Kuinkas sitten kävikään? Sass & Biden muotinäytös huipentui horjahdukseen New Yorkissa vuonna 2006. Kuva Reuters.
Kuinkas sitten kävikään? Sass & Biden muotinäytös huipentui horjahdukseen New Yorkissa vuonna 2006. Kuva Reuters.

Parhaat muistot syntyvät yleensä niistä hetkistä, kun kaikki ei mene ihan suunnitelmien mukaan. Nämä hauskat kuvat näytöksissä kompuroivista malleista muistuttavat, että on ihan hyvä osata nauraa vähän itselleenkin.

Jokainen meistä on joskus pelännyt epäonnistuvansa. Vaarattomia pikkumokia on kuitenkin turha jäädä murehtimaan. Parhaat ja hauskimmat muistot syntyvät yleensä juuri niistä harmittomista epäonnisten sattumusten hetkistä. Esimerkiksi näyttelijä Jennifer Lawrence kaatui portaissa Oscar-juhlissa – ja käänsi kompuroinnin voitokseen.

Näyttelijät aina hokevatkin, että moka on lahja. Sanonnalla tarkoitetaan sitä, että vahinko tarjoaa mahdollisuuden jonkin uuden ja kiinnostavan syntymiselle, kun moka rikkoo totutun tavan tehdä asioita.

Mitä sitten, jos välillä vähän kompuroi, aina voi nousta ylös ja jatkaa matkaa, kuten nämä huippumallitkin osoittavat.

Tämä malli kupsahti kumoon kesken Herve Leger by Max Azria -muotinäytöksen New Yorkin muotiviikoilla vuonna 2009.

U-u-u-uups! Kenen idea oli kaiken lisäksi täyttää catwalk vedellä? Malli koki pienen painajaisen Cavaleran näytöksessä Sao Paulon muotiviikoilla 2011, mutta selvisi siitä hymyillen (joskin märkänä).

Jopa kaatumisen voi hoitaa elegantisti, kuten tämä malli osoittaa kiinalaisen suunnittelijan Zhang Zhifengin näytöksessä Pekingissä lokakuussa 2014.

Donatella Versacen pitkä Haute Couture -iltapuku sai mallin lankeamaan muotinäytöksen loppukiitoksissa Pariisissa 2002.

Sen sijaan, että ihmiset nauraisivat, he yleensä auttavat, kuten nämä katsojat Jean Paul Gaultierin Haute Couture -muotinäytöksessä viime heinäkuussa Pariisissa.

Zac Posenin näytöksessä New Yorkin muotiviikoilla 2008 tämä malli oivalsi, mistä on kyse: tärkeintä on, että on hauskaa! Sitä paitsi iltapuvun helmat näyttävät upealta pilveltä.

Lue myös:

Julkkisten legendaarisimmat kompuroinnit – katso videot

Bloggaaja Stella Harasek näyttää mallia: näin muotinäytöksen tyyli taipuu arkeen