"Hmm, tätäkin taisin käyttää viimeksi 90-luvulla." Kuva Shutterstock
"Hmm, tätäkin taisin käyttää viimeksi 90-luvulla." Kuva Shutterstock

Kyselytutkimuksen mukaan 20 prosenttia keskivertonaisen vaatekaapin sisällöstä lepää täysin koskemattomana.

Mikäs mytty sieltä hyllyn perältä pilkistää? Sehän on bolero, joka tuli ostettua Ritva-tädin 60-vuotisjuhliin, mutta turvauduitkin siihen pikkumustaan, johon yleensäkin. Uuden tutkimuksen mukaan tällaisia ostoksia, jotka eivät ole päätyneet ylle kertaakaan, löytyy keskivertonaisen vaatekaapista yhteensä 550 dollarin eli noin 400 euron arvosta, uutisoi Huffington Post.

VoucherCloud-yrityksen shoppailututkimukseen osallistui 2137 yli 18-vuotiasta naista. Suurin osa heistä myönsi, ettei ole koskaan käyttänyt 20 prosenttia vaatekaappinsa sisällöstä. Yleensä käyttämättä jäävät kengät ja takit.

75 prosentin mielestä vaatteet jäävät käyttämättä siksi, että he käyttävät mieluummin muita vaatteita. Vaatekaapissa on kuin onkin päällepantavaa!

Sen sijaan 51 prosenttia oli saanut kuulla puolisoltaan tai ystävältään negatiivista palautetta ostoksestaan, eikä siksi enää innostunut vaatteesta itsekään. Kun tutkittavilta kysyttiin, miksi he eivät sitten palauttaneet ostosta takaisin kauppaan, 39 prosenttia vastasi, ettei vain jaksanut nähdä vaivaa.

Hutiostoksia voi tuskin täysin välttää, mutta ne tosiaan kannattaa kiikuttaa takaisin kauppaan, mikäli tuntuu siltä, ettei rahaa ole koskaan mihinkään arvokkaampiin hankintoihin. 400 eurolla saisi esimerkiksi jo astetta laadukkaamman käsilaukun – ihan jokapäiväiseen käyttöön.

Lue myös:

Näin saat asusi näyttämään kalliimmalta – 7 edullista vinkkiä

Älä osta mitään – tai ainakaan krääsää! Miten sen oikein tunnistaa?

Minna Haapkylä: "Kuun lopussa lasken euroja"