Kultaa, hopeaa, kenties fuksiaa. Niissä juhlitaan itsenäisyyspäivää vuonna 2014.

Itsenäisyyspäivä lähestyy. Linnan juhlien pukujen luottosuunnittelija Jukka Rintala ennusti Radio Rockin haastattelussa, miltä pukuloisto tänä vuonna näyttää.

– Pääväriä on vaikea sanoa, mutta kullan ja hopean kaltaiset juhlavat värit ovat aina kauniita, Rintala sanoi.

Kirkkaista väreistä hän veikkasi yllättäjäksi fuksiaa.

Edellisissä Linnan juhlissa vuonna 2012 Rintala suunnitteli asun muun muassa Aira Samulinille, Leena Harkimolle ja Noora Karmalle. Viime vuonna Presidentinlinnaa remontoitiin, joten Linnan juhlien sijaan järjestettiin itsenäisyyspäivän juhlat Tampereella. Siellä pukukoodi oli vapaampi kuin Presidentinlinnassa.

– Viime vuonna puvut olivat monipuolisia, sekavia. Ihmiset mukailivat koodia vapaasti, Rintala muisteli haastattelussa.

Me Naiset seuraa Linnan juhlia tulevana lauantaina. Lue kaikki juhlista menaiset.fi:ssä.

Lue myös:

Onko tässä Linnan juhlien erikoisin asu: iltapuku kahvikoneen kapseleista!

Rento ja paahteenkestävä rantatyyli syntyy kauden kauneimmista uima-asuista ja keveistä kesävaatteista.

Iso hattu on tehokas suoja paahdetta vastaan, 99 €, Lexington. Raidallinen, korkeavyötäröinen bikinialaosa, 39 €, Samsøe & Samsøe. Henkäyksenkevyen topin voi solmia edestä lyhyeksi, 14,99 €, H&M. Solmukoristeiset sandaalit sujauttaa jalkaan sukkelasti, 24,99 €, H&M.

Merelliset raidat ovat rantamuodin ikiklassikko. Nyöritys tuo uimapukuun trendikkyyttä. Edestä syvään uurrettu uimapuku auttaa välttämään hassut rusketusrajat, 59,95 €, Superdry.
Merelliset raidat ovat rantamuodin ikiklassikko. Nyöritys tuo uimapukuun trendikkyyttä. Edestä syvään uurrettu uimapuku auttaa välttämään hassut rusketusrajat, 59,95 €, Superdry.

Valkoinen uima-asu on näyttävä valinta. Se on helppo yhdistää muihin väreihin ja kuvioihin. Ihanan simppeli bikiniyläosa, 14,95 €, Gina Tricot. Korkeavyötäröiset sortsit kelpaavat myös kaupunkiin, 99,90 €, Tommy Hilfiger.

Valitse vahvan kuosin kaveriksi yksivärinen vaate. Rypytetty, tuubimallinen bikiniyläosa on taas   muodikas, 9,99 €, Gina Tricot. Sortsien lahkeissa on somat röyhelöt, 24,95 €, Ellos. Rannalla aurinkolasit saavat olla isot, 150 €, Marimekko.

Korkeavyötäröinen alaosa on palannut bikinimuotiin. Rento t-paita, 19,99 €, ja raidallinen bikinialaosa, 29,99 €, Lindex. Aurinkolaseissa on ripaus retrohenkeä, 150 €, Marimekko.
Korkeavyötäröinen alaosa on palannut bikinimuotiin. Rento t-paita, 19,99 €, ja raidallinen bikinialaosa, 29,99 €, Lindex. Aurinkolaseissa on ripaus retrohenkeä, 150 €, Marimekko.

Pitkä paita on hellepäivän luottovaate. Kesägarderobi kannattaa koota vaatteista, joita voi käyttää myös kaupungilla. Väljä paita on kuin miehen kaapista lainattu, 14,95 €, H&M. Korkeavyötäröinen bikinialaosa, 17,95 €, Ellos. Suuri, pyöreä rantalaukku, 240 €, Samuji. Kissamaiset aurinkolasit, 7,99 €, Gina Tricot.

Rintaliivit nähdään naisen vakiovarusteena. Onko niiden käyttäminen silti välttämättömyys?

Niina, 40, jättää rintaliivinsä kotiin, kun lähtee lenkille. Hän ei ole koskaan kaivannut urheiluliivejä.

– Olen juossut aina ilman liivejä, koska olen halunnut antaa rinnoilleni vapautta! 

Rintaliivittömyys ei ole vaikuttanut hänen rintojensa muotoon tai kokoon. Myös rentona päivänä kotona Niina jättää rintaliivit kaappiin. 

Jos rinnat ovat isot, rintaliivien käyttäminen on välttämättömyys. Pienirintaisen voi olla helpompi jättää liivit pukematta ilman pelkoa, että rintojen ryhti huononisi. 

Tyypillisesti on ajateltu, että painovoiman vaikutuksesta rinnat venyvät, jos liivejä ei käytä.

” Erään tutkimuksen mukaan nännit olivat vähemmän alhaalla sen jälkeen, kun oli vuosia ollut ilman liivejä.”

– Se on teoreettinen ajatus, koska tilanne saattaa olla jopa päinvastainen. Erään tutkimuksen mukaan nännit olivat vähemmän alhaalla sen jälkeen, kun oli vuosia ollut ilman liivejä, kertoo  plastiikkakirurgian ja kirurgian erikoislääkäri Kaarlo Ståhlberg.

Hän huomauttaa, että pitkän aikavälin muutoksia rinnoissa ei ole tutkittu, joten asiasta ei ole tieteellistä näyttöä.

– Urheillessa liivien käyttäminen voi ensisijaisesti olla mukavuuskysymys, silloin rinnat eivät hölsky ja liiku. Sillä hetkellä, kun niitä käyttää, rinnat tietysti näyttävät erilaisilta. Useimmat varmasti tykkäävät, että on paremman näköistä, kun rinnat ovat kohdallaan, mutta sekin on vain pukeutumiskysymys.

”Kun rinnat eivät saa ulkoista tukea, voi sidekudos voimistua.”

Ståhlberg viittaa ranskalaislähtöiseen tutkimukseen, jossa tuli ilmi, että rintojen roikkuvuus oli jopa vähäisempää, jos ihminen ei ollut vuosikausiin käyttänyt liivejä. Kyseisen tutkimuksen mukaan rintaliivien jatkuva käyttäminen voi vaikuttaa rintojen luonnolliseen, pyöreään muotoon. 

– Tämä perustuu ajatukseen, että kun rinnat eivät saa ulkoista tukea, voi sidekudos voimistua, ja rintalihas joutuu tekemään enemmän töitä. 

Ståhlberg kuitenkin muistuttaa, että tässäkään tapauksessa kyseessä ei ole tieteellisesti todistettu tosiasia. Jos yksi tutkimus on tehty, se ei vielä osoita tieteellisesti asiaa.