Kaikki erilaisia, kaikki samanlaisia.

Katso Muotinurkan kaikki kuvat täältä.

Lue myös:

Muotinurkka: Viikon asennot

Muotinurkka: Viikon silmälasikäärmeet

Muotinurkka: Viikon tätienergiat

Muotinurkka: Viikon höpisijät

Muotinurkka: Viikon blondit

Muotinurkka: Viikon pikkupörröt

Muotinurkka: Viikon paljastelijat

Tervetuloa 2010-luvun kieroutuneeseen shoppailukulttuuriin, jossa kukaan ei enää tiedä todellista vaatekokoaan!

Nettishoppailu on yleistynyt niin paljon, että vaatteiden lähettely ja palauttelu alkaa käydä kestämättömäksi ympäristölle. Tilannetta ei varsinaisesti paranna se, että monien vaatemerkkien mitoitus on ihan mitä sattuu. Mitoituksessa voi olla isojakin eroja eri vaatemerkkien mutta myös saman merkin eri vaatteiden välillä.

Nyt H&M-ketju on kertonut suurentavansa vaatekokojaan Yhdysvalloissa, Britanniassa, Irlannissa, Kanadassa, Meksikossa ja Kolumbiassa. Ilmeisesti Pohjoismaissa koot pysyvät ainakin toistaiseksi ennallaan.

Syynä on kuluttajilta saatu kritiikki ja maine tavallista pienempiä kokoja myyvänä ketjuna. Esimerkiksi kaksi vuotta sitten englantilainen Ruth Clemens julkaisi Facebookissa kuvan itsestään sovittamassa koon 16 farkkuja. Kyseessä oli malliston isoin koko, joka ei siltikään mahtunut normaalisti brittikokoa 14 käyttävän Clemensin ylle.

– Olenko liian lihava käyttämään teidän tavallisia vaatteitanne? hän kysyi.

Kuva sai valtavasti huomioita Facebookissa, ja monet olivat täysin samaa mieltä siitä, että ketjun vaatekoot kaipaavat muutosta.

Tänä kesänä sellainen on luvassa. H&M:n edustaja selittää Racked-sivuston artikkelissa, että ketju haluaa mitoituksensa olevan linjassa pohjoisamerikkalaisten kuluttajien ja vaatemarkkinoiden standardien kanssa. Se haluaa kasvattaa kuluttajien luottamusta. Suomeksi: se haluaa, ettei amerikkalais- tai brittishoppailija tuntisi oloaan lihavaksi.

Yksi syy muutoksen taustalla on, että jo monta vuotta etenkin amerikkalaisvalmistajat ovat suosineet niin sanottua turhamaisuusmitoitusta eli pitäneet kokolaput ennallaan mutta suurentaneet vaatteita. Ilmiön vaikutus saattaa näkyä myös joissakin Suomessa myytävissä vaatteissa.

Mitoitusmuutoksen ansiosta teininä kokoon 36 mahtunut asiakas voi tyytyväisenä ostaa edelleen samankokoisia vaatteita, vaikka vuodet olisivat kerryttäneet vyötärölle muutaman lisäsentin. Koska vallalla tuntuu edelleen olevan ajatus, että pienempi koko on parempi, kaikki pysyvät tyytyväisinä: ostaja vaatteeseen ja vartaloonsa, yritys helpommin kaupaksi meneviin vaatteisiin.

H&M joutuu siis muuttamaan mitoituksensa erilaiseksi maissa, joissa sen koot eroavat merkittävästi kilpailijoiden kokomerkinnöistä. Se on sentään positiivista, että yritys pyrkii huomioimaan isokokoisemmat asiakkaansa ja hyvässä lykyssä palvelee jatkossa entistä laajempaa joukkoa erilaisia vartaloita.

Standardit auttaisivat

Kokomuutos kuitenkaan tuskin ratkaisee kaikkia kuluttajien ongelmia.

Isompi ongelma on se, että vaikka ketjulla olisi yhtenäinen mitoitus, se toteutuu toisissa vaatteissa paremmin, toisissa huonommin. Ruth Clemensin farkkupostauksen yhteydessä moni huomautti, että kaksista samankokoisista, saman merkin farkuista toinen malli ei välttämättä mene polvista ylöspäin, toinen putoaa päältä. Halpatuotannossa laatu ei aina ole ykkössijalla, mikä näkyy myös heittelevässä kaavoituksessa. Siihen ei auta, vaikka yrittäisi selvittää kokonsa virallisen mittataulukon avulla.

Lisäksi shoppailijan pitäisi vielä pystyä tulkitsemaan, onko vaate tarkoitettu väljästi istuvaksi vai tiukemmaksi. Se on myös makuasia, mutta sovittamatta voi olla vaikea löytää parhaalta näyttävää kokoa.

Vaatemerkit saavat lätkiä tuotteisiinsa ihan mitkä kokomerkinnät haluavat.

Pöljintä koko hommassa on, että esimerkiksi EU säätelee lukuisia muita asioita kurkkudirektiivi-legendan hengessä, mutta vaatemerkit saavat lätkiä tuotteisiinsa ihan mitkä kokomerkinnät haluavat. Sekä kuluttaja että ympäristö kiittäisivät, jos kaikkien vaatteiden mitoitus noudattaisi jonkinlaista standardia. Vaatekoot voisi myös ilmoittaa tarkemmin – siihen on jo olemassa ohjeistus. Silloin vältyttäisiin turhautumiselta sovituskopissa ja turhien nettikauppaostosten rahtaamiselta ympäri maailmaa. Shoppailu kun ei ole varsinainen ekoteko muutenkaan.

Toki se edellyttäisi, että myös ostajat ymmärtäisivät, että kokomerkintöjen ainoa tarkoitus on helpottaa sopivan vaatteen löytämistä. Tyylikkyys (tai ihmisarvo) ei ole kiinni vaatekoosta.

Amerikoissa elänyt kuluttaja

H&M suurentaa vaatekokojaan Yhdysvalloissa – kokolapun numero ei kuitenkaan ole ostajan ainoa ongelma

Öööööh, ei se mitoitusmuutos tarkoita sitä että läskeille tarjottaisiin ihanien laihojen vaatteita ja itsetuntoa vaan sitä, että tähän asti HM on kärsinyt Amerikoiden markkinoilla siitä, että mitoitus on heidän tottumaansa kokonunerointiin nähden pieni. Ja ihan taitaa todellisuudessakin olla, jos tuo suurimman koon farkkuja Facebook-kuvassaan sovittava nainen on jotenkin paksu mielestänne, arvon toimitus. Ei ylikansallinen vaatekauppaketju tee asioita, jotta jollain kuluttajasegmentillä, oli se...
Lue kommentti

Kaksi kolmasosaa vaatteen ympäristövaikutuksista syntyy kotona.

Nykyteknologia on ihmeellistä. Maailman merissä lilluvista hylätyistä kalaverkoista ja rannoille huuhtoutuvista muovipulloista pystytään valmistamaan kauniita ja kestäviä vaatteita.

Muovijätteestä tehtyjä vaatteita markkinoidaan usein ekologisuudella. Kankaan valmistus muodostaa kuitenkin vain pienen osan vaatteen ympäristövaikutuksista, ja pesussa kierrätysmuovistakin valmistetuista vaatteista irtoaa mikromuovia.

Ovatko muovipulloista valmistetut vaatteet siis lopulta sen ympäristöystävällisempiä kuin muutkaan pukineet? Kysymys on monimutkainen, mutta vastuullisuus- ja kiertotalousasiantuntija Satumaija Mäki Suomen tekstiili ja muoti ry:stä lupaa yrittää vastata. 

– Jos verrataan kierrätyspolyesteristä tehtyä vaatetta ja neitseellisestä polyesteristä tehtyä vaatetta, kyllä kierrätyspolyesterin valmistukseen on kulunut vähemmän energiaa ja vettä. Haastavampaa on verrata kierrätyspolyesteriä vaikkapa puuvillaan, Mäki sanoo.

”Ympäristötietoinen ostaa laadukasta, pitkäikäistä ja tiettyyn käyttötarkoitukseen valmistettua.”

Muovijäte muuttuu vaatteiden materiaaliksi niin, että muovi puristetaan pieniksi rakeiksi, jotka sulatetaan ja kehrätään langaksi. Neitseellistä polyesteriä valmistetaan samalla tavalla – ero on vain siinä, että muovijätettä hyödynnettäessä ei tarvitse valmistaa raaka-aineeksi uutta muovia öljystä. Se pieni ero tekee kierrätysvaatteesta hiukan vastuullisemman valinnan.

Puuvillan tuotannossa taas on omat ongelmansa, kuten kemikaalien käyttö ja se, että puuvillaa valmistetaan tyypillisesti alueilla, joilla se kilpailee kasvatustilasta ruuaksi käytettävien kasvien kanssa. Vertailukelpoisia lukuja erilaisten vaatteiden koko elinkaaren ympäristövaikutuksista ei Mäen mukaan toistaiseksi ole kuluttajien saatavilla. 

Vaatteita pitkäkestoiseen käyttöön

Jotakin ympäristöystävällisistä valinnoista silti tiedetään.

– Kuluttajan kannalta ekologisin valinta olisi ostaa vaate, joka säilyy mahdollisimman pitkään käyttötarkoituksessaan, Mäki toteaa.

Ympäristötietoinen ostaa laadukasta, pitkäikäistä ja käyttötarkoitukseen sopivaa. Vaikka tekokuituinen urheilupaita ei olisi ympäristöystävällinen materiaalinsa puolesta, se kestää treenikäytössä hyvänä pidempään kuin puuvillapaita, jonka ominaisuudet eivät ole parhaat mahdolliset hikiliikuntaan.

”Muovin lisäksi myös puuvillan kierrätys on kehittymässä.”

Satumaija Mäen mukaan kaksi kolmasosaa vaatteen ympäristövaikutuksista tulee kotona, kun vaatetta pestään, silitetään ja kuivataan. Kaikista polyesteri- ja polyamidivaatteista irtoaa pesussa mikromuovia. Erityisen huonoon valoon on joutunut fleece, vaikka muovihippusia irtoaa kaikista muistakin synteettisistä tekokuiduista.

Mäki kuitenkin vakuuttaa, ettei kuluttajien tarvitse välttää tiettyjä materiaaleja pesukoneessa irtoavien mikromuovien takia.

– Suomessa jätevedenpuhdistamoilla saadaan yli 90 prosenttia mikromuoveista talteen, ja vaatteen ensimmäisten 5–10 pesun jälkeen muovin irtoaminen tasaantuu. 


Lähellä valmistettu on ekologinen

Osa vaatteen ympäristövaikutuksista muodostuu materiaalin ja tuotteen kuljettamisesta. Kuljetusten osuutta koko vaatteen elinkaaren ympäristövaikutuksista on vaikea arvioida, mutta nyrkkisääntö on, että mitä lähempänä materiaalit pystytään tuottamaan ja vaate valmistamaan, sitä parempi ympäristön kannalta. 

Harmi vain, että Suomessa valmistettuja vaatteita, joiden kaikki materiaalit olisi tuotettu Suomessa, ei marginaalisia poikkeuksia lukuun ottamatta ole. Jos osaa, voi tietysti kasvattaa lampaan, keritä sen villan, kehrätä siitä lankaa ja neuloa langasta villapaidan, mutta teollisesti valmistettuja täysin suomalaisia vaatteita ei löydy kaupoista. 

– Meillä ei ole esimerkiksi langankehrääjiä vaateteollisuuden tarpeisiin.

Toistaiseksi ympäristöystävällisin vaihtoehto on käyttää mahdollisimman pitkään niitä vaatteita, jotka jo omistaa. Kun uusi vaate on tarpeen, kierrätysmateriaalista valmistettu on parempi valinta kuin vastaavasta uudesta materiaalista valmistettu. Muovin lisäksi myös puuvillan kierrätys on Satumaija Mäen mukaan kehittymässä vauhdilla.