Keskellä asvalttiviidakkoa silmät osuvat kauniisti valaistuun muumitaloon. Uimahuoneen laiturille on satanut lunta. Saat kaikki kolme kuvaa näkyviin, painamalla oikealla olevaa nuolta. Kuvat: Teemu Kuusimurto
Keskellä asvalttiviidakkoa silmät osuvat kauniisti valaistuun muumitaloon. Uimahuoneen laiturille on satanut lunta. Saat kaikki kolme kuvaa näkyviin, painamalla oikealla olevaa nuolta. Kuvat: Teemu Kuusimurto
Harvan ikkunaan mahtuu näin komea rivi joulutähtiä.
Harvan ikkunaan mahtuu näin komea rivi joulutähtiä.
Helsinkiläisbaarin yläkerrassa loistaa valo. Tänään ikkunalla ei istu kissaa, kuten yleensä.
Helsinkiläisbaarin yläkerrassa loistaa valo. Tänään ikkunalla ei istu kissaa, kuten yleensä.

Kun kulkee kaduilla pimeän aikaan, tekee mieli kurkkia ikkunoista sisään ja arvuutella, keitä ruudun takana majailee. Piipahdimme kylässä kolmen kauniin ikkunan takana.

”Haluan ilahduttaa muita”

Kuka: BUU-klubben-lastenohjelman ohjaaja Lisa Gerkman, 29.
Missä: Helsingin keskustassa katutasossa.
Erityistä: rakentaa joka talvi ikkunaansa muumi-installaation.



Lisan talvi-ikkuna syntyi lapsuuden muumitalon ympärille.

 

”Kun muutin tähän vähän yli neljä vuotta sitten, vuokraisäntä kertoi, että asunto on vanha maitokauppa. Olin, että hei, totta kai haluan asua vanhassa maitokaupassa.

Totuin aika nopeasti siihen, että kadulta näkee sisään. Välillä ihmiset luulevat, että tämä on kauppa, tai turistit kyselevät Temppeliaukion kirkkoa. Ei minua haittaa, että ihmiset jäävät katsomaan.

Kun muutin tänne, löysin vanhan, tarhaikäisenä saamani muumitalon ja ajattelin, että jotain voisi keksiä. Tuli talvi ja pimeää, ja päätin, että teen perinteisen talvi-ikkunan. Halusin ilahduttaa muita.


Lisa uskoo, ettei joulufiilis tule ilman talvi-ikkunaa. ”Naapurit, kaverit ja perhe alkoivat jo kysellä, että kai rakennan tänäkin vuonna sen ihanan ikkunan.”

 

Ikkuna on joka vuosi erilainen. Lumi on joskus vanhat lakanat, joskus jotain muuta valkoista. En voi koskaan mennä katsomaan Stockmannin jouluikkunaa ennen kuin olen rakentanut omani, ettei tule vaikutteita tai paineita.

Saan inspiraatiota muumikirjoista. Tänä vuonna luin Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjan, ja siinä on yksi superihana kohta: Nipsu sanoo, että nyt juodaan kahvit. Kahvipannu onkin jossain, ja Nuuskamuikkunen ehdottaa, että paistetaan ensin letut. Siitä sain ajatuksen. Nyt keskellä ikkunaa paistetaan lettuja.

”Pidän ikkunalle yleensä avajaiset, joissa paljastan sen lakanan takaa.”

Ensimmäisenä talvena ikkunasta tuli tosi paljon palautetta, ja siksi olen jaksanut tehdä sen joka vuosi uudestaan. Pidän ikkunalle yleensä avajaiset, joissa paljastan sen lakanan takaa. Kerran kaverini oli soittamassa avajaisissa trumpettia.

Kun olen nukkumassa, kuulen kuinka lapset, aikuiset ja turistit huutavat: ”Katsokaa, Haisuli!” Siitä tulee tosi hyvä fiilis. Kerran kuulin, että läheisen päiväkodin lapset kävelevät melkein joka päivä muumi-ikkunan ohi. Välillä siirtelen tyyppejä ja lapset ihmettelevät, missä Haisuli on tänään.


Ikkuna on saanut tuntemattomatkin lahjoittamaan Lisalle muumitavaraa.

 

Yhtenä vuonna olin viemässä roskia ja kuulin, kun äiti ja 4–5-vuotias tytär katsoivat ikkunaa ja miettivät, missä on Tuutikki. Puolen tunnin päästä kuulin pienenpienen koputuksen ovelta. Ovella oli tyttö, joka antoi minulle yksitellen lisää hahmoja ja sanoi: ”Saa lainata.” Sitten hän juoksi katsomaan, kun laitoin Tuutikin ikkunaan. Se oli hienoin hetki.

Ikkunan kautta olen tutustunut vielä paremmin naapureihin. Asun yksin, ja tulee kiva kyläfiilis, kun moikkaan naapureita ja ihmisiä, jotka kävelevät ohi. Kesällä otan tuolin ulos ja juon kahvia kadulla.

Suren vähän sitä, että asunnon näyteikkuna vaihtui ikkunaremontissa tavalliseen. Se oli niin kiva ja helpompi pestäkin. Jos olin laiska, menin vain kadulle ja heitin ämpärillisen vettä ikkunan päälle.”

”Jätän tähdet yöksi bussimatkustajille”

Kuka: kehityspäällikkö Irja Hedberg, 34, mies ja lapset Frank, 13, Isabel, 11, ja Fred, 9.
Missä: paritalossa Itä-Helsingissä.
Erityistä: ikkunoissa on 18 joulutähteä.


Irja on löytänyt tähtiään ihan tavallisista kaupoista, kuten Prismasta ja Ikeasta.

 

”Sain ensimmäisen joulutähteni lahjaksi äidiltä, kun lapset olivat tosi pieniä. Se näytti niin yksinäiseltä isolla ikkunalla, joten ostin muutaman tähden sille seuraksi. Kun muutimme nykyiseen kotiin ja ikkunapinta-alaa oli vielä enemmän, oli aika selvää, että tähtiä pitää hankkia lisää.

Nyt niitä on yhteensä noin 25. Otamme ne esille, kun on h-hetki, ja sommittelemme yhdessä lasten kanssa.

Tähtiä alkaa olla niin monta, että on vaikea valita, mitkä laittaa ikkunaan ja mitkä jättää laatikkoon. Mies sanoo aina, että nyt et tarvitse enää yhtään lisää. Alan olla aika samaa mieltä. Jos muutaman erikoisen vielä.



Irja on jouluihminen. ”Toisaalta olen kaikkien juhlien ihminen. Arki on muuten niin tasaista.”

 

Olen tehnyt tätä ensisijaisesti itselleni, mutta tässä asunnossa huomasin, että tähdet ilahduttivat muitakin. Naapurit tykkäävät, ja kun lapsia tuodaan ja viedään harrastuksiin, joukkuekavereiden vanhemmat saattavat sanoa, että vitsi, miten ihanat.

Välillä huomaan, että ihmiset pysähtyvät kadunkulmaan katsomaan. En hae tällä huomiota, mutta on ihan kiva, kun joku jää katsomaan. Katselen itsekin toisten kauniita joulukoristeita ja valoja. Minulla on tässä lähistöllä lempipiha, jossa on yksi tosi kauniisti koristeltu puu.

”Tähtiä alkaa olla niin monta, että on vaikea valita.”

Kun katsomme illalla elokuvaa, ei tarvita muuta valoa. Tähdet ovat kiva asia ohikulkijoille, mutta myös näköeste meille. Ei tunnu, että asuisi akvaariossa.

Jätän olohuoneen tähdet yöksi päälle. Teen sen enemmän bussimatkustajille kuin itselleni. Aamulla on kyllä kiva herätä, kun tähdet ovat päällä.

Tähtien laitto on jo osa jouluperinnettä. Olemme tehneet kaksi vuotta remonttia, ja kun remontti oli viime vuonna vielä aika pahasti kesken, tähdistä tuli vähän parempi joulufiilis.

Eniten tähdet ilahduttavat heti, kun laitan ne. Ne muuttavat niin paljon asunnon ilmettä. Kun ne ottaa alas, tuntuu aika riisutulta. Menee hetki, että silmä tottuu.”

”Ikkuna kertoo jotain ihmisestä”

Kuka: kuvataiteilija Mine Güngör, 35.
Missä: kerrostalossa Etelä-Helsingissä miehen ja 2,5-vuotiaan lapsen kanssa.
Erityistä: vaihtaa ikkunan tunnelmaa vuodenajan mukaan.


Valas saapui kotiin Berliinistä.

 

”Kun muutimme tähän, tajusin, että ikkunamme on koko ajan näkyvillä, koska alakerrassa on baari. Tällä alueella ihmiset laittavat kaikkea ikkunoihin, ja se inspiroi. Ihan pikkujuttukin voi näyttää tosi kivalta ulos.

Vaihtelen vuodenajan mukaan sitä, mitä ikkunassa on. Talvisin siinä on kynttilät, kesällä orvokkeja laatikossa. Nyt ikkunassa roikkuu paperikoristeita, Berliinistä ostettu valashimmeli ja vanhoista serigrafiafilmeistä tehtyjä nauhoja.



Minen koti on ollut maitokauppa 1920-luvulla. Nyt alakerrassa on baari.

 

Tykkään siitä, että ikkunalla on paljon kaikkea. En aina mieti sitä tietoisesti. Nyt ikkunalaudalla on kurpitsa, joka odottaa sitä, että jokin päivä syömme sen. Yksi meni jo.

Välillä kissoilla Ziggy Stardustilla ja Duran Duranilla on kiistaa siitä, kumpi saa istua ikkunalaudan viinilaatikon päällä. Siitä pystyy tarkkailemaan.

Ulkoa näkee meille kotiin, mutta olen päässyt sen yli. Aiemmin olin kauhuissani, mutta totuin Helsingin Kalliossa asuessani siihen, että kaikki näkevät aina sisään.

”Katselen itsekin paljon muiden ikkunoita.”

Tärkeintä kodissa on turvallinen olo ja oma tasapaino. Tavarat voivat olla vähän vinksinvonksin, kunhan yleisilmeeseen on tyytyväinen.

Ikkuna kertoo jotain ihmisestä. Minusta ehkä sen, että harrastan kirppiksiä ja matkailua ja olen luovalla alalla.

Totta kai mietin myös, miltä ikkunamme näyttävät ulos. Katselen itsekin paljon muiden ikkunoita. Olen esteetikko, ja minua kiehtoo kaikki mielenkiintoinen ja kaunis. Mietin, asuukohan tuolla perhe vai joku yksin. Usein ajattelen, että onpa ihanan kodikasta.

Ikkunan kautta näkyy vain pieni osa, mutta siitäkin tulee hyvä fiilis. Kun rämpii itse loskassa, ajattelee, että ihanaa, olisinpa itsekin jo kotona.”