Ampiaisvyötärö ja muhkeat lantiot ovat in, ja niitä tavoitellaan muun muassa korsetteja käyttämällä. Kuva: Shutterstock
Ampiaisvyötärö ja muhkeat lantiot ovat in, ja niitä tavoitellaan muun muassa korsetteja käyttämällä. Kuva: Shutterstock

Korsettien käyttäjät toivovat kilojen putoavan ja vyötärön kapenevan.

Viikonloppuna ensi-iltaan tulleesta Cinderella-elokuvasta nousi kohu, ennen kuin se edes pääsi teattereihin. Sen mainoskuvissa poseeraavan tähden Lily Jamesin, 25, vyötäröä arvosteltiin epäluonnollisen kapeaksi ja kuvakäsitellyksi. Elokuvan ohjaaja Kenneth Branagh joutui selittämään, ettei Jamesin vyötäröä ollut käsitelty, vaan hän käytti kuvissa korsettia.

Vyötäröä kaventava alusvaate on taas muodissa, ja Daily Mailin mukaan korsetteihin erikoistuneen What Katie Did -vaatemerkin myynti kasvoi joulukuun jälkeen 54 prosenttia. Yrityksen perustajan Katie Thomasin mukaan korsettibuumi alkoi Kim Kardashianin muodoista.

Kim kertoi jo viime vuonna käyttävänsä korsettia päivittäin. Hän ja esimerkiksi näyttelijä Jessica Alba hurahtivat Hollywoodissa jylläävään ”korsettidieettiin”. He pitivät monta tuntia päivässä korsettia laihtuakseen, vaikka lääkärit teilasivat koko laihdutuskikan hölynpölyksi.

Jopa 10 senttiä pois vyötäröltä

Suomalainen burleskitähti LouLou D’vil kertoi Me Naisille viime vuonna kapean vyötärönsä olevan oikean ruokavalion, liikunnan, vatsalihastreenin ja korsetin ansiota.

Loulou harrastaa tightlacingia eli kiristää keskivartalonsa korsetilla. Aluksi hän kykeni pukemaan korsetin ylleen vain muutamaksi tunniksi kerrallaan, mutta kun keho tottui puristukseen, hän alkoi käyttää korsettia nukkuessaankin. Puolentoista vuoden kuluttua vyötärö oli kaventunut kymmenen senttiä.

– Kun korsettia käyttää oikein ja muistaa treenata vatsa- ja selkälihaksiaan, sen käyttämisessä ei ole terveysriskejä. On mielenkiintoista seurata, miten omaa kehoaan voi muuttaa vastaamaan kauneusihannettaan.

Lue koko haastattelu täältä: Burleskitaiteilija: ”Vyötäröni kapeni 10 senttiä korsetilla”

Lue myös:

Tämäkö on kurvien salaisuus? Kim Kardashian hurahti laihdutuskikkaan

Pluskokoinen ja rimpula testasivat muotoilevat alusasut: Löytyikö vyötärö, kasvoivatko rinnat?

Tänä kesänä nenälleen kannattaa valita mahdollisimman futuristiset aurinkolasit.

Pikkuiset ja pyöreät, suuret ja kissamaiset, klassiset joka paikan höylät. Viime vuosina aurinkolasirintamalla on ollut mistä valita.

Mutta millaiset plehat ovat muodikkaimmat kesällä 2018? Vogue-lehden mukaan vastaus on kiistatta aerodynaamiset ja futuristiset sporttiaurinkolasit, eli tuttavallisemmin ”nopeet lasit”.

Jos kuvaus ei herätä mitään kelloja, anna prinsessa Annen havainnollistaa!

Kuningatar Elisabet II:n tytär Anne, 67, on luottanut nopeisiin laseihin jo hyvän tovin. Viimeksi hänet nähtiin trendilasit nenällään Harryn ja Meghanin häissä. Muuten hänen juhlalookinsa oli hyvin klassinen:

Niin coolia! Anne yhdisti kermanvalkoiseen leninkiinsä Adidaksen sporttiset aurinkolasit.
Niin coolia! Anne yhdisti kermanvalkoiseen leninkiinsä Adidaksen sporttiset aurinkolasit.

Anne kuvattiin sporttiset kakkulat päässään myös esimerkiksi vuonna 2015 Englannin ja Skotlannin välisessä rugbypelissä.

Kuva: Reuters
Kuva: Reuters

Catwalkien ehdoton ykkönen

Annen suosimia kieltämättä melkoisia ysärifiiliksiä herättäviä aurinkolaseja on vilissyt viime aikoina runsaasti catwalkeilla. Esimerkiksi Stella McCartney ja Fenty x Puma esittelivät nopeita laseja kevään 2018 muotinäytöksissään.

Kuvat: Fenty x Puman ja Stella McCartneyn / Reuters
Kuvat: Fenty x Puman ja Stella McCartneyn / Reuters

Suomessa futurististen lasien ilosanomaa on levittänyt jo useamman vuoden ajan esimerkiksi räppärit Jare ja Ville-Galle. Vuonna 2014 Jare kertoi Me Naisille, että kiiltäväpintaiset sporttilasit ovat yksi hänen tyylinsä kulmakivistä.

 

HÄÄÄÄÄ! Tänää takas keikoille. Oulu&Rovaniemi vamos! ✈️✈️✈️

A post shared by Jare Brand (@jeanbabtiste) on

Ei pukeutumispaniikkia! Kesän juhliin riittää yksi helppokäyttöinen vaate, kun sen voi stailata parilla eri tavalla.

Vedä kuvan reunassa olevaa nuolta vasemmalle ja oikealle, niin näet saman vaatteen kahdessa eri tyylissä. 


Laskoshame, 49,99 €, H&M. Romanttinen jakku, 109,95 €, Neo Noir. Paitapusero, 19,95 €, Gina Tricot. Hiussolki, 8,99 €, Glitter. Olkalaukku, 29,99 €, Pieces. Veloursaappaat, 66,99 €, Na-kd.
Polyesterinen laskoshame on helppo pukea monella eri tavalla, 49,99 €, H&M. Glitterneule, 69,95 €, Neo Noir.  Kukkakorvakorut, 16,99 €, Glitter. Kiiltävä tekonahkalaukku, 34,99 €, Pieces. Veloursaappaat, 66,99 €, Na-kd.
 


Housut, 85 €, Ajlak.Olat paljastavassa puuvillapaidassa sekoittuvat skarpit raidat ja pehmeä röyhelö, 59,99 €, Selected Femme. Kirjekuorilaukku, 439,95 €, Loeffler Randall. Hopeanhohtoiset nahkapistokkaat, 69,95 €, Tamaris.
Kasvikuvioisten housujen pohjaväri on aina trendikäs ja juhlava valkoinen, 85 €, Ajlak. Kimonojakku, 85 €, Ajlak. Pystykauluksinen pusero, 24,99 €, H&M. Pitkä riipus, 16,99 €, Pieces. Iltalaukku, 129 €, Unisa. Nahkapistokkaat, 69,95 €, Tamaris.
 


Bleiseri, 239 €, Samsøe & Samsøe. Läpikuultava mekko, 69,95 €, Neo Noir. Kukkakorvakoruissa riittää katsottavaa, 9,99 €, Kappahl. Kullanvärinen nahkalaukku, 109 €, Tommy Hilfiger. Avokkaat, 125 €, Unisa.
Bleiseri, 239 €, ja kauniisti valoa heijastava viskoositoppi, 79 €, Samsøe & Samsøe. Leveälahkeiset, vajaamittaiset housut, 79,95 €, Selected Femme. Puuvillalaukku, 24,99 €, H&M. Avokkaat, 125 €, Unisa.