”Vaatteiden pitää tuntua päällä niin hyviltä, että niiden olemassaolon voi unohtaa”, Hanna Gullichsen kuvailee. Kuva Päivi Ristell
”Vaatteiden pitää tuntua päällä niin hyviltä, että niiden olemassaolon voi unohtaa”, Hanna Gullichsen kuvailee. Kuva Päivi Ristell

Ruokakirjailija ja bloggari luottaa vaatteissa yksinkertaisuuteen ja avomiehensä garderobiin.

Hanna Gullichsen, 36, ei peittele tapaansa käydä avomiehensä vaatekaapilla.

– Käytämme mieheni kanssa esimerkiksi samoja miestenosastolta ostettuja kashmirneuleita. Meillä on myös yhteinen parkatakki.

Hanna on ehtinyt kokeilla monenlaisia lookeja, mutta löytänyt tyyliviidakosta lopulta oman, yksinkertaisen juttunsa.

– En katso vaatteiden kokolappuja, vaan valitsen sen, joka näyttää parhaalta päälläni. Minulla on vaatteita koosta XS kokoon L.

Ruokakirjailija ja bloggari luottaa klassisiin perusvaatteisiin.

– Omistan vain vähän vaatteita. Pidän ne kaikki esillä, jotta näen, mitä voisin laittaa päälle. Ulkovaatteita lukuun ottamatta kaikki vaatteeni mahtuvat yhteen matkalaukkuun. Minulla ei myöskään ole erikseen kesä- ja talvivaatteita, vaan samat tamineet ovat käytössäni koko ajan, arjessa ja juhlassa.

Katso täältä, missä liikkeissä Hanna tykkää käydä.

Lue Me Naisten numerosta 13/2015, miten Hanna kuvailee tyyliään.

Lue myös:

Hanna Gullichsen hehkuu onnea – kihlat!

Hanna ja Alexander Gullichsen: Lopullinen ero

Keinokuituvaatteista irtoaa jokaisessa pesussa valtava määrä pieniä muovikuituja, joista osa päätyy lopulta vesistöihin.

Vuoden turhake on taas valittu, ja tänä vuonna se on fleecekangas.

Suomen Luonto -lehden toimitus teki valinnan lukijoiden lähettämien ehdotusten joukosta. Valinnalla toimitus haluaa kiinnittää huomiota polyesterikankaista irtoavaan mikromuoviin.

Mikromuovista on puhuttu viime aikoina paljon, sillä se saastuttaa meriä ja on haitaksi niiden eliöille. Huomio on kuitenkin tähän mennessä keskittynyt kosmetiikan mikromuoveihin, joihin lukeutuvat esimerkiksi kuorintavoiteiden muovirakeet. Kerroimme vähän aikaa sitten, että myös muoviglitter on viemäriin päätyessään uhka ympäristölle.

Kuten kosmetiikasta, myös pörröisestä fleecekankaasta irtoaa jokaisessa pesussa jopa 200 000 alle viiden millimetrin mikromuovipalaa. Muut keinokuitukankaat eivät ole yhtään parempi valinta.

– Vielä enemmän hiukkasia irtoaa softshell-kankaasta ja teknisistä urheiluasuista, joten fleece ei edes ole pahin polyesterikangas mikromuoveista puhuttaessa, ryhmäpäällikkö Markus Sillanpää Suomen ympäristökeskuksesta toteaa tiedotteessa.

Suurin osa kuiduista saadaan puhdistettua jätevedenpuhdistamolla, mutta silti vesistöihin päätyy biljoona mikromuovihiukkasta, joiden ympäristövaikutuksia ei vielä tunneta tarkoin.

Kysely

Vältteletkö fleecevaatteita ympäristösyistä?

Gugguun vaatteet saivat asiakkaat ottamaan juoksuaskelia.

Ilmassa oli pientä hysterian tuntua, kun valtava joukko innokkaita asiakkaita ryntäsi ostamaan kotimaisen merkin lastenvaatteita alennettuun hintaan.

Suomalaiset ovat tunnetusti kovia jonottamaan ilmaista tavaraa. Mutta kyllä maksullinenkin rompe aiheuttaa pienimuotoista hysteriaa, jos halvalla saa.

Kotimainen Gugguu-vaatemerkki järjesti Helsingin Suvilahdessa perjantaina outlet-tapahtuman, joka jatkuu vielä lauantaina.

Ensimmäiset asiakkaat kurvasivat Suvilahteen Kattilahallin pihaan perjantaiaamuna kello 6.30. Ovet avattiin kymmeneltä, ja siihen mennessä parkkipaikalle ehti muodostua noin sadan metrin jono. 

Yritys tyhjensi kangasvarastonsa ja teetti ylimääräisistä kankaista lastenvaatteita. Tuotteet myytiin 50 prosentin alennuksella brändin normaalihintoihin verrattuna. Esimerkiksi lasten trikoiset leggingsit maksoivat 14 euroa. Ketjuliikkeistä housut saisi edullisemmin, mutta ilmeisen moni on kiinnostunut suomalaisten yritysten tuotteista, etenkin, kun hinta on alennettu.

Parkkipaikalle ehti muodostua noin sadan metrin jono.

Gugguu on perustettu viisi vuotta sitten. Se suunnittelee parhaillaan ensimmäisen kivijalkaliikkeen perustamista.

Myös muutama muu kotimainen aikuisten ja lasten vaatteita valmistava yritys ottaa parhaillaan ensimmäisiä askeleitaan kivijalassa. Vimma on perustanut kaksi liikettä, toisen Helsinkiin ja toisen Ouluun. Papu kokeilee menestystään nyt joulun alla pop up-muodossa Galleria Esplanadissa. Yritys hakee myös näillä näppäimillä kasvua liiketoiminnalleen joukkorahoituksella. 

Otsikkoa muokattu 9.12. kello 10.00.