Kuva: Jonna Öhrnberg
Kuva: Jonna Öhrnberg

Kauniit kengät ja laukut ovat juontajan heikkous.

Millainen on tyylisi?

”En ole mikään kummoinen tyyliguru. Kerran minut valittiin tosin ehdolle Vuoden parhaaksi pukeutujaksi, mikä oli hyvin erikoista ja hämmentävää.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä yksinkertaisemmaksi tyylini muuttuu. Parikymppisenä saatoin värjätä tukkaani samaan aikaan neljälläkin eri värillä. Nykyisin punainen lanka ulkoasussani on se, että kartan kaikkia turhia krumeluureja ja härpäkkeitä. Pidän kyllä kauniista vaatteista. Etenkin kengät ja laukut ovat suuri heikkouteni. Pyrin kuitenkin siihen, että ostan mieluummin muutaman kalliin vaatteen kuin monta halpaa.”

Miten pukeuduit tänään?

”Raskaus rajoittaa tällä hetkellä pukeutumistani. Vedin tänäänkin ylleni vain jotakin, mikä mahtui vielä päälleni, ja sattui löytymään vaatekaapistani.

Toisaalta raskaus on saanut aikaan sen, etten ole edes halunnut viime aikoina panostaa mihinkään designereiden muotikolttuihin. Tiedän, etten pukeudu niihin enää lapseni syntymän jälkeen. Ensimmäisen raskauteni jälkeen säästin kaikki vaatteeni, sillä oli selvää, että saattaisimme yrittää vielä toista lasta. Nyt olen jo manannut, että poltan kaikki äitiysvaatteet roviolla raskauden jälkeen.

Jalassani minulla on Pradan kengät, jotka ostin alennusmyynnistä Dubaista, kun matkustimme sinne vuodenvaihteessa perheeni kanssa. Mekkoni on sekin hankittu Dubaista eräästä äitiysliikkeestä. Suomessa on suorastaan surkeat valikoimat odottavien äitien vaatteita. Suosinkin mieluummin nettikauppoja tai ulkomailla shoppailua, jos tarvitsen jotakin.”

Lue lisää:

Miten pukeutua ekologisesti mutta kiinnostavasti? Muotisuunnittelija vastaa

Pukeudu näin, piristyt varmasti

Vappu Pimiä raskaana, koko perhe onnesta sekaisin

Kukkaset korvataan nyt pörröisillä pampuloilla!

Muistatko vielä ala-asteajoilta pörröiset pampulat, jotka askarreltiin pahvipyörylöistä ja naruista? Nyt on aika tuoda ne takaisin näkyville!

Elite Dailyn toimittaja kertoo inspiroituneensa Vogue-lehden kannesta, jossa Beyoncélla on päässään iso kukkaseppele, sekä halunneensa tehdä itselleen samankaltaisen.

Kukkien metsästämisen sijaan oli kuitenkin huomattavasti helpompaa askarrella päähän isot, pörröiset pampulat.

Me Naisten toimitus päätti kokeilla samaa ja kyllä kannatti! Pampuloista syntyi kuin syntyikin erinomainen korvike kukkaseppeleelle. Pääkoriste toimii kesän viimeisillä festareilla, kuten vaikkapa Flow:ssa, paremmin kuin hyvin:

Eikä siinä vielä kaikki! Pampuloita voi solmia myös hiuksiin esimerkiksi nutturan tai ponnarin kaveriksi. Yhtä hyvin niitä voi laittaa roikkumaan myös esimerkiksi laukkuun.

Jos askartelutaidot ovat ruosteessa, näin saat pampulat tehtyä pikavauhtia:

  1. Leikkaa pahvista tai kartongista kaksi samankokoista ympyrää, joissa on myös samankokoinen, ympyränmuotoinen reikä keskellä. Laita pahviliuskat päällekäin ja kiinnitä lanka (tai useampi!) pahvipyörylöihin kiinni. 
  2. Ala kierittää lankaa pahvien ympärille niin kauan, kunnes lanka peittää pahvien keskellä olevan reiän lähes kokonaan.
  3. Etsi pahvit lankojen alta, aseta saksien terä pahvien väliin ja ala leikata naruja katki. 
  4. Kun kaikki narut on katkaistu, kiedo langanpätkä pahvien välistä ja solmi sen avulla koko paketti kiinni. Lankaa ei tarvitse leikata lyhyeksi, koska sen avulla pallon saa kiinnitettyä esimerkiksi hiuspantaan. 
  5. Valmista! Voit ottaa pahvinpalat pois, ja tuloksena on valmis pörröpampula.

Idea ”siveellisestä naisesta” on periytynyt nykypäivään, sillä ennen paljain säärin tepastelivat vain prostituoidut.

Aivan tuon pikaa on kiskottava jalkaan taas sukkahousut. Sukkahousut ovat toisinaan hyvinkin epämiellyttävät ja pakkopullaa monille naisille: ne valuvat, kiristävät ihan vääristä paikoista ja rullaantuvat makkaroille. Hajoilevatkin vielä jatkuvasti.

Talvella niiden tehtävä on selkeä: sukkahousut lämmittävät mukavasti. Mutta miksi ihmeessä ne kuuluvat kiinteästi naisten pukeutumiseen myös kesäjuhlissa? Sukkahousuttomuudesta voi saada pitkiä katseita vielä vuonna 2018?

”Itseä ei tullut paljastaa julkisesti tai vieraille.”

Kysyimme vaatetuksen ammattilaiselta, miten sukkahousujen tarvetta perustellaan lämpimällä säällä. Stylisti ja vaatealan artesaani Sohvi Nyman selittää, että sukkahousujen käyttö ja moni muukin etikettiin kuuluva asia juontaa juurensa kaukaa historiasta.

– Jokainen siveellinen ja itseään kunnioittava nainen verhosi itsensä sukkahousuihin 50-luvulla. Silloin vain ilotytöt kulkivat ilman sukkahousuja, Nyman sanoo.

Sukkahousujen lisäksi minihameet ja topit eivät olleet soveliaita, sillä itseä ei tullut paljastaa julkisesti tai vieraille.

Perinne on kulkeutunut pitkälle myös nykypäivään, sillä edelleenkin paljaat sääret ja itsensä esittely mielletään epäkohteliaaksi. Todellisuudessahan moni ei välttämättä edes näe eroa paljailla säärillä ja sukkahousuilla.

”Häissä jalat kuuluu olla verhoiltuna.”

Sukkahousujen ”pakollisuus” riippuu täysin tilanteesta. Jos on matkalla Linnan juhliin, silloin sukkahousut ovat välttämättömät, Nyman sanoo. Myös häissä jalat kuuluu olla verhoiltuna. Mutta rennommissa kesäjuhlissa sukkikset eivät ole pakolliset.

– Mitä konservatiivisempi juhla, sitä tarkemmin tapaa tulee kunnioittaa. Sukkahousukysymys on verrattavissa siihen, miksi miesten pitää käyttää kravattia, Nyman sanoo.

Olisiko siis aika päivittää tavat nykypäivään ja aloittaa sukkahousuvallankumous? Ehdottomasti!

Vierailija

Stylisti kertoo, mihin perustuu kesäjuhlien sukkahousupakko: ”Ennen vain ilotytöt kulkivat ilman”

Sukkahousupakko tuskin on kovin historiallista perua, koska sukkahousut vasta yleistyivät siihen aikaan, kun karvattipakko lieveni. Pukeutumiskoodit tulevat paljon kauempaa hirstoriasta, kuin sukkahousut, jotka tulivat Suomeen samassa aallossa, kuin e-pillerit ja vapaa rakkaus. Vasta 60 luvulla sukkahousut ohittivat sukkanauhat ja sukat. 80 luvulla Suomessa ei paljon ilotyttöjä ollut, mutta heillä oli kyllä sukkahousujen sijaan sukkanauhat ja sukat. Stay Upit tulivat myöhemmin.
Lue kommentti
Paperinpyörittäjä

Stylisti kertoo, mihin perustuu kesäjuhlien sukkahousupakko: ”Ennen vain ilotytöt kulkivat ilman”

Töissä on pukukoodina, että pitää olla sukkahousut naisilla. Vähän jälkeenjäänyyttä mielestäni jos on muuten asiallisesti pukeutunut. Oletteko sitä mieltä että jos tapaatte asiakaspalvelijan asiantuntijatehtävässä ja hänellä on hame, että olisi asiatonta olla ilman sukkahousuja kesällä?
Lue kommentti