Kirjoitukset avainsanalla JKU

Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Yleisurheilukoulussa tehtiin juoksujakso tarkoituksella hyppyjakson alle sen takia, että juokseminen on avain hyppäämiseen. Pituushypyssä, kuten niin monessa muussakin yleisurheilulajissa juoksun voima ja nopeus on saatava kasaan, jotta hyppy voi kantaa pitkälle. Joten pituushypyn alkutreeneissä tehtiin samat alkuverryttelyt, koordinaatiot ja avaavat vedot kuin pikajuoksuharjoituksissakin.

Ennen hyppyä pitää löytää se hyppäävä jalka, joka oikeakätisillä usein on vasen, mutta sen voi testata laittamalla silmät kiinni, nojaamalla eteenpäin. Kumpi jalka ottaa ekana askeleen eteenpäin, on usein se voimakkaampi jalka. En tiedä voiko sen liialla ajatttelulla pilata, mutta jostain syystä otin kuitenkin oikealla askeleen vastaan, vaikka hyppyjen aikana tunsin selkeästi, että vasen on itsella vahvempi hyppäävä jalka.

Sitten ruvettin hakemaan hyppyä. Pituushypyssä tärkeää on hypätä pituuden lisäksi myös korkealle, että sitä pituutta oikeasti tulee. Varsinaista hyppyä ennen tulee vauhdinotossa lyhyempi askel, josta koko juoksun aikana kerätty nopeus muutetaan voimaksi, joka ponkaistaan ylös ja eteenpäin. Vauhtia harjoiteltiin ensin vain ihan muutamalla askeleella hiekalle, jotta hyppääminen ja laskeutuminen hiekalle tulisi tutuksi. Näissä hypyissä alastulo tuli otettua vielä aika selkeästi jaloille alas. Koska ennen hyppyjä liikuvuudet ja juoksemisen liikeradat oli avattu, tuntui hyppääminenkin rennolta verrattuna moniin loikkaharjoituksiin, joita tulee usein tehtyä vähän puutteellisilla alkulämmittelyillä. 

Palautteen saamisen jälkeen aloitettiin hakemaan pitempää vauhtia. Askelmerkki haettiin kymmenen askeleen päähän, mikä otettiin niin, että lankulta lähdettiin rennosti juoksemaan kymmenen askelta kohti lähtöpaikkaa ja pari merkkasi pisteen, johon kymmenes askel tuli alas. Useimmiten tämä oli paikka, josta askel osuisi lankulle kun merkiltä hyppäävällä jalalla lähtee liikkeelle. Itse en merkkiä saanut kuitenkaan pitämään kertaakaan paikkaansa, sillä jokaisella hyppykerralla juoksuvauhti vaihteli niin paljon. Oikeastihan pituushyppääjät merkkaavat askelmerkin todella tarkkaan, mutta toki sitä joutuu kisoissakin säätämään esimerkiksi mondon rullauksen tai kropan kireyksien mukaan. 

Alkuun oli tarkoitus ottaa rento vauhti, kiihdyttää sitä tiettyyn pisteeseen, rullata lankulle ja hypätä ylöspäin. Oikeasti pituushypyssä pyritään tietysti maksimoimaan se nopeus lankulle tultaessa, mutta silloin kropassa pitää olla jo reilusti voimaa, että hyppy ei mene läpi. Itselläni ongelmana oli koko ajan liian kovan vauhdin ottaminen. Kun vauhti kiihtyy liikaa, ei hyppäävässä jalassa ole tarpeeksi voimaa kääntää sitä hyppyä ylös, eikä edes muista hypätä korkealle, vaan se koko hyppy tulee alas nopeasti. Maltti vaan ei meinannut riittää vauhdin hidastamiseksi. Lisäksi kun askel ei meinaa ikinä osua lankulle, joutuu lopussa joko loikkaamaan tai sipsuttamaan, mutta siltikin hypyt tuntuivat aina lähtevän väärällä jalalla eteenpäin. Hypyn jälkeen vaihtelin merkin paikkaa, mutta vasta viimeisellä sain sen oikean eli vasemman jalan lankulle. 

Me hypättiin vuorotellen, joten välissä ehti palautumaan ja pohtimaan saamiaan vinkkejä ja sitä, miten saisi seuraavassa hypyssä ne korjattua. Kuitenkin hyppääminen on kropalle myös todella raskasta, sillä nopeasti sekä pohkeet, että takareidet ainakin itsellä ilmoittelivat itsestään ja kireyksistä. Varsinkin pohkeet tuntuivat menevän melkolailla kokonaisuudessa jumiin, joten kropassa tiesi, että hyvien hyppyjen määrä oli niiltäkin osin rajattu. Pituushyppy on siitä koukuttava laji, että jokaisen hypyn jälkeen tekee mieli hypätä uudelleen ja parantaa tulosta. Aina tuntuu siltä, että varmasti pystyn tuosta parantamaan. Valmentajana ollut Alpo sanoi kuitenkin, että hyvä suoritus pitää aina jättää viimeiseksi, jotta oikeat liikemallit jäävät muistiin. 

Hyppyä on tarkoitus venyttää ilmassa mahdollisimman pitkälle ja siitä on eri tekniikoita, mutta itsellä se ilmalento kestää niin vähän aikaa, ettei siellä kerkeä juurikaan mitään miettimään tai tekemään. Alastulossa oikeilla pituushyppääjillä täytyy olla hullu määrä voimaa keskivartalossa, jotta kroppa ei putoa liian aikaisin hiekkaan. Sillä voimalla voidaan saada merkittävästi lisäpituutta hyppyyn. Itselle eniten tuotti juuri se liian vauhdin ottaminen ja läpi hyppääminen. Parhaat tulokset tulivat juuri siten, että otti rennomman vauhdin ja keskittyi ylöspäin hyppäämiseen, sekä kurottamiseen. Parhaimmat loikat sain noin 4,5m paikkeille, mutta jos juoksuvoiman saisi valjastettua loikkiin, voisi olla mahdollista hypätä pidemmällekin. 

Yläkoulun kisoissa muistan, että mukavinta pituushypyssä oli tiukat kisat, jossa kaikkien osallistujien ennätykset paranivat kun toinen hyppäsi aina pidemmälle kuin toinen ja vuorotellen pääsi yrittämään parastaan. Askelmerkin kanssa pelaaminen on tietysti kisoissa erityisen tärkeää, koska kukaan ei halua hukata hypyn mitasta 20cm tai astumalla puolella sentillä pitkää hyppyä yli. Pituushyppääjällä vauhdinotossa pitääkin olla tietty rentous ja rutiini, jotta merkki loksahtaa kohdilleen, eikä riippumatta askeleen osumisesta, on hypättävä vain niin paljon kuin lähtee.  

Pituushypyn lisäksi kokeiltiin myös kolmiloikkaa, jonka askeleet ja tekniikka oli monelle yllätys. Tässäkin hyppäävä jalka on jokaisen oma valinta, mutta itselle lähtevä jalka on aina ollut vasen. Ensin tulee kinkka, eli itse lähden ekaan osaan vasemmalla ja tuun vasemmalla alas, toisen hypyn (loikan) tuun oikealla oikealla alas ja kolmas on hyppy, joka tullaan hiekalla samaan tapaan kuin pituushypyssä. Tässä jaloissa molemmissa jaloissa pitää kuitenkin olla järjettömästi voimaa, sillä tarkoituksena on säilyttää kova vauhti jokaisen hypyn läpi, jolloin jalat eivät saa välissä kovin notkua. Ensinnäkin jo sen loikan ottaminen vastaan vaatii sikana voimaa ja sit se sama voima pitäisi pystyä jatkamaan vielä eteenpäin. 

Ensin reenailtiin tässä vaan askelia kuntoon ja tämän jälkeen kokeiltiin ihan lyhyen vauhdin kanssa. Aloittelijan tässä lajissa on haastavaa saada kolme loikkaa, eikä vaan "kolme pikku hyppyä", joten vauhdin pitää olla tasapainossa niiden loikkien kanssa. Itsellä se vauhti tyssää aika lailla juuri siihen ekaan kinkkaan. Toinen osa jää noin metrin mittaiseksi ja siitä myös viimeinen hyppy osa on vaatimaton. Ensimmäisenä minun kannatti yrittää ottaa ensimmäisestä loikasta hiukan pituutta pois, jotta saisin vauhdin jatkumaan hyppyjen läpi paremmin. Tää neuvo auttoi tosi paljon, mutta muisti ei enää riittänyt kurottamaan sitä viimeistä hyppyä. Pala kerrallaan tässäkin lajissa. 

  • Mitä kehittää: Jalkojen ja keskivartalon voimaa, räjähtävyyttä ja liikkuvuutta. Koko keholle kuitenkin todella raaka ja brutaali laji. 
  • Parasta: Pienten palasten loksahtaminen kohdillaan, jotta voi saada huippu suorituksen aikaan. Ja vaikka pitää tehdä täysillä, niin pitää tehdä rennosti. Myös pään pitää olla kasassa ja kovat kilpailijat ovat näissä lajeissa parhaimmillaan. 
  • Pahinta: Lajin kääntöpuoli on juuri ne pienet palaset. Jos joku hajoaa, hajoaa koko sen päälle rakennettu korttitalo sen mukana. 
  • Missä ja miten: Jyväskylän Kenttäurheilijoissa pääsee yleisurheilukoulun kautta lajeihin tutustumaan (150€)  ja lajivalmennuksen (60€/kk) kautta aikuisena treenailemaan. 
  • Oma ranking: Top 10 lajeissa on jo kohta niin monta yleisurheilulajia, että kohtelen itseäni kyllä väärin, jos en jotain niistä ala harrastamaan. Kyllä pituushyppy ja kolmiloikka menee samaan kasaan!

 

Kommentit (0)

Seiväshyppy ei äkkiseltään kuulostaa yhtään lajilta, jota voisi ruveta opettelemaan tai harrastamaan, mutta toisin kuitenkin on. Aika paljon haasteita sen oppimisessa toki on, eikä ensimmäisellä kerralla JKU:n aikuisten yleisurheilukoulussa päästy vielä päätä huimaaviin korkeuksiin, mutta ei laji mahdoton haaste kuitenkaan ole. Täytyy silti sanoa, että tässä lajissa menestyäkseen on kyllä pakko painella reikäpäänä menemään: arvostan! Itteäni ei äkkiseltään huvittais kepin nokassa yli neljän tai viiden metrin korkeuteen lennellä. 

Homma lähtee taas liikkeelle juoksusta. Seiväshypyssä yhdistyy kova juoksu, kyky hypätä korkealle ja yläkropan voima, jotta seipään kyytiin pääsee, ja sit vielä rutkasti kehonhallintaa, jotta pääsisi lisäksi ylöspäin. Juoksu on vähän "gasellimaisempaa" kuin pikajuoksussa, eli polvi nousee korostetummin ja eka harjoitus lämmittelyiden jälkeen olikin opetella juoksemaan askeleet tötsien väliiin pitäen ryhdin kunnossa ja askeleen kimmoisana. Seuraavaksi saatiin jo seipäät käsiin ja yllätyin sekä siitä, miten pitkiä ne on, että siitä miten ne kuitenkin on kevyitä.

Seipään kanssa opeteltiin ensin ote, jota ei oo kyllä helppo selittää. Hyppyhetkellä itsellä oikeakätisenä oikea käsi on yläkäsi ja vasen alakäsi. Juoksun aikana seivästä kannetaan ikään kuin lonkan päällä siten, että mulla oikeakäsi tulee sinne lonkan päälle ja vasen kannattelee seivästä edessä. Ensin harjoiteltiin kävellen seipään asennon vaihtamista ala-asennosta hyppyasentoon ja sitten sama vielä juosten. Vaikka sanoin, että seiväs oli kevät niin voi luoja, että oli olkapää tulessa tästä liikkeestä. 

Koko porukan tavoitteena oli hypätä siis patjalle sillä seipäällä. Seuraava vaihe siitä ois ruveta hyppimään narun yli ja sen jälkeen sitten riman yli. Kyllä meitä jännitti jo ihan sen patjankin päälle pääseminen. Oikeat seiväshyppääjät ottaa yli 15 askeleen vauhdin, me opeteltiin ensin kahdella askeleella pääsemään ylös. Toki kun tarkoitus ei ollut päästä kovin korkealle riitti matala ote seipäästä.  Yläkäsi laitettiin alussa noin sille korkeudelle, että seisaltaan ylsi ottaa kiinni. Myöhempiin hyppyihin korkeutta lisättiin muutaman vaaksan verran ylöspäin. Tekniikka alussa on vaan niin yksinkertainen että, seiväs kuoppaan ja sen oikealta puolelta ylös ja istualleen patjalle. Helpointa oli olla ajattelematta kun hyppäsi ja toisaalta ei siinä kerenny paljon ajatellakaan, kun niin läheltä lähdettiin.

Sivussa sai harjoitella sen seipään varaan loikkaamista ja heti jos erehtyi liian korkealta ottamaan niin aika korkealla yhtäkkiä oli. Sit kokeiltiin mennä neljän ja kuuden askeleen vauhdilla patjalle ja homma alkoi vauhdin myötä vähän helpottua. Muutaman kerran mulla meinasi se yläkäden ote pettää ja valuin hypätessä alaspäin, mutta kertaakaan ei tuntunut siltä, ettei patjalle asti pääsisi. Toki me hypättiin seipään kanssa patjalle istumaan. OIKEASTI pitäisi ottaa kunnolla vauhtia, hypätä jalat ja lantio ylös, kääntyä ilmassa takaisin menosuuntaan, työntää seiväs pois, mennä riman yli ja pudota selälleen. Tosi korkealla sun on työnnettävä seipään päästä hypyn lopussa itsesi vielä korkeammalle. Aika monta juttua jäi vielä opettelematta. 

  • Mitä kehittää: Todella monipuolisesti kehittävä laji, jossa on oltava nopeutta, voimaa, notkeutta, kehonhallintaa jne.
  • Parasta: On se aika siistiä hypätä seipään varassa korkeammalle. Mukavaa on myös lajin monipuolinen haastavuus. 
  • Pahinta: Pelko siitä, että tulee ohi patjan. Oma itseluottamus on tässäkin lajissa oikeasti se yksi tärkeimmistä välineistä. 
  • Missä ja mitä: Laji, jota ei tule aina mietittyä mahdolliseksi harrastukseksi. Kannattaa kuitenkin käydä kokeilemassa, meidänkin ryhmässä moni oikeasti innostui tästä lajista, vaikka eivät olisi ikinä sitä uskoneet. Esimerkiksi Jyväskylän Kenttäurheilijoiden aikuisten yleisurheilukoulussa pääset lajia kokeilemaan. Siellä voi valita kaikki lajit (150€) tai pelkästään vaan heitto, juoksu tai hyppykoulun (60€/koulu). Harjoittelua on helppo jatkaa aikuisten lajivalmennuksissa 60€/kk jos esimerkiksi seiväshypystä innostuu. Mikään ikä ei ole liian myöhäinen aloittaa uuden oppimista. 
  • Oma ranking: Täytyy myöntää, ettei seipään päässä heiluminen oikeasti tunnu itselle kovinkaan ominaiselta lajilta. Se ei todellakaan ollut niin kauheaa, kuin kuvittelin, mutta toisaalta en myöskään heti syttynyt tähän. 

 

 

Kommentit (0)

Vaikka Suomen keihästaso on kärsinyt tämän kesän aikana pienestä alennustilasta, niin ei hätää! Nyt ruvetaan kaikki heittämään keihästä, niin alkaa keihäs-hype ja loppuu muuten valitus siitä, ettei ne vaan osaa. Keihäänheitto on nimittäin kaikessa yksinkertaisuudessaan yhtä aikaa järkyttävän herkkä ja toisaalta sairaan brutaali laji! Keihäänheittoa olen opetellut muutamia kertoja koulussa ja sit meillä oli nuorena kotona keihäs jota pystyi pellolla viskomaan, mutta nyt pääsin ensimmäistä kertaa kunnon opetukseen JKU:n aikuisten yleisurheilukouluun.

Sen verran tiesin etukäteen, että paikaltaan pystyn pelkällä kädellä heittämään 20m, mutta jos yritän ottaa vauhtia, heitän 10 metriä. Ajattelin siis, että varmaan päästään harjoittelemaan pelkästään paikaltaan heittoa. Mitä vielä! Ristiaskeleet haltuun ja heittämään, sanottiin yleisurheilukoulussa. Ja kun ohjaaminen on laadukasta, saadaan myös tuloksia nopeasti aikaan. Jokainen meidän ryhmästä pystyi reilun tunnin jälkeen vauhdin kanssa keihästä heittämään, vaikkei maailmanennätyksiä ehkä nähtykään!

Liikkeelle lähdettiin taas tutuista lajivoima- ja notkeusharjoituksista, joista tällä kertaa olellista oli saada jalkojen liikelaajuudet auki (varsinkin lonkankoukistajista) ja notkistaa myös kyljet, selkä ja olkapään liike sellaiseksi, ettei ensimmäisellä viskaisulla lähde käsi irti. Tuossa kun kävin viikonloppuna Kalevan Kisoja ihmettelemässä, huomasin että todellakin huikeat liikkuvuudet on oikeilla keihäänheittäjillä verrattuna meidän rautakankimaisiin liikkeisiin. Seuraavaksi haetiin keihäästä ote ja käden oikeaa liikerataa paikallaan melko samalla tavalla kuin tällä Ylen videolla, jolla Antti Ruuskanen näyttää miten homma toimii. Itse taisin luontaisesti ottaa juuri tuon peukalo-etusormiotteen keihäästä.  

Kun käden hommat oli paketissa harjoiteltiin ensin keihäskädessä juoksua, ristiaskeleita ja viimeisenä ristiaskelhyppyä, jonka päätteeksi keihäs lentää toivottavan kauniissa kaareessa tosi pitkälle. Ihan ensimmäinen osa vauhdinottoa on siis tuo juoksu keihäskädessä. Monesti tää osa jää aloittelijoilta pois, koska mitä kovempi vauhti, sen vaikeampi heitto on hallita. Mitä pidemmälle keihään haluat, sen kovempi vauhti sulla täytyy olla. Kuten kaikissa heitto ja hyppylajeissa, vauhti kiihtyy loppua kohden ja on toivottavasti ratkaisuhetkellä kovimmillaan. Alkujuoksussa keihästä piti yrittää pitää vaan mahdollisimman stabiilisti heittokäden nyrkki otsantuntumassa liikkuen. Tätä oli tosi hauskaa juosta muutaman kerran kenttää poikittain, sillä keihäs kädessä onnistuin lyömään itseäni todella monta kertaa nyrkillä ohimoon, kun ei se käsi ihan stabiilisti meinaa otsan vierellä pysyä. 

Seuraavaksi sitten käsi heittoasentoon taakse ja harjoittelemaan ristiaskeljuoksua, jonka aikana se keihään kärki tuodaan silmäkulmaan ja käsi suoraksi taakse. Mulla kun on vahva pesäpallotausta niin voitte uskoa, että jokaikinen ristiaskel on aina väärältä puolelta. Keihäänheitossa sen takajalan askel eteenpäin on tarkoitus ottaa etujalan ETUPUOLELTA, mutta automaattisesti joka kerta ellei keskity pelkästään siihen 110% se jalka tulee mulla takaa. Silloin kroppa kääntyy väärään suuntaan ja puolet heiton kropan antamasta tehosta jää pois. Lopullinen heitto lähtee sit ristiaskelhypystä, joita voi ottaa yhden tai kaksi. Sit sen vauhdin pitäisi päättyä siihen kuuluisaan pönkkäjalkaan, jonka tuella kaikki liike-energia koitetaan saattaa keihääseen. 

Harjoiteltiin ensin heittoa vaan muutaman kevyen ristiaskelhypähdyksen jälkeen. Heitto kevyellä kädellä ja koitettiin saada se lentämään. Sit lisättiin vähän ristiaskeljuoksua ja muutama hypähdys ja sit heitto ja taas fiilisteltiin mihin se menee. Ja sit seuraavaksi päästiin kokoamaan tai ainakin yrittämään kaiken kolmen homman kokoamista yhdeksi suoritukseksi. Mie tunsin jo yhden vauhdin kanssa otetun heiton jälkeen sen kuuluisan "pienen nypähdyksen nivusessa" eli toisin sanoen, mun lonkankoukistaja veti ihan kramppiin yhden vauhdikkaamman heiton jälkeen. Että voisi saada siirrettyä voimaa jaloista käsiin, vaaditaan paljon liikkuvuutta, joka mulla kinnasi pahiten lantion kohdalta kiinni. 

 

Jälleen kerran jokaiseen heiton aikana on yritettävä keskittyä niin moneen asiaan yhtä aikaa, että väkisinkin monta kohtaa unohtuu. Monen lajin oppimisen hienoja juttuja onkin, sit kun pääsee hiomaan vaikka pelkästään sitä ranteen asentoa. Itelle aina joskus tuntuu, että ihan hengittäminen ja juokseminenkin on haastavaa tehdä yhtäaikaa, niin yritä siihen ottaa sit keihäs, ristiaskelujuoksuja ja heitto perään. Näyttää helpolta kun ammattilaiset sitä tekee, mut ei oo niin kovin helppoa kun itse yrittää. Mukavaa on saada kuitenkin sellainen onnistunut rento suoritus ja vielä niin, että se keihäs jää pystyyn! Älyttömän mukava laji on myös katsoa, eli MM-kisoja odotellessa!

  • Mitä kehittää: voimaa, ketteryyttä, nopeutta, räjähtävyyttä. Mitä näitä nyt on...
  • Parasta: Kun keihäs lähtee oikeassa asennossa, lentää pidemmälle kuin ennen ja itteäkään ei satu mihinkään paikkaan!
  • Pahinta: Ei tarvii olla iso moka jalan tai käden asennossa, niin keppi ei lennä. Ei sitten millään. 
  • Missä: Aikuisten yleisurheilukoulussa opetellaan lajeja joka lähtöön. Suosittelen vahvasti esimerkiksi Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Aikuisten yleisurheilukoulua, jossa voi valita kaikki lajit (150€) tai pelkästään vaan heitto, juoksu tai hyppykoulun (60€/koulu). Harjoittelua on helppo jatkaa lajivalmennuksissa 60€/kk sen jälkeen kun oma laji löytyy. 
  • Oma ranking: Heittolajit on ollu kyllä juoksun jälkeen ihan parhaita, eikä tää keihäs oo kyllä yhtään hullumpi. Ehkä vielä hauskempaa kuin kuulantyöntö, joten kärkeen menöö.

 

 

Kommentit (0)

Puoliväli lähestyy tässä projektissa, mutta niin se kuuluukin kun vuodestakin on kohta kulunut puolet. JKU:n aikuisten yleisurheilu koulussa ollaan edetty heittolajeihin ja ensimmäisenä tutustuttiin kuulantyöntöön. Treeneissä käytiin läpi lajiille tyyppillisiä harjoitteita ja sitten rakennettiin tekniikkapohja, jonka jälkeen päästiin pukkaamaan kuulaa niin pitkälle kun sielu sietää. Ala- ja yläkoulussa osallistuin yleisurheilukisoissa aina myös kuulantyöntöön, mutta en kyllä muista että oisin koskaan saanu lajiin opetusta. Tuurilla ja tunteella on vedetty aina aikaisemmin. 

Yleisurheilukoulussa on itelle ainakin aika antoisaa, että lajeja lähdetään harjoittelemaan siltä nollakokemuksen pohjalta. Vaikka mulla useimmista lajeista on joitain kokemuksia, niin ne on ollu niitä kuuluisia MUTU eli musta tuntuu-juttuja. Sitä on oikeasti luullut osaavansa vaikka mitä, mutta todellisuus näyttää aina sit, että se on ollu vaan sinne päin. Kuulantyönnössäkin on tosi paljon pieniä tekniikkapalasia, jotka huippusuorituksessa on saatava kohdilleen. Löysin alla olevan videon, jossa kerrotaan tosi hyvin ja tiivistetysti kaikki oleellinen lajista, siihen tarvittavista ominaisuuksista ja kuulantyöntäjien lajiharjoittelusta. Kurkkaapa tuo!

Meidän treenit alkoi kuntopallo treeneillä, jotka on ilmeisen suosittuja juuri heittäjien keskuudessa. Kuntopalloa nakeltiin seinään mm. alakautta, etenevien kyykkyhyppyjen jälkeen ja istumaannousuina, jonka jälkeen treenattiin vielä molempia käsiä yksittäisesti.   Kuntopallojen jälkeen päästiin treenaamaan tekniikkaa pala palalta. Tärkeää on pyrkiä kiihtyvään suoritukseen, johon voima tuotetaan jaloista. Kropan pitää kiertää ja liikkua mahdollisimman pitkällä matkalla, jotta kuulaan saadaan kiihdytettyä suuri nopeus. Loppujen lopuksi tässäkin lajissa on niin paljon pieniä juttuja, joita voi hioa ikuisuuksiin asti. Sormet oikeaan suuntaa, kuula kiinni kaulassa, yläkroppa ei saa karata liian aikaisin jne. 

Kun perusliikerata oli tullut tutuksi noin kolmen kilon sisäkuulalla, niin pääsimme työntörinkiin treenaamaan vauhdin kanssa. Ite oon aikaisemmin käyttänyt jotain vaihtoaskel tyyppistä vauhdinottoa, mutta meille opetettiin nyt tehokkaampi liuku. Myös pyörähdyksen askeleet näytettiin, mutta mun piruetti taidoilla ei siihen ollu kyllä rahkeita. Siinäkin on muuten tosi tarkat askeleet ja kaikki tekniikat tulee lopulta siihen samaan lopputyöntö asentoon jota aiemmin harjoiteltiin. Liuku-vauhdinotossa lähdetään ringin takareunasta yhdellä jalalla. Oikean käden työntäjänä mie lähden oikealla. Matala asento, pieni, matala ja terävä liukuloikka niin, että oikea jalka tulee suurin piirtein ringin keskelle ja varpaat osoittaa oikealle päin, kun taas vasen jalka tulee ihan ringin etureunaan varpaat eteen päin. Katse on edelleen taakse toisessa vaiheessa ja siitä asennosta annetaan se mahdollisimman pitkä, kiihtyvä vauhti kuulalle jolloin käsi työnnetään suoraksi eteen. Tämä kaikki ja miljoona muuta juttua sellaisen sekunnin sisällä. 

Nyt oli tosi kiva nähdä kuinka pitkälle kuulaa sai työnnettyä, kun lattiassa oli metriviivat. Naisten 4kg kuulaa sain lykättyä jopa yhdeksän metrin huudeille, mutta jokainen työntö on kyllä enemmän tuurilla kuin taidoilla. Tokihan nyt sitten naisten SM-kisoissa työnnetään järjestään tonne 14-15m (Hyvä Katri!!!) ja MM-kisoissa taas jopa 20 metriin, mut edes kymppi ois siisti saada joskus itse rikki! Valmentajalta sai jokaisen työnnön jälkeen palautetta, siitä mitä voisi korjata, mutta aina seuraavaan jotain muuta piti korjata. Kuulan työnnössä on se kiva tunne, kun sen saa lähtemään ihan oikeasti niin, että siihen saa voimaa ja nopeutta taakse. Turhauttavaa on se, kun se vaan löpsähtää käsistä puolihuolimattomasti. Mulle kuitenkin suhteellisen luontainen laji, jossa ilmeisesti voisi jo noilla työnnöillä 30-vuotiaiden sarjaan päästä kisailemaan. Voimaa ja tekniikka lisää, niin avòt. Toinen laji, jonka treenaamiseen ois nyt kolme vuotta aikaa. 

  • Mitä kehittää: räjähtävää voimaa koko kehoon, sähäkkyyttä ja koordinaatiota. 
  • Parasta: Kuulan lähteminen kunnolla eteenpäin. Se kun tsemppaa itsensä antamaan kaikkensa muutamassa yrityksessä. Lajina myös mukava kisailla, koska omaa suoritusta saa yrittää monta kertaa parantaa. Energian lataaminen itseensä on huippua!
  • Pahinta: Tekniikkavirheiden loputon korjaaminen. 
  • Hinta: JKU:n aikuisten yleisurheilukoulu kokonaisuutena maksaa 150€ (12 harjoituskertaa). Siitä voi ostaa esimerkiksi vaan myös yhden osan, vaikkapa ton juoksukoulun 60€ (4 harjoituskertaa). Lisäksi aikuisyleisurheiluun on myös lajivalmennusta esimerkiksi juoksulajeihin 60€/kk.
  • Kenelle: Räjähtävien lajien ystäville! Mua itseäni ainakin kuulantyönnön treenaaminen saisi hyvin motivoitumaan voiman treenaamiseen. Olisi joku todellinen syy oikeasti hankkia sitä voimaa!
  • Oma ranking: Tää on vähän sellasta, että kiva tehdä niitä juttuja missä on hyvä. Kuulantyöntö on yks niistä!

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Tervetuloa lajitestausten pariin! Tämän blogin kirjoitti Silja, 28-vuotias kilpaurheilija Jyväskylästä. Vuonna 2017 testasin 100 lajia vuoden aikana ja tästä blogista löydät lajiesittelyt niistä kaikista, sekä muutaman liikuntaa ja urheilua sivuavan tekstin. Mun intohimo liikunnassa on sen kyky itsessään tuottaa hyvää oloa ja sen antaman mahdollisuus ylittää itsensä ja kehittyä loputtomasti. 

Tervetuloa lajitestausten, liikunnan ja urheilukirjoitusen pariin! 

Silja Penttinen

 

 

Ota yhteyttä:

100lajiavuodessa@gmail.com

 

LAJILISTA:

(lajit aakkosjärjestyksessä)

  1. Agility
  2. Aikido
  3. Aitajuoksu
  4. Amerikkalainen jalkapallo
  5. Ammunta
  6. Ampumahiihto
  7. Baletti
  8. BMX-pyöräily
  9. Brasilialainen jiu-jitsu
  10. Capoeira
  11. Cheerleading
  12. CrossFit
  13. Curling
  14. Enduro-moottoripyöräily
  15. Fitness
  16. Frisbeegolf
  17. Futsal
  18. Gaelilainen jalkapallo
  19. Geokätköily
  20. Golf
  21. Hiihto
  22. Historiallinen miekkailu
  23. Ilma-akrobatia
  24. Jooga
  25. Jousiammunta
  26. Judo
  27. Jääkiekko
  28. Kalpamiekkailu
  29. Karting
  30. Kehonhuoltotunnit
  31. Kehonpainoharjoittelu
  32. Keihäänheitto
  33. Keilaus
  34. Kiekonheitto
  35. Kiipeily
  36. Kirkkovenesoutu
  37. Koripallo
  38. Korkeushyppy
  39. Kuntosali
  40. Kuulantyöntö
  41. Käsipallo 
  42. Kävely
  43. Lacrosse
  44. Laitesukellus
  45. Laser Tag
  46. Lenkkeily
  47. Lentopallo
  48. Lentäminen
  49. Lihaskuntotunnit lisäpainoilla
  50. Ilma-aseammunta
  51. Lumikenkäily
  52. Lumilautailu
  53. Maantiepyöräily
  54. Maastopyöräily
  55. Melonta
  56. Nyrkkeily
  57. Paini
  58. Painonnosto
  59. Paritanssit
  60. Parkour
  61. Pesäpallo
  62. Petanque
  63. Pikajuoksu
  64. Pikaluistelu
  65. Pilkkiminen
  66. Pituushyppy
  67. Polkujuoksu
  68. Pyöräily
  69. Pöytätennis
  70. Ratsastus
  71. Retkeily / Vaellus
  72. Retkiluistelu
  73. Ringette
  74. Roller Derby
  75. Rugby
  76. Rullaluistelu
  77. Salibandy
  78. Seiväshyppy
  79. Sirkus
  80. Spinning
  81. Step-aerobic
  82. Sulkapallo
  83. SUP-lautailu
  84. Suunnistus
  85. Taekwondo
  86. Taiji
  87. Taitoluistelu
  88. Tankotanssi
  89. Tanssillinen ryhmäliikunta
  90. Telinevoimistelu
  91. Tennis
  92. Trampoliini
  93. Triathlon
  94. Uinti
  95. Ultimate
  96. Umpihankihiihto
  97. Vapaaottelu
  98. Vesijumppa
  99. Vesijuoksu
  100. Wakeboarding

 

 


 

Teemat

Blogiarkisto

2017

Kategoriat