Varoitus! Kun myymisen makuun pääsee Facebook-kirpparilla, voi olla vaikea lopettaa.  Kuva: Shutterstock
Varoitus! Kun myymisen makuun pääsee Facebook-kirpparilla, voi olla vaikea lopettaa. Kuva: Shutterstock

Av, yv, mmm ja up jo hallussa? Hyvä! On aika ottaa seuraava askel ja kehittyä guruksi Facebook-kirppareilla.

Olen ostanut viimeisen vuoden aikana suurimman osan vaatteistani ja kengistäni Facebook-kirppiksiltä. Kaikki ovat olleet merkkituotteita, joihin minulla ei olisi ollut ikinä uusina ja täydellä hinnalla varaa.

Olen myös myynyt itse omia vanhoja vaatteitani ja asusteitani satojen eurojen edestä. Perinteisellä kirpparilla olisin saanut samoista kamppeista vain murto-osan siitä, mitä Facebook-kirpparilla. Facebook-kirppistely siis kannattaa, vaikka alkuun pääseminen voi tuntua hankalalta.

Tunne säännöt.

Vierastin Facebook-kirppiksiä pitkään, koska kilometrin mittaiset sääntölistaukset ahdistivat minua.

Joissakin ryhmissä oli kuitenkin niin aggressiivista porukkaa, että sääntöihin perehtymätön sai nopeasti kuulla kunniansa. Tai sitten ylläpitäjä saattoi vain poistaa ilmoitukseni varoittamatta. Jollet siis halua että joku Jarica Keravalta haukkuu sinua idiootiksi, lue säännöt, ei siihen nyt niin kauan mene.

Useimmilla kirppareilla perussäännöt ovat samat. Tärkeintä on tarkistaa, mitä kirpparilla saa myydä, miten ja mihin kuvat saa ladata – kansioon vai suoraan seinälle. Kansioihin lataaminen voi tuntua työläältä, mutta niin ilmoituksen löytää myöhemmin helpommin. Ilmoitus nousee kansiosta seinälle, kun kirjoitat itse kommenttikenttään jotakin.

MMM, villis ja huutis – tunne myös termit.

Hallitsethan perustermit av, yv, yp, up, jono, mmm? Jos nämä ovat sinulle yhä ihan WTF, voit tutustua niihin täällä.

Jos tiedät haluavasi ostaa tuotteen, kirjoitat kommenttiin reippaasti: ostan! Jos haluat hetken miettimisaikaa, laitat av. Monilla kirppareilla alustavan varauksen eli av perässä on esitettävä jokin kysymys tuotteesta. Kun myyjä on siihen vastannut, ei pidä jäädä kupeksimaan, vaan ilmoittaa mahdollisimman nopeasti, ottaako vai ei.

Jos tuote on mmm eli myynnissä myös muualla, siitä täytyy olla maininta. Monilla kirppiksillä on kuitenkin sääntö, etteivät tuotteet saa olla myynnissä samaan aikaan muualla. Monessa paikassa samaan aikaan myyminen on myös myyjälle hankalaa, joten kannattaa mieluummin laittaa ensiksi myyntiin yhteen ryhmään ja jos tuote ei mene siellä, ottaa ilmoitus pois ja kokeilla toisessa ryhmässä.

Jos edelläsi on muita ostajia, mutta olet yhä kiinnostunut, kirjoitat jono. Jos sinullakin on vielä jotain kysyttävää, laitat av jono.

Helppoa? Muista, että myyjänä sinun täytyy noudattaa jonotusjärjestystä ja myydä sille, joka on jonossa ensimmäisenä, vaikka kolmantena jonottajana olisi oma äitisi. Kun joku kirjoittaa epätoivojono, hän tarkoittaa, ettei itsekään usko tuotetta saavansa, mutta kovasti kyllä haluaisi.

Epätoivojonoa ilmassa?

Välillä monissa ryhmissä järjestetään erikseen "huutiksia" huutokauppatempauksia, jolloin huutaminen on sallittua vaikkapa viikonlopun ajan. Villis taas tarkoittaa "villejä päiviä", jolloin ryhmässä saa myydä esimerkiksi merkkilistauksen ulkopuolisia tuotteita.

Yleisesti huutokaupan käyminen on useimmilla Facebook-kirppareilla kiellettyä. Joten ei kannata yrittää mitään "mitähän tästä voisi pyytää" -tyyppisiä aloituksia. Jos joku epätoivojonottaja yrittää tarjota enemmän kuin alun perin pyysit, et saa sitä hyväksyä.

Tunne myös ääneenlausumattomat säännöt.

Jos ostat vaikkapa hameen Facebook-kirpparilta, mutta et mahdukaan siihen ja laitat sen takaisin myyntiin, ei ole hyvien tapojen mukaista pyytää siitä enempää kuin olet itse maksanut. Tällaisesta välistä vetämisestä jää myös helposti kiinni – monet innokkaat Facebook-kirppistelijät kuuluvat moneen eri ryhmään ja bongaavat kyllä tällaiset tilintekijät.

Jos ostajaehdokas on kirjoittanut tuotteen alle av, mutta hän ei vahvista kauppoja kohtuullisen ajan kuluessa, myyjä voi tarjota seuraavalle. Kohtuullinen aika on jokaisen itsensä arvioitavissa. Vastausta ei tarvitse odottaa päiviä, mutta kannattaa muistaa, etteivät kaikki päivystä älypuhelin kourassa, joten joitakin tunteja – tai vaikkapa työajan tai yön yli – on vielä ihan kohtuullista odottaa.

Hommaa mittanauha. Oikeasti.

Sillä mittoja pyydetään aina olipa sitten kyse paidasta tai lipastosta. Edelleen kirppiksillä tapaa tyyppejä, jotka ilmoittavat, etteivät voi antaa mittoja, koska eivät omista mittanauhaa! Jos olet kovin pihi, hamstraa vaikka niitä paperisia ilmaismittoja Ikeasta, mutta mittanauha on oltava.

Näpsäkkä ilmoitus.

Hyvässä valossa ja hyvin kuvattu tuote kiinnittää huomion, ja myyntitekstissäkin saa käyttää luovuutta, jopa huumoria! Myy vain yksi tuote yhdessä postauksessa, säästät itsesi ja muiden hermoja.

Muista hyvä ja rehti käytös.

Toisten tuotteita ei pidä pilkata eikä hintapyyntöjä arvostella, vaikka myyjä olisi selvästi ylihinnoitellut tuotteensa. Kyllä hän sen huomaa itsekin, jos kukaan ei sitä halua ostaa. Tällaisissa tapauksissa voi rohkeasti myös kokeilla kepillä jäätä ja tarjota itse sen, mitä olisi valmis maksamaan.

Älä tee ohareita, olitpa sitten myyjä tai ostaja. Noutotreffeistä pidetään kiinni ja jos tulee este, siitä ilmoitetaan. Käyttäydytään hyvin ja kohteliaasti, kyllä te tiedätte.

Saako sovittaa?

Moni ilmoittaa usein jo ilmoituksessa, että sovitusmahdollisuutta ei sitten ole. Se on ok ja ymmärrettävää – on työlästä sopia sovittelutreffejä monen kanssa, eivätkä kaikki halua päästää ventovieraita kotiinsa. Kalliiden tuotteiden kohdalla sovitusmahdollisuuden myöntäminen saattaa kuitenkin edesauttaa kauppojen syntymistä.

Itse olen antanut myös sovittaa silloin, kun olen tehnyt kauppoja kaupunginosakirpparilla, ja ostajaehdokas on voinut kipaista kymmenessä minuutissa luokseni sovittelemaan.

Ja vaikkei sovitusmahdollisuutta olisikaan, tuotetta ei ole kenenkään pakko ostaa, jos se ei esimerkiksi vastaa kuvaustaan, on huonommassa kunnossa kuin myyjä antoi ymmärtää tai on heti nähtävissä, että itselle väärää kokoa. Silloin pitää olla pokkaa sanoa kiitos ei, eikä vain maksaa kiltisti ja katua kotona.

Voi, ei! Kadun ostostani!

Koska Facebook-kirppareilla nopeus etenkin merkkituotteiden kohdalla on valttia, on selvää, että myös hutiostoksia tulee välillä. Mutta jos tavara on hyvää, sen saa yleensä myytyä kyllä eteenpäin. Hyvä kikka on ottaa ylös seuraavien jonottajien nimet ylös (tai kuvankaappaus ruudusta) ja ottaa heihin suoraan yhteyttä, jos hankkimasi hame ei olekaan sinulle sopiva. Näin sinun ei tarvitse laittaa itse omaa ilmoitusta.

Tunne ryhmän profiili.

Facebookissa on nykyään hirvittävä määrä erilaisia kirppisryhmiä. Kannattaa kuulua useampaan ryhmään. Kun esimerkiksi laitat tavaraa myyntiin, voit miettiä, missä ryhmässä se menee parhaiten kaupaksi.

Kaikkiin ei kuitenkaan kannata kuulua. Naisten vaatteiden Facebook-kirppiksellä on no, naisten vaatteita ja se voi tarkoittaa ihan millaisia rytkyjä vain. Ja mitä isompi ryhmä, sitä sekalaisempaa porukkaa että tavaraa siihen mahtuu. Niiltä harvoin tekee löytöjä ihan siksi, että niiden seuraaminen on työlästä.

Mihin kannattaa kuulua?

Kaupunginosakirpparit. Etsi, onko sinun kaupunginosallasi jo tällainen. Aika monella on. Lyhyt välimatka tekee kaupanteosta houkuttelevan helppoa.

Punavuori kierrättää. Helsinkiläinen kaupunginosakirppari nauttii jo lähes legendaarista mainetta. Punavuoressa asuu trendi- ja laatutietoista väkeä ja tavara on sen mukaista. Myös julkkikset ja suosikkibloggarit myyvät täällä romppeitaan. Välillä tarjotaan ylijäänyttä ruokaa ja naapuriapuakin.

Tiettyihin merkkeihin keskittyneet kirpparit. Katso, onko omalla suosikkimerkilläsi jo tällainen. Aika monilla on. Myös lasten merkkivaatteilla on omia ryhmiänsä.

Cos & Filippa K kirpputori. Muodikkaita ja laadukkaita löytöjä, mutta hyvin tarkka brändilistaus. Ryhmän nimessä mainittujen merkkien lisäksi saa myydä joitakin muita skandimerkkejä ja kotimaisten nuorten suunnittelijoiden merkkejä. Huono puoli on se, että vaatteet ovat usein kokoa 36 ja suurin osa tuotteista sijaitsee pääkaupunkiseudulla. Vaatemaun lisäksi ryhmäläiset jakavat saman sisustusmaun: joka toinen tuote on kuvattu valkomattalakatun saarniparketin päällä....

Minimalistin kirpputori. Edellisen sisarkirppis, jolla saa myydä myös halpismerkkejä, kunhan tyyli pysyy skandinaavisen selkeänä ja simppelinä.

Samuji Second Hand. Ryhmässä saa olla kärppänä, sillä tuotteita tulee myyntiin aika harvoin ja ne menevät aina hetkessä. Mutta jos haluat vaihtaa rahaksi vaikka Tori-laukkusi, täällä se onnistuu takuuvarmasti. Myös suunnittelija Samu-Jussi Koski itse kuuluu ryhmään!

Luxmerkkien flea market. Haussa Michael Korsin laukku tai Ray Banin arskat? Tänne sitten vain päivystämään.

Pohjoismaisen designin kirpputori. Mutta älä erehdy myymään Pentikin tuotteita, ryhmäläiset vihaavat niitä.

Tuoteväärennös

Parhaat vinkit: näin sinustakin tulee Facebook-kirppareiden guru

"Kaikki ovat olleet merkkituotteita, joihin minulla ei olisi ollut ikinä uusina ja täydellä hinnalla varaa." Tähän liittyen ohjeista puuttuu (tai en ainakaan huomannut) hyvinkin oleellinen asia, eli tuoteväärennösten myynti, jota harrastetaan varsinkin fb-kirppiksellä ihan avoimesti ja jotkut myös myyvät kopioita aitoina > Mikähän on kirjoittajan asiantuntemus erottaa kopio aidosta? Yleensä käytetyistä, AIDOISTA pyydetään vielä ihan hyvääkin hintaa, joten jos olet saanut halvalla, kannattaa...
Lue kommentti

Iso-Britannian prinssi joutuu maksamaan varsin pitkän punnan pitääkseen tukkansa lyhyenä.

Iso-Britannian kruununprinssi William, 36, on tehnyt sen, minkä moni kaljuuntuva mies tekee jossain vaiheessa taivaltaan: hän on vetänyt hiuksensa ihan lyhyiksi. Uutinen ei ole sinänsä millään tavalla merkittävä, mutta se, kuinka paljon William on saanut rahaa uppoamaan parturikäyntiin, saa kyllä pohtimaan.

Brittilehti The Sunin mukaan Williamin siilitukan leikkaaminen maksoi nimittäin 180 puntaa eli siis yli 200 euroa. Monet brittiläiset Twitter-käyttäjät ovat olleet tiedosta varsin hämmentyneitä.

– En ole koskaan maksanut enempää kuin kympin hiustenleikkuusta. Tämä mies on ryöstetty, Patrick Smith kommentoi muiden muassa Twitterissä.

Mutta, lähteiden mukaan kalliille hinnalle on kuitenkin selitys!

Ensinnäkin, William käytti hiustenleikkauksessaan puolisonsa herttuatar Catherinen suosimaa kampaajaa. Ja kuten monet tietävät, Katen hiukset ovat monien ihailemat, joten niihin ei taatusti pääse käsiksi ihan kuka tahansa kampaussaksien heiluttelija.

Toiseksi, hiustenleikkuu on mitä todennäköisimmin suoritettu Williamin kotona Kensington Palacessa. Kampaaja on siis joutunut raahaamaan kaikki kampaamotarvikkeensa (eli siis ainakin sakset) ja itsensä studion ulkopuolelle. Ei siis ihan tavanomainen leikkuukeikka kuitenkaan!

Kolmanneksi, kuninkaallisten varat eivät hevillä lopu. Ehkäpä William haluaa tukea kansakuntansa parturiyrittäjiä maksamalla vähän ylimääräistä?

Vitsiä pakenevasta hiusrajasta

Prinssi Williamin kaljuuntuminen on vuosien varrella noussut eräänlaiseksi kuninkaalliseksi vitsiksi. Williamin pikkuveli Harry, 33, on tasaisin väliajoin kiusoitellut Williamia vetäytyvän hiusrajan takia.

– Hän on taatusti fiksumpi kuin minä, me varmistuimme siitä jo koulussa – samaan aikaan, kun hän alkoi kaljuuntua, Harry on todennut.

William itsekin on vaikuttanut suhtautuvan kevyesti hiustensa hupenemiseen. Kun Williamin esikoinen George syntyi vuonna 2013, prinssi vitsaili:

– Hänellä on paljon enemmän tukkaa kuin minulla, kiitos luoja!

Tässä vielä havainnollistava kuva siitä, kuinka suuri muutos prinssin hiuksissa on tapahtunut: 


William hiustenleikkuun jälkeen.
William ennen hiustenleikkuuta.
 

 

Korvanlehdet somistetaan nyt useilla pienillä ja yhteensopivilla korvakoruilla.

Takavuosina teinit lävistyttivät innokkaasti korvanlehtiään – yksi reikä ei todellakaan riittänyt. Viime vuosina korvistrendeissä on kuitenkin suosittu näyttäviä, niin sanottuja statement-korvakoruja. Yhdet isot korut tai vain yksi iso koru toisessa korvassa ovat riittäneet.

Nyt pienet ja minimalistiset korvakorut ovat jälleen tulossa takaisin, mutta runsaina joukkoina. Ideana on stailata korvanlehti yhteensopivilla koruilla näyttäväksi. Yksittäiset korut voivat olla pieniä ja yksinkertaisia, mutta renkaiden, nappimallisten ja roikkuvien korujen yhdistelmästä syntyy kiinnostava kokonaisuus.

Mikäli korvanlehdessä sattuu olemaan enemmänkin reikiä (tai sellaisia innostuu ottamaan), yksi koru voi kulkea kahden reiän kautta.

 

The cartilage of this #CuratedEar is pierced in three places: the Conch, the Helix, and the Tash Rook. The Conch holds a Diamond Four Ball Trinity, the Helix a pair of Plain Rings, and the Tash Rook a glowing Diamond Trinity. Each is unique, but are linked by their patterns of three and unifying, rich, Yellow Gold setting. (Shop this Style - Link in our Profile)⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀ .⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀ 📷: @kevinthepiercer⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀ .⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀ #mariatash #earcandy #diamond #CuratedEar #Conch #ConchPiercing #Helix #HelixPiercing #TashRook #TashRookPiercing #piercer #earrings #jewlery #piercing Malachite Hinged Hoop by @missomalondon

Henkilön Maria Tash (@maria_tash) jakama julkaisu

Yksi ”curated ear” -trendin edelläkävijöistä on korusuunnittelija Maria Tash, jonka luomukset ovat bloggareiden ja somevaikuttajien suosiossa. Tunniste #earparty eli korvabileet on noussut suosituksi Instagramissa.

Lisää inspiraatiota löytyy Instagramista myös tunnisteella #curatedear. Myös Pinterestiin kannattaa kurkata.

 

This look showcases large, stunning White Gold shapes in the upper cartilage, while adorning the lobe with smaller, daintier Yellow Gold pieces. The Tash Rook houses a show-stopping Diamond Star Garland, which fills up the majority of the upper ear's flat canvas, while its partner, the Invisible Diamond Eternity, completes the helix. Pieces in all shapes and sizes decorate the lobe, including a Diamond Flower and Diamond Lightning Bolt. (Shop this Style - Link in our Profile)⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀ .⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀ 📷: @prikdpeterrobin⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀ .⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀ #mariatash #earcandy #diamond #CuratedEar #helix #helixpiercing #tashrook #tashrookpiercing #piercer #earrings #jewlery #piercing

Henkilön Maria Tash (@maria_tash) jakama julkaisu

Korvakorujen yhdistelyssä symmetria ei ole olennaista – vaikka jokainen korvakoru voi olla erilainen. Korut kannattaa valita niin, että ne sopivat omaan tyyliin ja yhteen toistensa kanssa.

Erilaisten kivien yhdistely näyttää hauskalta, kun korvanlehdessä on useampi vierekkäinen reikä.
 

The Odette earring via @billiefaricyhyett.✨

Henkilön NATASHA SCHWEITZER JEWELLERY (@natashaschweitzer) jakama julkaisu

Graafisia muotoja vai pientä ja herkkää? Enää ei tarvitse valita, sillä tyylit näyttävät sopivan hyvin yhteen.
 

Pierced. #miniearrings #earparty #fiveandtwo

Henkilön HOMBRE (@hombrejewelry) jakama julkaisu

Pikkuruiset ja yksinkertaiset korut näyttävät hauskoilta, kun niitä on useita.