Kirjoitukset avainsanalla tasapaino

Riippuen tekijästä tän lajin nimi on todennäköisesti trampoliiinivoimistelua, trampoliinihyppelyä tai trampoliinitemppuilua. Mun kohdalla ehkäpä tota temppuilua. Mä kävin Jyväskylän Trampolin Parkissa erittäin tehokkaan tunnin kokeilemassa tätä lajia ja kyllä tää ihan oma lajinsa on! Mä oon aikaisemminkin päässyt kokeilemaan voimistelutrampoliineja mm. yliopiston telinesalilla ja myös lukiossa löyty liikuntasalista sellanen. Voltin mä oon aina uskaltanut sinne superlon-mereen heittää, mutta hurjasta nuoruudesta ja vahvan itsesuojeluvaiston puutteesta huolimatta, mun temput on jääny kyllä siihen. Nyt trampoliinihyppiminen on nostanut päätään ihan omana liikkumismuotona erilaisten harrastepaikkojen myötä, enkä ihmettele, sillä tää on kyllä törkeen hauskaa liikuntaa! Kannatta tsekata myös Trampolin Parkin hauska videokanava, jossa on älyttömästi vinkkejä uusiin temppuihin ;). Tän videon Aleksi oli mullekin temppuja neuvomassa. 

                          
   

Sen yhden trampoliinin sijaan, jolle jokainen jonottaa vuoroaan, esimerkiksi tuolla trampoliini parkissa on ihan hulluna vaihtoehtoja hyppimiselle. On vähemmän pompauttavia tramppa-alueita (freestyle-trampoliinit), sellanen verkoilla eristetty korisalue (jonne saisi varmasti ihan eeppisiä pallopeleja aikaiseksi) ja sit sellanen alue, josta voi voimistelutrampoliineiltä (olympia trampoliinit) hypätä superlon-mereen. Mä olin varannu hyppytunnin vielä niin sopivanan ajankohtana, et sain vapaasti pomppia missä vaan ehdin ja ohjaajilta sain vinkkejä temppuihin. Mä olin kyllä kuin lapsi karkkikaupassa kaikkien niiden trampoliinien keskellä!

Mä ajattelin alussa, et pärjään omilla sukilla, mut hetken niillä liukasteltuani ostin tiskiltä 3€ maksavat jarrusukat, joilla homma oli oikeasti kuin eri planeetalta. Oon melko varma, että mikään mun oppimista tempuista ei ois luistavilla sukilla onnistunut. Kovin pitkään mä en ois jaksanu hyppiä pelkästään ylös-alas, vaan temppujen oppiminen tässäkin lajissa on sitä siisteintä mahdollista. Ohjaajilla trampolinparkissa on aika huikeet taidot tehdä kaikkea siistiä ja niiltä sain aina uuden jutun opeteltavaksi. Jos mä oisin vaan itekseni hyppiny, en todellakaan oisi keksiny sellasia juttuja edes opeteltavaksi. Ohjaajilta kannattaa kyllä kysellä vinkkejä temppuihin!

Ekana lähdin opettelee puolivolttia niillä vähemmän pomppivilla trampoilla. Siellä trampoliinien välissä on myös suojakaistaleita, joista on hyvä ponnata kädet puolivoltissa ympäri. Temppu näytettiin mulle muutaman kerran, kerrottiin pää kohdat (tarpeeksi kaukaa ponnistus, että vauhti on kunnolla eteenpäin) ja vielä kun ehdotettiin et heitänkin ne kädet alakautta maahan, niin voilá! Oli menny 10min hyppytunnista ja puolivoltti hanskassa! Sit siirryttiin voltin hakemiseen voimistelutrampoliinille. Nää pomputtaa ihan todella paljon voimakkaammin ja näihin kannattaa tutustua rauhassa, jos ei oo samanlaisella aikasemmin hyppiny. Mä en todellakaan uskalla näillä hypätä niin korkeelle kun oisi mahdollista, sillä ne pompauttaa tosiaan niin korkeelle, et mua alkaa oksettaa.

Koska tavan voltti ei superlon-mereen (eli sellaseen altaaseen, joka on täynnä pieniä superlon-paloja) ollutkaan kovin haasteellinen, mä lähdin opettelemaan volttia puolella kierteellä. Siinä pitäisi ilmalennon aikana kääntyä niin, että kasvot oisi takaisin lähtösuuntaan. Mä ehkä osaan sen voltin tehdä vahingossa, mutta ei mulla oo mitään hajua missä asennossa mie ilmassa oon, kun jalat pitäisi potkasta oikeassa kohtaa suoraksi ja kääntää yläkropalla koko vartalo. Mie lähin kääntymään aina liian aikaisin ja päädyin altaaseen useimmiten pää edellä. Hankasin tätä liikerataa (pyörähdys ja kääntyminen) ihan pelkästään kuperkeikan kautta trampoliinilla pyörimällä, että selkäytimeen jäisi jälki siitä oikeasta liikkeestään. Siitä huolimatta, homma ei ottanut luistaakseen. Päätin sit antaa tälle vähän aikaa ja opetella jotain seuraavaa hommaa. 

Seuraava opeteltavaksi ehdotettu asia olikin sit takaperinvoltti. Tää on vaan jotenkin niin kuumottava temppu! Tuntuu ihan sekopäiseltä lähteä hyppäämään taaksepäin ja yrittää tehdä voltti. Jälleen kerran piti aivotoiminnalta ja järkevältä ajattelulta kääntää kytki OFF-asentoon ja vaan hypätä! Se tehtiin trampoliinin kovalta reunalta suoraan altaaseen, ettei trampppa hypäytä mua ihan mihin sattuu.  Ekoilla kerroilla ohjaajat avusti mua sen verran, et hyppy ei jää paikoilleen vaan tulee reilusti taaksepäin. Koska homma näytti riittävän turvalliselta, kokeilin ilman avustusta. Se itsesuojeluvaisto vaan pitää tiukasti pois päältä, niin hyvä tulee. 

Tässäkin lajissa pitäisi osata palastella se tehtävä asia pienempiin kohtiin. Takaperinvoltissa a.) kunnon pomppu niin, et kädet heilahtaa lopussa ylös ja taaksepäin b.) jalat koukkuun ja kädet niistä ympäri. Kun säheltää tätä kaikkea ja yhtäaikaa, niin on helposti ongelmissa. Oikeastaan se ekan vaiheen hypyn uskaltaminen, on näissä kaikissa se tärkein. Jos sulla on tarpeeksi ilmaa alla, sulla on enemmän aikaa tehdä sitä muuta. Mä olin tyytyväinen siihen, et uskalsin tätä harjoitella, vaikka ei tätä kyllä koskaan tulla biitsillä kokeilemaan. Tää oli ylivoimaisesti kuitenkin pelottavin juttu opetella. 

Mä olin tässä vaiheessa kyllä ihan puhki. Siellä seinällä luki jossain, et 20min yhtäjaksoinen pomppiminen vastaa tunnin lenkkiä... Mun keskisyke paino kokoajan 140-150bpm:n paikkeilla, mutta ei vaan malttanut levätä. Oli liian siistiä! Vaihdoin vaan harjoiteltavia juttuja välillä, kun se superlon-merestä itsensä ylös kampeaminen on niin sairaan raskasta. Oikeasti, se on musta ylivoimaisesti hirveintä koko hommassa. Mä en tiiä, onko mulla vaan tosi huono tekniikka, mut jostain syystä mä en meinaa päästä niistä pois. :D Opettelin sit vaan tekee volttia voimistelutrampalla niin, et ländään sen jaloilleni. Joka kerta uskalsin pompata vähän ylemmäs, et sitä aikaa oli pyörähtää, ja vaikka en jaloista kiinni ottanutkaan pyörimisvaiheessa, niin lopulta puhtaasti jaloilleni pääsin. Tää autto myös hahmottamaan sitä volttia puolellakierteellä ja muutama yritys pelkän voltin jälkeen, niin sain tänkin jotenkuten altaaseen heitettyä. (Tein koosteen kaikista tempuista Instagramiin, joten kannattaa sieltä tsekata!) 

Viimesenä yritin opetella puolivoltti, jännehyppy, puolivoltti sarjaa, mut siitä tulikin puolivoltti, jännehyppy, voltti- sarja vahingossa, kun viimeisessä hypyssä hyppäsin vaan käsien yli. Ekalla kerralla säikähdin sitä, vaikka ihan istualleen kovemmalle trampalle tulin, mut sit seuraaviin otin vaan kovemman pompun ja keskityin pyöräyttämään sen kunnolla. Noissa sarjoissa on vaan se juttu, et pitää keskittyä eka ensimmäiseen ja sit vasta toiseen. Puolivolttiin jos lähti liian läheltä trampoliinin reunaa, niin mätkähti jo sen jälkeen istualleen maahan. 

Mä olin niin poikki, mutta onnellinen ton tunnin jälkeen. Mä en tiedä millä vauhdilla ja rohkeudella mä sen painoin, mutta oppimisen into oli ihan hirvittävän kova! Pakko oli vaan jaksaa kokeilla kaikkea uutta. Tunti oli todellakin ihan riittävä aika treenaamiseen. Ainoa vaan, että vaikkei hyppiessä missään tuntunut, niin seuraavana aamuna mun leikattu polvi oli kyllä hypyistä ärtynyt. Tätä hyppelyä en voi siis ihan hullun usein tehdä, sillä kun polvessa ei oo enää pehmusteita estämässä luiden vastakkain hankautumista, niin pomppiminen pidemmän päälle on aika ikävää. Mut miten siistiä päästä oppimaan uusia siistejä juttuja! Ja lajina myös sellanen, että jokaiselle löytyy sopiva taso. Aina voi helpottaa tai vaikeuttaa sitä omaa tekemistään!

  • Mitä kehittää: kuntoa (kovalla kädellä!), tasapainoa ja kehonhallintaa. 
  • Parasta: Kun vauhti vie ja pääsee omista peloistaan.
  • Pahinta: Pelko siitä, että tulee niskoilleen. Tässä pitää vaan toisaalta malttaa pysyä omilla taitoalueillaan ja toisaalta uskaltaa tehdä kunnolla, ettei jätä hyppyä puolitiehen.
  • Missä ja miten: Trampolin Parkissa hyppytunti maksaa 10-14€ tunnilta ja siihen hintaan saa itsensä kyllä todella väsyksiin! Tarjolla on myös aikuisille hyppimiskursseja, joilla tosiaan edetään ihan hyppijöiden omien valmiuksien mukaan henkilökohtaisia tavoitteita kohti.
  • Oma ranking: Ihan superkivaa, mut polvi ei vaan kestä noin paljoa kerralla :( Tätä pitää nauttia harvoin, mutta silloin sitä suuremmalla ilolla!

 

Kommentit (1)

Hyppivä Tapio

Harrastan trampoliinivoimistelua Ikurissa Tampereella. En ole kilpavoimistelija sentään vaikka joskus ajatuksella leikinkin. Trampolinparkin Tampereen pisteellä olen monia kertoja käynyt ja joka kerta ollut kivaa. Hiki tos tulee, väistämättä!

On lajeja, joita en todellakaan olisi uskaltanut mennä kokeilemaan ilman tätä haastetta. Baletti on yksi niitä. Oon aina ihaillut balettitanssijoiden taitoa ja urheilullisuutta, mutta en oo koskaan edes miettinyt, että voisin itse sitä harrastaa. Eihän aikuiset naiset (palloiilu taustalla) voi aloittaa jotain niin eleganttia ja esteettistä? Onneksi Liikkuja Nainen mulle ehdotti aikuisbalettia ja selvittelin missä sitä pääsee kokeilemana. Esimerkiksi Jyväskylän Tanssiopistolla on nimenomaa aikuisbaletin alkeita, jonne ihan kaikki voivat mennä mukaan ja siellä pääsinkin tätä lajia testaamaan. Mun kanssa kokeilemassa oli toinen 100 lajin testaaja Hannele, joka oli nuorena harrastanut balettia. Hannelelta sainkin tunnin jälkeen monta vinkkiä asentoihin ja vähän eri tavalla nousi tosiaan Hannelen jalka tunnilla kun meikäläisen... Mun kokemukset baletista rajoittuu telkkarissa tai joskus livenä nähtyihin kokemuksiin, tunnilla tehtiin kuitenkin paljon sellaisia asioita, joita ajattelinkin. 

Aikuisten balettitunneilla harjoitellaan baletin perusliikkeitä pyrkimyksenä lisätä kehon hallintaa, lihasvoimaa, liikkuvuutta, tasapainoa sekä esteettisyyttä ja ilmaisua aikuisten tavoitteiden ja edellytysten mukaisesti. (Jyväskylän Tanssiopisto). 

Vähän niinkuin monessa muussakin lajissa, on aikuisena aloittamisessa kuitenkin kynnys. Helpompi on mennä lajiin, josta on aikaisemmin edes jotain kokemusta. Moni aikuisbaletissa kävijäkin on lapsena ja nuorena harrastanut ja palannut aikuisiässä takaisin harrastuksen pariin. Mun on tavallaan helppo mennä tän haasteen puitteissa kokeilemana ihan mitä tahansa, koska kaikki tietää, että oon se tyyppi joka kokeilee kaikkea ja eikä mun pliétä katota kieroon, vaikka teen sen kuinka selkä mutkalla. Jos menisin ihan muuten vaan uuteen lajiin, olisi suorituspaine varmasti kovempi. Toki ihan uusiakin aloittajia löytyy ja aikuisbaletti on ollut nyt tanssiopistolla suosittu kurssi. Moni harrastaja haluaa hankkia myös kärkitossut melko aikaisessa, jotta hommaan saa ihan oikeaa tanssimisen fiiistä. Mie tietysti kokeilin lajia ihan sukkasillaan ja taisi ne sukat olla myös väärinpäin jaloissa. En vaan enää kehdannut kääntää :)

 

Tunnin alussa lämmitellään ja avataan jalkojen liikelaajuuksia tanssia varten. Baletin perusasennnot (ne asennot, joista kaikki sarjat lähtee) on mun jäykille lonkille haaste, sillä jalat pitäisi pitää kantapäät yhdessä ja varpaat sivuille auki. Huomaamatta vein aina jalat suoraan, josta opettaja kävi usein sitä asentoa korjaamassa. Alussa siis lämmiteltiin siis ihan keskellä ringissä lihakset ohjeiden mukaan auki ja sitten siirryttiin kaikki salin reunoille tangon viereen. Baletissa on todella paljon kaikkia termejä ja kaikille asennoille tuntuu olevan omat nimensä, joista mulle ei tosiaan mieleen yhdellä kerralla jäänyt mitään. Opettaja kävi onneksi ensin yhdessä meidän kanssa koko lyhyen sarjan läpi, jonka jälkeen lähdettiin sitä heti musiikkin tekemään. 

 

Mulla ei olisi ollut yksin mitään toivoa muistaa niitä helppojakaan sarjoja, joten katsoin aina edessä olevan liikkeistä mallia. Koko ajan varmasti suu pyöreenä kuin pikkuleipä. Sarjoissa ollaan yleensä kylki tankoon päin ja pidetään toisella kädellä kiinni ja ulomman puoleinen jalka tekee töitä. Alussa sarjoissa haettiin pienemmillä liikkeillä niitä suurempia liikelaajuuksia ja varsinkin juuri lonkan liikkeessä piti olla tarkkana. Kaiken liikkeen pitäisi näyttää kevyeltä ja sulavalta, mutta kun jostain ottaa kiinni, niin sitten ottaa. Liike pitäisikin pystyä jättämään juuri sellaiseksi, ettei selkä lähde notkolle tai lantio kiertymään. Mulle todellista haastetta siis! Sarjan loppuun tuli yleensä vielä joko demi plie  (puoleen väliin) tai grand plie (kokonaan alas), eli käytännössä kyykky jalat aukikierrossa polvien auetessa sivuille (jalkojen kohdat vaihteli alkuasennon mukaan). Selkää ei saisi päästä notkistumaan, vaan tulla vaan suoralla selällä alas. Voin ihan näin omallakin silmällä kertoa, että mun pliet ei ollut mitää vahvoja suorituksia. Hahah, instagramista näät tyylinäytteen! 

Kun hommaan vielä lisättiin lisää pitoja esim. rauhallinen jalan nosto suoraksi eteen tai sivulle tai taakse, niin meikäläinen oli ongelmissa. Mulla on ihan selkeää heikkoutta niissä lihaksissa, joilla voisi jalkoja tuolla tavalla rauhallisesti nostella ylös päin, joten baletti iski kyllä siihen. Siltikin aivan älyttömän ihanaa oli niitä harjoitella, kun tunnilla soi kaunis klassinen pianomusiikki ja tanssijoiden joukossa vallitsee täysi keskittyminen omaan tekemiseen. Yritin aina peilistä seurata, ettei alaselkä notkistuisi, mikä on kyllä mun ihan perus asentovirhe ihan muutenkin. Tunnin loppuun harjoiteltiin vielä pieniä baletti hyppyjä, joissa haasteena on pitää tasapaino kasassa ja nilkat suorina ilmassa. Siinä saa nilkan lihakset kyllä aikamoista treeniä. Itselle näissä vaikeinta oli saada rytmistä kiinni, lähdin aina joko puoli tahtia liian aikaisin tai liian myöhään hyppyyn, joten olin koko ajan eri rytmissä muiden kanssa :D. Oon vielä pitänyt itseäni rytmiikassa ihan todella taitavana, mutta en osaa kyllä yhtään ajoittaa mun hypyn korkeutta osumaan musiikin kanssa. Ihan viimeiseksi harjoiteltiin vielä salin läpi vähän niinku laukka askelia, joissa mun rytmitaju oli juuri sen saman puoli tahtia eri ajassa. Tästä onneksi ei ole todistusaineistoa. 

Veikkaan, että ensikertalaisena noin 95% kaikista pointeista meni ohi, sillä oma keskittyminen riittää jalan liikutteluun oikeaan suuntaan päin. Käsiä en ehtinyt todellakaan miettiä, sillä nekin totta kai pitäisi pystyä pitämään liikkeissä mukana. Hannele yritti mulle lopuksi vielä neuvoa sitä käsien asentoa, kun otettiin kuvia blogia varten, mutta joka kerta mulla oli joko liian jyrkkä tai loiva kulma ranteissa :D Hannelella myös ne kaikki perusasennot tuli kuin apteekin hyllyltä! Vaikka ehkä mun tekemisestä sellainen viimeinen esteettisyys puuttui nautin ihan hirveästi! Tuollainen hallinta ja kontrolli kaikissa liikkeissä ei tekisi ollenkaan pahaa tasapainolle ja lihaksille. Siihen yhdistettynä vielä rauhallinen ja todella rentouttava fiilis, niin mie tykkäsin kyllä todella paljon. Tää nyt voi olla huono vertaus, mutta vähän niin kuin tanssillista joogaa. Tässä lajissa myös varmaan nopesti ne lihakset kehittyisi ja ryhtiin saisi ihan uudenlaista ilmettä. Mun pakarat oli jumissa noin 5 päivää tän yhden tunnin jälkeen.  Myös muihin kokeilemiini tanssi juttuihin verrattuna tykkäsin siitä, että baletissa tehdään suht lyhyitä sarjoja, joita ehkä ois mahdollista myös helpommin muistaa, mitä piti tehdä. Jos oisin nuorten palloilujoukkueen valmentaja laittaisin koko joukkueen käymään baletissa kerran viikossa. Tytöt ja pojat! 

  • Mitä kehittää: lihasten hallintaa, tasapainoa, rytmiikkaa, notkeutta ja ryhtiä. 
  • Parasta: Lihasten hallintana keskittyminen, musiikki ja fiilis, kun saa vaan keskittyä pieniin asioihin. 
  • Pahinta: Saada kroppa tottelemaan ja toimimaan esteettisesti. Peilistä ois hyvä seurata sitä omaa liikettä, mutta kun hävettää koko ajan kahtoo miten mutkalla oikein onkaan. 
  • Missä ja miten: Jyväskylän Tanssiopisto järjestää aikuisbaletin alkeis- ja jatkokursseja, joihin lajia pääsee harrastamaan. Ensimmäinen kokeilukerta on aina ilmainen ja esim. kerran viikossa yksi tunti maksaa 180€/lukukausi. 
  • Oma ranking: Ihan ehdottomasti tanssijuttujen kärkeen. Tykkäsin baletista vielä enemmän kuin tanssillisesta ryhmäliikunnasta. 

 

 

 

Kommentit (3)

Liikkujanainen

Mahtavaa! Kiva, kun otit haasteen vastaan ja vielä kivempaa, että tykkäsit! Tanssillinen jooga oli hyvä vertaus 🙂mä olen aloittanut flamencon! Se on tosi meditatiivista, kn mieli on pakotettu seuraamaan rytmiä, että saa aina oikealla hetkellä iskettyä jalan lattiaan. Lisäksi tulee samaa kehonhallintaa mitä baletissakin, käsien liikkeethän ovat hyvinkin samanlaiset. Flamencoa siis seuraavaksi testiin 🤗

Ekaa kertaa Sup-laudan päällä ja ettei haasteet loppuisi niin tottakai myös kehonhallintaa samaan syssyyn. Jyväskylässä Tavinsulka vuokraa SUP-lautoja Tuomijärven Kivelänrannassa, mutta järjestää myös viikko-ohjelmaa, jossa SUP-kehonhallinta on keskiviikon ja perjantain vakkaritunti. Rantaan sai sisätiloihin jättää kaikki ylimääräiset kamat, sulle annetaan oikean mittainen mela ja sopiva lauta, ja ei muuta kuin vesille! Lauta oli paljon isompi ku mitä luulin, mut ei kuitenkaan mitenkään hullun painava kantaa rantaan. Ihan aluksi käytiin rannassa lyhyesti melonnan tekniikkaa ja turvallisuus juttuja. Pahinta tosiaan mitä voi käydä on se, että hiukset kastuu. SUP-laudalle on kuitenkin kuulema suhteellisen helppo kiivetä takaisin, sitä en käytännössä päässyt testaamaan kun selvisin tunnista kuivin nahoin. 

Alussa se lauta tuntu kyllä todella paljon kiikkerämmältä ku mitä olin ajatellu. Kyytiin mentiin polvilleen ja tunnusteltiin ekat metrit sitä rauhallisesti. Sit vaan seisomaan ja haettiin tasapainoa ja laudan käyttäytymistä keinuttamalla painopistessä puolelta toiselle ja koukistamalla polvia niin, että lauta tekee aaltoliikettä alla. Mun jalkojen lihakset oli jo tässä vaiheessa ihan puhki kaikesta tasapainon hakemista ja mietin kyllä tuossa vaiheessa, että mitenköhän kuollut oon puolentoista tunnin jälkeen. Ihmeellisesti se tasapainon jännittäminen nopeesti unohtu, kun keskityttiin erilaisiin kehonhallintaliikkeisiin ja melottiin aina välissä pieni pätkä eteenpäin. Aika paljon siihen vaikutti itseluottamuksen kasvu laudalla vaikeutuvien liikkeiden myötä: Jos mä pystyn perkule olemaan tässä laudalla sillassa, niin kyllä kai mie pystyn tällä jo seisaaltaan melomaan.

Tunnin vetäjä Marko oli mulle tuttu ohjaaja jo tuolta Yliopistoliikunnan kehonpainotunneilta, joista tykkäsin muuten ihan älyttömästi. Moni liike mitä tehtiin oli mulle tuttuja, mutta kun yritätkin tehdä niitä SUP-laudalla niin liike ja keskittymisen tarve siihen on hiukkasen erilainen. Tää on kyllä ihan todella hyvä tapa yhdistää treeniin ulkoilu, aerobinen liikunta ja kehonhallinta + liikkuvuus. Alussa lähdettiin liikkeelle ihan kehon aukaisemisesta. Tehtiin dynaamisia liikkuvuusliikkeitä rintarangalle,  kyljille, käsille ja jaloille ennen kun siirryttiin varsinaisiin haasteisiin. Toki itellä tuottaa välillä jo noi liikkuvuuden avaamisetkin haasteita. 

Tunnilla oli vähän niin kuin rauhallinen joogaflow. Aurinko paistoi, vesi liplatti ja SUP-laudalla keinuminen varmistaa, että jokaiseen sormen ojennukseen keskityt varmasti rauhallisesti. Haaste kasvaa tietysti tuulen ja aallokon mukaan, mutta sehän on vaan kivaa. Jokaista liikettä, esimerkiksi siltaan nousua harjoitellaan pala kerrallaan (esim. lantion ylösnosto, katseen kääntäminen taakse, pöytä asento ja sit silta) ennen kuin tehdään koko liike. Haasteita SUP-laudalla tekee se, että pieni tuulenvire saattaa kopsauttaa sun laudan toisen lautaan kiinni tai sit voit pikkuhiljaa vaan ajelehtia kaislikkoon ja välillä pitää meloa sieltä kuivemmille vesille. Mela pitää myös aina asetella laudan päälle tasapainoon ja miettiä mihin kohtaan ne omat tassut laittaa, ennen kun lähtee laudalla voimistelemaan. Lautaa ei Tavinsulan Bélan mukaan saa todellakaan helposti kaadettua, mutta kyydistä lähtee itse kyllä helposti jos oma tasapaino kippaa. Siinä kun sillassa nakotat niin saat aika tarkkan miettiä, että mitenkäs tästä nyt tullaan pois niin,ettei päädy uimaan. Omat liikkeet haluaa väkisinkin pitää rauhallisena, mikä tekee kehonhallinnasta paljon tehokkaampaa. 

Päivän kovin ja itsellekin hurjin tasapaino haaste oli päälläseisonta SUP-laudan päällä. Myös sitä haettiin pala kerrallaan ensin jalat käsiin tukien ja siitä pikkuhiljaa ne ylös nostaen. Ihan mahtava fiilis, kun näet kaiken ympärillä ylösalaisin ja huikeessa tyynessä kelissä ympäristö näyttää huippu ihanalta. Aina yhden kehonhallinta setin jälkeen melottiin hiukan eteenpäin ja Tavinsulan Béla opasti samalla oikeaa melonnan tekniikkaa. SUP-laudalla pääsee myös yllättävän kovaa jos saa vaan tasapainon pidettyä kasassa. Melominen tapahtuu vuorotahtiin molemmilta puolilta niin, että edessä mela koitetaan upottaa veteen ikään kuin nojaamalla siihen, jonka jälkeen se vedetään oman kehon vierelle. Sitä pystyisi vielä paremmin ohjaamaan, jos osaisi samaan aikaa kääntää rannetta, mutta toki alussa sitä suuntaa oon pakko korjailla melomalla toiselta puolelta välillä enemmän. Suppailu itsessäänkin on ihan mahtavaa koko kehon liikuntaa, jossa saa myös sykkeen koholle, jos haluaa. Ei mulla aurinkoisella säällä myöskään semmosta lihnehtimistä vastaan oo mitään. 

Lopussa tehtiin vielä kehonhallintapitoja, joihin tulee myös aika erilainen ulottuvuus kun teet niitä SUP-laudan päällä. Siinä ei tarvii paljon fuskailla, sillä jos keskivartalon päästää löysäksi, pääsee melko varmasti uimaan. Koko järvelläoloajan keli oli myös huikee ja aurinko porotti selkään sellaista kyytiä, että näiden pitojen aikana alkoi jo toivomaan laudalta tippumista viilennyksen toivossa! Lopussa hoidettiin vielä venytyksillä liikkuvuutta kuntoon ja ei oo kyllä niin jännää spagaatiharjoitusta ollu ku mitä nyt SUP-laudan päällä. Ei oo myöskään koskaan rentouttavampaa ympäristöä ollu treenata näitä juttuja kuin nyt. 

  • Mitä kehittää: koko vartalon tasapaino, voima ja hallintaharjoitusta, johon melominen yhdistettynä saa vielä aerobista liikuntaa kylkeen. 
  • Parasta: Ympäristö, rauhallisuus ja keskittyminen tekemiseen rennolla fiiliksellä. Itsensä ylittäminen on myös mahtavaa!
  • Pahinta: Pahinta varmaan oisi veteen tippuminen, mutta ei sekään kyllä ois mitään haitannut. 
  • Mitä ja missä: Tavinsulka Tuomiojärven Kivelän rannassa järjestää vesillä liikkumiseen SUP-laudoin, kajakein ja kanootein ohjattuja tunteja , kursseja ja erilaisia retkiä koko sulan veden ajan ja ohjelmiin pääset tutustumaan täältäSUP-kehonhallinnan ohjelma hinta oli esimerkiksi 28€/1,5h. Välineitä voi myös vuokrata omatoimiretkille aina yhdestä tunnista, useamman päivän ajaksi. SUP-lauta esimerkiksi kahdeksi tunniksi maksaa 25€ ja siihen kuuluu välineet ja alkuopastus, jolla henkilökunta varmistaa, että vesille on turvallista lähteä. Samaan hintaa on myös vuokrattavissa kanootteja ja kajakkeja, joten ei muuta kuin vesille!
  • Oma ranking: Mie en todellakaan oo mikään rannalla makaaja aurinkoisilla kesäpäivillä, mutta suppailemaan tekee mieli varmasti jatkossa joka kerta kun lämpöä on yli 17 astetta. Kehonhallinta siihen yhdistettynä oli vielä ihan huippua ja oli myös helppo tapa lähteä ekaa kertaa harjoittelemaan sitä suppailua samalla. Aika kärkeen menee, oli kyllä rentouttavaa hommaa!

Kommentit (0)

Tästä tekstistä ei tullutkaan sitä, mitä ajattelin. Mun piti avata teille lajin valinnan vaikeutta, mutta kerronkin mitä kaikkea mun urheilutaustalla on, niin pääsette paremmin kiinni siihen miltä pohjalta lajeja testaan. Oman taustan läpikäyminen oli ehkä itellekkin oleellista, ennen kuin voi ajatella osaavansa valita itselleen sopivan lajin. Tän tekstin kautta sinä taas pääset ehkä paremmin kiinni siihen, miks mulle tietynlaiset lajit menee korkeammalle kuin toiset. Sit voit miettiä noita mun testaamia lajeja omalta kannalta ja pohtia, millainen laji sulle itsellesi sopii ja miksi sinä liikut. 

Oon jo lapsena ollu tosi kiinnostunut kaikesta urheilusta ja silloin kun asuin vielä tuolla Tikkakosken taajamassa, oli harrastusmahdollisuuksiakin ihan älyttömästi tarjolla. Tuun kuitenkin isosta perheestä, eikä mun vanhemmilla ole silloin ollu varaa laittaa lasten harrastuksiin määräänsä enenmpää rahaa, joten ihan kaikkea mitä oisin halunnu, en ole voinut harrastaa. Esimerkiksi sillon kun kylällä alkoi tyttöjen ringette, vinguin sinne ihan kunnolla, mut se oli vaan niin kallista, että se oli mahdoton aloittaa. Isä vei mut kuitenkin hiihtämään ja yleisurheilemaan tai sit liikuin lähiympäristössä temppuillen joko suksilla, pyörällä tai kiipeilytelineissä.  

Oon ollu luontaisesti liikunnallinen, mutta myös äärimmäisen kilpailullinen. Osallistuin jo pienenä yleisurheilussa ja hiihdossa kaikkiin mahdollisiin kisoihin ja RAKASTIN NIITÄ. Kilpailuvietti on ollut sisään rakennettu, sillä mullehan koko elämä on yks kisa! Eikä kisaaminen pelkästään voittamisen vuoksi, vaan se fiilis itse kisassa, kilpaillessa, pyrkiessä parhaimpaansa tiukassa tilanteessa on se mitä rakastan. Mielummin tiukan kisa voitto, kuin ylivoimainen voitto. Tiedostan nykyisin paremmin, että en oo, enkä voi olla kaikessa paras, mutta se kanssa joudun tekee paljon töitä. Oon joutunut opettelemaan rennosti ottamista, kun voimat aina tasaisin väliajoin loppuu kun yrittää kaikissa elämän osa-alueissa olla huippu. On ollu pakko opetella aina välillä vaan tekemään parhaansa, eikä yrittää olla paras. Tiukoissa kilpailutilanteissa koen silti olevani parhaimmillani ja nautin niistä todella paljon! Mun vieminen lapsena urheilukisoihin on ollut vaan hyväksi, sillä siellä on ollut joku järkevä paikka mihin sitä kilpailuviettiä on voinut purkaa.  

Kun muutettiin pienelle kylälle maaseudun rauhaan sain kasvatuksen pallopeleihin. Meidän koulussa oli sellainen liikuntakulttuuri, että kaikki välintunnit pelattiin jotain pallopeliä. Sinne kun itsensä väkisin väänti poikien sekaan pelaamaan, niin oppia sai. Hiihdin koulun kisoissa edelleen, mutta huomasin, ettei kestävyyslajit olleet mulle ihan niin ominaisia. Lyhyet matkat oli meni, mutta kun matkat piteni, alkoi hiihtämisestä ja pidemmistä juoksumatkoista loppua into ja kunto. Huomasin, että oon nopeampi kuin muut, hyppään pitkälle ja pallopeleissä oon rohkea ja nopea reagoimaan. Mitään lajia en kuitenkaan harrastanut, sillä kotoa harrastuspaikkoihin oli vähintään 16km yhteen suuntaan, eikä vanhemmat pystyneet koko iltaa käyttämään kuljetushommissa. Onneksi oli paljon sisaruksia joiden kanssa pihalla ja metsässä sai pelata ja leikkiä sielunsa kyllyydestä. En toisaalta edes osannut kaivata minkään valmennuksen pariin siihen aikaan. 

Oon aina ollut todella poikamainen tyttö habitukselta, asenteelta ja jopa harrastuksilta, joten mua on lapsena luultu monesti pojaksi. Siroksi ja hentoiseksi mua ei koskaan oo kuvailtu ja enemmän mun tyyliä on aina ollut voima ja rytinä. Murrosikäisenä paine olla enemmän tyttömäinen ja tiettyyn muottiin sopiva kasvoi isommaksi ja monen asian kombinaationa sairastuin syömishäiriöön. Piti olla täydellinen, kaikessa pärjäävä ja kaiken osaava kympintyttö. Samoihin aikoihin aloitin kuitenkin myös pesäpallon. Ihan vaan siksi, että muutkin kaverit aloitti sen ja joukkueeseen tarvittiin tyttöjä. Innostuin lajista nopeasti ja kiinnostus kasvoi, kun huomasin pärjääväni. Äiti kuitenkin kielsi osallistumasta treeneihin niin kauan kun syömishäiriö oli pinnalla ja koska halusin harrastaa jotakin, olin motivoituneempi palaamaan koulun ruokalaan ja kotona ruokapöytään. Suurin päätös itselleni oli se haluanko olla sairas vai tehdä asioita, joita rakastan. 

Yläkoulun jälkeen pääsin lukioon Jyväskylään Norssin Liikuntaluokalle lajina pesäpallo.  Kaupunkiin muuttaessa seura ja taso vaihtui kovempaan ja samalla tuli motivaatioon notkahdus. Vaikka pääsin suhteellisen hyvin joukkueen junioriosastolta pelaamaan, en ollut tottunut samanlaiseen kilpailuun joukkueen sisällä ja lisäksi penikat tulehtuivat omalle tasolle liian kovasta harjoittelusta. Lopulta treeneihin ei ollu enää kivaa mennä ja yhden kauden jälkeen päätin lopettaa pesäpallon Jyväskylässä. Molempien jalkojen penikat suositeltiin leikkaamaan ja seuraava talvi menikin miettiessä, minkä lajin parissa olisi mukava liikkua. Norssin liikuntaluokka antoi kuitenkin monipuolisen mahdollisuuden liikkua ja kun tykkäsin koulussa ihan hulluna pelata salibandyä, ajattelin että sitähän ois kiva harrastaa. Tää oli sit se eka harrastus, jonka ihan itse valitsin. Otin joukkueesta selvää ja pyysin päästä mukaan. 

Kesäksi pääsin mukaan Happeen B-tyttöjen treeneihin ja syksyllä kun porukka jaettiin tasoryhmiin, olin siinä alemmassa joka pelasi naisten 4.divaria. Homma lähti kuitenkin rullaamaan ja pääsin nopeasti tyttöjen ykkösporukkaan mukaan. Nautin pelaamisesta, joukkuekavereista ja ennen kaikkea maalinteosta. Se on todellisuudessa ainoa, mitä oon koskaan osannut salibandyssä tehdä ja mitä oon rakastanut. Mun joukkuekaverit kutsu mua nimellä "Silppuri", koska pelityyli muistutti silppuamista ja valmentajat nimellä Silja "syöttö on aina riski" Santaniemi. Koska olin nuori ja peloton, hain vuoden jälkeen Happeen naisten SM-joukkueeseen ja mut otettiin mukaan. Mukana oli muitakin mun junnukavereita, mutta vuoden lajikokemuksella tuntu, että olin koko ajan osaamiseni äärirajoilla. Pelasin samalla myös B-tyttöjen joukkueessa ja suuri harjoittelumäärä suhteessa huonoihin ruokailutottumuksiin ja heikkoon pohjakuntoon tarkoitti polven telomista kesken kauden niin pahasti, että edessä oli ensimmäinen eturistisideleikkaus. Se meni vielä peliä edeltävissä treeneissä, joissa oli luvattu, että oon oikeesti pelaavissa kentissä mukana. Voitteko uskoa sitä itkun määrää, kun lääkäri sano, että seuraaviin treeneihin menisi puoli vuotta aikaa? 

Mulle oli kirjoitettu silloin kahden vuoden sopimus Happeeseen, mutta samaan aikaan loppui lukio, tapasin nykyisen mieheni ja piti valita opiskelupaikka. Valitsin fysiikan opinnot Joensuussa, sillä siellä asui myös mieheni. Otin yhteyttä Tuupovaaran Urheilijoiden naisten salibandyjoukkueeseen ja siitä alkoi tie salibandyn 1.divisioonassa. Joensuussa opin enemmän treenaamisesta ja urheilullisemmasta elämästä, vaikka parannettavaa oli silti vielä vaikka kuinka paljon. Laji innosti ja oli todella ihanaa ja opettavaista pelata TuuU:ssa. Siellä vastuu kasvoi pikkuhiljaa taitojen kanssa ja sain muutamia hyviä opetuksia siitä, miten oikeasti pelataan joukkueen eteen, eikä vain murehdita niistä omista pisteistä. Siellä kasvoin enemmän yksilöurheilijasta joukkuepelaajaksi.

Fysiikan opinnot olin vaihtanut käytönnöllisempiin sairaanhoitaja opintoihin, jotka päätin tehdä loppuun Jyväskylässä. Täällä pelasin salibandyä kolme kautta 1.divisioonassa, josta nostimme O2-Jyväskylän naisten joukkueen liigaan. Koko ajan musta tuli enemmän urheilija ja vähemmän turisti. Vaikka oon aina ollut amatööriurheilija on se pelaaminen kuitenkin ollut suurin osa mun elämää ja sen mukaan oon itseäni määritellyt. Sain pelata salibandyssä mielestäni täydellisen pelaajamatkan satunnaisista hajavaihdoista yhdeksi joukkueen luottopelaajista ja vastuun kantajista. Piti oppia oikeasti pelaamaan joukkueelle, ottaa mustelmia ja jopa puolustaa. Viimeisen liigakauden keväällä pelasin tammikuun jälkeen se sama saakelin eturistiside repaleena, mutta muutenkin tuntui, että se syvin ilo pelata salibandyä oli myös hiipunut. Liigan taso oli sellainen, että siellä pystyin kituuttelemaan menemään, mutta tiedostin että liigan huippupelaajaa musta ei enää tule. Maalien tekeminen on mulle kuitenkin lajin suola ja jos suolaa ei saa, ei homma oikein maistu. 

Kuva: Esa Jokinen

Ennen viime syksyn polvileikkausta ehdin pelata kesän vielä maakuntasarjassa pesäpalloa Jyväskylän Valossa ja kesälajina nautin siitä pitkästä aikaa älyttömän paljon. Oli todella rentouttavaa pelata ilman paineita ja oli mukavaa onnistua salibandyn kuivan kauden jälkeen. Mulle urheilullisesti itsensä kehittäminen on kuitenkin elämäntapa ja kun suorituksilla ei ollut merkitystä, alkoi peili ja vaaka tulla tärkeäksi mittariksi. Päällimmäisenä oli taas paine näyttää samalta kun muutkin. Mietin murrosiän syömishäiriötä, mutta ajettelin että saan aikuisena pidettyä homman hanskassa. En osannut. Pudotin painoa syömällä pakkomielteisen tarkasti tai vaan mahdollisimman vähän, liikkumalla vielä suuremmalla vimmalla ja sättimällä itseäni kaikesta minkä tein tai olin jättänyt tekemättä. Ulkoisesti näytin olevan kunnossa, mutta loppukesästä keräsin palasia, että pystyin menemään kauppaan ahdistumatta. 

Yläasteella mut sai takaisin raiteille urheilu ja keskittyminen siihen, että saan itsestäni kilpailussa ulosmitattua kaiken mahdollisen. Jos aikoo urheilla, on pakko syödä! Mä oon harrastanut onneksi lajeja, joissa kropan ei esteettisesti tarvii näyttää miltä, kunhan se toimii ja ajaa asiansa. Mä en oo koskaan ollut huippu-urheilija, mulla ei oo ollu urheilullista tarvetta alhaiseen rasvaprosenttiin. Suoritus ja tekeminen mittaa onnistumisen, ei vaaka tai peili. Viime syksynä mut pysäytti polvileikkaus, joka pakotti ottamaan aikaa itelleni ja oikeasti pysähtymään. Nyt mun piti itse päättää haluanko tehdä muutakin kuin tuijottaa vaa'an numeraalista arvioita minusta. On hullua, että ihminen jonka itsevarmuutta ja itseluottamusta kehutaan, on todellisuudessa täysin epävarma itsestään. Ei oo helppoa pyytää apua ja myöntää tarvitsevansa apua, mutta se oli taas ensimmäinen askel päättää että ei halua olla sairas. Mulla on syvä halu olla terve ja pystyä tekemään kaikkea mistä nautin! Kuka tietää millon en enää pysty liikkumaan, joten oisin hullu jos antaisin mahdollisuuden mennä nyt ohi. Puhuin ajatusmalleista perheelle ja ystäville, pyrin tietoisesti ajattelemaan kehostani positiivisesti ja vein vaa'an taas roskiin. Ei se ehkä ihan noin helppoa tai yksinkertaista ollut, enkä tiedä milloin työ on ohi, mutta oon päättänyt tehdä töitä sen kanssa, että arvostan itseäni. Mun fiilikset verrattuna vuoden takaiseen verrattuna on joka tapauksessa noin valovuoden positiivisemmat!

 

Tän vuoden aikana on paljon ollut tekstejä kehopositiivisuudesta, ihmisten kokemuksista syömisihäiriöistä ja nyt heitin oman lusikkani soppaan. Ulkoista habitusta palvotaan mun mielestä liikaa ja oon todella huolissani siitä, mitä ihannenaisen ja -miehen mallit tekee meidän itsetunnolle. Mun itsetunnolle ne ei ainakaan tee hyvää. Meillä on sisäänrakennettu tarve olla samanlaisia muiden kanssa. Mie pyrinkin nykyisin altistamaan itseäni somessa enemmän positiivisia viboja tuottaville kuville ja henkilöille, kuin sellaisille joista itselle tulee huono fiilis. Toki seuraan monia urheilijoita ja liikunnan ammattilaisia, mutta oon pyrkinyt valitsemaan materiaalin sellaiseksi, että se on positiivista. Mun somessa seuraamilla tyypeillä yks motivoivimmista asioista on terveeltä vaikuttava itsetunto. Mulla itselläni on päässä se ajatus siitä miltä mun pitäisi näyttää, kukaan muu tuskin siihen hirveästi pistää energiaa. Omien ajatusmallien kääntäminen on vaan todella hidasta. Oon ymmärtänyt, että mä en motivoidu liikkumaan siksi, että se pitäisi mut fyysisesti terveenä tai saisi mut näyttämään ihanteiden mukaiselta. En nimenomaa pysy terveenä, jos keskityn siihen. Vihaan jokaista liikuntasuoritusta, jolle lähden ajatuksella "tää korvaa jonkun herkun, jonka oon syöny" tai "tää muokkaa mun jaloista paljon hoikemmat". Mä rakastan liikuntaa, joille lähden ajatuksella "näiden ansioista mä jaksan niin paljon paremmin peleissä juosta". Mä motivoidun kokemuksista, haasteista ja taitojen opettelusta, terveys nyt vaan sattuu tulemaan bonuksena siihen päälle. 

On siis tiettyjä asioita, joita liikunnasta tarvitsen. Mulle liikunta tarkoittaa itsensä ylittämistä ja onnistumisen tunteita, jotka boostaa tätä välillä ailahtelevaa itsetuntoa. Tavoitteiden saavuttaminen motivoi mut liikkeelle! Mulla on todella kova kilpailuvietti ja urheilu on turvallinen ympäristö purkaa sitä. Mulla on silti myös tarve näyttää samalta kuin muutkin ja automaattisesti vertaan itseäni muihin, mutta se on sellainen asia, jonka kanssa on koko ajan työskenneltävä. Meillä on luontaisesti erilaisia kropan rakenteita, psyykkisesti erilaisia vahvuuksia ja jokainen on vaan ihan uniikisti erilainen ja arvokas. Oli sillä sitten hyllyvät pakarat, timmit pakarat tai ei pakaroita ollenkaan. Meidän tarve puskea samaan muottiin tuntuu älyttömältä, mutta silti me vaan tehdään sitä. Omia heikkouksia on mun mielestä hauska yrittää kehittää, mut mulle ne pitää olla muita kun ulkonäöllisiä tavoitteita.

Tän tekstin kirjoittaminen on ollut mielessä blogin aloittamisesta lähtien ja toivottavasti nyt oli oikea aika julkaista teksti. Mun tarkoitus on jatkossakin pitää lajitekstien sävy kevyenä ja pohtia niissä mitä uutta haluaisin harrastaa. Lajitestit on mulle todella mahtavia kokemuksia, joista yhdenkään aikana en ole miettinyt tai murehtinut omaa ulkonäköäni, ja kiitän jo nyt niistä mitä oon jo saanut testata! Mun puolesta saat liikkua mistä syystä haluat, mutta toivon, että myös se prosessi tuottaa iloa, eikä lopputulos ole ainoa mitä odotat. Meillä kaikilla on erilaiset syyt liikkua ja tämä teksti kertoi mun motivaatioista ja kasvusta, mitä oon matkan aikana tehny. Toivon, että tää teksti herättää sut pohtimaan sun syitä liikkua ja luottamaan siihen, että meille kaikille löytyy tapa liikkua. Kaikilla ei tarvii olla samanlainen. 

Silja

Kommentit (2)

Kaisu

❤️ KIITOS ! Törmäsin suhun sattumalta Instagramissa, ja seuraukseen jäi. Tää teksti todellaki kolahti ja aloin miettii omaa suhdetta liikuntaan ja sitä, miksi liikun, tai pikemminkin sitä, miks viime aikoina en oo löytänyt liikuntaa arjestani, vaikka koko elämäni oon elänyt liikunnasta ja urheilusta. Kaikki lähtee pään sisältä ja näitä asioita on hyvä pohtii. Kuten sanottu, KIITOS! You go girl👊

Silja Penttinen
Liittynyt22.1.2017

Kiitos Kaisu! Ihan mielettömän ihanasti sanottu. Oman historian ja liikkumistapojen miettiminen, sekä omien intohimojen perkaaminen on todella hyödyllistä hommaa. Mieti mitä oot aina halunnu tehdä, kokeilla ja mistä oikeasti nautit. Sieltä löytyy ne palat, joista positiivinen liikunta koostuu <3. 

Silja

Seuraa 

Tervetuloa lajitestausten pariin! Tämän blogin kirjoitti Silja, 28-vuotias kilpaurheilija Jyväskylästä. Vuonna 2017 testasin 100 lajia vuoden aikana ja tästä blogista löydät lajiesittelyt niistä kaikista, sekä muutaman liikuntaa ja urheilua sivuavan tekstin. Mun intohimo liikunnassa on sen kyky itsessään tuottaa hyvää oloa ja sen antaman mahdollisuus ylittää itsensä ja kehittyä loputtomasti. 

Tervetuloa lajitestausten, liikunnan ja urheilukirjoitusen pariin! 

Silja Penttinen

 

 

Ota yhteyttä:

100lajiavuodessa@gmail.com

 

LAJILISTA:

(lajit aakkosjärjestyksessä)

  1. Agility
  2. Aikido
  3. Aitajuoksu
  4. Amerikkalainen jalkapallo
  5. Ammunta
  6. Ampumahiihto
  7. Baletti
  8. BMX-pyöräily
  9. Brasilialainen jiu-jitsu
  10. Capoeira
  11. Cheerleading
  12. CrossFit
  13. Curling
  14. Enduro-moottoripyöräily
  15. Fitness
  16. Frisbeegolf
  17. Futsal
  18. Gaelilainen jalkapallo
  19. Geokätköily
  20. Golf
  21. Hiihto
  22. Historiallinen miekkailu
  23. Ilma-akrobatia
  24. Jooga
  25. Jousiammunta
  26. Judo
  27. Jääkiekko
  28. Kalpamiekkailu
  29. Karting
  30. Kehonhuoltotunnit
  31. Kehonpainoharjoittelu
  32. Keihäänheitto
  33. Keilaus
  34. Kiekonheitto
  35. Kiipeily
  36. Kirkkovenesoutu
  37. Koripallo
  38. Korkeushyppy
  39. Kuntosali
  40. Kuulantyöntö
  41. Käsipallo 
  42. Kävely
  43. Lacrosse
  44. Laitesukellus
  45. Laser Tag
  46. Lenkkeily
  47. Lentopallo
  48. Lentäminen
  49. Lihaskuntotunnit lisäpainoilla
  50. Ilma-aseammunta
  51. Lumikenkäily
  52. Lumilautailu
  53. Maantiepyöräily
  54. Maastopyöräily
  55. Melonta
  56. Nyrkkeily
  57. Paini
  58. Painonnosto
  59. Paritanssit
  60. Parkour
  61. Pesäpallo
  62. Petanque
  63. Pikajuoksu
  64. Pikaluistelu
  65. Pilkkiminen
  66. Pituushyppy
  67. Polkujuoksu
  68. Pyöräily
  69. Pöytätennis
  70. Ratsastus
  71. Retkeily / Vaellus
  72. Retkiluistelu
  73. Ringette
  74. Roller Derby
  75. Rugby
  76. Rullaluistelu
  77. Salibandy
  78. Seiväshyppy
  79. Sirkus
  80. Spinning
  81. Step-aerobic
  82. Sulkapallo
  83. SUP-lautailu
  84. Suunnistus
  85. Taekwondo
  86. Taiji
  87. Taitoluistelu
  88. Tankotanssi
  89. Tanssillinen ryhmäliikunta
  90. Telinevoimistelu
  91. Tennis
  92. Trampoliini
  93. Triathlon
  94. Uinti
  95. Ultimate
  96. Umpihankihiihto
  97. Vapaaottelu
  98. Vesijumppa
  99. Vesijuoksu
  100. Wakeboarding

 

 


 

Teemat

Blogiarkisto

2017

Kategoriat