Näin vältät tyylimokat kesäjuhlissa.

Kuva Jouni Harala

Valmistujaiset

Nainen voi pukeutua valmistujaisiin joko leninkiin, kevyeen jakkupukuun tai tyylikkääseen housuasuun. Jos tiedossa on esimerkiksi automatka paikalle tai istumista ja odottelua, kannattaa valita mahdollisimman rypistymätön materiaali.

Trendikäskin saa olla. Muoti sallii myös esimerkiksi täyspitkät maksihelmat, kunhan kyseessä ei ole ilta- tai juhlapuku.

Valmistujaisiin mies pukeutuu yleensä pukuun, joka voi olla joko tumma tai kesällä myös muun värinen. Koululla pukuun kuuluu ehdottomasti kravatti.

Rippijuhlissa pukukoodi on muuten sama, mutta uskonnollisuuden vuoksi ehkä vielä hivenen konservatiivisempi.

Akateemisissa juhlissa on omat etikettisääntönsä, joihin kannattaa perehtyä esimerkiksi täällä.

Häät

Häiden juhlavuus vaihtelee hääparin toiveiden mukaan, mutta pääasiassa pukeutuminen on melko juhlavaa.

Nainen pukeutuu vierailuasuun, joka voi olla leninki, juhlava jakkupuku tai tyylikäs housuasu. Jos hääpari vihitään kirkossa, hyvän tavan mukaista on peittää olkapäät juhlavalla jakulla tai huivilla. Edelleen kokovalkoinen on varattu morsiamelle, ja mustaan asuun on hyvä yhdistää jotain värillistä. Suuri käsilaukku tulee jättää autoon tai narikkaan.

Ennen kello 18 alkavissa päivätilaisuuksissa voi myös käyttää hattua, mutta se ei ole pakollinen.

Muut kesäjuhlat

Noudata kutsussa annettua pukeutumiskoodia. Jos sitä ei ole annettu, voit aina soittaa juhlien järjestäjälle ja kysyä. Jos olet itse juhlien järjestäjä, merkitse pukukoodi kutsuun. Se auttaa vieraita asuvalinnassa, eikä ole turhaa hienostelua.

Esimerkiksi sukujuhlissa pukukoodi on usein tumma puku, jolloin nainen pukeutuu vierailuasuun.

Lue lisää pukukoodeista: www.teja.fi/pukeutuminen

Keinokuituvaatteista irtoaa jokaisessa pesussa valtava määrä pieniä muovikuituja, joista osa päätyy lopulta vesistöihin.

Vuoden turhake on taas valittu, ja tänä vuonna se on fleecekangas.

Suomen Luonto -lehden toimitus teki valinnan lukijoiden lähettämien ehdotusten joukosta. Valinnalla toimitus haluaa kiinnittää huomiota polyesterikankaista irtoavaan mikromuoviin.

Mikromuovista on puhuttu viime aikoina paljon, sillä se saastuttaa meriä ja on haitaksi niiden eliöille. Huomio on kuitenkin tähän mennessä keskittynyt kosmetiikan mikromuoveihin, joihin lukeutuvat esimerkiksi kuorintavoiteiden muovirakeet. Kerroimme vähän aikaa sitten, että myös muoviglitter on viemäriin päätyessään uhka ympäristölle.

Kuten kosmetiikasta, myös pörröisestä fleecekankaasta irtoaa jokaisessa pesussa jopa 200 000 alle viiden millimetrin mikromuovipalaa. Muut keinokuitukankaat eivät ole yhtään parempi valinta.

– Vielä enemmän hiukkasia irtoaa softshell-kankaasta ja teknisistä urheiluasuista, joten fleece ei edes ole pahin polyesterikangas mikromuoveista puhuttaessa, ryhmäpäällikkö Markus Sillanpää Suomen ympäristökeskuksesta toteaa tiedotteessa.

Suurin osa kuiduista saadaan puhdistettua jätevedenpuhdistamolla, mutta silti vesistöihin päätyy biljoona mikromuovihiukkasta, joiden ympäristövaikutuksia ei vielä tunneta tarkoin.

Kysely

Vältteletkö fleecevaatteita ympäristösyistä?

Gugguun vaatteet saivat asiakkaat ottamaan juoksuaskelia.

Ilmassa oli pientä hysterian tuntua, kun valtava joukko innokkaita asiakkaita ryntäsi ostamaan kotimaisen merkin lastenvaatteita alennettuun hintaan.

Suomalaiset ovat tunnetusti kovia jonottamaan ilmaista tavaraa. Mutta kyllä maksullinenkin rompe aiheuttaa pienimuotoista hysteriaa, jos halvalla saa.

Kotimainen Gugguu-vaatemerkki järjesti Helsingin Suvilahdessa perjantaina outlet-tapahtuman, joka jatkuu vielä lauantaina.

Ensimmäiset asiakkaat kurvasivat Suvilahteen Kattilahallin pihaan perjantaiaamuna kello 6.30. Ovet avattiin kymmeneltä, ja siihen mennessä parkkipaikalle ehti muodostua noin sadan metrin jono. 

Yritys tyhjensi kangasvarastonsa ja teetti ylimääräisistä kankaista lastenvaatteita. Tuotteet myytiin 50 prosentin alennuksella brändin normaalihintoihin verrattuna. Esimerkiksi lasten trikoiset leggingsit maksoivat 14 euroa. Ketjuliikkeistä housut saisi edullisemmin, mutta ilmeisen moni on kiinnostunut suomalaisten yritysten tuotteista, etenkin, kun hinta on alennettu.

Parkkipaikalle ehti muodostua noin sadan metrin jono.

Gugguu on perustettu viisi vuotta sitten. Se suunnittelee parhaillaan ensimmäisen kivijalkaliikkeen perustamista.

Myös muutama muu kotimainen aikuisten ja lasten vaatteita valmistava yritys ottaa parhaillaan ensimmäisiä askeleitaan kivijalassa. Vimma on perustanut kaksi liikettä, toisen Helsinkiin ja toisen Ouluun. Papu kokeilee menestystään nyt joulun alla pop up-muodossa Galleria Esplanadissa. Yritys hakee myös näillä näppäimillä kasvua liiketoiminnalleen joukkorahoituksella. 

Otsikkoa muokattu 9.12. kello 10.00.