Vaikka kuinka suojaisit valkoisia popojasi, jossain vaiheessa ne menettävät kauniin hohtonsa. Mutta onneksi tennareiden puhdistaminen on yllättävän helppoa.

Konepesu

Peruspyöräytys

Marttojen mukaan monet kangaskengät voi huoletta pyöräyttää puhtaiksi pesukoneessa. Sopiva lämpötila pesulle on 30–40 astetta. Pesuaineeksi kannattaa valita sellainen, joka sisältää valkaisuainetta.

Harjaa ensin tennareista irtoliat pois. Irrota kengistä nauhat ja sisäpohjat, ja pane kengät pesupussiin tai tyynyliinan sisään. Pese tossut mieluiten omana koneellisenaan ja ilman linkousta. Seuraksi voit heittää pyyhkeitä, jotta kengät eivät kolise pitkin rumpua.

Jos tennareissa on runsaasti koristeita tai esimerkiksi glitteriä, niitä ei kannata pestä koneessa.

Tehovalkaisu

Rohkeimmat valkaisevat tennarinsa liottamalla niitä valkaisuaineessa. Liota popoja yön yli laimennetulla kloriitilla täytetyssä ämpärissä. (Katso sopiva laimennussuhde kloriittipullon kyljestä.) Harjaa liotuksen jälkeen likaisimmat kohdat puhtaiksi. Lopuksi viskaa kengät vielä pesukoneeseen.

Marttaliiton kehittämispäällikkö Teija Jerkku kuitenkin muistuttaa Cosmopolitan-lehdessä, että kloriitti ei ole terveydelle ja ympäristölle hyväksi. Tätä kikkaa kannattaa siis harkita kahdesti.

Käsinpesu

Joidenkin kenkien liimaus saattaa kärsiä ja kumipohjien halkeamat kasvaa konepesussa. Silloin kannattaa turvautua perinteiseen käsipeliin. Hiero tossuja pesuaineeseen kostutetulla pehmeällä harjalla tai liinalla. Valitse mahdollisimman neutraali pesuaine (pH-arvo 7).

Pelkkä pesuainekäsittely ei aina tehoa kuraisiin tossuihin. Nämä apuvälineet voivat auttaa.

Kynsilakanpoistoaine

Idealista-sivuston mukaan valkoiset nahka- ja keinonahkakengät puhdistuvat parhaiten kynsilakanpoistoaineella. Sileät pinnat puhdistuvat jo pelkästä vanulapun pyyhkäisystä, karheampia saa hinkata hieman kauemmin.

Pyyhekumi

Onko kengissäsi mokkanahkaisia osia? Kokeile puhdistaa ne kumittamalla tahroja pyyhekumilla. Myös kumiset pohjat puhdistuvat kumittamalla. Valitse valkoinen ja puhdas pyyhekumikumi. Muuten mokka tai pohjakumi saattaa värjäytyä.

Valkoviinietikka

Sekoita ruokalusikallinen valkoviinietikkaa ja ruokalusikallinen pyykinpesuainetta kuohkeaksi seokseksi. Hankaa tossut seoksella puhtaaksi. Huuhtele käsin.

Ruokasooda

Löytyykö kaapista ruokasoodaa? Kokeile kenkien puhdistamiseen pesuaine-ruokasoodaseosta. (Sopiva sekoitussuhde on yksi osa pesuainetta ja yksi osa ruokasoodaa.) Huuhtele käsin.

Hammasharja

Tennareiden kumiset pohjaosat puhdistuvat parhaiten hammasharjan avulla. Käytä apuna ihan tavallista pesuainetta, valkoviinietikkaseosta tai ruokasoodaseosta.

Puhdistusvaahto

Useimmat tennarit voi pestä huoletta huonekalujen tai autonpenkkien puhdistukseen tarkoitetulla puhdistusvaahdolla.

Ihmesieni

Moni valkoisten tennareiden vakiokäyttäjä vannoo niin sanotun ihmesienen nimeen. Sienen avulla varsinkin kumiosat puhdistuvat tehokkaasti.

Kuivaus

Anna pestyjen kenkien kuivua rauhassa huoneenlämmössä. Liian nopea kuivuminen saattaa käpristää kengät, joten älä heitä tossuja saunaan tai aseta patterin päälle. Kun tennarit ovat enää vain kosteat, kokeile kävellä niillä, jotta ne muotoutuvat jalkoihisi.

Lähteet: Etelä-Suomen Sanomat, Bustle, Kodin Kuvalehti

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

Kim

Kulahtivatko valkoiset tennarisi? Näillä vinkeillä saat ne jälleen loistamaan

Puhdistusaineena käytettävä kloriitti hajoaa ruokasuolaksi ja vedeksi. Samalla puhdistaa viemäriputkistyoa rasvasta matkallaan vedenpuhdistamoon. Siellä se toimii emäksisenä aineena, joka vähentää tarvetta käyttää lisäkemikaaleja puhdistusvaiheessa. Kuulostaa hurrrrjan vaaralliselta aineelta. Se on kyllä totta, että siitä tulevia höyryjä ei paljon kannata hengitellä, mutta johan hajukin kertoo, että ei sitä kannata tehdä. Ilmanvaihto hoitaa asian hyvin.
Lue kommentti

– Huonolaatuisia vaatteita tehdään enemmän, mutta se ei ole ainoa syy siihen, miksi vaatteet eivät kestä. Yksi syy on kuluttajien tietämättömyydessä, sanoo Marttojen edustaja.

Keneltä löytyy vaatekaapista enemmän kuin viisi vuotta vanha vaate? 10? 15? 20? Toiset ovat mestareita käyttämään vaatteitaan pitkään. He hankkivat usein vaatteensa myös käytettyinä ja kierrättävät oman kaappinsa sisällön. Uudenmaan Marttojen asiantuntija Olga Aula kuuluu heihin.

Vaatekaappinsa edessä Olga pystyy luettelemaan monia vaatteita, joilla on takanaan jo pitkä historia – mutta jotka ovat edelleen käytössä.

– Täältä löytyy mummoni tekemä paita, joka on ainakin 18 vuotta vanha. Lisäksi käytössäni on 1970-luvun vaatteita, jotka ovat siirtyneet mummolta äidilleni ja lopulta minulle, Olga kertoo.

Olga työskentelee Uudenmaan Marttojen kotitalouden asiantuntijana. Hän on saanut isovanhemmiltaan ja vanhemmiltaan järkevän sekä kohtuullisen kuluttamisen neuvoja, opiskellut niitä lisää yliopistossa ja nyt oppinut paljon uutta myös työpaikallaan.

Suomalaiset heittävät Marttaliiton mukaan vuosittain jätteeksi miljoonia kiloja tekstiilejä. Se tarkoittaa, että jokainen suomalainen tuottaa vuodessa keskimäärin kymmenen kiloa vaatejätettä. Osa niistä on huonokuntoisia vaatteita, mutta joukossa on myös kierrätyskelpoisia asuja. Olga kuuluu heihin, jotka ostavat harvoin vaatteita. Sitten kun hän hankkii vaatteensa, hän ostaa ne pääosin kierrätettynä.

– Tarkistan aina materiaalin ja sen, miten vaatetta pitää hoitaa. En osta koskaan vaatetta, joka pitää pestä kemiallisessa pesulassa. Se tulee kalliiksi. Helpompaa on hankkia vaate, jonka voi pestä kotona, Olga kertoo.

Moni ostaa nykyisin vaatteensa netistä. Silloin on vaikea tietää etukäteen, miltä vaate näyttää ja tuntuu päällä. Olga suositteleekin ostamaan vaatteet ja jalkineet mieluiten suoraan kaupasta, jossa niitä pääsee sovittamaan ja arvioimaan tuotteen laatua. Näyttävätkö saumat siltä, että ne irtoavat viiden pesun jälkeen vai kestävätkö ne pidempään? Vaikka nettiostoksien palauttaminen onkin mahdollista, tuottaa se turhia päästöjä.

– Huonolaatuisia vaatteita tehdään nykyään enemmän, mutta se ei ole ainoa syy siihen, miksi vaatteet eivät kestä. Ihmiset eivät nimittäin tiedä, miten vaatteita pitäisi huoltaa. Ennen vaatteet kestivät pidempään, sillä niitä hoidettiin ja huollettiin paremmin. Osittain siksi, että niistä piti maksaa enemmän. Vaatteet olivat myös parempilaatuisia. Nykyisin vaatteita tuotetaan paljon nopean tahdin massatuotantona. Siinä harvoin syntyy laatua.

”Ennen vaatteet kestivät pidempään, sillä niitä hoidettiin ja huollettiin paremmin. ”

Hinta ei ole aina laadun tae, Olga sanoo. Mutta halvat vaatteet ovat harvoin hänen mielestään laadukkaita. Edullisuus kertoo usein myös siitä, että tuotantoketjun tekijöiden palkka ja työolot eivät ole kunnossa.

– Kun vaatteessa meille kerrotaan Made in -jossakin, se on tae vain vaatteen valmistusmaasta. Vaate on yleensä kulkenut pitkän matkan ennen vaatekauppaan päätymistä. Missä esimerkiksi kankaat on värjätty tai langat tehty? Kaupassa kannattaa aina kysyä tuotantotavasta lisää. Heidän pitäisi osata vastata tai selvittää asiaa, hän vinkkaa.

Olgan vinkit tekstiilien pidempään käyttöön x 9

  1. Tutki ennen ostopäätöstä
    Tuotteen materiaaliin, ompelulaatuun ja hoito-ohjemerkintöihin kannattaa kuluttaa aikaa. Vältä vaatteita, joita voi pestä ainoastaan pesulassa, Olga sanoo. Hän suosii itse esimerkiksi pellavalakanoita, jotka ovat kestävää luonnonmateriaalia ja sen kasvattaminen vaatii vähemmän vettä kuin vaikka puuvillan.
     
  2. Poista tahrat tuoreeltaan
    Jokainen pesukerta kuluttaa vaatetta ja lisää ympäristön kuormitusta. Pesukertojen määrää voi vähentää esimerkiksi tuulettamalla vaatteita ja poistamalla tahrat tuoreeltaan – aina ei ole välttämätöntä pestä koko vaatetta. Esimerkiksi monille talvitakeille ja villavaatteille riittää tuuletus eikä niitä tarvitse pestä usein. Marttojen sivuilta löytyy vinkkejä erilaisten tarhojen poistamiseen.
     
  3. Pese säännöllisesti
    Vaikka turhaan pesemistä kannattaa välttää, kannattaa likaiset vaatteet pestä Olgan mukaan vähintään viikoittain, ettei lika pääse pinttymään. Päällä olevista vaatteista huomaa tuoksusta, milloin ne pitää pestä. Ihoa vasten käytetyt paidat on syytä pestä muutaman käyttöpäivän jälkeen, kun taas kesä- ja talvivaatteissa saattaa riittää yksi pesu ennen kausisäilömistä.
    Lajittele pyykki värin, pesumenetelmän ja -lämpötilan sekä likaisuuden mukaan. Annostele pyykinpesuainetta pakkauksen ohjeen mukaan. Ennen pesemistä tyhjennä taskut, sulje vetoketjut, hakaset ja tarrat, avaa napit, solmi pitkät nauhat ja käännä farkut sekä printtipaidat nurin perin. Näin vaatteet säilyvät parempina eikä niihin tule reikiä pesun aikana. Yksi taskuun jäänyt kolikko voi pahimmillaan rikkoa koko pesukoneen.
    – Polyesteriä sisältävistä materiaaleista, kuten urheiluvaatteista, irtoaa mikromuovia jokaisessa pesussa. Näiden vaatteiden kanssa voi käyttää erikoispesupussia, jonka sisälle mikromuovi jää, kertoo Olga.
     
  4. Silitä ja oikaise
    Sileä vaate pysyy paremmin puhtaana. Harvoin meillä on kuitenkaan arjessa aikaa silittää kaikkia vaatteita eikä joitakin vaatteita voi edes silittää. Kun vaatteet ja lakanat oikaisee pesun jälkeen ja laittaa suorana kuivumaan, voi silittämiseltä välttyä kokonaan. Kun vaatteet myös viikkaa tai ripustaa henkareille siististi ennen kaappiin laittamista, ne on mukavampi ottaa käyttöön siististä ja suorasta säilytysrivistä.
     
  5. Säilytä oikein
    Pienet säilytystilat ovat monen suomalaisen ongelma. Vakuumi- eli tyhjiöpussit ovat käteviä kausisäilytyksessä ja suojaavat kosteudelta, pölyltä ja hajuilta. Kaikki materiaalit eivät kuitenkaan tykkää muovisista tiivispusseista. Esimerkiksi nahkaiset ja mokkaiset vaatteet tulisi säilyttää ilmavassa tilassa, jossa ne pääsevät hengittämään ja mieluiten poissa kosteista kellaritiloista. Vaatteet kannattaa aina pestä ennen säilöön laittamista. Lika kerää helposti ympärilleen uutta likaa tai säilytyksessä myös tuholaisia.
     
  6. Korjaa pikkuviat
    Jos vaate on muuten ehjä ja hyvälaatuinen, irronneet napit ja vetoketjut on helppo vaihtaa itse tai vaihdattaa ompelijalla. Pienet reiät ja ratkenneet saumat voi myös helposti korjata. Vaatteet kannattaa korjata hetimiten, etteivät ne mene enempää rikki käytössä tai pesussa. Täysin puhki kulutettujen vaatteiden ja kenkien materiaalit kannattaa kierrättää viemällä ne tekstiilin keräykseen, jossa materiaalit voidaan hyödyntää ja näin niiden elinkaari pitenee entisestään. Esimerkiksi monet vaateliikkeet keräävät vanhoja tekstiileitä.
     
  7. Huolla myös kengät
    Kenkiä on syytä huollattaa säännöllisesti, niin ne kestävät pidempään. Rikkinäiset kengät kannattaa aina käyttää suutarilla. Sieltä saa neuvoja ja suosituksen, onko jalkineita enää syytä korjata.
     
  8. Downgreidaa kotona
    Parhaat päivänsä nähneet arkivaatteet sopivat edelleen vaikkapa vapaa-ajan vaatteiksi tai mökkiasuiksi.
     
  9. Olisiko sinulla varaa asennemuutokseen?
    Mitäpä, jos ostaisit vain vaatteita, joita todella tarvitset? Valitse mieluummin yksi laadukas vaate kuin monta huonolaatuista. Ole valmis maksamaan enemmän vaatteista, jotta niiden eettisempi ja ekologisempi tuotanto olisi mahdollista. Olgan mukaan kannattaa etsiä ympäristömerkittyjä ja Reilun kaupan vaatteita. Uutta vaatetta ei tarvitse aina hankkia omaksi, vaan sen voi lainata tai vuokrata tai tuunata vanhasta.

Poskipunalla voi meikata itsensä näyttämään joko viettelevältä tai viattomalta.

Mihin kohtaan poskipuna kuuluu? Kysymykseen ei ole olemassa yhtä oikeaa vastausta. Eri poskipunasijoitteluilla saa aikaan erilaisia kasvomeikkejä.

Perinteisimmät levitystavat lienevät hymyileminen ja poskipäille levittäminen sekä poskipunan häivyttäminen viistosti kohti korvaa.

Muun muassa Hadideja, Kardashianeja ja Jennereitä meikkaava Patrick Ta paljastaa Alluren jutussa, mitä eroa eri poskipunatekniikoilla oikeastaan on. Levitystyyli kannattaa valita sen mukaan, millaisilta kasvojensa haluaa näyttävän.

Söpö ilme syntyy pyöreästi poskipäille levittämällä. Japanissa suositaan Tan mukaan jopa humalaisen vaikutelman luovaa tyyliä, jossa poskipunaa levitetään silmien alle ja nenänvarren yli.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

Reunited With Angel @jennadewan Hair By @kathleen_hair Makeup By @patrickta Assisted By @jentioseco

Henkilön Patrick Ta (@patrickta) jakama julkaisu

Tokiossa vieraillessaan Ta myös huomasi, että trendikkäät kaupunkilaiset levittävät poskipunaa ohimoilleen.

– Se oli hyvin hienovaraista. Se ei näyttänyt muotilehtimäiseltä, vaan osalta heidän arkeaan.

Seksikkyys on enemmän Tan amerikkalaisten asiakkaiden mieleen. Heille meikkaaja sivelee poskipunaa poskipäiden korkeimmalle kohdille, jotta kasvot näyttävät moniulotteisemmilta ja kulmikkaammilta. Punaa ei kannata tuoda liian lähelle poskipäitä.

Instagram-meikkityylissä suositaan usein nimenomaan linjakkaampaa poskipunatyyliä.

Myös sävyllä on väliä. Söpöön tyyliin sopivat heleät pinkit ja raikkaat punaiset, seksikkääseen neutraalit ja murretut sävyt. Tan mukaan Japanilaiset ovat tosin siirtymässä pinkistä poskipunasta oranssin ja korallin sävyihin.