Kirjoitukset avainsanalla pallopelit

Sulkapallo lajina oli sellanen, jota kävin ilman valmennusta kokeilemassa. Eipä siinä sinänsä mitään, tääkin laji on oikeasti niin, että tekemällä oppii ja monella meistä on koulusta perustaidot tänkin lajin tekemiseen. Esimerkiksi tennikseen verrattuna tässä lajissa on mahdollista pienemmilläkin taidoilla saada jo peliä aikaiseksi, sillä hitaampi sulkapallo pysyy about kontrollissa, vaikka sitä sykkeen nousua ei välttämättä pääse alussa niin paljon tapahtumaan. Meillä mailatkin sattui löytymään komerosta, joten ainostaan pallot käytiin hankkimassa, kun nakitin miehen itelle pelikaveriksi. Pelivuoroja ja paikkoja on tarjolla tässäkin kaupungissa ihan älyttömästi, joten pienillä panostuksilla tätä lajia on helppo päästä pelamaan. 

Omat sulkiskokemukset ei oo mitkään huimat, mutta matkalla pelaamaan kertasin vielä oikeet säännöt täältä ja sit vaan kentälle. Oikeestaan ainoa mitä piti miettiä, oli toi syöttäminen et se tulee vyötärön alapuolelta, molemmat jalat maassa ja mailan varsi pitäisi olla suoraan alaspäin. Ja et jonkun pitää yrittää muistaa laskee pisteitä (21 pisteestä erä poikki). Alussa et pääsi tuntumaan kannatti kyllä vaan pallotella puolelta toiselle, mutta miehän en jaksa tehdä sitä kovin pitkään, kun pakko on päästä voitosta pelaamaan. 

Sulkapallo on siitä kiva peli, et kun saa vaan pallottelua aikaiseksi tulee todella hyvin pompittua, liikuttua ja sykettä nostettua huomaamatta. Toki alussa kun ei ollu tuntumaa (kuten kaikissa muissakin mailapeleissä ja varsinkin tenniksessä) pelit on lyhyitä, kun peli päättyy yleensä vaan sellaseen, että ei onnistu saamaan palloa verkon yli tai ei esim. osu palloon. Mut liikettä tulee kun älyää liikkua oman lyöntinsä jälkeen aina takaisin keskustaan valmistautumaan toisen lyönteihin. Ja samalla tavalla kun tenniksessä, pitäisi yrittää lyödä sinne minne sen vastustajan on vaikea liikkua. Mun etu pelin alussa oli se,että kun tekniikka oli niin huono, niin en yrittämälläkään saanu palloa yli takarajan. Pystyin lyömään alussa ihan täysillä ja pallo tippu just takarajan paremmalle puolelle. Vuoron lopussa omat taidot oli kehittynyt sen verran, että jouduin jo kontrolloimaan voimaa. 

Parasta tässä lajissa on tosiaan toi, et kuntoilu tulee taas huomaamatta. Liikkuvuudet ois kyllä kannattanu lämmitellä paremmin ennen peliä, sillä sellasia syöksyjä piti välillä yrittää, että kylmät lihakset ei oikein taipunu mukana. Kun vastustaja on kanssa sellanen, joka yrittää juoksuttaa tulee sitä hillitöntä pomppimista ja syöksymistä ympäri kenttää tehtyä välillä aina parikymmentä sekuntia putkeen. Tässä lajissa saa kanssa siis erinomaista HIIT-treeniä! 

Toki mie aatteelin, että tulee törkee tukkapölly miestä vastaan, mutta kävinkin niin, että mie vein erät 3-0! (Lisäerän toki hävisin..) Sit jos muita vastaan kisailemaan haluaa enemmän, niin paikallisilta sulkapallo seuroilta löytyy kyllä treeniryhmiä säännöllisempään harrastukseen ja sitä kautta saa varmasti peliin tosi paljon järkeä. Toki itselleni sulkapallo menee ihan näin "kunhan nyt käyn pelaamassa"-mentaliteetilla, sillä mulle aina kaikki pelit lenkkeilyn voittaa!

  • Mitä kehittää: kuntoa, ketteryyttä, räjähtävyyttä ja liikkuvuutta. Monipuolinen laji siis!
  • Parasta: Pitkät pallot ja sellaset juoksutukset, jossa hengenhädässä yrität palloa käydä pelastamassa ja vielä onnistut!
  • Pahinta: Ne hetket, kun oot täysin varma että voitat kun vaan laitat pallon verkon yli ja ei, ohi tai yli tai verkkoon.
  • Missä ja miten: mailat ja pallot, joilla pääsee alkuun saa hankittua alle 100€ alkupanostuksella, mutta toki myös salivuorot maksaa riippuen paikasta. Valmennusta ja kursseja ja säännöllisiä pelivuoroja aloittelijoille on myös tarjolla tosi paljon, kun vaan googlea käyttää. 
  • Oma ranking: Kun innostuin kesälajina tenniksestä tosi paljon, niin sulkapallo ois kyllä erinomainen laji pelailla talviaikaan. Tässä lajissa puoliso sattuu olemaan vielä aika samantasoinen vastus, joten tää käy ihan hyvin yhteisestä harrastuksesta. Ja mulle tosiaan aina pallopelit lenkillä käymisen voittaa! 100-0. 

 

Kommentit (0)

Tennis on käytännössä ainoa urheilulaji, jossa myös siinä pärjäävät naiset pääsevät huipputuloihin. Ehkä näin 27-vuotiaana harrastusta kokeilevana ja aloittavana voi unohtaa ne Wimbledonin areenat, mutta täytyy myöntää, että pikkaisen kirpaisee, että tämänkin lajin kokeiluun on mennyt niin pitkään. Viime kesänä kävin ensimmäistä kertaa elämässäni muutaman kerran tennistä pelaamassa ja nyt pääsin kokeilemaan ihan oikeaan opetukseen Jyväskylän Tennisseuran aikuisten alkeiskurssille. 

Tokihan tenniksen voi aloittaa ihan vaan pelaamalla, mutta usein sitä kokeilemaan päätyy sellaisen kanssa, joka sitä jo valmiiksi osaa. Siinä kun itse sitten yrität opetella mihin suuntaan ja kuinka kovasti se pallo lähtee, niin taitavampi pelikaveri voi vaikka nautiskella pullakahvit omalla puolellaan, sillä sinne ei palloja tule kuin vahingossa. Siksipä suosittelen alkeiskursseja, sillä kun pelin saa rullaamaan, niin se on ihan huippua! Alkeiskurssin aikana yritetään opetella perusjuttuja, lyönnin tekniikkaa, pallon tähtäystä oikeaan paikkaan, liikkumista ja syöttämistä. Toki jos haluaa oikeasti kehittyä, pitää harjoitella paljon enemmän kuin kerran viikossa, mutta alkeiskurssi tuo niitä taitoja ja keinoja siihen harjoitteluun. Mun kokeilukerralla keskityttiin enemmän sen pallon tähtäämiseen haluttuun suuntaan. 

Aloitettiin tunti lämmittelemällä vähän pehmeämmillä, ei niin pomppivilla harjoituspalloilla, joiden kanssa opettelu oikeasti kannattaa. Kuka on tennistä käynyt joskus kylmiltään kokeilemassa, niin ärsyttävintä kerta kaikkiaan on se, kun pallo sinkoaa ihan mihin sattuu osuessaan mailan ristikkoon. Palloteltiin lämmittelynä parin kanssa verkon vastakkaisilla puolilla siten, että pallo oli aina tarkoitus pysättää mailalla ja pompauttaa se sopivaan asentoon niin, että se on helppo palauttaa. Välimatkaa pidennettiin kontrollin kasvaessa ja palloa sai myös palauttaa suoraan kun tuntui, että homma on hallussa. Tässä vaiheessa viimeistään huomasin, että olisi kannattanut ottaa housut, joissa on taskut. Palloja on hyvä olla mukana kaikilla pelaajilla muutama, ettei koko ajan tarvitse olla uutta noutamassa, joten kun yritin tunkea niitä trikoiden tai t-paidan alle, niin olin aika ongelmissa jalkoihin putoilevien pallojen kanssa. 

Sit päästiin varsinaiseen harjoitukseen, jossa koitettiin hakea sekä rystyltä, että kämmeneltä hyvää, rentoa ja tarkkaa lyöntiä poikki kentän. Meidän valmentajana toiminut Pekka heitti jokaiselle vuorollaan oikeita palloja eri mittaisilla pompuilla ja tarkoituksena oli tosiaan lyödä pallo haluttuun paikkaan. Jokaisen suorituksen jälkeen sai aina vinkkiä ja palautetta siitä, miten sitä omaa tarkkuuttaa voisi parantaa. Itsellä esimerkiksi lyönnin saaton kanssa oli harjoiteltavaa, samoin kun mailan kulman kanssa,  ja rysty lyöntiä vedin yhdellä kädellä kuin Rafael Nadal konsanaan (miinus taito, voima ja tarkkuus). Itselleni haastavaa on oikeasti kääntää se mailan kulma sellaiseksi, ettei pallo lähde ihan taivaan korkeuksiin. Mutta aina ihan mahtava tunne, kun saa pistettyä palloa voimakkaasti sinne, minne haluaa. 

Toisella kentällä puolet ryhmästä oli harjoitellut vapaammin samaa ristikentän lyöntiä ja oman ohjatun harjoituksemme jälkeen, pääsimme samaan puuhaan. Tarkoituksena oli pallotella joko pehmeillä tai oikeilla palloilla ristiin kentällä siten, että viiden kosketuksen jälkeen alkaa peli. Ja ei ollu helppoa saada sitä viittä kosketusta. Aina kun laskettiin ja päästiin neljään, jompi kumpi sohlasi pallon silkasta jännityksestä ulos kentän. Kokeiltiin välissä myös pomppivampia oikeita tennispalloja ja siinä meinasi välillä olla vaarassa viereiselläkin kentällä olevat. Pienen ja välillä vähän suuremmankin hiomisen jälkeen pallot alkoivat kuitenkin osua kenttään ja löytyi rytmi niin, että saatiin muutaman pisteen pelikin aikaiseksi. Ihan viimeiseksi pelattiin vielä pallokontrolliharjoituksena peliä, jossa palloa pitää yrittää pienillä hallituilla siirroilla pelata kentän eri puolille. 

Tenniksessä on itselleni edelleenkin monta hämmentävää seikkaa varsinkin pisteenlaskussa, mutta kaikista säännöistä ei tietysti missään pelissä voi heti alussa olla selvillä. Ite oon yrittäny päästä kärryille lukemalla wikipediasta tenniksen säännöt ja tietysti tennistä seuraamalla oppii paljon lajin hienouksista. Mun mielestä parasta itse pelatessa on pitkät pallorallit, kun saat pelastettu jostain ihan selän takaa pallon vielä peliin. Ja sit seuraavana hetkenä, kun se vastustaja on sun edessä ihan polvillaan eikä tarvis lyödä kun pallo kenttään, niin lyöt sen sitten ihan itse verkkoon ja ymmärrät mitä "ei kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa" sanonnalla tarkoitetaan. Tenniksen hienous on sen tempo, keskittymisen vaatimus ja mulle tietysti se pelaaminen. Hymy korvissa juoksen pallon perässä kuin koiranpentu. Tätä on pakko päästä pelaamaan vielä lisää!

  • Mitä kehittää: kestävyys, reaktiokyky, ketteryys, taito, keskivartalon ja yläkropan voima. Myös keskittymisen vaatimus on todella suuri. 
  • Parasta: Parasta mun mielestä tenniksessä on siihen uppoutuminen niin, että ei TODELLAKAAN tajua liikkuvansa kuin viimeistä päivää. Peli vie mennessään, eikä sykkeen kipuaminen korkeuksiin tunnu missään. 
  • Pahinta: Keskittymisen herpaantuminen niin totaalisesti, että et saa yhtään pallo ruutuun. Kun peli ei rullaa, niin se on todella turhauttavaa. 
  • Missä: Jyväskylän Tennisseura järjestää aikuisille ja junioreille valmennusta alkeista ihan kilpatasolle saakka ja niiden parista lajiin saa mahtavat eväät. Esimerkiksi syksyllä 18vko:n aikuistenniksen jakso maksaa 390€.  Valmennukset tapahtuu sään perustellaa joko ulkona tai sisällä hallissa. Tennismailoja löytyy ihan jokaiseen hintahaarukkaan, mutta perusmailan saa kuitenkin alle 100€:lla. Itse pelasin ihan sisäpelikengillä,mutta tokihan lajiin löytyy sitä paremmin palvelevia kenkiä. Jyväskylän Tennisseuralta voi myös varata omatoimiseen harjoitteluun vuoroja, joko hallista tai kesällä ulkokentiltä. Aikuisena voi alkaa kilpailemaan ihan harrastetasolla omassa taitorankingissään, joka kehittyy pelejä voittaessa. 
  • Oma ranking: Kyllä menee ihan kärkilajeihin. Pelikaverit on vähän hakusessa, kun miehellä menee lähinnä vaan hermo mun kanssa pelatessa, joten ei tenniskurssi menisi ihan hukkaan. Nelinpelinä menee kuitenkin vielä paljon paremmin, kun vähemmän mokailtavaa. Haluaisin kyllä hirveästi alkaa harrastamaan tennistä. 

Kommentit (0)

Kalenteri väittää, että nyt on menossa kesäkuu, vaikka ulkolämpötiloissa ei tunnu eroa huhtikuuhun hirveästi olevan. Lajeja kasassa reilu 40 ja tavoitteena et kesäkuun lopussa luku on vähintään sen 50. Kevät oli jälleen kerran järkyttävää hässäkkä, mutta tuurilla ja olemalla sosiaalinen sain just ja just sen pari lajia viikossa kasaan.  Joka tapauksessa myös mun kiireet näyttäisivät helpommin hallittavilta näin kesällä ja oon ehtinyt suunnittelemaan mitä kaikkia lajeja voisi käydä kokeilemassa. Ainakin näitä on tulossa: 

YLEISURHEILUA. Oon aloittanut Jyväskylän Kenttäurheilijoiden aikuisten yleisurheilukoulun, joka on jo pitkään ollut haaveena päästä kokeilemaan. Lapsena en mitään muuta ois halunnu olla kuin Karolina Kluft tai pikajuoksija Marion Jones (ennen kun se kärähti doupingista). Sieltä tulee pikkuhiljaa lajeja, kun ensin on juoksukoulu, sitten heittokoulu ja sitten hyppykoulu. Yritän juoksut jaotella tyyliin pikajuoksuun, aitajuoksuun ja kestävyysjuoksuun, ettei nyt ihan tulisi lajiesittelyä 100m, 200m, 400m, 800m, 100m aitajuoksusta, 400m aidoista, 1500m, 3000m, 3000m esteet, 5000m, 10000m juoksuista erikseen. 

PALLOPELEJÄ. Ai että! Mun lempparit ja sydänkäpyset, eli pallopelit saa kohta aloittaa. Syyskuisen polvileikkauksen jälkeen pallopeleihin tuli melkein vuoden kielto, mutta kohta on piina ohi ja luvassa on niin paljon palloja. Tennispalloja, sählypalloja, jalkapalloja, rugby-palloja, pesäpalloja, lacrosse-palloja (onko siinä edes pallo?), palloja, palloja ja palloja. Sivujuonne tähän muuten on, et kysyin lääkäriltä millon saan aloittaa pallopelit, mut endurosta, judosta ja lumilautailusta en kysynyt mitään. Kuinkahan polviturvallisia lajeja ne olikaan?

KAMPPAILULAJEJA: Vapaa-ottelu ja jiujutsu on tulossa, mutta lisäksi halajaisin kokeilla ainakin kalpamiekkailua ja ehkä vielä jotain muutakin aseella tehtävää taistelulajia, kuten aikidoa. 

ERIKOISHERKKUJA: suunnitelmissa on kokeilla Chearleadingiä, Roller Derbyä, Capoeiraa ja rastastusta, sekä edelleenkin se CS-matsi eli e-sportti ois testilistalla. Miten kivaa!

Tottakai näiden lisäksi myös paljon muuta on luvassa, mutta näiden parissa nyt ainakin ensialkuun mennään. Oon miettinyt myös, että lajeissa opittuja tehokkaita ja/tai hauskoja treeniliikkeitä voisin täällä blogissa jakaa, sillä niitä tulee melkein joka lajissa vastaan uusia. Tällä hetkellä itse teen paljon käsilläseisonta ja päälläseisonta treenejä, joita on kevään mittaan tullut opittua.

Mitä jutuista sinä haluaisit lukea? Jotain lisää, jotain vähemmän? Oon yrittänyt kirjoittaa lyhempiä postauksia, mutta huonolle menestyksellä. Sanottavaa lajeista on vaan niin paljon, että ei osaa niitä millään tiivistää. 


 

Kommentit (10)

Vierailija

Seikkailukisaa kannattaa ehdottomasti kokeilla, jos vaan ehdit. Melkein aina kisoissa on joku kuntosarja, että ei tarvitse kilpasarjasta aloittaa. Myös rogainingia ja/tai suunnistusta suosittelen. Mielenkiintoista ois lukea vaikka sprinttisuunnistuksesta kommentit, siinähän ei välttämättä mennä edes metsään. Tai liitokiekkolajeista ultimate. Tai ihan mitä vaan, kauhean kiva lukea näitä juttuja :)

Silja Penttinen
Liittynyt22.1.2017

Kiitos, ihana kuulla! Seikkailukisa kiinnostaa tosi paljon, se pitää muuten järkätä! Ja suunnistus on kanssa tulossa kesän aikana lajiesittelyyn, kompassin käyttö tosin on ehkä sitä ennen opeteltava! Ja kaikki muutkin lajit menee ehdottomasti testilistalle, katsotaan mitä niistä järjestyy. 

T. Silja

Silja Penttinen
Liittynyt22.1.2017

Moi!

Tässä jos ois nyt osuva se hymiö, jossa otsalta virtaa kylmä hiki...Mäkihyppy on yks niitä lajeja, joita saattais jo jännittää kokeilla, mutta onhan se mentävä jos tilaisuus vastaan tulee. :P

T.Silja

Silja Penttinen
Liittynyt22.1.2017

Moi, 

tulen mielelläni kokeilemaan lajia! Laittelinkin jo tuossa teille sähköpostia, eli toivottavasti blogissa nähdään pian tämäkin laji!

Silja

Liikkujanainen

Aikuisbaletti tai Balletone! Myös golf olis hauska. Ja kesällä tietty suppaaminen.

Kirkkovenesoutu on muuten supersiistiä! Aikido olis varmaan ihan sun juttu (se on tosin suurimmaksi osaksi aseetonta, eikä ihan varsinaisesti _taistelu_laji.) Miekkailulle iso peukku!

Tykkään lukea näitä sun kokeiluja ja naurattaa huomata, miten eri tavoin voi ihmiset suhtautua erilaisiin lajeihin ja asioihin (kilpailuvietti jne). Jatkoa innolla odottaen! 😊

Silja Penttinen
Liittynyt22.1.2017

Kiitos Liikkujanainen! <3

Olen seuraillut myös sinun blogia ja nauratti tosiaan noi erilaisuudet :) Juoksusta taidetaan tuntea samalla tavalla! Mulle urheilu on niin tärkeä kanava purkaa tota kilpailuviettiä, etten voisi kuvitellakaan lajia, jossa ei pääsisi kisailemaan. Kaikki muu liikunta vaan tukea ja tähtäintä sille lajille missä haluan kilpailla. Voi siis sanoa, että kilpailuvietti on ihan sairas :D 

Golf osuikin jo, mutta muutkin on varmaankin tulossa. Koitan kesällä kokeilla kaikkea sellaista mikä on mahdollista vain silloin, joten ainakin suppaus tulee kesän aikana. 

Tsemppiä sun liikuntaan myös, ihanaa että liikunnasta voi nauttia niin monella eri tavalla!

Silja

Sofia

Hei, jos kättä pidemmällä varustetut taistelulajit kiinnostavat, niin tsekkailepa kuningaslaji kendo! Miekan lisäksi saat yllesi päheen bougun. Lajia voi harrastaa omaksi iloksi hyvässä seurassa, mutta kisaamaankin pääsee varsin matalalla kynnyksellä. Blogisi on oikein inspiroiva!
Sofia

Silja Penttinen
Liittynyt22.1.2017

Moi Sofia!

Kiitos vinkistä, kendo lisätty listalle! Ois huippua tulla kokeilemaan sitäkin, on ollu itseasiassa haaveena. 

Ja kiitos kommentista, nää kyllä lämmittää aina <3

Silja

Seuraa 

Tervetuloa lajitestausten pariin! Tämän blogin kirjoitti Silja, 28-vuotias kilpaurheilija Jyväskylästä. Vuonna 2017 testasin 100 lajia vuoden aikana ja tästä blogista löydät lajiesittelyt niistä kaikista, sekä muutaman liikuntaa ja urheilua sivuavan tekstin. Mun intohimo liikunnassa on sen kyky itsessään tuottaa hyvää oloa ja sen antaman mahdollisuus ylittää itsensä ja kehittyä loputtomasti. 

Tervetuloa lajitestausten, liikunnan ja urheilukirjoitusen pariin! 

Silja Penttinen

 

 

Ota yhteyttä:

100lajiavuodessa@gmail.com

 

LAJILISTA:

(lajit aakkosjärjestyksessä)

  1. Agility
  2. Aikido
  3. Aitajuoksu
  4. Amerikkalainen jalkapallo
  5. Ammunta
  6. Ampumahiihto
  7. Baletti
  8. BMX-pyöräily
  9. Brasilialainen jiu-jitsu
  10. Capoeira
  11. Cheerleading
  12. CrossFit
  13. Curling
  14. Enduro-moottoripyöräily
  15. Fitness
  16. Frisbeegolf
  17. Futsal
  18. Gaelilainen jalkapallo
  19. Geokätköily
  20. Golf
  21. Hiihto
  22. Historiallinen miekkailu
  23. Ilma-akrobatia
  24. Jooga
  25. Jousiammunta
  26. Judo
  27. Jääkiekko
  28. Kalpamiekkailu
  29. Karting
  30. Kehonhuoltotunnit
  31. Kehonpainoharjoittelu
  32. Keihäänheitto
  33. Keilaus
  34. Kiekonheitto
  35. Kiipeily
  36. Kirkkovenesoutu
  37. Koripallo
  38. Korkeushyppy
  39. Kuntosali
  40. Kuulantyöntö
  41. Käsipallo 
  42. Kävely
  43. Lacrosse
  44. Laitesukellus
  45. Laser Tag
  46. Lenkkeily
  47. Lentopallo
  48. Lentäminen
  49. Lihaskuntotunnit lisäpainoilla
  50. Ilma-aseammunta
  51. Lumikenkäily
  52. Lumilautailu
  53. Maantiepyöräily
  54. Maastopyöräily
  55. Melonta
  56. Nyrkkeily
  57. Paini
  58. Painonnosto
  59. Paritanssit
  60. Parkour
  61. Pesäpallo
  62. Petanque
  63. Pikajuoksu
  64. Pikaluistelu
  65. Pilkkiminen
  66. Pituushyppy
  67. Polkujuoksu
  68. Pyöräily
  69. Pöytätennis
  70. Ratsastus
  71. Retkeily / Vaellus
  72. Retkiluistelu
  73. Ringette
  74. Roller Derby
  75. Rugby
  76. Rullaluistelu
  77. Salibandy
  78. Seiväshyppy
  79. Sirkus
  80. Spinning
  81. Step-aerobic
  82. Sulkapallo
  83. SUP-lautailu
  84. Suunnistus
  85. Taekwondo
  86. Taiji
  87. Taitoluistelu
  88. Tankotanssi
  89. Tanssillinen ryhmäliikunta
  90. Telinevoimistelu
  91. Tennis
  92. Trampoliini
  93. Triathlon
  94. Uinti
  95. Ultimate
  96. Umpihankihiihto
  97. Vapaaottelu
  98. Vesijumppa
  99. Vesijuoksu
  100. Wakeboarding

 

 


 

Teemat

Blogiarkisto

2017

Kategoriat