Kirjoitukset avainsanalla melonta

Melontaahan ois varmaan sata lajia ihan itsessään, mutta tällä kertaa päädyin lähtemään ihan Tavinsulan melontaretkelle. Siellä ehtii tutustua tekniikkaan ja hioa taitoja, mutta pääse samalla fiilistelemään Suomen luontoa. Jotenkin me ei kyllä täällä osata arvostaa meidän ympärillä olevaa kauneutta, mutta aina kun pääsee tästä arjen rumbasta rauhoittumaan, niin muistaa minkälainen voimavara meillä kaikilla käytössä on. Tällä kertaa fiilistelen melontaa kuvien voimalla enemmän kuin tekstillä, sillä siitä saatte nyt paremman kuvan lajista. Tavinsulka järjestää myös erilaisia melontatekniikan kursseja ja kajakkeja, sekä kanootteja saa vuokralle, mutta varsinkin nää ohjatut retken on tosi suosittuja, eikä suotta. Mulla on mukana näissä vesihommissa ollut myös huikea tuuri ja aurinko on lämmittänyt aina kun vesille olen lähtenyt. 

Retkeilijät saa alussa valita lähteekö kajakilla vai kanootilla liikkeelle ja alunperin aattelin, että lähden kanootilla, koska matalaan kajakkiin meneminen hirvitti etukäteen. Siinä kuitenkin kun seurasin porukan valmistautumista sain vielä mahdollisuuden vaihtaa ja lähteä tuplakajakilla liikkeelle, joka todella kannatti. Kajakilla kun melotaan on se mela kaksipuoleinen ja sain näin opetella ihan uuden tekniikan melontaankin. Kaveriksi kun sain samaan kajakkiin aiemminkin retkeilemässä käyneen Ellin, oli mun helppo seurata esimerkkiä perästä, eikä kajakkiin meneminen myöskään jännittänyt kun tukena oli joku toinen. 

Kajakki on siis se kottero, johon mennään sisälle niin, että tuntuu tosiaan, kuin olisi vain muutaman sentin veden pinnan päällä. Alussa se tuntui aika kiikkerältä ja varsinkin siihen meneminen ja sieltä pois tuleminen vaati kärsivällisyyttä ja tasapainoa, jos kastumatta halus pois. Jos järvellä onnistuisi jotenkin kajakin kaatamaan, niin silloin kyytiin ei oikein enää pääse vaan kajakin kanssa on polskittava rantana, tyhjennettävä se ja hypättävä uudestaan kyytiin. Näin ei kuitenkaan kenelläkään käynyt ja nopeasti se jännityksen tunne unohtui, kun luottamus omiin taitoihin ja kajakin käyttäytymiseen löytyi. Mela kun löytyy kepin molemmilta puolilta pitää tasaisesti molemmilta puolilta yrittää kauhoa. Ote melasta saa olla yllättävänkin leveä ja melaa ei kannata pitää ihan kajakissa kiinni vaan työ tehdään korkeammalta.

Saatiin tuplakajakilla mennä aika leppoista vauhtia, mutta eteenpäin oli kyllä helppo päästellä. Takana istuva kattoo edessä istuvan melasta rytmin ja aina samalta puolelta töitä. Pienessä tilassa kääntymisen ja pysähtymisen kanssa oli aina itellä vähän kikkailua, mutta yhteistuumin ja rauhassa siitäkin selvisi. Porukka meloi rauhallista tahtia Tuomiojärveltä mukavan rauhallista reittiä Tourujoelle, josta tulomatkalla pysähdyttiin vielä rannalla levähtämään, nautittiin vettä ja kuivattuja hedelmiä, sekä verryteltiin melontalihakset paluumatkalle kuntoon. Täytyy sanoa, että retkellä ei kyllä keskittyminen ollut melomisessa, vaan ihan nauttimisessa. Kuvien kautta pääset fiilikseen!

 

  • Mitä kehittää: Yläkropan ja käsien voimaa ja kestävyyttä. 
  • Parasta: Yhteys luontoon. Kajakissa tuntuu ihan siltä, että istut veden pinnalla. Lajina kajakkimelonta on myös keholle ystävällistä, kun liikettä on pakko oppia tekemään molemmilta puolilta. 
  • Pahinta: No pahinta voisi olla tietysti se pelko kastumisesta, mutta ei se kyllä tyynillä vesillä hirveästi jännittänyt. Muutaman tunnin melomisen jälkeen mulla tuntui jo toi kevytkin retki kyllä olkapäissä. Oikeanlaista tekniikkaa saa varmaan jonkin aikaa opetella. 
  • Missä: Tavinsulka järjestää erilaisia retkiä ja kursseja sekä suppaillen, kajakilla että kanootilla. Esimerkiksi ensi keskiviikkona 16.8. pääsee kokeilemaan kaikkea mahdollista vesiliikuntaa, seuraamaan melontakisaa ja nauttimaan saunasta Kivelänrannan kesäpäivässä 25€ rannekkeella. Tourujoen torstaiselle iltaretkelle pääsee 28€:n hintaan ja retkiä järjestetään niin pitkään kuin kysyntää on. Myös lapset voivat retkelle lähteä. 
  • Oma ranking: Retkeilyä ajatellen tää on kyllä ihan jäätävän mukava tapa nähdä paikkoja. Retkeily on itellä korkealla, joten eiköhän tämäkin mee.  Suunnitteilla olisikin kaveriporukalla vuokrata kajakit ja lähteä johonkin kansallispuistomaisemiin melomaan! Kuvitelkaa sellaisia sumuisia syksyaamuja, kun saat olla veden äärellä... <3 

Kommentit (0)

Seuraa 

Tervetuloa lajitestausten pariin! Tämän blogin kirjoitti Silja, 28-vuotias kilpaurheilija Jyväskylästä. Vuonna 2017 testasin 100 lajia vuoden aikana ja tästä blogista löydät lajiesittelyt niistä kaikista, sekä muutaman liikuntaa ja urheilua sivuavan tekstin. Mun intohimo liikunnassa on sen kyky itsessään tuottaa hyvää oloa ja sen antaman mahdollisuus ylittää itsensä ja kehittyä loputtomasti. 

Tervetuloa lajitestausten, liikunnan ja urheilukirjoitusen pariin! 

Silja Penttinen

 

 

Ota yhteyttä:

100lajiavuodessa@gmail.com

 

LAJILISTA:

(lajit aakkosjärjestyksessä)

  1. Agility
  2. Aikido
  3. Aitajuoksu
  4. Amerikkalainen jalkapallo
  5. Ammunta
  6. Ampumahiihto
  7. Baletti
  8. BMX-pyöräily
  9. Brasilialainen jiu-jitsu
  10. Capoeira
  11. Cheerleading
  12. CrossFit
  13. Curling
  14. Enduro-moottoripyöräily
  15. Fitness
  16. Frisbeegolf
  17. Futsal
  18. Gaelilainen jalkapallo
  19. Geokätköily
  20. Golf
  21. Hiihto
  22. Historiallinen miekkailu
  23. Ilma-akrobatia
  24. Jooga
  25. Jousiammunta
  26. Judo
  27. Jääkiekko
  28. Kalpamiekkailu
  29. Karting
  30. Kehonhuoltotunnit
  31. Kehonpainoharjoittelu
  32. Keihäänheitto
  33. Keilaus
  34. Kiekonheitto
  35. Kiipeily
  36. Kirkkovenesoutu
  37. Koripallo
  38. Korkeushyppy
  39. Kuntosali
  40. Kuulantyöntö
  41. Käsipallo 
  42. Kävely
  43. Lacrosse
  44. Laitesukellus
  45. Laser Tag
  46. Lenkkeily
  47. Lentopallo
  48. Lentäminen
  49. Lihaskuntotunnit lisäpainoilla
  50. Ilma-aseammunta
  51. Lumikenkäily
  52. Lumilautailu
  53. Maantiepyöräily
  54. Maastopyöräily
  55. Melonta
  56. Nyrkkeily
  57. Paini
  58. Painonnosto
  59. Paritanssit
  60. Parkour
  61. Pesäpallo
  62. Petanque
  63. Pikajuoksu
  64. Pikaluistelu
  65. Pilkkiminen
  66. Pituushyppy
  67. Polkujuoksu
  68. Pyöräily
  69. Pöytätennis
  70. Ratsastus
  71. Retkeily / Vaellus
  72. Retkiluistelu
  73. Ringette
  74. Roller Derby
  75. Rugby
  76. Rullaluistelu
  77. Salibandy
  78. Seiväshyppy
  79. Sirkus
  80. Spinning
  81. Step-aerobic
  82. Sulkapallo
  83. SUP-lautailu
  84. Suunnistus
  85. Taekwondo
  86. Taiji
  87. Taitoluistelu
  88. Tankotanssi
  89. Tanssillinen ryhmäliikunta
  90. Telinevoimistelu
  91. Tennis
  92. Trampoliini
  93. Triathlon
  94. Uinti
  95. Ultimate
  96. Umpihankihiihto
  97. Vapaaottelu
  98. Vesijumppa
  99. Vesijuoksu
  100. Wakeboarding

 

 


 

Teemat

Blogiarkisto

2017

Kategoriat