää esineitä ja toisia ihmisiä, jos lajirankingiä katsoo). Heittolajeissa pitää kuitenkin yhdistää voimaa, nopeutta ja ketteryyttä hienovaraisesti samaksi paketiksi. Ja niin paljon pieniä asioita voi mennä pieleen, mutta yksi kerrallaan on yritettävä korjata. Saatiin heitellä kahdesta heittohäkistä kiekkoja ja testailla saako oikeasti vauhdin kanssa pidemmälle kuin ilman vauhtia. Sain ehkä metrin tai kaksi, mikä vois jo kertoa siitä, että vauhdissa on jotain aineksia. Tai sit ei. On itseasiassa tosi hyvä, kun blogia varten kuvailen noita omia suorituksia (tai siis yleensä pakotan kanssaurheilijat kuvaamaan mua...), niin näen nopeasti itekin missä (kaikessa) siellä on vika. Valmentajilta on kuitenkin huippua saada se korjausehdotus siihen, mitä pitää tehdä toisin. On tosi mukavaa ja koukuttavaa yrittää aina saada se seuraava heitto vähän paremmaksi! 

  • Mitä kehittää: voima, nopeus ja ketteeryys on ehkäpä kolme oleellisinta. Ilman hyvää liikkuvuutta, homma voi kuitenkin mennä rankaksi kropalle. 
  • Parasta: Varmasti parasta on jos saisi teknisesti onnistuneen suorituksen, mutta aloittelijana oli mahtavaa saada edes joko pyörähdys sulavaksi tai kiekko lähtemään oikeaan asentoon. Yhdistäminen olikin jo vähän hankalaa. 
  • Pahinta: Ranne sinne, ranne tänne, sormet rennoksi, käsi suoraksi, ylävartalon paikallaan. Niin paljon hiottavaa!
  • Missä ja miten: JKU:n yleisurheilukoulussa pääsee lajiin tutustumaan ja jos pelkästään vaikka heittolajit ois kiinnostavia, niin voi ottaa pelkän heittokoulun(150€/60€). Siitäpä sitten vaan harrastevalmennuksen pariin (60€/kk), lompsis. 
  • Kenelle: Jos oman suorituksen hiominen on mielenkiintoista, niin ehdottomasti. Pieniä yksityiskohtia, jotka pitää saada loksahtamaan. Toki jos kropassa on valmiiksi voimaa ja nopeutta, niin avot, eikun vaan!
  • Oma ranking: No on tämäkin, kun kohta on kaikki yleisurheilut kärjessä. Mua ihan oikeasti harmittaa älyttömästi, että en oo aloittanu yleisurheilua aikaisemmin, mutta toisaalta oon onnellinen, että oon päässy lajin pariin nyt!

Kommentit (0)

Aitajuoksu on lajina sellainen, että ei ihan ensimmäisenä tuu haaveiltua, että mie haluisin kyllä olla aitajuoksija. Sitä kun ei ainakaan omina kouluaikoina tullut liikuntatunneilla vastaan, vaan sitä pitäisi just vartavasten lähteä kokeilemaan. Nyt kun kehaisen, että suvussa on kuitenkin ollut SM-tason pika-aitureita, niin voin myös kertoa, etteivät geenit eivät ole siirtyneet minulle. Aitajuoksua on tosi kiva kattoa, sillä siinä jos missä sattuu ja tapahtuu tosi paljon. Tykkään myös tosi paljon tehdä aitakävelyitä ja aitahyppyjä muiden treenien osana, mutta tähän asti on ollut täysi mysteeri miten aidat tulisi juostessa ylittää. JKU:n yleisurheilukoulussa päästiin nyt tutustumaan tähänkin taitoon!

Koska kyseessä kuitenkin on myös juoksulaji, tehtiin lajiharjoituksen pohjalle samanlaisia dynaamisen liikkuvuuden harjoituksia ja koordinaatiotrillejä kuin pikajuoksussakin. Mua näiden tekeminen auttaa oikeesti tosi paljon siihen, että on valmiimpi juoksemaan kovaa ilman, että joka paikkaa pahasti kiristää. Niiden jälkeen päästiin sitten aitojen kimppuun ja aitakävelyiden pariin. Aitureiden käyttämät kävelyt, juoksut ja hypyt ovat monessa muussakin lajissa käytössä keskivartalon ja jalkojen aktivoinnin ja liikkuvuuden avaajina. Mulla itella ainakin on haastetta saada lonkat liikkumaan edes sen verran, että matalan aidan ylittäminen juoksussa olisi mahdollista.

Vaikka kävelyitä on tarkoitus tehdä rauhallisesti, on ne mulle todella raskaita liikkeitä. Kun yrität nostaa toista jalkaa kippaamatta kylkeä ihan totaalisesti ruttuun ja päästämättä lantiota notkolle, niin jo muutaman aidan jälkeen palauttelee mielellään. Yksi juttu, mistä tykkään tosi paljon yleisurheilussa on, että suoritustekniikat pyritään pitämään mahdollisimman puhtaina. Mielummin siis vähemmän ja puhtaita toistoja, kuin enemmän paskalla tekniikalla. Monesti joukkueurheilussa on vaan tottunut tekemään yhtä paljon kuin muutkin tekee, vaikka toteutus olisi ollut mitä sattuu. Nyt taas tehdään rauhallisesti, pyrkien löytämään ne oikeat kohdat jonne aktivaatio ottaa. Näitä tehdessä on muuten tosi kiva huomata, miten pikkuhiljaa sieltä ne liikelaajuudet alkaa kasvamaan!

Kävelyiden jälkeen uskallettiin tehdä jo erilaisia aitahyppyjä ja ruveta hakemaan sitä oikeaa suoritustekniikkaa. Aitajuoksussahan se etujalka menee aidan yli suorana ja toinen jalka tulee taas sivukautta yli. Oikeasti-oikeasti sen aidan yli pyritään juoksemaan (eikä hyppäämään) mahdollisimman sulavasti, mutta ne aidat tuntuu olevan ihan järkyttävän korkeita. Kun vielä päiviteltiin sitä aidan kauheaa korkeutta, joka naisilla on n.84cm ja miehillä n.106cm (ota mittanauha ja kokeile huvikses miten korkeita ne aidat on), niin selvisi et se vielä suurempi haaste naisilla varsinkin on se aitojen väli. Kun 100m matkalla aidat tulee 8,5m päähän toisistaan, se väli pitää päästä kolmella askeleella. Eli kun tuut aidalta vaikka oikeella alas, niin vasen, oikea, vasen ja uusi loikka. Siinä ois pitänyt mennä sit 8,5 metriä. Juu....

Miehillä aitojen väli taas on n. 9,5 metriä, joka myös mennään kolmella askeleella. Niillä se aitakin on suurinpiirtein yhtä korkea kuin mun korkeushyppy ennätys. Sit kun sekään ei vielä haasteeksi riitä, niin kisoissa niissä aidoissa on painot, jotka tekevät aidasta noin 10kg painoisen. Se ei ihan pikku hipaisusta siis kaadu, eli oikeasti varmasti sattuu jos niihin pää edellä tulet. Pika-aidoissa sun on oikeasti oltava myös todella -todella- nopea. Ei voi siis sanoa, että hitaista 100m juoksijoista tulisi hyviä 100m aitureita. Videolta voi kurkata ajasta 1.45 eteenpäin naisten aitajuoksua, samalla kun mietit sitä korkeeta ja painavaa aitaa, 8,5m väliä sekä oikeaa aitomistekniikkaa...

 

Varsinainen juoksutreeni tehtiin ensin tosi matalilla aidoilla ja sit vähän korkeammilla heiluriaidoilla. Sen jälkeen vasta kokeiltiin "oikeita" aitoja, mut nekin taisi olla vielä reilusti matalempia kuin naisten aidat. Matalilla aidoilla en meinannut muistaa tuoda takajalkaa sivukautta, koska hyppäsin niin reilusti niiden aitojen yli. Korkeammilla se oli jo vähän helpompaa, mutta kyllä se aikamoista loikkimista oli edelleen. Aidat laitettiin noin 8,5m päähän toisistaan ja käytin varmaan ainakin 5-6 askelta siellä aitavälissä ja sipsuttelin askelta huolella ennen uutta aitaa. Vaikka yritin välillä vauhtiakin nostaa, ei ne askeleet siellä välissä vähentyneet juuri ollenkaan, koska se loikka on tosi vaativa ottaa takasin juoksuun alas. Siltikin hauska lentämisen tunne siellä välissä on! Koska aidat eivät olleet vielä pelottavan korkealla ei tarvinnut kertaakaan "kieltäytyä esteestä", mutta eihän se sulavan näköistä varmaa ollut. Mie kun haaveilen joskus osallistuvani 7-otteluun, niin voi olla aika tuskien taival siinä toi 100m aitajuoksun opettelu. Lonkkaan tarvittais ainakin ihan hulluna liikkuvuutta lisää ja käsillä vois huitoo vähän vähemmän!

  • Mitä kehittää: Monipuolinen juoksulaji, joka kehittää nopeutta, kimmoisuutta ja keskivartalon hallintaa. 
  • Parasta: Lentämisen tunne ja se jos saa matkaa jouhevasti loikan jälkeen jatkettua.
  • Pahinta: Vaatii keholta tosi paljon! Lisäksi on pelko aitaan törmäämisestä. Varsinkin täysillä juostessa siinä ei paljon mitään tehdä kaatumisen estämiseksi, kun jalka tarraa aitaan kiinni.
  • Hinta: JKU:n aikuisten yleisurheilukoulu kokonaisuutena maksaa 150€ (12 harjoituskertaa). Siitä voi ostaa esimerkiksi vaan myös yhden osan, vaikkapa ton juoksukoulun 60€ (4 harjoituskertaa). Lisäksi aikuisyleisurheiluun on myös lajivalmennusta esimerkiksi juoksulajeihin 60€/kk. 
  • Kenelle: Haastava laji, jota on kuitenkin mahdollista alkaa kenen vaan opetella. Raskasta siinä on ottaa ne loikat kovasta vauhdista alas, mutta siihenkin ajan myötä harjaantuu. Jos tykkää vauhtilajista, jossa pitää vielä vähän enemmän itseä haastaa niin todellakin!
  • Oma ranking: Hauska laji, joka on kuitekin aika vaativa. Kyllä mie enemmän tykkään pikajuoksusta, koska helpompi juosta ihan vaan sitä sileää pitkin, mutta mielenkiintoista tätä aitajuoksuakin olisi treenata lisää. Aitakävelyt ja -hypyt jää varmasti mun treenirutiineihin!

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Tervetuloa lajitestausten pariin! Tämän blogin kirjoitti Silja, 28-vuotias kilpaurheilija Jyväskylästä. Vuonna 2017 testasin 100 lajia vuoden aikana ja tästä blogista löydät lajiesittelyt niistä kaikista, sekä muutaman liikuntaa ja urheilua sivuavan tekstin. Mun intohimo liikunnassa on sen kyky itsessään tuottaa hyvää oloa ja sen antaman mahdollisuus ylittää itsensä ja kehittyä loputtomasti. 

Tervetuloa lajitestausten, liikunnan ja urheilukirjoitusen pariin! 

Silja Penttinen

 

 

Ota yhteyttä:

100lajiavuodessa@gmail.com

 

LAJILISTA:

(lajit aakkosjärjestyksessä)

  1. Agility
  2. Aikido
  3. Aitajuoksu
  4. Amerikkalainen jalkapallo
  5. Ammunta
  6. Ampumahiihto
  7. Baletti
  8. BMX-pyöräily
  9. Brasilialainen jiu-jitsu
  10. Capoeira
  11. Cheerleading
  12. CrossFit
  13. Curling
  14. Enduro-moottoripyöräily
  15. Fitness
  16. Frisbeegolf
  17. Futsal
  18. Gaelilainen jalkapallo
  19. Geokätköily
  20. Golf
  21. Hiihto
  22. Historiallinen miekkailu
  23. Ilma-akrobatia
  24. Jooga
  25. Jousiammunta
  26. Judo
  27. Jääkiekko
  28. Kalpamiekkailu
  29. Karting
  30. Kehonhuoltotunnit
  31. Kehonpainoharjoittelu
  32. Keihäänheitto
  33. Keilaus
  34. Kiekonheitto
  35. Kiipeily
  36. Kirkkovenesoutu
  37. Koripallo
  38. Korkeushyppy
  39. Kuntosali
  40. Kuulantyöntö
  41. Käsipallo 
  42. Kävely
  43. Lacrosse
  44. Laitesukellus
  45. Laser Tag
  46. Lenkkeily
  47. Lentopallo
  48. Lentäminen
  49. Lihaskuntotunnit lisäpainoilla
  50. Ilma-aseammunta
  51. Lumikenkäily
  52. Lumilautailu
  53. Maantiepyöräily
  54. Maastopyöräily
  55. Melonta
  56. Nyrkkeily
  57. Paini
  58. Painonnosto
  59. Paritanssit
  60. Parkour
  61. Pesäpallo
  62. Petanque
  63. Pikajuoksu
  64. Pikaluistelu
  65. Pilkkiminen
  66. Pituushyppy
  67. Polkujuoksu
  68. Pyöräily
  69. Pöytätennis
  70. Ratsastus
  71. Retkeily / Vaellus
  72. Retkiluistelu
  73. Ringette
  74. Roller Derby
  75. Rugby
  76. Rullaluistelu
  77. Salibandy
  78. Seiväshyppy
  79. Sirkus
  80. Spinning
  81. Step-aerobic
  82. Sulkapallo
  83. SUP-lautailu
  84. Suunnistus
  85. Taekwondo
  86. Taiji
  87. Taitoluistelu
  88. Tankotanssi
  89. Tanssillinen ryhmäliikunta
  90. Telinevoimistelu
  91. Tennis
  92. Trampoliini
  93. Triathlon
  94. Uinti
  95. Ultimate
  96. Umpihankihiihto
  97. Vapaaottelu
  98. Vesijumppa
  99. Vesijuoksu
  100. Wakeboarding

 

 


 

Teemat

Blogiarkisto

2017

Kategoriat