Tiimi valmistautuu muotijutun ensimmäisen kuvan kuvaukseen. Kuvaaja osoittaa kohtaa, johon hän laittaa teipillä merkin Hannalle. Tässä kuvataan koko aukeaman kokoista kuvaa, joten mallin pitää pysyä teipin kohdalla, ettei hän mene liian lähelle kuvan keskitaitetta. Kuvat: Nina Nuorivaara
Tiimi valmistautuu muotijutun ensimmäisen kuvan kuvaukseen. Kuvaaja osoittaa kohtaa, johon hän laittaa teipillä merkin Hannalle. Tässä kuvataan koko aukeaman kokoista kuvaa, joten mallin pitää pysyä teipin kohdalla, ettei hän mene liian lähelle kuvan keskitaitetta. Kuvat: Nina Nuorivaara

Me Naisten muotitiimi piti pikkujoulut jo syyskuussa, räntäsateessa palellen. Bilemuotijutun syötiin hampurilaisia ja snäksejä, pelleiltiin kameralle ja piiloteltiin sateenvarjon alla.

Muotijuttu kuvattiin syyskuussa lahtelaisessa Burger Bus -ravintolassa. Tarinassa nuori nainen on tulee pikkujouluista ja poikkeaa pikkutunneilla haukkaamaan yöpalaa dineriin. Kupliva ilta johtaa jatkoille.

Meikkaaja Leena Waggoner ja malli Hanna Storsjö yhdistetyllä aamiaisella ja lounaalla jutun kuvauspaikassa, Bus Burger -baarissa Lahdessa. Päivä alkoi kello 7.00 meikkauksella Helsingissä, joten aamukymmeneltä tiimillä oli jo kova nälkä.

Aamiaisen jälkeen meikki viimeistellään. Valokuvaaja Jouni Harala ihmettelee, eikö tälläys jo riitä.

Kuvausta edeltävät päivät syyskuun lopussa olivat ihanan leutoja ja aurinkoisia. Kuvauspäivänä lämpötila laski +1 asteeseen ja satoi räntää. Mallilta ulkokuvaukset sujuivat kuitenkin myös avonaisissa korkkareissa. Tässä kuvataan jutun aloittavaa aukeaman kokoista kuvaa.

Jounin auton takaluukussa oli kameraan yhdistetty läppäri, jonka ruudulta katsotaan otetut kuvat. Leenan sylissä on toppatakki, jonka suojissa Hanna lämmitteli sillä aikaa, kun toimittaja ja Jouni tarkistivat läppäriltä, millaisia kuvia kortille tallentui. Kun Hannan jaloista alkoi mennä tunto kylmyyden takia, lämmitteltiin ja kahviteltiin Bus Burgerissa.

Muotijutun tarinan viimeisessä kuvassa suunnataan yöpalan jälkeisille jatkoille. Miesmalliksi buukattiin muotitoimittaja Ninan lahtelaisen ystävän poika Toni, fiftarikundi, jolla on hieno jenkkiauto. Yllä olevassa kuvassa auto on ajettu oikeaan kuvakulmaan, kuvattu ensimmäiset kuvat ja meneillään on pieni tauko. Leena korjaa Hannan hiuksia ja Toni sekä Jouni katsovat, millaisia kuvia on koneelle tallentunut. Kuvassa vasemmalta Hanna, Leena, miesmallimme Toni Karvinen ja Jouni. 

Bus Burgerin sisustus on toteutettu viimeisen päälle aidon jenkkidinerin tyyliin. Hauskoja yksitysikohtia riittää.

Meikkaaja Leena viimeistelee Hannan lookia. Hanna tykästyi tässä kuvassa rekvisiittana oleviin snackseihin. Lopullisessa kuvassa Hanna istuu ravintolan rappusilla ja heittelee snäksejä suuhunsa.

Katso muotijuttu Me Naisten numerosta 42/14.

Lue myös

Miten pukeutua paljetteihin näyttämättä diskopallolta?

Juhli ilman muhkuroita – näin valitset litistävän alusasun

Kuvat: MV-Photos ja valmistajat

 

Muotisuunnittelija Diane von Furstenberg loi 1970-luvulla kuuluisan kietaisumekon. Vuosikymmenen tyyli-ikoni suosi värikkäitä printtimekkoja, joita nähtiin myös brändin tämän syksyn mallistossa.

  1. Puisissa korvakoruissa on hippimeininkiä, 32 €, Aarikka.
  2. Kimonomainen takki sopii myös juhliin, 79,95€, Zara.
  3. Jakardikangas vie ajatukset barokkiin, mutta hihansuut kielivät nykyajasta, 175 €, &Other Stories.
  4. Chelsea-bootsit toimivat joka tilanteessa, 99,99 €, Selected Femme.
  5. Mekko muistuttaa Joutsenlammesta, 49,95 €, Ellos.
  6. Meripihkan ja mustan kahvin liitto toimii, 110 €, &Other Stories.
  7. Matalakorkoiset avokkaat ilahduttavat jalkoja, 49,95 €, Ellos.
  8. Printtihousut ovat oiva vaihtoehto kietaisumekolle, 189 €, Joseph Ribkoff.

 

 

Mukavia pellavahousuja, pitkiä neuleita, matalia kenkiä... Menocore-trendi on enemmän kuin tervetullut.

Tätä on odotettu! Muoti on vihdoin kääntänyt katseensa nuorisosta keski-ikäisiin ja keski-iän ylittäneisiin naisiin. Nyt nuoretkin pukeutuvat väljään pellavaan, tunikoihin ja mukaviin kävelykenkiin. Pitkät neuleet ja puuhelmikaulakorut kiinnostavat alle nelikymppisiä. 

Trendin nimi on menocore – yhdistelmä tavistyyli normcorea ja menopaussia eli vaihdevuosia. Siitä ovat kirjoittaneet muun muassa Man Repeller ja Racked. Ensimmäinen mainitsee menocore-ikoneiksi esimerkiksi Lauren Huttonin, Whoopi Goldbergin ja Miuccia Pradan, toinen ihastelee Diane Keatonia erityisesti romanttisessa komediassa Jotain annettavaa.

Näyttelijät Whoopi Goldberg ja Lauren Hutton näyttävät menocore-mallia. Kuvat: Reuters
Näyttelijät Whoopi Goldberg ja Lauren Hutton näyttävät menocore-mallia. Kuvat: Reuters

Tuulipukuja ja crocseja ei – ainakaan vielä – lasketa menocoreksi, mutta mukavuus on silti trendin ytimessä. 

”Tosi rentoa. Coolia niin, ettei tiedosta olevansa cool. Mieti viisikymppistä naista, joka ei välitä, mitä muut ajattelevat ja haluaa vain pukeutua äärimmäisen mukavasti,” Man Repellerin muodista vastaava toimituspäällikkö Harling Ross kuvailee menocorea.

Haave kivasta keski-iästä

Tavallaan on ihme, ettei menocore ole tullut jo aiemmin muotiin. Mukavuudessaan ja yksinkertaisuudessaan se vetoaa valtavaan joukkoon ihmisiä. Tavoitteena on tietyn hittivaatteen hankkimisen sijaan saavuttaa rennon itsevarma ja mukava fiilis.

Menocore-inspiraatiota voi hakea vaikka Goldie Hawnilta ja Diane Keatonilta, kuten tässä kuvassa.

Menocore ei ole mikä tahansa ohimenevä muotivillitys, vaan se kertoo paljon yhteiskunnallisesta tilanteesta. Menocore-esikuvat ovat rikkaita tai vähintään keskiluokkaisia naisia, jotka ovat saavuttaneet elämässään paljon ja joilla on nyt aikaa itselleen.

Kaksi- ja kolmekymppisten pätkätyösukupolvelle he edustavat unelmaa siitä, että suurin piirtein 50:een ikävuoteen mennessä työelämä ja muu elämä ovat asettuneet uomiinsa, ja epävarman säntäilyn sijaan voi keskittyä lomailemaan jollakin ihanalla, juuri sopivasti tuulisella rannalla pellavahattu päässä. 

Saksalaisen Grazia-lehden toimituksessa testattiin menocorea.