
Seiväshyppy ei äkkiseltään kuulostaa yhtään lajilta, jota voisi ruveta opettelemaan tai harrastamaan, mutta toisin kuitenkin on. Aika paljon haasteita sen oppimisessa toki on, eikä ensimmäisellä kerralla JKU:n aikuisten yleisurheilukoulussa päästy vielä päätä huimaaviin korkeuksiin, mutta ei laji mahdoton haaste kuitenkaan ole. Täytyy silti sanoa, että tässä lajissa menestyäkseen on kyllä pakko painella reikäpäänä menemään: arvostan! Itteäni ei äkkiseltään huvittais kepin nokassa yli neljän tai viiden metrin korkeuteen lennellä.
Homma lähtee taas liikkeelle juoksusta. Seiväshypyssä yhdistyy kova juoksu, kyky hypätä korkealle ja yläkropan voima, jotta seipään kyytiin pääsee, ja sit vielä rutkasti kehonhallintaa, jotta pääsisi lisäksi ylöspäin. Juoksu on vähän "gasellimaisempaa" kuin pikajuoksussa, eli polvi nousee korostetummin ja eka harjoitus lämmittelyiden jälkeen olikin opetella juoksemaan askeleet tötsien väliiin pitäen ryhdin kunnossa ja askeleen kimmoisana. Seuraavaksi saatiin jo seipäät käsiin ja yllätyin sekä siitä, miten pitkiä ne on, että siitä miten ne kuitenkin on kevyitä.

Seipään kanssa opeteltiin ensin ote, jota ei oo kyllä helppo selittää. Hyppyhetkellä itsellä oikeakätisenä oikea käsi on yläkäsi ja vasen alakäsi. Juoksun aikana seivästä kannetaan ikään kuin lonkan päällä siten, että mulla oikeakäsi tulee sinne lonkan päälle ja vasen kannattelee seivästä edessä. Ensin harjoiteltiin kävellen seipään asennon vaihtamista ala-asennosta hyppyasentoon ja sitten sama vielä juosten. Vaikka sanoin, että seiväs oli kevät niin voi luoja, että oli olkapää tulessa tästä liikkeestä.

Koko porukan tavoitteena oli hypätä siis patjalle sillä seipäällä. Seuraava vaihe siitä ois ruveta hyppimään narun yli ja sen jälkeen sitten riman yli. Kyllä meitä jännitti jo ihan sen patjankin päälle pääseminen. Oikeat seiväshyppääjät ottaa yli 15 askeleen vauhdin, me opeteltiin ensin kahdella askeleella pääsemään ylös. Toki kun tarkoitus ei ollut päästä kovin korkealle riitti matala ote seipäästä. Yläkäsi laitettiin alussa noin sille korkeudelle, että seisaltaan ylsi ottaa kiinni. Myöhempiin hyppyihin korkeutta lisättiin muutaman vaaksan verran ylöspäin. Tekniikka alussa on vaan niin yksinkertainen että, seiväs kuoppaan ja sen oikealta puolelta ylös ja istualleen patjalle. Helpointa oli olla ajattelematta kun hyppäsi ja toisaalta ei siinä kerenny paljon ajatellakaan, kun niin läheltä lähdettiin.

Sivussa sai harjoitella sen seipään varaan loikkaamista ja heti jos erehtyi liian korkealta ottamaan niin aika korkealla yhtäkkiä oli. Sit kokeiltiin mennä neljän ja kuuden askeleen vauhdilla patjalle ja homma alkoi vauhdin myötä vähän helpottua. Muutaman kerran mulla meinasi se yläkäden ote pettää ja valuin hypätessä alaspäin, mutta kertaakaan ei tuntunut siltä, ettei patjalle asti pääsisi. Toki me hypättiin seipään kanssa patjalle istumaan. OIKEASTI pitäisi ottaa kunnolla vauhtia, hypätä jalat ja lantio ylös, kääntyä ilmassa takaisin menosuuntaan, työntää seiväs pois, mennä riman yli ja pudota selälleen. Tosi korkealla sun on työnnettävä seipään päästä hypyn lopussa itsesi vielä korkeammalle. Aika monta juttua jäi vielä opettelematta.
- Mitä kehittää: Todella monipuolisesti kehittävä laji, jossa on oltava nopeutta, voimaa, notkeutta, kehonhallintaa jne.
- Parasta: On se aika siistiä hypätä seipään varassa korkeammalle. Mukavaa on myös lajin monipuolinen haastavuus.
- Pahinta: Pelko siitä, että tulee ohi patjan. Oma itseluottamus on tässäkin lajissa oikeasti se yksi tärkeimmistä välineistä.
- Missä ja mitä: Laji, jota ei tule aina mietittyä mahdolliseksi harrastukseksi. Kannattaa kuitenkin käydä kokeilemassa, meidänkin ryhmässä moni oikeasti innostui tästä lajista, vaikka eivät olisi ikinä sitä uskoneet. Esimerkiksi Jyväskylän Kenttäurheilijoiden aikuisten yleisurheilukoulussa pääset lajia kokeilemaan. Siellä voi valita kaikki lajit (150€) tai pelkästään vaan heitto, juoksu tai hyppykoulun (60€/koulu). Harjoittelua on helppo jatkaa aikuisten lajivalmennuksissa 60€/kk jos esimerkiksi seiväshypystä innostuu. Mikään ikä ei ole liian myöhäinen aloittaa uuden oppimista.
- Oma ranking: Täytyy myöntää, ettei seipään päässä heiluminen oikeasti tunnu itselle kovinkaan ominaiselta lajilta. Se ei todellakaan ollut niin kauheaa, kuin kuvittelin, mutta toisaalta en myöskään heti syttynyt tähän.