Kirjoitukset avainsanalla agility

Mitkä 10 lajia kiinnosti teitä eniten? Lähdetään tietysti liikkeelle top 10:n viimeisestä ja lähestytään sitä suosituinta. 

Mun omat tavoitteet tänä vuonna oli: 

1. oppia uutta. Check. Kokeilin sataa lajia ja sen lisäksi googletin ja luin ihan hulluna näistä lajeista ja kaikesta siihen liittyvästä. Nyt jos tulisi urheiluvisa näistä lajeista ja säännöistä, niin oisin vahvoilla !

2. löytää liikuntaharrastus, joka sytyttää eikä riko enää polvea. Check. Pikajuoksun oon jo aloittanut ja toistaiseksi polvi on sietänyt sitä hyvin. Mutta löysin oikeasti vähän liiankin monta hienoa lajia, joita haluaisin jollain tasolla harrastaa. Tässä ensivuoden liikuntalajeja pähkäillessä loppuu sekä rahat, että vuorokaudesta tunnit. 

3.saada sut osallistumaan haasteeseen tai kokeilemaan jotain uutta lajia. Check. Tästä on tullut itselleni se tärkein tavoite ja niin olen kuullut, että olen saanut ihmisiä innostettua lajeja kokeilemaan. Ja tää on se syy, miksi tätä blogia aloin kirjoittamaan ja oon siitä todella onnellinen. Liikunta ja urheilu on niin paljon enemmän kuin, jotain mitä meidän tulee tehdä pysyäksemme terveenä. Se tarjoaa onnistumisia, haasteita, kasvamista ja tunteita. 

 

 

Mut nyt teidän suosikkien pariin!

 

10. Judo

Ensimmäinen kamppailulaji innostuminen tuli tän lajina myötä ja edelleenkin muistan tästä lajista saamani innostuksen kuin eilisen. Älyttömän monipuolinen ja hieno laji, jossa silti nujutaan kuin viimeistä päivää. Ja kamppailulajeissa oikeasti hienoa on, että saat varmasti itsestäsi kaiken irti, sillä selviytymisvaisto kyllä herää, kun toinen yrittää pitää sua pihtiotteessa. 

 

9. Pikajuoksu

Myös yksi niitä lajeja, joita oon vaan aina halunnut harrastaa, mutta en oikein oo tiennyt, että missä ja miten. Tän lajin löydyttä en malttanut enää odottaa, vaan syksystä lähtien oon treenannut pikajuoksuryhmässä tavoitteena vähintään sillon 30-vuotiaana päästä kisailemaan. 

 

 

8. Agility

Moni ei usko, että tää on mikään laji, mutta lukekaapa tää teksti! Näissä treeneissä mun koira teki kyllä kaiken ihan oikein, mutta mä olin ihan pihalla. Jos mä aloittaisin agilityn, hankkisin sellasen pienen pienen koiran, jonka perässä ehkä miekin pysyisin. 

 

 

7. Brasilialainen Jiu-Jitsu

Näissäkin treeneissä meikäläinen pistettiin kyllä koville. Harvoin oon vaan niin poikki ollut, kuin näissä treeneissä, jossa painittiin, kuristettiin ja kamppailtiin sen mitä jaksettiin. Ja aina kun oli valmis luovuttaa, jaksoi silti aina yhden minuutin taistella. Mahtava laji!

 

 

6. Painonnosto

Moni varmasti ajattelee, ettei uskaltaisi koskaan aloittaa painonnostoa. Tässä lajissa on sellanen vahva testosteronin aromi, mutta ei siellä salilla pakko ole heti ruveta isoilla painoilla tekemään ja tehdessä karjumaan. Suosittelen oikeasti miettimään kuntosalin sijaan painonnoston aloittamista. Törkeän paljon tehokkaampaa ja oikeassa valmennuksessa turvallisempaa!

 

 

5. Kehonpainoharjoittelu 

Tää laji! Kehonpainolla voi tehdä vaikka mitä, harjoittaa koko kroppaa, oppia siistejä temppuja ja päästä todella kovaan kuntoon! Kehonpainoharjoitteet on myös monella tapaa haastavampia kuin lisäpainotreenit, koska näissä ei voi oikein huijata. Näissä mukavinta on, kun asettaa itselleen tavoitteeksi vaikkapa sen pistoolikyykyn ja kun sen saavuttaa! 

 

 

4. Geokätköily

Ilmeisesti on kiinnostanut myös se, miksi geokätköily löytyy viimeiseltä sijalta. Mä en vihaa tätä lajia, vaikka se viimeiseltä sijalta löytyykin. Mun mielestä tää on mielenkiintoista, mutta useata kertaa vuodessa mä en jaksaisi tähän innostua. Mut ehdottomasti laji, joka saa liikkumaan ja käyttämään myös aivonystyröitä. 

 

 

3. Telinevoimistelu

En vaan oisi ikinä uskonut, että näinkin vanhana voisi vielä oppia telinevoimistelua, mutta jälleen kerran lajitesti osoitti asian vääräksi. Tää laji sai mut innostumaan kaiken käsilläseisonnasta, puolivolteista, volteista ja flickeistä. Lähtötasovaatimus on se, että uskaltaa lähteä kokeilemaan. Siitä se lähtee ja todella paljon on mahdollista oppia!

 

 

2. Käsipallo

Tää laji kyllä nopeasti valloitti mun sydämen. Mun lajeja on aiemmin ollut pesäpallo ja salibandy, ja tavallaan käsipallossa on yhdistetty parhaat elementit näistä peleistä. Maalinteko + joukkuepeli + heittäminen. Tää on sellainen laji, jota pitäisi todellakin päästä enemmän harrastamaan. 

 

 

1. Crossfit 

Ylivoimaisesti suosituin lajiteksti, enkä yhtään ihmettele miksi. Monipuolinen ja koukuttava laji, joka omassakin rankingissä ansaitsisi olla korkeammalla. Musta on vuoden aikana tullut kyllä Crossfit-fani, vaikka tätä lajia kävin vaan kokeilemassa ja seuraan useaa tän lajin urheilijan tekemisiä. Kovia tyyppejä! Koukuttavuus perustuu siihen, miten helposti tässä lajissa näkee kehittyvänsä. Suosittelen!

 

Huikea vuosi takana! Seuraavasta tulee varmasti vielä parempi!

Positiivinen mindset on oikeasti yks tärkeimpiä asioita elämässä. Mä yritän muistaa joka päivä sanoa itselleni, että tää päivä voi olla mun elämäni paras päivä. Ja toisaalta sanon myös, että tyytyväisyys tappaa kehityksen. Näillä kohti vuotta 2018. 

 

 

 

Kommentit (0)

"Eihän agility ole urheilua! Eihän ihminen tee siinä mitään!. "  Vai tekeekö? Ainakin itse tein ja hauskintahan oli, että nimenomaa minua piti käskeä juoksemaan, eikä koiraa :D Pääsin Jyväskylän Agility Team Ry:n eli JAT:in porukkaan kokeilemaan millainen laji agility onkaan ja taas ollaan yhtä hienoa kokemusta rikkaampi! Mulla kun itselläni ei kotoa löydy kuin mies ja kissa, niin sain onneksi JAT:in koulutustoiminkuntaan kuuluvan Elina Kaleniuksen ihanan Lux-koiran muutamaksi tunniksi kokeiluun lainaan. Lux on 9-vuotias bordercollie-"vanhus" , joka on tottunut olemaan vieraidenkin ohjaajien kanssa, mutta ei varmaan aikaisemmin ihan näin ulapalla olevan kanssa ole joutunut treeneissä olemaan. :)

Agility on ohjaajien ja koirien esteratakilpailu, jossa koiraa ohjataan erilaisten esteiden yli.

 

Agilityn kilpailusuoritus tapahtuu niin, että koira kiertää tuomarin suunnitteleman n. 100-200m pitkän esteradan mahdollisimman virheettömästi ja mahdollisimman nopeasti. Kisoissa ohjaajalla on vain 5 minuuttia aikaa tutustua rataan ilman koiraa, jonka jälkeen seuraava suoritus onkin kisasuoritus, jossa koira ohjataan radan läpi.  Tämä radan sisäistäminen ei ensikertalaisen silmissä näyttänyt kovinkaan helpolta tehtävältä, sillä ihmettelen suuresti miten on mahdollista muistaa miltä puolelta mitäkin estettä pitää koiran mennä ja mihinkä mentiinkään seuraavaksi. 

Kuvittele, että se koira juoksee vauhdilla 3-5m/s ja sun on oltava edellä näyttämässä koiralle suunta ja reitti, mitä kohti seuraavaksi mennään. Rataan tutustumisvaiheessa jokainen ohjaaja suunnitteleekin "taktiikkansa" oman koiransa ohjaamiseen radan läpi. Treeneissä harjoitellaan erilaisia ratoja koiran kanssa, jotta siellä "taktiikka-kirjassa" on sitten olemassa valmiita kuvioita vastaan tuleville kisaradoille. 


Kyllä taas huomasi olevansa vähän turhan syvissä vesissä, kun treeneihin päästiin. Ihan ensimmäisenä hommat aloitettiin radan rakentamisesta, koirien odotellessa autoissa. Nyt harjoiteltiin muutaman viikon vanhaa kisarataa, jonka sisäistämiseen mulla meni enemmän kuin koko treenit. Kertaakaan en siis päässyt alusta loppuun ja parhaiten meni ihan vaan sellaiset suorat pätkät, vaikka ei välillä nekään. Ei ollut taas mulle ihan sellainen "mennään ja tehdään" laji. Kun rata oli valmis, vietiin koirat lämppälenkille. Haasteellisen agilitystä tekee tosiaan juuri se, että ihmisten lisäksi myös koirat tulee valmistaa suoritukseen. Erilaiset esteet ovat myös koiralle fyysisesti vaativia, joten esimerkiksi kyljet ja jalat on oltava lämpimiä, ennen maksimisuoritusta. Myös ohjaajan kannattaa huolehtia omasta lämmittelystä, sillä vaikka juostu matka ei määrällisesti ole suuri, joudut sen aikana tekemään täydestä vauhdista käännöksiä ja koordinatiivisesti haastavia liikkeitä, joissa esimerkiksi nilkat pyörähtävät helposti. 

Näissä JAT:in treeneissä jokainen ohjaaja tuo oman koiransa yksi kerrallaan radalle treenaamaan, muiden ohjaajien koittaessa neuvoa ja kannustaa haastavissa kohdissa. Elina näytti ensin toisen koiransa Ultran kanssa, miten rataa mennään läpi ja sen jälkeen olikin minun vuoro Luxin kanssa. Tietysti homma voisi olla helpompi, jos koira olisi tuttu jo perheenjäsenenä ja olisin käynyt kaikki pentu ja alkeisryhmät sen kanssa, ennen kuin rataa treenattaisiin, mutta täytyy kyllä sanoa, että Lux teki kaiken niin hyvin kuin pystyi. 

Elinan kanssa oltiin suunniteltu mulle koreografia läpi radan, mutta mun muistissa pysyi yleensä vaan seuraavat kolme estettä, jonka jälkeen ohjasin koiran väärään suuntaan. Voitte videolta katsoa, miten jokainen käännös, jokainen kädellä ohjaus ja jokainen kohta mihin juoksen on tarkkaan ennalta suunniteltu, vain mun toteutus sakkaakin pahasti. Silti aina jokaisen pätkän jälkeen (kun vika on minussa) koiraa palkitaan. Yksi juju on löytää myös jokaisen koiran kanssa toimiva palkitsemiskeino, joka voi olla lelu, leikki tai herkku. Koirat myös nauttivat radan suorittamisesta todella paljon ja jo sen kiertäminen on niille ilo. Luxia aina harmittikin, kun se pääsi vain muutaman esteen kerrallaan minun ohjausvirheiden takia suorittamaan. Ohjausvirheeksi riittää ihan vaan se, että kun käännyn väärältä puolelta ja koiraa lukee minusta, että seuraava suoritettava este onkin jossain ihan muualla. Yleinen ohje agilityyn onkin, että koira ei tee virheitä, vain ohjaaja tekee. Ja näin se oli! 

 

Jokaisessa kokeilemassani lajissa vaaditaan erilaisia taitoja. Toisissa kestävyyttä, voimaa tai notkeutta, toisissa tarkkuutta, nopeutta, keskittymiskykyä ja taitoa. Agility ei ole erilainen kuin muut, paitsi että kisasuorituksessa oletkin oman suorituksesi lisäksi vastuussa myös koiran valmistamisesta, suorituksesta ja huoltamisesta. Kuitenkin koiran kanssa tekeminen liikuttaa myös ihmistä todella paljon, kaikin puolin. Suoritus on lyhyt, mutta kisoissa voi olla, että teet eri koirien kanssa eri ratoja jopa kahdeksan saman päivän aikana, jolloin sekä aivokapasiteetti, että kehon kuormitus jo kertaantuu. Sekä ihmisen, että koiran palautumisesta kisapäivinä ja sen jälkeen onkin pidettävä huoli. Huipputasolla koirat käyvätkin hierojalla, fysioterapeutilla, osteopaatilla ja lääkärillä, niinkuin kuin muutkin huippu-urheilijat. Ei unohdeta peruskunnon ylläpitoa ja koordinaation harjoituksia sekä koirille, että ihmisille. 

 

  • Mitä kehittää: Peruskunto, nopeus ja koordinaatio. Lisäksi muistia ja keskittymistä, sillä suorituksessa on pakko olla niin läsnä siinä mitä tehdään. 
  • Parasta: Harrastajalle varmasti koiran kanssa yhdessä harrastaminen, liikkumisen ilo ja loputon kehittymisen mahdollisuus.
  • Pahinta: Sellaiset este-haasteet, joiden läpimenon junnaamiseen saa menemään aikaa loputtoman paljon. Kisoissa varmastikin omat mokat harmittaa jos tietää, että koira olisi suoriutunut radasta erinomaisesti. 
  • Hinta: Koiraharrastukseen saa menemään rahaa niin paljon kuin tahtoo. Agility harrastuksena ei ole sidoksissa rotuun ja eri kokoisille koirille on omat luokkansa mini, medi ja maksi. Esimerkiksi JAT ry:n seurassa jaksomaksu on 220€, jonka hinnalla voi olla ryhmätoiminnassa 10-20krt ryhmästä riippuen ja treenata itsenäisesti kentän ollessa vapaana. Alkeiskurssit pitää olla koiran kanssa käytynä, että ryhmiin pääsee. 
  • Kenelle: Todella antoisa liikuntaharrastus, jota voi yhdessä koiran kanssa tehdä. Tavoitteita ja haasteita riittää niitä haluaville tai voi harrastaa pelkästään liikkumisen ja leikkimisen ilosta. Tason saa valita itse.
  • Oma ranking: Vaikka en itseäni koiraihmisenä pidäkään, tykästyin lajiin silti. Nyt on pakko estää kaikki koiranpentu kuvat, sillä erehdyin jo tsekkailemaan millaisia pentuja myynnissä on :) . Ei ehkä vielä, mutta ken tietää...Sitä ennen saatan yrittää kissa-agilityä meidän Saaran kanssa.

Kommentit (0)

Seuraa 

Tervetuloa lajitestausten pariin! Tämän blogin kirjoitti Silja, 28-vuotias kilpaurheilija Jyväskylästä. Vuonna 2017 testasin 100 lajia vuoden aikana ja tästä blogista löydät lajiesittelyt niistä kaikista, sekä muutaman liikuntaa ja urheilua sivuavan tekstin. Mun intohimo liikunnassa on sen kyky itsessään tuottaa hyvää oloa ja sen antaman mahdollisuus ylittää itsensä ja kehittyä loputtomasti. 

Tervetuloa lajitestausten, liikunnan ja urheilukirjoitusen pariin! 

Silja Penttinen

 

 

Ota yhteyttä:

100lajiavuodessa@gmail.com

 

LAJILISTA:

(lajit aakkosjärjestyksessä)

  1. Agility
  2. Aikido
  3. Aitajuoksu
  4. Amerikkalainen jalkapallo
  5. Ammunta
  6. Ampumahiihto
  7. Baletti
  8. BMX-pyöräily
  9. Brasilialainen jiu-jitsu
  10. Capoeira
  11. Cheerleading
  12. CrossFit
  13. Curling
  14. Enduro-moottoripyöräily
  15. Fitness
  16. Frisbeegolf
  17. Futsal
  18. Gaelilainen jalkapallo
  19. Geokätköily
  20. Golf
  21. Hiihto
  22. Historiallinen miekkailu
  23. Ilma-akrobatia
  24. Jooga
  25. Jousiammunta
  26. Judo
  27. Jääkiekko
  28. Kalpamiekkailu
  29. Karting
  30. Kehonhuoltotunnit
  31. Kehonpainoharjoittelu
  32. Keihäänheitto
  33. Keilaus
  34. Kiekonheitto
  35. Kiipeily
  36. Kirkkovenesoutu
  37. Koripallo
  38. Korkeushyppy
  39. Kuntosali
  40. Kuulantyöntö
  41. Käsipallo 
  42. Kävely
  43. Lacrosse
  44. Laitesukellus
  45. Laser Tag
  46. Lenkkeily
  47. Lentopallo
  48. Lentäminen
  49. Lihaskuntotunnit lisäpainoilla
  50. Ilma-aseammunta
  51. Lumikenkäily
  52. Lumilautailu
  53. Maantiepyöräily
  54. Maastopyöräily
  55. Melonta
  56. Nyrkkeily
  57. Paini
  58. Painonnosto
  59. Paritanssit
  60. Parkour
  61. Pesäpallo
  62. Petanque
  63. Pikajuoksu
  64. Pikaluistelu
  65. Pilkkiminen
  66. Pituushyppy
  67. Polkujuoksu
  68. Pyöräily
  69. Pöytätennis
  70. Ratsastus
  71. Retkeily / Vaellus
  72. Retkiluistelu
  73. Ringette
  74. Roller Derby
  75. Rugby
  76. Rullaluistelu
  77. Salibandy
  78. Seiväshyppy
  79. Sirkus
  80. Spinning
  81. Step-aerobic
  82. Sulkapallo
  83. SUP-lautailu
  84. Suunnistus
  85. Taekwondo
  86. Taiji
  87. Taitoluistelu
  88. Tankotanssi
  89. Tanssillinen ryhmäliikunta
  90. Telinevoimistelu
  91. Tennis
  92. Trampoliini
  93. Triathlon
  94. Uinti
  95. Ultimate
  96. Umpihankihiihto
  97. Vapaaottelu
  98. Vesijumppa
  99. Vesijuoksu
  100. Wakeboarding

 

 


 

Teemat

Blogiarkisto

2017

Kategoriat