Ruutukaappaus YouTube / Peter Hurley.
Ruutukaappaus YouTube / Peter Hurley.

Otsaa eteen ja pieni nyökkäys alas – ja tuplaleuka on poissa.

Meikki ja hiukset näyttävät hyviltä, päällä on nätit vaatteet ja muutenkin kaikki ojennuksessa. Mutta mikäs se sieltä lopputuloksesta pilkistää? Tuplaleuka! Mistä se tuli? Ei näkynyt peilissä. Kaikki on pilalla!

Valokuvaaja Peter Hurley neuvoo videollaan niin kuvaajia kuin kuvattaviakin tuplaleuan piilotushommissa. Pienellä pään asennon muutoksella leuka häviää, ja kuvattavallekin tulee parempi mieli.

Katso videolta tuplaleuattomat poseerausasennot!

Lue myös:

Nyt natsaa! Tällainen on täydellinen kuva nettideittiprofiiliin

Tervetuloa 2010-luvun kieroutuneeseen shoppailukulttuuriin, jossa kukaan ei enää tiedä todellista vaatekokoaan!

Nettishoppailu on yleistynyt niin paljon, että vaatteiden lähettely ja palauttelu alkaa käydä kestämättömäksi ympäristölle. Tilannetta ei varsinaisesti paranna se, että monien vaatemerkkien mitoitus on ihan mitä sattuu. Mitoituksessa voi olla isojakin eroja eri vaatemerkkien mutta myös saman merkin eri vaatteiden välillä.

Nyt H&M-ketju on kertonut suurentavansa vaatekokojaan Yhdysvalloissa, Britanniassa, Irlannissa, Kanadassa, Meksikossa ja Kolumbiassa. Ilmeisesti Pohjoismaissa koot pysyvät ainakin toistaiseksi ennallaan.

Syynä on kuluttajilta saatu kritiikki ja maine tavallista pienempiä kokoja myyvänä ketjuna. Esimerkiksi kaksi vuotta sitten englantilainen Ruth Clemens julkaisi Facebookissa kuvan itsestään sovittamassa koon 16 farkkuja. Kyseessä oli malliston isoin koko, joka ei siltikään mahtunut normaalisti brittikokoa 14 käyttävän Clemensin ylle.

– Olenko liian lihava käyttämään teidän tavallisia vaatteitanne? hän kysyi.

Kuva sai valtavasti huomioita Facebookissa, ja monet olivat täysin samaa mieltä siitä, että ketjun vaatekoot kaipaavat muutosta.

Tänä kesänä sellainen on luvassa. H&M:n edustaja selittää Racked-sivuston artikkelissa, että ketju haluaa mitoituksensa olevan linjassa pohjoisamerikkalaisten kuluttajien ja vaatemarkkinoiden standardien kanssa. Se haluaa kasvattaa kuluttajien luottamusta. Suomeksi: se haluaa, ettei amerikkalais- tai brittishoppailija tuntisi oloaan lihavaksi.

Yksi syy muutoksen taustalla on, että jo monta vuotta etenkin amerikkalaisvalmistajat ovat suosineet niin sanottua turhamaisuusmitoitusta eli pitäneet kokolaput ennallaan mutta suurentaneet vaatteita. Ilmiön vaikutus saattaa näkyä myös joissakin Suomessa myytävissä vaatteissa.

Mitoitusmuutoksen ansiosta teininä kokoon 36 mahtunut asiakas voi tyytyväisenä ostaa edelleen samankokoisia vaatteita, vaikka vuodet olisivat kerryttäneet vyötärölle muutaman lisäsentin. Koska vallalla tuntuu edelleen olevan ajatus, että pienempi koko on parempi, kaikki pysyvät tyytyväisinä: ostaja vaatteeseen ja vartaloonsa, yritys helpommin kaupaksi meneviin vaatteisiin.

H&M joutuu siis muuttamaan mitoituksensa erilaiseksi maissa, joissa sen koot eroavat merkittävästi kilpailijoiden kokomerkinnöistä. Se on sentään positiivista, että yritys pyrkii huomioimaan isokokoisemmat asiakkaansa ja hyvässä lykyssä palvelee jatkossa entistä laajempaa joukkoa erilaisia vartaloita.

Standardit auttaisivat

Kokomuutos kuitenkaan tuskin ratkaisee kaikkia kuluttajien ongelmia.

Isompi ongelma on se, että vaikka ketjulla olisi yhtenäinen mitoitus, se toteutuu toisissa vaatteissa paremmin, toisissa huonommin. Ruth Clemensin farkkupostauksen yhteydessä moni huomautti, että kaksista samankokoisista, saman merkin farkuista toinen malli ei välttämättä mene polvista ylöspäin, toinen putoaa päältä. Halpatuotannossa laatu ei aina ole ykkössijalla, mikä näkyy myös heittelevässä kaavoituksessa. Siihen ei auta, vaikka yrittäisi selvittää kokonsa virallisen mittataulukon avulla.

Lisäksi shoppailijan pitäisi vielä pystyä tulkitsemaan, onko vaate tarkoitettu väljästi istuvaksi vai tiukemmaksi. Se on myös makuasia, mutta sovittamatta voi olla vaikea löytää parhaalta näyttävää kokoa.

Vaatemerkit saavat lätkiä tuotteisiinsa ihan mitkä kokomerkinnät haluavat.

Pöljintä koko hommassa on, että esimerkiksi EU säätelee lukuisia muita asioita kurkkudirektiivi-legendan hengessä, mutta vaatemerkit saavat lätkiä tuotteisiinsa ihan mitkä kokomerkinnät haluavat. Sekä kuluttaja että ympäristö kiittäisivät, jos kaikkien vaatteiden mitoitus noudattaisi jonkinlaista standardia. Vaatekoot voisi myös ilmoittaa tarkemmin – siihen on jo olemassa ohjeistus. Silloin vältyttäisiin turhautumiselta sovituskopissa ja turhien nettikauppaostosten rahtaamiselta ympäri maailmaa. Shoppailu kun ei ole varsinainen ekoteko muutenkaan.

Toki se edellyttäisi, että myös ostajat ymmärtäisivät, että kokomerkintöjen ainoa tarkoitus on helpottaa sopivan vaatteen löytämistä. Tyylikkyys (tai ihmisarvo) ei ole kiinni vaatekoosta.

Kalliin ja halvan ripsivärin ainoa todellinen ero saattaa olla hinta. Se ei kuitenkaan kerro, onko ripsari juuri itselle paras.

Kaupasta voi ostaa kelpo ripsivärin joko kolmella eurolla tai kolmellakympillä. Hinta ei kerro, onko tuote hyvä, ja kaikkiin hintaluokkiin mahtuu sekä loistoripsareita että kehnompia maskarantapaisia.

Mistä valtavat hintaerot johtuvat ja mikä ripsarissa maksaa?

Kysyimme estenomi Virve Fredmanilta, joka on Eleven-verkkokaupan maapäällikkö. Virve tunnetaan myös Ostolakossa-kauneusblogistaan.

Mistä ripsivärin hinta muodostuu?

Minkä tahansa kosmetiikkatuotteen hinta muodostuu raaka-aineista, pakkauksesta, tuotekehittelystä ja markkinoinnista. Lisäksi brändin imago vaikuttaa hinnoitteluun.

– Toisin kuin usein luullaan, läheskään kaikki kosmetiikkamerkit eivät kehitä tuotteitaan alusta loppuun asti itse, Virve Fredman kertoo.

Kosmetiikkamerkillä voi olla oma tehdas, mutta se voi myös ostaa tuotteen tai osan siitä joltakin yritykseltä ja painattaa purkkiin oman logonsa. Jotkin kosmetiikkatehtaat ovat erikoistuneet tuotekehittelyyn ja myyvät vaikkapa tietynlaisia pakkauksia tai tuotekoostumuksia useille merkeille. 

– Siksi esimerkiksi toisiaan muistuttavia ripsiväri-innovaatioita voi nähdä yhtä aikaa useilla merkeillä ja eri hintaisina. Kyse ei siis ole kopioinnista, vaan useampi yritys on päättänyt hyödyntää samaa innovaatiota.

Hinta muodostuu raaka-aineista, pakkauksesta, tuotekehittelystä ja markkinoinnista.

Mitä eroa on kalliilla ja halvalla ripsivärillä?

– Kalliin ja halvan ripsivärin välillä ei voi suoraan sanoa olevan muuta eroa kuin hinta, Virve Fredman kertoo.

Hinta ei siis automaattisesti vaikuta ripsivärin ominaisuuksiin. Fredman kuitenkin selittää, että luksusmerkki saattaa hioa tuotteidensa yksityiskohtia perusteellisemmin, mikä nostaa hintaa.

– Harva merkki lanseeraa huonoa tuotetta tarkoituksella, mutta esimerkiksi edullinen tuotemerkki voi olla valmis tinkimään ripsivärin tuoksusta valmistuskustannusten vuoksi, kun taas luksusmerkille brändin imagon mukainen tuoksu tai tuoksuttomuus voi olla hyvinkin tärkeää.

Luksusbrändit saattavat haluta, että ripsivärille suunnitellaan erityinen pakkaus tai harja, halpamerkille kelpaa jo valmiiksi tuotannossa oleva perusversio.

”Harva merkki lanseeraa huonoa tuotetta tarkoituksella.”

Ripsivärimassan peruskoostumus on aina suurin piirtein sama. Fredmanin mukaan ainesosien litrahinnoissa voi olla eroja, mutta koska ripsivärissä yhden ainesosan pitoisuus on aina hyvin pieni, raaka-ainekustannukset eivät suoraan selitä hintaeroja.

Uusien ainesosien tutkimus ja patenttien hakeminen voi kuitenkin olla kallista, mikä nostaa myös ripsivärin hintaa.

– Ripsiväri voi myös sisältää ainesosan, jonka on tutkittu hoitavan ripsiä erityisellä tavalla. Hoitavia ainesosia löytyy kuitenkin myös edullisesti.

Valmistuskustannusten lisäksi myös erikoisuus voi olla syy nostaa hinta vähän korkeammaksi. Jos esimerkiksi samanlaista harjapäätä ei ole muilla, kuluttaja saattaa olla valmis maksamaan enemmän. Allergiaystävällisen koostumuksen tekeminen ei välttämättä maksa sen enempää kuin tavallisenkaan, mutta herkkäsilmäinen saattaa silti maksaa mielellään, jos uskoo tuotteen olevan erityisen sopiva juuri omille silmilleen.

Miten on mahdollista, että jotkin ripsivärit maksavat vain muutaman hassun euron?

Halpojen ripsivärienkin myyminen voi olla kannattavaa bisnestä, jos niitä myy tarpeeksi paljon.

– Kun neljän euron ripsivärin pakkaus ja mahdollisesti myös koostumus tilataan edulliselta valmistajalta erittäin suurissa kappalemäärissä ja tuotetta myydään esimerkiksi 50 maassa, voidaan sen myyntimäärät saada tuottavalle tasolle.

Myös halpojen meikkien on täytettävä samat tuoteturvallisuuskriteerit kuin kaiken EU:n markkinoilla myytävän kosmetiikan. 

– Alhainen hinta ei tarkoita, että tuote olisi laadultaan kalliimpaa ripsiväriä huonompi.

”Hoitavia ainesosia löytyy myös edullisesti.”

Mikä tekee ripsiväristä hyvän?

Ripsiväri on tuote, jossa ei ole yhtä, kaikille toimivaa vaihtoehtoa. Sen toimivuuteen vaikuttavat sekä omat ripset että mieltymykset.

– Ripsivärin luoma lopputulos on aina ripsien, ripsivärimassan ja ripsiväriharjan summa. Hutiostoksilta voi välttyä, kun analysoi omat ripsensä ja niiden tarpeet.

Jos hentoihin ja harvoihin ripsiinsä haluaa runsautta, Virve Fredman suosittelee koostumukseltaan täyteläisen voidemaista ripsiväriä. Se kykenee kerrostumaan ripsiin. Tuuheille ripsille sopii juoksevampi koostumus.

– On myös hyvä huomioida, etteivät esimerkiksi kaikki lyhytripsiset automaattisesti tavoittele pitkiä ripsiä.

Ripsiin levitetystä ripsiväristä ei näe, onko meikki peräisin halpis- vai luksusputkilosta.

– On tietysti eri asia, löytyykö halvemmalta merkiltä juuri omia tarpeita vastaava tuote.