Kirjoitukset avainsanalla kamppailulaji

Mä halusin vielä yhden kamppailulajin tähän blogiin, joka on myös olympialaji! Itseasiassa virallisten olympialajien listalta mä tän lajin bongasinkin, sillä ihan joka päivä tää ei tosiaan tuu vastaan.Mulla ei oikeestaan ollut tästä lajista mitään hajua, ennen kuin painelin Mukwan Jyväskylän treeneihin mukaan! Taekwondo on perujaan Korealainen kamppailulaji, jossa suurimmassa osassa on potkut, vaikka toki myös lyönnit ja torjunnat on tietyissä osin lajissa mukana. Ja jos ei otteleminen kiinnosta, niin tän yhden lajin puitteissa on kuitenkin helppo löytää oma tapansa harrastaa sitä. Tässä lajissa on omat kisansa esim. liikesarjoille, mutta olympialajina toimii juuri tuo kamppailu. 

Taekwondon kilpaottelu (kyorugi) on täyskontaktiin perustuvaa kamppailua, jossa myös päähän kohdistuvat potkut ovat sallittuja. Täyskontaktin vuoksi ottelijoilla on rintapanssari, käsi- ja jalkasuojat, alasuojat, hanskat, hammassuojat sekä kypärä. Voimakkaasti potkupainotteisen ottelun luonne on nopeaa ja liikkuvaa, koska säännöt kieltävät mm. kiinnipitämisen ja vastustajan kaatamisen sekä lantion alapuoliset potkut. Otteluissa on reaaliaikaisesti toimiva elektroninen pisteenlasku, minkä ansiosta katsojat voivat helposti seurata näytöltä pistetilanteen kehittymistä. Suorituspisteitä ottelussa saa vartaloon osuvasta potkusta tai lyönnistä (1 piste), vartaloon osuvasta selän kautta pyörähtävästä potkusta (3 pistettä), päähän osuvasta potkusta (3 pistettä) ja päähän osuvasta selän kautta pyörähtävästä potkusta (4 pistettä). Taekwondoliitto. 

Lajina tää kamppailupuoli ei oo siis samanlainen nujuamismatsi, kuin vaikkapa judo ja jiu-jiutsu on, vaan ottelu tosiaan on aika liikkuva ja iskut tapahtuu salamannopeasti. Toisaalta sit taas nyrkkeilyyn ja vapaa-otteluun verrattuna tässä on työ tehdään sähäkästi potkimalla (ja mikä mua ihmetyttää, niin yhden jalan varassa pomppimalla!). Mielikuvan Taekwondon ottelusta saatte vaikkapa tästä kamppailusta:

 

Mä olin tietysti perinteisesti aika kuutamolla, kun porukan syksykauden viimeisimpiin treeneihin menin suoraan kokeilemaan, mutta mun periaate "kato mitä muut tekee ja yritä samaa" toimi jälleen. Taekwondossa on samanlainen vyö-järjestelmä kuin monessa muussakin kamppailulajissa, jossa vyön väri kertoo tyypin tason. Näissä treeneissä oli sekä mustavöisiä kavereita, että ihan meitä sellaisiakin, jotka treeneissä oli normi-urheiluvermeissä liikkumassa. Silti treeneissä mennään lajin perinteitä noudattaen ja sekä alussa, että lopussa mennään sellaseen rivi/jono-muodostelmaan, jossa korkeimmilla vyöarvoilla olevat on ensimmäisenä ja perää pitää ne muut. Myös suurin osa käskyistä tehdä asioita (aloittaa treeni, pysäyttää treeni, pitää tauko ja kuunnella) treenin ohjaaja huutaa koreaksi (luulisin, että se oli koreaa?) ja tähän huutoon pitää muun porukan vastata. Mä en kertaakaan tähän huuto-osuuteen ehtiny mukaan, mutta siistiltä se kuulostaa kun jengi tottelee saumattomasti. Lajin peruskurssin aikana nää perusteet, rutiinit ja säännöt tulee kuitenkin tutuksi. Tärkeää tässäkin lajissa on oikeasti myös se vastustajan kunnioitus, jota mie kyllä henkilökohtaisesti arvostan tosi paljon. 

Kun tää laji on raskainta jaloille, oli alkulämpässä myös paljon jaloille hommaa. Me hypittiin ja loikittiin paljon maton reunasta reunaan ja yllätys, yllätys mun tuurilla juostiin myös viivoja... Toki kun siinä pehmeellä matolla saa juosta paljain varpain, on se ihan eri tuntuista. Nilkat ja jalkojen liikkuvuudet pitää kuitenkin tässä lajissa olla lämpiminä ennen muuta treeniä, sillä sen verran sähäkästi saa niillä toimia. Viimeisenä heilauteltiin lonkista potkuliikkuvuudet auki eteen, sivulle ja taakse potkimalla. Tässä oli kyllä hieno huomata, kun omat jalat ei noussu mihinkään, niin porukka tuntu ihan lunkisti käyttävän jalkaa tuolla pään korkeudella. Tää laji tekisi todella ihmeitä minunkin jalkojen liikkuvuudelle. 

Sit päästiin ite lajiosuuteen, joka tehdään pariharjoituksina. Mun parina oli Riina, joka on ite innostunut lajista vasta tänä syksynä. Silti Riina osasi selittää ja neuvoa mulle paljon juttuja ja toki osaa ihmeteltiin sit yhdessä :). Lajissa treenataan erilaisia potkutekniikoita, joista monet on sellasia et niihin tulee joko hyppy tai pyörähdys ja hyppy ennen potkua. Joskus treenataan niin, että harjoitellaan täysvarusteissa toisia vastaan, mut potkuja on hyvä ja turvallinen treenata parin kädessä pitämiin nahkaisiin potkumaaleihin (kotoisesti lätkät), joihin potkut tähdätään. Eka potku oli ilman pyörähdystä, mutta niin, että takana oleva jalka hypätään ensin eteen ja sit sillä etujalalla potkastaan lätkään. Jälleen kerran näitä sai ite ainakin pilkkoa osiin: kumpi jalka eteen, toinen takaa ilmaan ja sit toisella jalalla potku. Ihan siihen tähtäykseen ei aina riittäny keskittyminen, mutta jos sai molemmat jalat yhtäaika ilmaan ja jonkun potkun aikaiseksi, olin kyllä tyytyväinen. Nää ei varmasti aloittelijalle ihan helpoimpia hommia ollut äkkiseltään opetella!

Sit reenattiin samaa potkua, mut pyörähdyksen kautta, johon taitavimmat otti mukaan sen hypyn. Taekwondo on sekä ihan hullun vauhdikkaan tuntuista tehdä, mutta myös älyttömän näyttävä kamppailulaji. Potkut tulee tosi korkealta ja samaan aikaan se potkasija saattaa tehdä muutaman piruetin ilmassa. Myös ite niihin saa sellasta ilmavuutta aikaan ja tolla pehmeellä alustalla näitä oli kyllä tosi mukava harjoitella. Ainoa noissa sivupotkuissa mitä treenattin viimesenä, ei mun jaloissa kyllä riittäny liikkuvuus. Mut oon tosiaan varma, että se kehittyisi näillä treeneilä tosi nopeesti. Harjoittelu tapahtu niin molemmat potkaisi aina muutaman potkun putkeen ja sit lätkät vaihdettiin kummarruksella toiselle ja sit toisen vuoro treenata samaa. Viimeisenä tehtiin myös sellasta potkusparrausta, jossa tietyn ajan pari laitto lätkiä haluamiinsa paikkoihin potkittaviksi. Siinä sai kyllä jo painaa vauhdilla! 

On myös jotenkin mielelle aika tyydyttävää, kun tietää että osu tosi hyvin siihen lätkään (siitä kuuluu sellanen selkeen napsahtava ääni) ja toisaalta haluaa aina yrittää paremmin kun tietää, että osuma oli huono. Potku tulee niin, että yleensä jalkapöytä on se joka lätkään napsahtaa ja treenien jälkeen huomasinkin, että se on ihan punaisena iskuista. Mitään kipua en treenien aikana kuitenkaan huomannu, eikä seuraavana päivänä näkyny mustelmia.

Potkujen ja liikesarjojen lisäksi tähän lajiin kuuluu itsepuolustustaitojen harjoittaminen. Samalla tavalla kuin muissakin itämaisissa itsepuolustuslajeissa oma energiankäyttö puolustuksessa pyritään minimoimaan ja hyödyntämään sellasia pieniä juttuja, jolla vastustajan saa nopeasti kenttään. Me treenattiin sellasta, että jos joku kävisi kaulukseen kiinni, niin mitä sillon tehdään. Nää treenit näytti seuran pääopettaja Matti. Siinä pitäisi taas osata nopeasti napata oikesti kohdin rannetta kiinni ja kääntää se napakasti lukkoon. Kun siitä sit hiukan kääntyy ja joustaa polvista, niin hyökkääjällä ei oo kyllä muuta mahdollisuutta kun mennä mattoon pötköttämään. Sen verran ikävälle liike muuten ranteessa tuntuu. Se on jännä tunne, kun oot ensin sillei et ei tunnu missään ja sit puolensekunnin päästä oot kyljellään matossa ja ihan sillei, et "joo mä meenkin tänne ihan mielelläni". 

Mä tykästyin tähänkin lajiin heti! (kuinka monta lajia voi aloittaa kerralla?!?) Mukwanin sivuilla mainitaan, että tää laji sopii tosi hyvin tukemaan muitten lajien harjoittelua ja uskon sen kyllä! Tiedän, että näistä harjoitteista oisi itelle kyllä älyttömästi hyötyä, kun saisi samalla tasapainoa, räjähtävyyttää ja ketteryyttä liikkeisiin. Sen lisäksi tää oli vaan hauskaa! Tässäkin lajissa jokainen voi harrastaa ja opetella asioita omalla tasollaan. Kaiken ei tarvitse välttämättä tapahtua hirveellä temmolla ja vauhdilla, vaan asioita voi (ja kannattaakin) tehdä rauhallisesti ja myös keskittyen hyvin siihen, mitä tekee. Moni treenailijoista koki, että lajin viehättävyys piilee juuri siinä, että jokainen saa tehdä sillä tasolla kuin haluaa. 

  • Mitä kehittää: voimaa, tasapainoa, kuntoa, räjähtävyyttä ja ketteryyttä. 
  • Parasta: Liikkeiden näyttävyys ja vauhti. Ja tässäkin lajissa tykkään perinteistä ja vastustajaa kunnioittavasta tyylistä, jolla otellaan. 
  • Pahinta: Ainakin alussa omat lonkat pitäisi saada liikkumaan tarpeeksi, että potkuihin saisi tehoa ja voimaa!
  • Missä ja miten: Mukwan järjestää alkeiskursseja ainakin syksyisin, mutta kannattaa olla seuraan yhteydessä aiemminkin mikäli treenaus kiinnostaa. Harjoitusmaksut eivät todellakaan ole liian pahat, kun alkeiskurssi maksaa vaan 50€ (30€ opiskelijalta). 
  • Oma ranking: Tää kamppailulaji kolahti kyllä hienosti myös! Tykkään kuitenkin älyttömästi tollasesta räjähtävästä ja nopeatempoiseta liikunnasta ja tää tuntuukin vielä ihan tanssilta! Top 10 laji selvästi!

 

 

 

Kommentit (4)

Vierailija

Mun poika päässyt sun blogiin. Alotti taekwondon viime syksynä, nyt keltainen vyö:)

Tää laji sellanen, jota oon aina halunnu käydä kokeilemassa. Mussa asuu kyllä jonkinmoinen Japani-fani ja voi olla, että mie saatan sieltä kotoisin olevia lajeja vähän suosia :) Toki tätä lajia kehui aikoinaan mun veljeni ihan älyttömästi ja kaikkeahan on päästävä aina itse kokeilemaan.  Tämmösen sivuhuomatuksena tähän niin tuntuu, että puolet kaiken maailman kamppailulajeista on kotoisin nimenomaa Japanista, joten tuntuu olevan taistelunhaluista kansaa. Tähän kun vertaa meidän kansallislajit eukonkannot, potkukelkkailut ja saappaanheitot, niin mehän ollaan aika lepposia :D Mie sain Liikunta Apron kautta mahdollsuuden tutustu Aikido-harjoituksiin Jyväskylän Aikiken seuran harjoituksissa. Siellä kerettiin myös ennen treenejä tutustua seuran pääopettajan Kai Koskisen samurai-esineiden kokoelmaan, joka piti sisällään ihan uskomattoman hienoja miekkoja ja samurai-pukuja. 

Aikido on kyllä insinöörin tarkkuudella suunniteltu budolaji, joka on kehitetty vasta 1900-luvulla. Se perustuu pitkälti siihen, että osaat reagoida vastustajaan ja käyttää hyödyksi kaikki toisen energiat ja/tai horjuttaa vastustajan tasapainoa. Se voi tarkoittaa tosiaan horjuttamista tai sit se on vastustajan kropan tuntemista ja pienillä liikkeillä toisen taivuttamista sellasiin asentoihin, että vaikkei se näytä miltään, niin todellakin se on tehokasta. Aikido ei ole kilpailulaji, eikä tavallaan edes kamppailulaji, vaan ehkä enemmän kuitenkin puolustuslaji. Tosi paljon lajissa korostetaan itsensä kehittämistä. Jyväskylän Aikiken-seurassa harjoitellaan Nishio aikidon tyylillä, missä lajiin kuuluu enemmän lyöntejä, potkuja ja horjuttamista. Aikidoon kuuluu myös välineiden kuten puisen harjoitusmiekan ”bokken” opettelua. 

”Harjoittelun tärkeimmät tavoitteet ovat: luonteen vahvistuminen, vilpittömyys, peräänantamattomuus, kohteliaisuus ja itsehillintä”. Aikiken

Samaan tapaan kuin judossa, harjoitusta ja harjoituspaikkaa kunnioitetaan kumartamalla ennen treenien alkua. Me tehtiin porukalla ihan perinteistä alkulämppää ihan parihipan muodossa ja lyhyillä kuntopiiri seteillä. Sitten päästiin itse asiaan. Aikidossa tosiaan pyritään puolustautumaan vastustajaa vastaan ja yleensä päättämään se tilanne niin, ettei se vastustaja siitä enää liiku (vrt. lukot). Se harjoiteltava tilanne saattoi olla ”vastustaja tulee ja yrittää lyödä sua- miten reagoit” -tilanne. Ja tosiaan ratkaisu ei ole lyödä takaisin tai pelkästään väistää, vaan liikkua oikealla tavalla suhteessa vastusajaan, ottaa oikeista kohdista kiinni ja ikään kuin taltuttaa se vastustaja mahdollisimman tehokkaasti.  Se miten sulavalta se liike näytti opettajan näyttämänä, oli kuitenkin itselle ainakin suhteellisen haastavaa oppia. 

Vaikka opeteltava liike laitettiin useaan osaan, piti itse juuri hitaasti pala kerrallaan miettiä mitä tekee. Harjoittelu vaatiikin oikeasti todella paljon keskittymistä ja ajatusta. Vaikka se kaverin lyönnin torjuminen ja sen jälkeinen kaverin saattaminen kohti mattoa, pitää sisällään monta pientä palaa. Mihin laitan ensin kädet, mihin käännän kropan, miten vaihdan käsien asentoa ja mihin suuntaan kierrän. Jos teet jotain väärässä järjestyksessä tai unohdat jonkun osan tehdä (esimerkiksi kääntää sitä vastustajan rannetta) homma ei enää toimi. Tää on tavallaan se juttu, mitä tarkoitin insinöörin tarkkuudella. Ja sit tietysti kun nää kaikki on tärkeää opetella molemmille puolille, niin aikamoista aivojumppaa laji vaatii. Ja sit kun yrität tehdä nää kaikki sulavasti ja yhdellä liikkeellä, saati sitten oikeasti reagoida siihen mitä se vastustaja tekee, niin aika monta tuhatta tuntia saa varmasti harjoitella. 

Kun toinen parista sai olla aina se hyökkääjä ja toinen opetteli sitä tekniikkaa niin, meillähän se oli aina sitä et: okei, lyö sie nyt. Joo, mä otan siis sua tästä kiinni, eikö niin. Eiku, hetkinen, mulla on kädet väärinpäin. Ja mitäs sitten piti tehdä? Ja sit yhdessä mietittiin, et mihin sit. Ja nyt oli siitä liikkestä noin 1/8 osa tehty :D Mut pala palalta oppimalla, sieltä muodostu joku kokonaisuus. Ja kun se liikkeen tehokkuus perustuu tosi paljon sellaseen et sitten kun sun liikesuunta on oikea ja kädet täsmälleen oikein niin se kaveri tulee helposti mukana, koska muuten sen ranteessa tuntuu tosi ikävältä. Jos joka homma ei oon oikein, mitään ei tapahdu. Jollain kropan 45 asteen kääntämisellä, saatto olla tosi iso ero.

Koko ajan oli myös kysyttävä, et tuntuuko tää nyt ja kun kaveri sano, että ei tunnu niin sit ihmeteltiin että mikä on vikana. No se syy oli yleensä se, että oli kädet pikkasen väärässä kohdassa tai joku tietty kääntyminen johonkin suuntaan oli unohtunut. Meillä ku lajia testaamassa olleen kaverin Riikan kanssa on molemmilla ylitaipuvat nivelet, niin sellaset kyynärpäätä taivuttavat jutut tuntu helposti ikäviltä, eikä vastaan tehny mieli vääntää. Lisäksi kun mun kyynärpää esimerkiksi pitää sellasta pauketta kun sitä vääntää, niin Riikka kerran jo säikähti, että se katkasi multa jonkun luun. 

Sit kun tän lajin oppii, se sisältää paljon nopeaa liikkumista ja reagointia sellasiin suuntiin, että kaveria saa horjutettua. Se näyttää tosi sulavalta, vauhdikkaalta ja pehmeältä: homma käy kuin tanssi. Ne missä itse olin esimerkkinä, niin tuntu siltä, ettei tiedä mikä iski, kun jo oot nätisti tatamilla pötköttämässä. Perinteisesti siihen asuun kuuluukin lajin taitajilla sellaset housut, jotka peittää vastustajan jalan asentoja, ettei toinen pysty reagoimaan siihen mikä on tulossa. Tolla yhdellä tunnilla me kerettiin opetella muutamia eritapoja vastustajan lyönteihin reagoimiseen ja esimerkiksi vastustajan horjuttamista taaksepäin, mutta se tosiaan aika monta tuntia vaatii, ennen kuin homman hallitsee. Pieniäkin palasia oli silti siisti oppia! 

 

  • Mitä kehittää: reagointia, tasapainoa, liikkuvuutta, aivoja
  • Parasta: Liikkeiden tehokkuus joka toimiessaan näyttää ällistyttävän helpolta
  • Pahinta: Liikkeiden pikkutarkkuus, jotta ne oikeasti toimii. Kaikki palaset on oltava kohdillaan. Itse arastelin myös nivelten vääntämistä, sillä ainakin itselle tehtynä ne tuntuu aina tosi ikäviltä. 
  • Missä ja miten: Esimerkiksi Jyväskylässä Aikidoa pääsee harrastamaan Aikiken seurassa. Taas keväällä varmasti alkaa peuskurssi (110€), jonka kautta laji kannattaa ottaa haltuun. 
  • Oma ranking: tää laji viehättää mua kyllä, mutta kärsimättömänä ihmisenä taidon oppimiseen menee aika kauan. Mä taidan valitettavasti olla enemmän sellanen silmät kiinni ja sinne päin täysillä- tyyppi. 

 

Kommentit (2)

Liikkujanainen

Aikido on tullut tutuksi sivusta seuraten, kun se kuuluu Liikkujamiehen intohimoihin 🙂 Ollaan tanssittu tangoa yhdessä ja hän kokee, että siinä on kyse aivan samasta asiasta kuin aikidossa: pitää osata lukea parin liikettä ja reagoida liikkuessa parin kehon liikkeisiin. Tango on muuten aivan ihana laji, kokeile vaikka! 😄

Silja Penttinen
Liittynyt22.1.2017

Voi muuten olla, että Aikidossa on paljon tosiaan samaa kuin tanssissa ja sit tavallaan piakkoin lajiesittellyyn tulevassa Capoeirassa on niiden välimuoto. Mä tykkään kanssa tangosta eniten kaikista paritansseista! Täytyypä katsoa löytyisikö vielä tanssia lisää loppuihin lajikokeiluihin! :)

Silja

Tätä lajia mie oon ennakkoon pitäny aika tylsänä, koska sen mitä olympialaisissa oon seurannu, en oo koskaan tajunnu sääntöjä, vaikka nää on siis tavallaan helpoimmat, mitkä on olemassa. Opin nyt aivan ÄLYTTÖMÄSTI kokeilussa Hannele Erosen kanssa, kun käytiin miekkailuseura Allezin harjoittelutilassa Jyväskylässä muutama tunti mittelemessä, eikä tää laji oo enää yhtään tylsä. Kyseessä on todella jännittävä laji, joka on mun mielestä kuin tennistä miekoilla. Kypärä päähän vedettynä ja vastustajan liikkeitä seuratessa, turhat ajatukset unohtuu ja kaikki aistit syttyy. Seuraat pelkästään sitä mitä vastustaja miekkansa kanssa tekee ja koitat pysyä perässä.

Mä ikävä kyllä myöhästyin nyt tässä miekkailutekstissä, sillä Allezin järjestämä peruskurssi meni jo tuossa toissa viikonloppuna, mutta olkaapa nyt kärppänä ennen seuraavia kursseja, sillä tää laji kannattaa kyllä opetella. Ja tokihan voi miekkailuseuroihin voi olla yhteydessä, jos aiemmin haluaa jo kokeilemaan. Mulla oli tosiaan oppaana Hannele, joka on harrastanut miekkailua muutaman vuoden ja pääsin lisäksi testaamaan mun juuri kehittyneitä taitoja muutamaa muuta miekkailijaa vastaan.

Kalpamiekkailussa kamppaillaan toista miekkailijaa vastaan tietystä pistemäärästä ja se joka osuu ensin saa pisteen. Esimerkiksi harjoitellessa tai kilpailujen alkuerissä mitellään siitä kummalla on ensin viisi pistettä ja lisäksi on 5min katkaisuraja, jonka jälkeen tasatilanteessa mitellään voittaja yhdellä pisteellä. Osuma rekisteröityy sähköisesti kalpamiekan kärjessä olevan nupin painuessa kasaan, kun pisto on tarpeeksi kova. Kalpamiekkailussa myös tuplaosumat ovat mahdollisia, jos molemmat pistävät toisiinsa 40 millisekunnin sisällä. Kuulostaa lyhyeltä ajalta, mutta niitä tulee yllättävän paljon. Homma on siis tavallaan tosi simppeliä: osu ennen kuin suhun osutaan. 

Me lähdettiin opettelu liikkeelle ihan liikkumisesta. Miekkailualusta on sellainen melko liukas kangas lattiana, jossa on piirrettynä rajat joiden sisällä otellan ja lisäksi on myös viivat, joiden takaa miekkailijat aina pisteen jälkeen lähtee. Kun mä nyt miekkailun oikea kätisenä, niin mun ois tarkoitus liikkua siinä kankaalla oikea jalka edessä varpaat kohti vastustajaa ja vasen jalka tulee takana auki sivulle, kuten kuvista näkyy.  Miekkailuun on ihan omiakin kenkiä, mutta mä kokeilin nyt vaan ihan sisäpelikengillä. Liikkumisen ois tarkoitus olla mahdollisimman nopeaa eteen JA taakse, sillä on liikuttava sekä vastustajan, että omien taktiikoidensa mukaan. Liikkuessa jalkoja ei juurikaan nosteta, vaan niitä vähän niinku salaman nopeasti "laahataan" pitkin lattiaa. Vähän aikaa ilman miekkaa taaplattuani tajusin miten eteenpäin kuljetaan, mutta viimeistään miekkaillessa tajusin, että taaksepäin en pääse yhtään. Mun tapauksessa hyökkäys oli siis paras puolustus, koska jos mua kohti hyökättiin, jäin vaan paikalleni. Me harjoiteltiin Hannelen kanssa myös niin, että toisen liikkeisiin piti yrittää reagoida ja pitää se sama etäisyys, josta voit sekä hyökätä, että puolustaa. Liikkuessa myös ryhti pitäisi pitää suorana, että ei lähde kovin kurkottelemaan, sillä siitä tarjoaa taas enemmän osuma pinta-alaa kaverille iskettäväksi. Tossa melkein istuma-asennossa liikkuminen siis todella ottaa pakaroihin, joten voit unohtaa sen trendikkään kuminauhakävelyn sivuttain ja mennä miekkailemaan. 

 

No sit toinen opeteltava asia oli sen miekan eli kalvan käsittely. Ensin testailtiin pistämistä ja puolustamista sellasilla mihin ei saa pistelaskuun tarvittavia sähköjohtoja kiinni. Kalpa on yllättävän painava ja vaarallisen näköinen väline, kun sitä lähemmin pääsee kokeilemaan. Kokilliksi sanotaan sitä kättä suojaavaa kupua miekassa ja miekoissa kahvoja oli erilaisia, josta piti ihan vaan kokeilemassa valitan itselleen sopivan tuntuinen. Pisto tapahtuu usein nopeiten ja varmiten, kun ottaa askeleen terävästi eteenpäin samaan aikaan piston kanssa. Jos kaveri ehtii perääntymällä väistää, pitää vaan lähteä perässä tai itse myös kerätä ryhtinsä takaisin. Ensin harjoiteltiin pistoa seinään vasten ja sain hyvää palautetta siitä, että uskalsin tökätä kunnolla ja oikeasti taivuttaa sitä kalpaa. Tässä vaiheessa en siis ollut vielä tajunnut, että se pistelasku tapahtuu sen kärjen anturin painuessa alas. Olin aiemmin luullu, että miekat ja miekkailuvaatteet jotenkin mystisesti johtaa sähköä ja aina kun se kärki osuu johonkin tulee piste. Wrong, se miekan kärki saa aika kovastikin painua alas, enne kuin piste tulee. Toisen pistot voi yrittää torjua ohjaamalla miekka sivulle ja vaikka näitäkin harjoiteltiin, niin erilaisia tekniikoita on varmaan satoja ja kuulema miekkailun hallitsemiseen menee yksin elinikä. 

Kun päästiin varsinaisiin kamppailuihin, koko laji aukeni mulle ihan uudella tavalla! Mä pelkäsin alussa sitä, että se miekan osuma sattuu, mutta miekkailu vaatteet suojaa kyllä tosi hyvin. Naiset pukee päälle yleensä housut, paidan ja rintasuojuksen, joka oli mun mielestä niin hieno, että haluaisin tollasen myös juhlamekkojen alle :D. Jos sattuu osumaan juuri sen suojuksen yläpuolelle, se tuntuu ehkä ikävimmälle ja seuraavana päivänä saatta toki huomata muitakin mustelmia, mutta kesken ottelun niitä en ainakaan itse huomannut ajatelleeni. Lisäksi tulee sit se verkkokypärä, jonka läpi näkee kyllä hyvin, vaikka ulkopuolelta se onkin aika musta. Mulla jotenkin tuntu, että kypärä päässä kaikki aistit oikein vielä terävöity ja se valmisti hyvin kamppailuun. 

Sähköistä pistelaskua varten pitää itsensä viritellä vielä niihin johtoihin kiinni. Katon vaijerista tulee johto kiinni sun paidan kautta kulkevaan johtoon, joka tulee kiinni miekkaan. Ennen matsia tarkastetaan, että molemmat on oikein kiinni johdoissa, siten että molemmat pistää sekä maahan, että vastustajan kokilliin miekkoja testatakseen. Kokillista ei pitäisi pistettä tulla ja taas maata vasten miekan pitäisi toimia. Osuma alue kaverissa on päästä varpaisiin, eli mihin vaan saa pistää. Mä yritin osua sinne mihin pystyin. Kalpamiekkailun parissa opin myös uuden termin "miekkailuranska" (vrt. rallienglanti). Kaikki käskyt ja valmiushuudot tulee ranskaksi: "allez",  "oui" oli ainakin juttuja mitä pääsi sopottamaan, eli ei menny yläkoulun ranskankurssi hukkaan

Ja se matsi alkaa aina omien viivojen takaa miekan nostolla tervehdykseksi vastustajalle. Sit laitetaan kypärä päähän, tuomari - tai tuomarin puutteessa vastustaa huutaa allez (valmis), sanotaan oui (kyllä) ja sit mennään. Mulle helpoin oli yrittää liikkua juuri siinä pistotuntumassa tarpeeksi lähellä ite pistämään jos paikka tulee. Aina jos ite olin kauempana ja vastustaja tulee kovaa vauhtia kohti, en onnistunut tekemään mitään. Jalat on koko ajan aktiiviset, käsi pitää olla pikkuisen ulkokierrossa ja tarpeeksi alhaalla, ettei kokillin takaa vastustaja voi nähdä sun käsivartta. Siitä sit vaan koitat reagoida ja miettiä meetkö itse vai odotatko toisen iskua. 

Kamppailin kokeilun aikana kolmen eri tyypin kanssa ja jokaisella taktiikka ja tyyli oli ihan omanlainen. Yks oli rauhallisempi ja osumaa ja toisen liikettä haettiin pienillä miekan kolautteluilla vastakkain, toinen oli aktiivisempi tyyliltään ja liikkui koko ajan pientä terävää liikettä, kolmannen tyyli oli peruttaa ja houkutella mua kohti vastustajaa, kunnes ihan radan loppumetreillä sieltä tuli aina terävä hyökkäys. Mun tyyli oli TODELLA rauhallinen. Yleensä lähdin iskemään vasta kun vastustajakin oli tehnyt liikkeensä ja useimmiten olinkin sen oman piston kanssa myöhässä ja hävisin pisteen. Muutaman kerran onnistuin hiukan väistämään toisen pistoa niin, että osuma meni musta ohi ja osuin itse kaveriin ensin. Tähdätä en sen kummemmin yrittänyt, kunhan johonkin osuisi! Kun toisella oli viisi pistettä, otetaan kypärä päästä ja ei miekkakädellä ( eli usein vasemmalla kädellä) kätellään ja kiitetään matsista. Treeneissä harjoittelua pyöritetään näppärästi niin, että aina matsin jälkeen toinen jää ja toisen tilalle tulee uus tyyppi. Näin kaikkia saa mitellä uusia kavereita vastaan ja saa varmasti riittävästi harjoitusta.

Tää on oikeasti todella jännittävä laji. On niin pienistä asioista kiinni osutko itse, vai osuuko kaveri ja miten matsissa lopulta käy. Ja kun ratkaisu tulee aina sähköisesti, ei pisteistäkään yleensä tarvitse kiistellä! Mä olin aina ihan hullun iloinen jokaisesta voitetusta pisteestä ja aina ihan täysin päättäväinen jokaisen hävityn pisteen jälkeen, että mä vien seuraavan. Ihan hullu laji kilpailuvietille, niin kuin tätä lajia mulle suositelleet osasikin kertoa. Mä väsyin myös keskittymisen kautta koko ajan, joka vaikutti siihen, että oli yhä rauhallisempi. Koko ajan ois kuitenkin hyvä pitää pientä liikettä jaloissa, että on valppaampi reagoimaan vastustajan liikkeisiin. 

  • Mitä kehittää: Nopeaa jalkatyötä, ketteryyttä, keskittymistä, liikkuvuutta ja kestävyyttä.
  • Parasta: Itse kamppailu. Vaikka varmaan kehittyneemmät miekkailijat pystyy myös ajattelemaan samalla kun miekkailee, niin mä keskityin pelkästään reagoimaan ja pärjäsin myös sillä. Jokainen piste on uusi mahdollisuus. 
  • Pahinta: Liikkuminen tarpeeksi nopeasti, varsinkin taaksepäin. Voi luoja, ei mihinkään. Ja tokihan kaiken maailman tekniikan ja jalkatyön harjoittelu voi olla puuduttavaa, mutta palkitsee varmasti myöhemmin.
  • Missä ja miten: Miekkailu ei ainakaan täällä Jyväskylässä oo kovin kallis harrastus. Miekkailuseura Allezin viikonlopun kestävän peruskurssin hinta on 60€ ja lukukauden harrastumaksu on  40€, johon sisältyy myös mahdollisuus lainata kaikkia varusteita. Ihan älyttömän edullista liikuntaa siis! Miekkailua voi harrastaa ihan kuntoilumielessä tai sit voi mitellä seuran sisäisissä kisoissa ja edetä tietysti niin pitkälle kun vaan rahkeet riittää. 
  • Oma ranking: Mä tykästyin todella tähän lajiin! Ihan oon itseäni moittinut aiemmasta nihkeästä suhtautumisesta lajiin, sillä tää oli mun mielestä kyllä helposti lähestyttävää! Ja mitkä killer-vaistot heräsi aina matsin alkaessa (ja sammu aina ku otti kypärän pois päästä)! Tää oli kivaa!

Kommentit (2)

Silja Penttinen
Liittynyt22.1.2017

Liikkujanainen, mä olin lukenut ton tekstin ennen kun itse lähdin kokeilemaan, mutta epäilin kyllä ennakkoon, että en noin paljon syty... Mutta herranjestas mikä kilpailuvietin sytyttäjä toi laji on! Olit ihan oikeassa :) Ehkä tuossa joku selviytymisvaisto kaappaa vallan ja antaa vaan mennä!

Silja

Vapaaottelu oli muuten yks niitä lajeja, joita sanoin yrittäväni lajitesteissä vältellä! Mutta kun mahdollisuus tuli vastaan, niin haaste oli otettava vastaan. Jyväskylässä vapaaottelua pääsee harrastamaan Jyväskylän Fight Clubilla, jossa järjestetään sekä peruskursseja lajin saloihin, että treenejä kurssin käyneille. Mä oon kattonut joskus telkkarista UFC:n otteluita, jotka on tätä samaa MMA (mixed martial arts) / vapaaottelu-settiä ja olin tosiaan melko varma, että en ensimmäisenä haluaisi tätä lajia testata. Kuitenkin Jyväskylän Fight Club järjesti mulle kyllä mahtavan tutustumisen lajiin, joka ei ole taas ihan sitä miltä se näyttää! 

Vapaaottelu on kamppailu-urheilulaji jonka säännöt sallivat monipuolisten pysty- ja mattotekniikoiden käytön. Tavoitteena on voittaa ottelu käyttämällä sallittuja iskuja sekä lukkoja. Mikäli ottelu kestää täyden ajan, julistavat arvostelutuomarit voittajan perustuen ottelijoiden tekniseen osaamiseen sekä aktiivisuuteen. Ottelut käydään kehässä tai vaihtoehtoisesti häkissä. Amatööriotteluissa on enemmän suojia ja rajoituksia lyönteihin, kun taas ammattilaiset käyttävät ohuempia hanskoja sekä vain hammassuojia, että alasuojia. (Vapaaotteluliitto)

Mua oli ensin hapotettu BJJ-treeneisäs 1,5 tuntia, jonka jälkeen päästiin sit vapaa-ottelu kokeiluun. Vapaaottelu tutorina toimi Heikki Kekäläinen, joka anto mulle nyrkkeilyhanskat käteen ja pisti kehään opettelemaan vähän tekniikkaa ennen sparrimatseja lajin harrastajia Aleksi Tuomea ja BJJ:ssäkin mua opettanutta Heli Siltalaa vastaan. Koska vapaa-ottelu ja sen treenaaminen koostuu just sekä pystyottelusta (lyödään ja potkitaan) sekä mattopainista, (jota olin jo BJJ:ssä päässyt treenailee) niin Heikki opetti mulle sit vähän lyöntejä, sekä potkuja. Kuten jo nyrkkeilyssäkin sanoin, niin toi lyöminen ei tuu mulle kovin luontaisesti ja mua jouduttiin sparrailee jo tossa treenissa aika paljon. Heikki sanoi mm. että lyön hitaasti ku mummot ja että potkaise niinku ottaisi kunnolla päähän. No mie yritin!

Sittenpä kun näissä treeneissä haukoin henkeä, sain asetella kypärän, säärisuojat ja hammassuojat paikoilleen ja aloittaa 2min sparrinmatsin Aleksin kanssa. Sovittiin alussa, ettei Allu tai Heli saa mua hirveästi höykyttää, mutta suojata saa, sekä mattoon mut viedä. Nauratti jälkeen päin vielä ihan hulluna, kun noissa edeltävissä harjoituksissa mulla oli se sama meininki ku nyrkkeilyssäkin, että aina jos osuin mun tekee mieli pyytää anteeksi. Sanoin vielä, että en halua lyödä ketään, mutta ilmeisesti unohdin tän ongelman kun 2 min kello lähti erän merkiksi käyntiin. Heikki laittoi myöhemmin vielä viestin : Joo mä muistan kommentin " En halua lyödä ketään" ja sitten Allua korvan päälle suoraan koteloon. Allu sano mulle "s-tana kun osui hyvin". 


Mutta jos olette koskaan kuulleet termin: junnumaista höntyilyä, niin oisittepa nähny mun ekan erän. Huidoin kuin heinämies silmät kiinni ja sinne päin, yrittäen vaan ihan sikana osua johonkin, jollakin. Aleksi pysty käytännössä odottamaan 30 sekuntia vähän torjuen mun lyöntejä ja potku yrityksiä, jonka jälkeen mut sai kumoon puhaltamalla kohti. En pysty sanoin kuvailemaan sitä väsymyksen määrää. Seuraavaan erään Heliä vastaan neuvo: "mieti nyt vähän et millon lyöt" oli kultaakin arvokkaampi ja jaksoin säästää voimia lähes erän loppuun saakkaa. Toi voimien säästäminen on mulle oikeesti tullut näiden lajitestien aikana tullut ihan uutena. Oon harrastanut lajeja, joissa se tauko tulee kun oot oman suorituksesi tehnyt, mut näissä kun odottelet niitä viimeisiä armahtavia sekunteja aivan ahvenella, niin tuskasta on. Oma hyökkäyskin on pakko taktikoida niin, että käytännössä yhteen kunnon yritykseen on voimaa, muutamasta puolittaisesta ei oo mitään hyötyä. 

Kolmanteen ja neljänteen erään Aleksia ja Heliä vastaan alkoi myös mua kohtaan tulla iskuja, eikä vaan niin et mun lyöntejä yritettiin puolustaa. Olin jotenkin ajatellut, että ne hanskat sattuu ihan sikana, mut vaikka muutaman kerran sitä hanskaa sainkin maistella, ei se ollut läheskään niin pahan tuntuinen kun olin ajatellut. Lähinnä se antoi vaan vähän lisävirtaa ja boostia oikeesti väistellä niitä iskuja, eikä seistä siinä hollilla mätkittävänä. Toki kun Aleksi ja Heli sai viedä meikät myös aika napakasti mattoon, niin sieltä pois pääseminen oli vaan niiden antamaa armoa, sillä omin voimin en oisi sieltä mihinkään lähtenyt. Oli kyllä pisimmät 4x2min ikinä. Kun oikeesti oot aivan loppu ja ois vielä paikka lyödäkin, mutta oman käden nostaminen tuntuu niin raskaalta, että ei ole tolkkua. Käpertyisin kilpikonnaan, jos sekin ei ois ihan surkea puolustusasento, kun siinä kaveri voi lyödä huolella kylkiin tai sinne korvan päälle koteloon. 

Se mikä mun mielestä on merkittävintä vapaaottelussa, on se miten erilainen laji se todella on harrastaa kuin katsoa. Se on ehkä siellä ammattilaistasolla ja amatöörien kovimmilla tasoilla jo aika hurjaa varusteiden vähyydestä johtuen, mutta harva niistä kaikista iskuista tulee oikeasti läpi ja amatööriharrastajilla suojat suojaa. Kyllä mie kamppailusta muutaman mustelman sain, mutta ne tuli kaikki siitä että joku oma potku sattui reiteen, eli osuin itteni kannalta tosi huonosti. Lajina se ei ole mun saaman käsityksen mukaan todellakaan mikään väkivaltaa ihannoiva, vaan se on urheilua ja vain urheilua, jossa treenataan ollakseen lajissa parempia. Voimalla voi tiettyyn asti päästä, mut tekniikka, nopeus, räjähtävyys, kestävyys, ketteryys on huomattavasti oleellisempia. Vapaaottelu on siis virallisesti poistettu mun "en kokeilisi ikinä"-listalta. 

  • Mitä kehittää: Koko kropan lihaksia, mut lisäksi ketteryyttä, nopeutta, räjähtävyyttä ja kestävyyttä. Ja älä unohda taktiikkaa, eli on pystyttävä samalla myös ajattelemaan. 
  • Parasta: Täytyy sanoa, että onnistunut lyönti vastaa vähän sellaista maalinteon fiilistä. Laji on myös niin kokonaisvaltainen, että monipuolista treeniä tulee. 
  • Pahinta: Kun väsymys tulee, niin se tulee ja sit ei voi kun vaan olla. Ainakin aloittelijana se kello ei meinaa kyllä armahtaa millään. Lajissa on harrastajana myös todella paljon opittavaa, sillä niin moni tekniikka on sallittu.
  • Hinta: Vapaaottelun alkeiskurssien hinta Jyväskylän Fight Clubilla (syksyisin ja keväisin) maksaa 140€, jonka suorittamisen jälkeen voi alkaa käydä yhteisillä tunneilla. Jyväskylän Fight Clubilla puolenvuoden maksu treenistä on 200€ ja siihen hintaan voi käydä kaikilla tunneilla ja hyödyntää vapaavuoroja, sekä punttisalia. 
  • Kenelle: Alkeiskurssille ei ole Jyväskylän Fight Clubilla mitään vaatimuksia lajitaustasta. Monella huippu-vapaaottelijalla on taustalla joku kamppailulaji, mutta harrastaja voi hyvin aloittaa lajin alkeiskurssista ja lähteä sitä kautta kartuttamaan taitoja. Alkeiskursseille on kuitenkin 15-vuoden ikäraja.
  • Oma ranking: Tykkään lajin monipuolisuudesta, mutta edelleenkin väitän, ettei pystyottelu ja nyrkkeily meinaa olla mun juttuja, vaikka vähän taas kyllä jo innostuin. Ittensä väsyttäminen on kuitenkin aina hauskaa!

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Tervetuloa lajitestausten pariin! Tämän blogin kirjoitti Silja, 28-vuotias kilpaurheilija Jyväskylästä. Vuonna 2017 testasin 100 lajia vuoden aikana ja tästä blogista löydät lajiesittelyt niistä kaikista, sekä muutaman liikuntaa ja urheilua sivuavan tekstin. Mun intohimo liikunnassa on sen kyky itsessään tuottaa hyvää oloa ja sen antaman mahdollisuus ylittää itsensä ja kehittyä loputtomasti. 

Tervetuloa lajitestausten, liikunnan ja urheilukirjoitusen pariin! 

Silja Penttinen

 

 

Ota yhteyttä:

100lajiavuodessa@gmail.com

 

LAJILISTA:

(lajit aakkosjärjestyksessä)

  1. Agility
  2. Aikido
  3. Aitajuoksu
  4. Amerikkalainen jalkapallo
  5. Ammunta
  6. Ampumahiihto
  7. Baletti
  8. BMX-pyöräily
  9. Brasilialainen jiu-jitsu
  10. Capoeira
  11. Cheerleading
  12. CrossFit
  13. Curling
  14. Enduro-moottoripyöräily
  15. Fitness
  16. Frisbeegolf
  17. Futsal
  18. Gaelilainen jalkapallo
  19. Geokätköily
  20. Golf
  21. Hiihto
  22. Historiallinen miekkailu
  23. Ilma-akrobatia
  24. Jooga
  25. Jousiammunta
  26. Judo
  27. Jääkiekko
  28. Kalpamiekkailu
  29. Karting
  30. Kehonhuoltotunnit
  31. Kehonpainoharjoittelu
  32. Keihäänheitto
  33. Keilaus
  34. Kiekonheitto
  35. Kiipeily
  36. Kirkkovenesoutu
  37. Koripallo
  38. Korkeushyppy
  39. Kuntosali
  40. Kuulantyöntö
  41. Käsipallo 
  42. Kävely
  43. Lacrosse
  44. Laitesukellus
  45. Laser Tag
  46. Lenkkeily
  47. Lentopallo
  48. Lentäminen
  49. Lihaskuntotunnit lisäpainoilla
  50. Ilma-aseammunta
  51. Lumikenkäily
  52. Lumilautailu
  53. Maantiepyöräily
  54. Maastopyöräily
  55. Melonta
  56. Nyrkkeily
  57. Paini
  58. Painonnosto
  59. Paritanssit
  60. Parkour
  61. Pesäpallo
  62. Petanque
  63. Pikajuoksu
  64. Pikaluistelu
  65. Pilkkiminen
  66. Pituushyppy
  67. Polkujuoksu
  68. Pyöräily
  69. Pöytätennis
  70. Ratsastus
  71. Retkeily / Vaellus
  72. Retkiluistelu
  73. Ringette
  74. Roller Derby
  75. Rugby
  76. Rullaluistelu
  77. Salibandy
  78. Seiväshyppy
  79. Sirkus
  80. Spinning
  81. Step-aerobic
  82. Sulkapallo
  83. SUP-lautailu
  84. Suunnistus
  85. Taekwondo
  86. Taiji
  87. Taitoluistelu
  88. Tankotanssi
  89. Tanssillinen ryhmäliikunta
  90. Telinevoimistelu
  91. Tennis
  92. Trampoliini
  93. Triathlon
  94. Uinti
  95. Ultimate
  96. Umpihankihiihto
  97. Vapaaottelu
  98. Vesijumppa
  99. Vesijuoksu
  100. Wakeboarding

 

 


 

Teemat

Blogiarkisto

2017

Kategoriat