Keskellä asvalttiviidakkoa silmät osuvat kauniisti valaistuun muumitaloon. Uimahuoneen laiturille on satanut lunta. Saat kaikki kolme kuvaa näkyviin, painamalla oikealla olevaa nuolta. Kuvat: Teemu Kuusimurto
Keskellä asvalttiviidakkoa silmät osuvat kauniisti valaistuun muumitaloon. Uimahuoneen laiturille on satanut lunta. Saat kaikki kolme kuvaa näkyviin, painamalla oikealla olevaa nuolta. Kuvat: Teemu Kuusimurto
Harvan ikkunaan mahtuu näin komea rivi joulutähtiä.
Harvan ikkunaan mahtuu näin komea rivi joulutähtiä.
Helsinkiläisbaarin yläkerrassa loistaa valo. Tänään ikkunalla ei istu kissaa, kuten yleensä.
Helsinkiläisbaarin yläkerrassa loistaa valo. Tänään ikkunalla ei istu kissaa, kuten yleensä.

Kun kulkee kaduilla pimeän aikaan, tekee mieli kurkkia ikkunoista sisään ja arvuutella, keitä ruudun takana majailee. Piipahdimme kylässä kolmen kauniin ikkunan takana.

”Haluan ilahduttaa muita”

Kuka: BUU-klubben-lastenohjelman ohjaaja Lisa Gerkman, 29.
Missä: Helsingin keskustassa katutasossa.
Erityistä: rakentaa joka talvi ikkunaansa muumi-installaation.



Lisan talvi-ikkuna syntyi lapsuuden muumitalon ympärille.

 

”Kun muutin tähän vähän yli neljä vuotta sitten, vuokraisäntä kertoi, että asunto on vanha maitokauppa. Olin, että hei, totta kai haluan asua vanhassa maitokaupassa.

Totuin aika nopeasti siihen, että kadulta näkee sisään. Välillä ihmiset luulevat, että tämä on kauppa, tai turistit kyselevät Temppeliaukion kirkkoa. Ei minua haittaa, että ihmiset jäävät katsomaan.

Kun muutin tänne, löysin vanhan, tarhaikäisenä saamani muumitalon ja ajattelin, että jotain voisi keksiä. Tuli talvi ja pimeää, ja päätin, että teen perinteisen talvi-ikkunan. Halusin ilahduttaa muita.


Lisa uskoo, ettei joulufiilis tule ilman talvi-ikkunaa. ”Naapurit, kaverit ja perhe alkoivat jo kysellä, että kai rakennan tänäkin vuonna sen ihanan ikkunan.”

 

Ikkuna on joka vuosi erilainen. Lumi on joskus vanhat lakanat, joskus jotain muuta valkoista. En voi koskaan mennä katsomaan Stockmannin jouluikkunaa ennen kuin olen rakentanut omani, ettei tule vaikutteita tai paineita.

Saan inspiraatiota muumikirjoista. Tänä vuonna luin Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjan, ja siinä on yksi superihana kohta: Nipsu sanoo, että nyt juodaan kahvit. Kahvipannu onkin jossain, ja Nuuskamuikkunen ehdottaa, että paistetaan ensin letut. Siitä sain ajatuksen. Nyt keskellä ikkunaa paistetaan lettuja.

”Pidän ikkunalle yleensä avajaiset, joissa paljastan sen lakanan takaa.”

Ensimmäisenä talvena ikkunasta tuli tosi paljon palautetta, ja siksi olen jaksanut tehdä sen joka vuosi uudestaan. Pidän ikkunalle yleensä avajaiset, joissa paljastan sen lakanan takaa. Kerran kaverini oli soittamassa avajaisissa trumpettia.

Kun olen nukkumassa, kuulen kuinka lapset, aikuiset ja turistit huutavat: ”Katsokaa, Haisuli!” Siitä tulee tosi hyvä fiilis. Kerran kuulin, että läheisen päiväkodin lapset kävelevät melkein joka päivä muumi-ikkunan ohi. Välillä siirtelen tyyppejä ja lapset ihmettelevät, missä Haisuli on tänään.


Ikkuna on saanut tuntemattomatkin lahjoittamaan Lisalle muumitavaraa.

 

Yhtenä vuonna olin viemässä roskia ja kuulin, kun äiti ja 4–5-vuotias tytär katsoivat ikkunaa ja miettivät, missä on Tuutikki. Puolen tunnin päästä kuulin pienenpienen koputuksen ovelta. Ovella oli tyttö, joka antoi minulle yksitellen lisää hahmoja ja sanoi: ”Saa lainata.” Sitten hän juoksi katsomaan, kun laitoin Tuutikin ikkunaan. Se oli hienoin hetki.

Ikkunan kautta olen tutustunut vielä paremmin naapureihin. Asun yksin, ja tulee kiva kyläfiilis, kun moikkaan naapureita ja ihmisiä, jotka kävelevät ohi. Kesällä otan tuolin ulos ja juon kahvia kadulla.

Suren vähän sitä, että asunnon näyteikkuna vaihtui ikkunaremontissa tavalliseen. Se oli niin kiva ja helpompi pestäkin. Jos olin laiska, menin vain kadulle ja heitin ämpärillisen vettä ikkunan päälle.”

”Jätän tähdet yöksi bussimatkustajille”

Kuka: kehityspäällikkö Irja Hedberg, 34, mies ja lapset Frank, 13, Isabel, 11, ja Fred, 9.
Missä: paritalossa Itä-Helsingissä.
Erityistä: ikkunoissa on 18 joulutähteä.


Irja on löytänyt tähtiään ihan tavallisista kaupoista, kuten Prismasta ja Ikeasta.

 

”Sain ensimmäisen joulutähteni lahjaksi äidiltä, kun lapset olivat tosi pieniä. Se näytti niin yksinäiseltä isolla ikkunalla, joten ostin muutaman tähden sille seuraksi. Kun muutimme nykyiseen kotiin ja ikkunapinta-alaa oli vielä enemmän, oli aika selvää, että tähtiä pitää hankkia lisää.

Nyt niitä on yhteensä noin 25. Otamme ne esille, kun on h-hetki, ja sommittelemme yhdessä lasten kanssa.

Tähtiä alkaa olla niin monta, että on vaikea valita, mitkä laittaa ikkunaan ja mitkä jättää laatikkoon. Mies sanoo aina, että nyt et tarvitse enää yhtään lisää. Alan olla aika samaa mieltä. Jos muutaman erikoisen vielä.



Irja on jouluihminen. ”Toisaalta olen kaikkien juhlien ihminen. Arki on muuten niin tasaista.”

 

Olen tehnyt tätä ensisijaisesti itselleni, mutta tässä asunnossa huomasin, että tähdet ilahduttivat muitakin. Naapurit tykkäävät, ja kun lapsia tuodaan ja viedään harrastuksiin, joukkuekavereiden vanhemmat saattavat sanoa, että vitsi, miten ihanat.

Välillä huomaan, että ihmiset pysähtyvät kadunkulmaan katsomaan. En hae tällä huomiota, mutta on ihan kiva, kun joku jää katsomaan. Katselen itsekin toisten kauniita joulukoristeita ja valoja. Minulla on tässä lähistöllä lempipiha, jossa on yksi tosi kauniisti koristeltu puu.

”Tähtiä alkaa olla niin monta, että on vaikea valita.”

Kun katsomme illalla elokuvaa, ei tarvita muuta valoa. Tähdet ovat kiva asia ohikulkijoille, mutta myös näköeste meille. Ei tunnu, että asuisi akvaariossa.

Jätän olohuoneen tähdet yöksi päälle. Teen sen enemmän bussimatkustajille kuin itselleni. Aamulla on kyllä kiva herätä, kun tähdet ovat päällä.

Tähtien laitto on jo osa jouluperinnettä. Olemme tehneet kaksi vuotta remonttia, ja kun remontti oli viime vuonna vielä aika pahasti kesken, tähdistä tuli vähän parempi joulufiilis.

Eniten tähdet ilahduttavat heti, kun laitan ne. Ne muuttavat niin paljon asunnon ilmettä. Kun ne ottaa alas, tuntuu aika riisutulta. Menee hetki, että silmä tottuu.”

”Ikkuna kertoo jotain ihmisestä”

Kuka: kuvataiteilija Mine Güngör, 35.
Missä: kerrostalossa Etelä-Helsingissä miehen ja 2,5-vuotiaan lapsen kanssa.
Erityistä: vaihtaa ikkunan tunnelmaa vuodenajan mukaan.


Valas saapui kotiin Berliinistä.

 

”Kun muutimme tähän, tajusin, että ikkunamme on koko ajan näkyvillä, koska alakerrassa on baari. Tällä alueella ihmiset laittavat kaikkea ikkunoihin, ja se inspiroi. Ihan pikkujuttukin voi näyttää tosi kivalta ulos.

Vaihtelen vuodenajan mukaan sitä, mitä ikkunassa on. Talvisin siinä on kynttilät, kesällä orvokkeja laatikossa. Nyt ikkunassa roikkuu paperikoristeita, Berliinistä ostettu valashimmeli ja vanhoista serigrafiafilmeistä tehtyjä nauhoja.



Minen koti on ollut maitokauppa 1920-luvulla. Nyt alakerrassa on baari.

 

Tykkään siitä, että ikkunalla on paljon kaikkea. En aina mieti sitä tietoisesti. Nyt ikkunalaudalla on kurpitsa, joka odottaa sitä, että jokin päivä syömme sen. Yksi meni jo.

Välillä kissoilla Ziggy Stardustilla ja Duran Duranilla on kiistaa siitä, kumpi saa istua ikkunalaudan viinilaatikon päällä. Siitä pystyy tarkkailemaan.

Ulkoa näkee meille kotiin, mutta olen päässyt sen yli. Aiemmin olin kauhuissani, mutta totuin Helsingin Kalliossa asuessani siihen, että kaikki näkevät aina sisään.

”Katselen itsekin paljon muiden ikkunoita.”

Tärkeintä kodissa on turvallinen olo ja oma tasapaino. Tavarat voivat olla vähän vinksinvonksin, kunhan yleisilmeeseen on tyytyväinen.

Ikkuna kertoo jotain ihmisestä. Minusta ehkä sen, että harrastan kirppiksiä ja matkailua ja olen luovalla alalla.

Totta kai mietin myös, miltä ikkunamme näyttävät ulos. Katselen itsekin paljon muiden ikkunoita. Olen esteetikko, ja minua kiehtoo kaikki mielenkiintoinen ja kaunis. Mietin, asuukohan tuolla perhe vai joku yksin. Usein ajattelen, että onpa ihanan kodikasta.

Ikkunan kautta näkyy vain pieni osa, mutta siitäkin tulee hyvä fiilis. Kun rämpii itse loskassa, ajattelee, että ihanaa, olisinpa itsekin jo kotona.”

”Museoituja” lapsuudenhuoneita. Vinttejä täynnä tavaroita, jotka eivät kelpaa omaan kotiin. Ja vanhemmat, jotka eivät välttämättä kehtaa sanoa aikuisille lapsilleen, että rahtaa jo ne romusi muualle.

Viime vuosina on raivattu, järjestetty ja konmaritettu maanisesti, sillä tavaran omistaminen ei ole enää kovin muodikasta. Yksi ”nurkka” on kuitenkin saattanut unohtua monelta.

Lapsuudenkoti.

Tarina on tuttu. Nuori lentää pesästä, todennäköisesti johonkin pieneen yksiöön tai soluhuoneeseen, mukanaan lempivaatteensa ja muutama astia. Paljon muuta niihin neliöihin ei mahtuisikaan.

Koulukirjat, posliinikissat, teinivaatteet, lahjaksi saadut pöytäliinat ja mummolta perityt huonekalut jäävät lapsuudenkotiin. Ei niitä ainakaan heti kannata hävittää – lapsonenhan saattaa vielä palata maailmalta takaisin kotiin.

”Huonettani pidettiin joitakin vuosia ’museona’. Kun vanhemmat lopulta myivät talon ja huone tyhjennettiin, koulupöydän sokkelista löytyi pari tennissukan sisään piilotettua kossupulloa”, muistelee nelikymppinen nainen.

Jossakin vaiheessa tulee aika muuttaa – jos ei omaan niin ehkä hivenen isompaan asuntoon – mutta ei lapsuuden romuilla siellä mitään tee. Eivätkä perintöhuonekalut edes sovi minimalistiseen skandisisustukseen.

Ammattijärjestäjä Maria Laitinen kertoi pari vuotta sitten ET-lehden jutussa, että puolella hänen asiakkaistaan on kotonaan aikuisten lastensa tavaroita, joilla ei ole käyttöarvoa.

– Joko he eivät saa lapsiaan uskomaan, että tavarat pitäisi hakea pois tai sitten he eivät itse raaski luopua niistä tunnesiteiden vuoksi, hän sanoi.

Konmarittaminen ei ole enää vain kolmikymppisten kaupunkilaisten juttu. Myös suuret ikäluokat alkavat pikkuhiljaa haluta eroon tavarakaaoksesta. Joka ikistä viilipurkkia ei enää tarvitse pestä ja jemmata. Tämän vuoden aikana on puhuttu jopa kuolinsiivouksesta, jonka ideana on tehdä perillisten elämästä helpompaa, kun itsestä aika jättää. Vähemmän romua, vähemmän vaivaa.

”Kun muutin isompaan asuntoon, vanhempani kysyivät, haluanko sinne pianon lapsuudenkodistani. He toivat sen ja maksoivat jopa virityksen, mutta muistuttivat myös, että palautusoikeutta ei sitten ole”, 29-vuotias nainen kertoo.

Tulevaisuudessa on siis odotettavissa yhä enemmän uteluita siitä, mitä lapsuudenkodissa lojuville tavaroille, joita kukaan ei halua, pitäisi tehdä. Voi myös olla, että tavarat vain vähin äänin katoavat. Turha kysellä perään jälkikäteen, ellei itse ole käynyt pelastamassa niitä ajoissa.

Eikö sitä paitsi ole minimalismin vastaista jemmata tavaroitaan jossain muualla? Omaisuutta nekin ovat, vaikka ne lojuisivatkin muiden nurkissa.

Kysely

Onko omistamiasi tavaroita säilössä vanhempiesi luona?

Ihan tavalliset kodit ovat vuonna 2018 kuuminta hottia. 

Saako ajatus täydellisen valkoisena hohtavasta keittiöstä sinut vähän varuillesi? Jäävätkö likaiset astiat notkumaan tiskipöydälle ja sänky petaamatta? Heitätkö vaatteesi päivän jälkeen huolettomasti nojatuolin selkämykselle?

Jos vastasit kaikkiin kysymyksiin kyllä, onnittelut ovat paikallaan! Kotisi ja elämänasenteesi ovat juuri nyt huipputrendikkäitä. Elämäsi on juuri sopivasti wabi-sabi.

Maailmanlaajuiseksi sisustustrendiksi laajentunut wabi-sabi on alun perin osa Japanin zen-buddhalaista teeseremoniaa. Wabi-sabin mukaan elämässä ja maailmassa kaikista kauneinta on epätäydellisyys. Japanin kielessä wabi tarkoittaa yksinkertaisuutta ja sitä, että pienet virheet ja poikkeamat tuovat elämään ainutlaatuisuutta. Sabi taas tarkoittaa tyyneyttä, jonka ikä tuo mukanaan.

Sotku ja roso kaunistavat

Elledecor.com-sivuston mukaan wabi-sabi on vuoden 2018 kuumin sisustustrendi. Kotona wabi-sabi vannoo aitouden, epätäydellisyyden, luonnon mukaan elämisen, rehellisyyden, rentouden ja harkitun sekasotkun nimeen.

Sisustuksen maailmassa Wabi-sabin tärkein viesti on se, että kotia ei ole tarkoitettu täydellisyyttä ja sisustuslehtiä varten. Koti on tarkoitettu elämistä varten – ja siksi myös elämä saa kodissa näkyä.

”Wabi-sabia varten sinun täytyy ainoastaan hyväksyä se, ettei kotisi tarvitse olla valmis asuntoesittelyä varten.”

Wabi-sabi-kodin voi saavuttaa varsin helposti. Oikeastaan monella meistä on saattanut olla sellainen jo vuosikausia!

– Wabi-sabia varten sinun täytyy ainoastaan hyväksyä se, ettei kotisi tarvitse olla valmis asuntoesittelyä varten. Pidä homma aitona. Ole onnellinen siitä, ettei sinun tarvitse pedata petiäsi vaikuttaaksesi trendikkäältä, sisustustrendien asiantuntija Dayna Johnson kertoo.

Millainen on suomalainen wabi-sabi-koti? Keräämme havainnollistavia kuvia!

Jos oma sisustuksesi on mielestäsi juuri sopivasti wabi-sabi, lähetä meille siitä otos galleriaamme. Arvomme osallistujien kesken kaksi kirjaa:  

1. Happy Homes Christmas -sisustusopas, Jonna Kivilahti & Krista Keltanen (Cozy Publishing, arvo noin 24 €)

2. Vappu Leipoo -leivontakirja, Vappu Pimiä (Cozy Publishing, arvo noin 24 €)

Osallistu alla olevalla lomakkeella! Kun lataat kuvasi, kirjoita kuvaava otsikko ja lyhyt selite siitä, mitä kuva esittää. Ilman näitä tietoja kuvaasi ei voi julkaista. Me Naiset saattaa käyttää kuvaasi osana jutuntekoa.

Simpukkainen

Unohda täydellisyys ja antaudu sotkulle! Wabi-sabi on tämän hetken ihanin sisustustrendi

Wabi-sabi ..... ei näytä kovin hyvältä, pieni epäjärjestys on paikallaan, mutta ei noiden kuvien kasaröykkiöt inspiroi mukavaan oloon. Ensinnäkään et löydä mitään, toiseksi toinenkaan ei löydä mitään. Vaatteet eivät pidä nytyssä olosta, rypistyvät, eivät mahdollisesti kuivahda, ilmoitu. Koetetaanko näillä tavarakasoilla lohduttaa epäjärjestyksessä eläviä. Eihän lapsikaan voi tuollaisessa kodissa asua. Oikeastaan alkoi inhoittaa nuo kuvat. HUH!
Lue kommentti